Onko mielestänne ok?Lopputilistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kiitos avusta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kiitos avusta

Vieras
Työskenetelin yrityksessä melkein 2 vuotta ja päätin irtisanoutua joulukuussa.
Olin ollut alusta lähtien tuntipalkkalainen täysillä tunneilla eli 37,5/h.

Elokuussa minut päätetiin muuttaa kk-palkkalaiseksi koska kaikki muutkin yrityksessä ovat.

Tuntipalkkani oli tuolloin 11,04 e ja sain kk-palkakseni 1738e
Aloitin palkattoman loman lokakuussa eli kerkesin olemana kk-palkalla 2 kuukautta enne kun jäin palkattomalle,jos sitten irtisanoiduin joulukuussa.

no,sain REILUSTI vähemmän loppupalkka 15 kertyneeltä päivältä mitä laskin itse.

Vimevuonna sain kesälomarahaa ( eli kesäloma-ajan palkkaa,otetaan nyt esimerkkinä 21päivää jonka sain silloin) 21 päivältä 1777e
Nyt tällä laskukaavalla jolla sian lopputilini saisin 21päivältä vain 1456e ja rapiat

Kuulostaa korvaani oudolta!

Katselin palkkanauhoja että aijemmin 165tunnista olen tienannut 1821e
ja nyt kk palkkalaisena samasta 165 tunnista 1738e

Satuin kurkkaamaan pamin sivuja ja tämä kk palkkani 1738e löytyy sieltä (tosin aivan väärästä kohtaa) ja siihen rinnastettava tuntipalkka oli vain hieman päälle kyympin!

MIten on voinut mennä näin?!

Tuloni tai oikeastaan työtunnit on pysyneet samana ihan alusta lähtien.

Samoin meitin onko reilua ja oikein että olen saanu lopputilini noin että se on laskettu kk palkkalaisen mukaan jos olen kerinnyt sellaisena olemaan vain 2kk ja tuo kk palkkakin ei nyt mene yksiin tuon minun edellisen tuntipalkan kanssa MITENKÄÄN.JA jos olisin pysynyt tuntityöläisenä olisin saanut lopputili' PALJON enemmän?

Yhdestä palkkakuitissa näkee miten yhden päivän hinta on 82,8e/tuntipalkalla (touko)ja 79e/ kk-palkalla (syys)

Ja tuntipalkkalaisena on sama 22 työpäin kuukausi mitä k-palkkalaisena.

Olin myös saanut virheellisesti täyden kk palkan syyskuulta,ja tämä 7 päivää ylimääräsitä yli vähennetty kesälomistani ja siihen 7 työpäivän takaisinmaksuun oli käytetty 11 lomapäivää joten sain lopputiliki vain 4lomapäivää joka teki noin 200euroa!miten työ 11 päivää on mennyt 7 päivään?

MIten tämä voi mennä näin?

Eniten meitityttää tuo kk palkka joka ei sitten ollutkaans itä mitä mielestäni olisi pitänyt olla.
Korjatka jos olen väärässä

Palkkikseen olen laittanut viestin mutta jos joku osiasi hahmottaa ttä täät jo nyt että olenko IHAN hakoteillä.
 
Vimevuonna sain kesälomarahaa ( eli kesäloma-ajan palkkaa,otetaan nyt esimerkkinä 21päivää jonka sain silloin) 21 päivältä 1777e
Nyt tällä laskukaavalla jolla sian lopputilini saisin 21päivältä vain 1456e ja rapiat
Lomanmääräytymisvuosi alkaa 1.4. eli silloin lomakertymät "nollautuvat" ja alkavat alusta. Et siis ole ansainnut 21 lomapäivää joulukuuhun mennessä.
 
eiei ,siis tuo 21päivää oli siis verrannollinne "jos olisin saanut tätnä vuonna 21 päivää lomaa niin se olisi tällä nykysysteemillä eli kk-palkasta ollut vain tuon 1456e kun tuntipalkkalaisena sain viimevuonna 1777e.

MIeitn itsekkin tuota syyskuun hyvitystä että mtien tuo 11 päivää onkin ollut samanverran kun 7 työpäivää rahallisesti.
Samoin meitin että miten aijemmasta 11.04e tuntipalkasta on saatu 1738 e kk palkka kun 22työpäivällä ja tuolla tuntipalkalle se olisii 1821e

Ja koska olen ollut tänävuonna ja tämänvuoden lomanmääräytymiskaudella töissä huhtiku-syyskuu niin sain 15päivää lomaa tähän lopputiliin (2,5*6)
Mutta koska olin irtisanomishetkellä kk-palkkalaine on tili laksettu kk-palkka/25 ,oiln kerinnyt olemana kk plakkalainen vain 2kk.
Jos lopputili olisi lasketta ka-ansion mukaan se olisii ollu muutamaa sataa suurempi.

