Onko muita, joilla lapsiluku jää omasta tahdosta yhteen?!

[Yhden äiti]

Vielä nykypäivänäkin sitä saa kokea olevansa oikea outolintu, kun ilmoittaa haluavansa vain yhden lapsen! Näin ainakin minä olen asian kokenut, kun niin monelta taholta olen kuullut taivasteluja "etkö tosiaan aio tehdä lapselle leikkikaveria?!" ja "älä nyt vaan jätä poikaa ainoaksi lapseksi" jne. Pojalle on kuulemma niin raskas taakka aikanaan hoitaa yksin meitä vanhenevia vanhempiaan, sisarusten olisivat niin hyviä ystäviä hänelle ja sitä rataa...

Olenko sitten itsekäs ihminen, kun ajattelen vain omia tuntemuksiani ja jaksamistani? Onko kai monia muitakin, joille yksi lapsi on se "oikea" lasten lukumäärä? Entä miten olette omalla kohdallanne asian kokeneet te, joilla ei ole sisaruksia: olisitteko niitä kaivanneet ja mitä ajattelette siitä, että joudutte mahdollisesti ottamaan yksin vastuuta ikääntyvistä vanhemmistanne? Entä koetteko jäävänne "yksin", kun vanhemmista aika joskus jättää, eikä ole niitä sisaruksia?

 

[Hattara-Auroora]

:wave:

 

[kirsuli]

lapsiluku jää 2 teen =)

 

[kaksoskaveri karkasi alussa]

Mulla tämä kuopus on kuin ainokainen, ei muita lapsia enää vuosiin ollut kotona, pitkä väli!
Ei hänellä mitään hätää, kavereita paljon.
Tosin joskus kanssani yksinäinen ja täytyy touhuta kanssaan erilailla kun oli useampi.

 

[äiti]

no kaikki kaverini, keillä ei ole sisaruksia ovat sanoneet olleensa yksinäisiä. eräs ala-asteella jopa kadehti minua, kun jouduin tappelemaan siskoni kanssa leluista ja karkeista.
onhan se itsekästä, lapsi taatusti kaipaa jossain elämänsä vaiheessa sisarusta. perhettä eivät kaverit korvaa.
mutta ihan täyspäisiä ihmisiähän nuo "yksinäiset" ovat.
lisäksi siitä yhdestä tulee monesti "lellitty kakara", kun ei ikinä joudu jakamaan lelujaan ym. tavaroita. siinä on vanhemmille iso vastuu kasvatuksessa, ettei lapsesta tule itsekäs.

sinuna harkitsisin vielä. onko itselläsi sisaruksia?

 

[vieras]

Meillä 2, mutta todella typerä syy vanhemmista huolehtimine. Monilla nykyajan mummoilla on monta lasta, eikä kukaan nykyajan kiireisistä 60-vuotiaista eläkeläisistä heistä huolehdi muuta kuin haukkumalla terveydenhoitohenkilökuntaa korkeintaan.

Ja tosiasia on se, että nykyaan lapsiperheet ovat köyhempia kuin koskaan historian aikana. Eli kannattaa tosi tarkkaan miettiä, jos aikoo tehdä yli 1 lasta. itse huomasin joutuvani koville jo kahden kanssa. pitäisi olla joko rahaa tai sitten hyvät tukiverkot. JOs ei tukiverkkoja ja on köyhä, väsyy todella helposti kahden lapsen kanssa.

Hyvä valinta.

 

[Yhden äiti]

Kyllä, itselläni on sisaruksia ja onhan se mukavaa. Mieheni taas on ainoa lapsi eikä kuulemma ole sisaruksia kaivannutkaan. Ja ihan täysipäinen hänkin tosiaan on siitä huolimatta

Itsekästä tai ei, eniten minua huolestuttaa oma jaksaminen. Pojan vauva-aika oli melkoisen raskasta minulle, kärsin mm. pahoista univaikeuksista ja kai jonkin asteisista masennusoireistakin. Pojan synnynnäinen vamma vaikeutti alkuaikojen arkea sen verran, että nyt jo pelkkä ajatus toisesta lapsesta pelottaa... ajattelen näin, että on viisaampi valinta tyytyä yhteen lapseen, kuin lähteä kokeilemaan kepillä jäätä, että kuinkas toisen kanssa jaksaisinkaan. Kun asia epäilyttää jo näin paljon näin etukäteen. Mielestäni se on kuitenkin loppu peleissä myös tuon pojan huomioimista: epäilen, että pystyn olemaan hänelle "parempi" äiti, kuin jos olisin taas ihan yliväsynyt jne.