Tuolla käytettään ihan kaupan varaston tessiä
 
Ja sopimus jonka olen aikaaan tehnyt ,on tutnipalkalle tehty eikä kk-palkkalaiseksi siirryttäessä ole tehty uutta sopimusta.Henkilöstöpäälikkö oli ilmoittanut että se on tuo 1738e ja piste.Nyt rupesin laskemaan sitä että eihä tuo mene yksiin tuntipalkan kanssa.
 
Semmosia ne pomot on -.- meillä menossa tappelu miehen pomon kanssa, kun ensin lomautti reippaaks puoleksvuodeks, sitten jätti vimosen palkan ennen lomautusta maksamatta, rupes perii ruokatunteja (mitä mies ei o pitänyt, eikä niitä sen työsopimuksessa edes lue) ja muita kaikkia mahdollisia, mitä vaan keksii ni takaspäin, koko miehen työssäoloajalta.. huhhuh.. Oikeuteenhan tämä on menossa.

Mun mielestä toi sun hommas kuulostaa vähintään kierolta ja sua on siinä kuukausipalkkalaiseks muuttamisessa kustu linssiin ja pienennetty samalla liksaa. Kannattaa kysellä suoraan pomolta, jospa se osaa selittää ne asiat, tai sit käyä oikeusaputoimistossa kyselee..
 
Kuukausipalkalla on laskentatavassa paljon eroja. Esim nyt helmikuussa saattaa saada kolmelta päivältä enemmän palkkaa kuin tuntipalkalla samalla työtuntimäärällä. Noita ei voi suoraan verrata noin yksinkertaisesti. Kysy liitosta, jos liittoon kuulut, mutta aina ei voi poimia vain rusinoita pullasta ja käyttää laskutapana vain itselle parasta vertailutapaa, ottaen kaiken hyödyn irti kummastakin palkkaustavasta yhtä aikaa.
 
Ensinnäkin, kun siirryit tuntipalkkalaisesta kuukausipalkkalaiseksi olet mielestäni hyväksynyt palkanalennuksen.

Lomapäivien vähennyksessä syyskuunkohdalla on mennyt pieleen. Mutta oikea vietyjen päivien määrä olisi ollut 8. Ainakin oman työehtosopimukseni mukaan, kun lauantait lasketaan lomapäiviksi.

Ja loma-ajan palkka lasketaan aina sen hetkisen palkan mukaan, se voi olla työntekijälle plussaa tai miinusta. Esim. jos on saanut vaikka tammikuun alusta palkankorotuksen, lasketaan lomapalkka palkankorotuksen sisältämällä summalla ei millään keskiarvopalkalla.
 
Työpäivien määränä kuukaudessa käytetään kai aika yleisesti 21,5 ei 22 päivää. Miksi näin selviää helposti kalenteria selaamalla. Työpäivien määrä vaihtelee kuukausittain ja todella harvassa kuukaudessa on 22 työpäivää.
 
Tuliko sulla silloin syyskuussa 14 työpäivää? Jos kerran olit palkattomasti pois silloin? Jos et ollut 14 päivää töissä, niin siltä kuulta ei kertynyt lomaa. Eli jos sulle onkin kertynyt lomaa vain huhti-elokuulta (5*2,5pv=13pv).
Kuukauden työpäiviksi lasketaan todelliset työpäivät, eli vaihtelee 19-23, miten nyt pyhiä sattuu olemaan.

En tunne TESsiäsi enkä osaa palkka-asiaan ottaa kantaa. Omalla alalla käytetään kerrointa 158 (viikkotyöajan ollessa 37,5h) muutettaessa tuntipalkkaa kk-palkaksi, eli sinun tapauksessa laskisin 11,04*158=177,32 .

Työtehtävien, toimenkuvan tms muuttuessa palkkaa ei saa alentaa, ellei ole olemassa irtisanomisperusteita (tuotannollisia ja taloudellisia)
 
"En tunne TESsiäsi enkä osaa palkka-asiaan ottaa kantaa. Omalla alalla käytetään kerrointa 158 (viikkotyöajan ollessa 37,5h) muutettaessa tuntipalkkaa kk-palkaksi, eli sinun tapauksessa laskisin 11,04*158=177,32 ."
SIIS 1744,32e
 
[QUOTE="vieras";25451402]Siellä toimitsijat hoitavat asian, eivät lakimiehet, ellei tapaus mene oikeuteen.[/QUOTE]

Liitoilla on myös lakimiehiä, jotka antavat tulkintoja.
 

Yhteistyössä