 

[Yhden äiti]

lisäksi siitä yhdestä tulee monesti "lellitty kakara", kun ei ikinä joudu jakamaan lelujaan ym. tavaroita. siinä on vanhemmille iso vastuu kasvatuksessa, ettei lapsesta tule itsekäs. quote]

No, tuota en osaa pelätä, että pojasta tulisi lellitty kakara, kun ei joudu ikinä mitään jakamaan. Esim. päivähoidossa on kuitenkin opeteltava sitä jakamista jo pienestä pitäen.

 

[Mummy Sunshine]

Meillä yksi tyttö, kohta 3 vuotias, ja vielä ei ainakaan ole tullut vauvakuumetta. Syy osin sama kuin kysyjällä eli oma jaksaminen. Tiedän, miten hermostunut olisin kahden lapsen kanssa; mulla on aika stressaava ja tulinen luonne.
Toisaalta meillä mies opiskelee edelleen, asunto sen vuoksi pieni eikä isompaa ole odotettavissa ainakaan 1-3 vuoteen.
Komanneksi olen itse jo 35-vuotias enkä tahdo jaksaa enää raskaus- ja vauva-aikaa ja toisaalta pelkään olevani jo riski-iässä. Näen työssäni paljon kehitysvammaisia enkä toivoisi itse olevani kehitysvammaisen lapsen äiti. Se on rankka pesti!
Neljänneksi olen tässä iässä tullut jo mukavuudenhaluiseksi ja toisaalta emme ole perheemme rahatilanteen takia päässeet matkustelemaan tms. n. 10 vuoteen. Ajattelen itsekkäästi, että kenties yhden lapsen kanssa on rahalliset mahdollisuudet "kiertää vähän mualimaakin" ja toisaalta yksi lapsi on helppo ottaa mukaan mihin tahansa.
Pahaa "pelkään", etten tule tämän valmiimmaksi toisen lapsen tekoa ajatellen, mutta mistäs sitä koskaan tietää.
Itse olen ainoa lapsi myös, mutten todellakaan ole saanut kaikkea, rahaa ei nimittäin ollut liiemmin. Musta on kasvanut rohkea, varmaankin osittain sen takia, että ei ole ns. voinut tukeutua sisaruksiin vaan on pitänyt etsiä ystävät kodin ulkopuolelta. Yksinäiseksi en tuntenut itseäni lapsena, koska samassa pihapiirissä asui paljon lapsia.
Sitä en osaa sanoa, mitä on hoitaa vanhempia sitten vanhana, mutta mä ainakin olin kovasti mummon tyttö eli lapsenlapsikin voi olla isovanhempansa apuna ja seurana. Ei ne kaikki lapset tosiaankaan ole välttämättä avuksi vaikka niitä olis tusina.

 

[Yhden äiti]

Mindre, hyvin pitkälti samanlaisia ajatuksia meillä tuntuu asiasta olevan.

Mutta nähtävästi ollaan silti aika harvinaisia tapauksia tämän gallupin perusteella...

 

[Vilinäiti]

Meillä taitaa jäädä. En jaksais enää yritystä, pettymyksiä, lääkärissä juoksuja, lääkkeitä.......
Myös oma jaksaminen mietityttää yms. Nyt on rauhallista, yöt nukutaan, käydään töissä ja päiväkodissa ja pidetään hauskaa vapaahetkinä ja päivinä.
Toinen saa tulla jos on tullakseen mutta onnellinen olen yhdestäkin :heart:

 

[sääliksi käy, vaikka sairautta]

Meillä yksi tyttö, kohta 3 vuotias, ja vielä ei ainakaan ole tullut vauvakuumetta. Syy osin sama kuin kysyjällä eli oma jaksaminen. Tiedän, miten hermostunut olisin kahden lapsen kanssa; mulla on aika stressaava ja tulinen luonne.
Toisaalta meillä mies opiskelee edelleen, asunto sen vuoksi pieni eikä isompaa ole odotettavissa ainakaan 1-3 vuoteen.
Komanneksi olen itse jo 35-vuotias enkä tahdo jaksaa enää raskaus- ja vauva-aikaa ja toisaalta pelkään olevani jo riski-iässä. Näen työssäni paljon kehitysvammaisia enkä toivoisi itse olevani kehitysvammaisen lapsen äiti. Se on rankka pesti!
Neljänneksi olen tässä iässä tullut jo mukavuudenhaluiseksi ja toisaalta emme ole perheemme rahatilanteen takia päässeet matkustelemaan tms. n. 10 vuoteen. Ajattelen itsekkäästi, että kenties yhden lapsen kanssa on rahalliset mahdollisuudet "kiertää vähän mualimaakin" ja toisaalta yksi lapsi on helppo ottaa mukaan mihin tahansa.
Pahaa "pelkään", etten tule tämän valmiimmaksi toisen lapsen tekoa ajatellen, mutta mistäs sitä koskaan tietää.
Itse olen ainoa lapsi myös, mutten todellakaan ole saanut kaikkea, rahaa ei nimittäin ollut liiemmin. Musta on kasvanut rohkea, varmaankin osittain sen takia, että ei ole ns. voinut tukeutua sisaruksiin vaan on pitänyt etsiä ystävät kodin ulkopuolelta. Yksinäiseksi en tuntenut itseäni lapsena, koska samassa pihapiirissä asui paljon lapsia.
Sitä en osaa sanoa, mitä on hoitaa vanhempia sitten vanhana, mutta mä ainakin olin kovasti mummon tyttö eli lapsenlapsikin voi olla isovanhempansa apuna ja seurana. Ei ne kaikki lapset tosiaankaan ole välttämättä avuksi vaikka niitä olis tusina.

Hyvä periaate sulla, noin pitäisi ajatella, omaa jaksamista!
Ärsyttää kun täällä pusketaan lapsia peräjälkeen jopa vuosi ikäeroa ja valitetaan kun ovat kauheita!
Siis lapsethan ovat ihan OK, vanhemmat eivät vain jaksa hoitaa. Kiehuttaa kovasti, lapsiraukat!

 

[vieras]

Meillä taitaa jäädä. En jaksais enää yritystä, pettymyksiä, lääkärissä juoksuja, lääkkeitä.......
Myös oma jaksaminen mietityttää yms. Nyt on rauhallista, yöt nukutaan, käydään töissä ja päiväkodissa ja pidetään hauskaa vapaahetkinä ja päivinä.
Toinen saa tulla jos on tullakseen mutta onnellinen olen yhdestäkin :heart:

Yksi on ihan hyvä, älä harmittele vaan ajattele itseäsi!
Olet hyvä ihminen!

 

[Pesunkestävä Martta]

Nooh... mie en aio tehä yhtään lasta enempää. Olen saanut yhden terveen (toistaiseksi vielä terve) pojan ja se riittää minulle. Ja aina kun minulta kysytään, että heti perään toinen??? Niin olen suoraan ja suomeksi sanottuna sanonut että en tee. Tuntematta sen kummemmin mitään huonoo omatuntoo siitä että en halua enempää lapsia.

Olenko itsekäs ihminen jos koen olevani jo niin riskisynnyttäjä (38 v.) että en halua ottaa sitä riskiä että syntyis vammainen lapsi. Tai että onko mulla ihan oikeesti taloudellisesti varaa useampaan lapseen. Hoitomaksutkin olis jo maksimit. Oma jaksaminen...niin ei oo ihan helppoo tällä iällä ennää valvoo öitä toista se oli nuorena. Kumpa sais etes tämän ainoon pikkuisen kasvatettua niin että hänestä tulis tyytyväinen aikuinen...

 

[Vilinäiti]

Meillä taitaa jäädä. En jaksais enää yritystä, pettymyksiä, lääkärissä juoksuja, lääkkeitä.......
Myös oma jaksaminen mietityttää yms. Nyt on rauhallista, yöt nukutaan, käydään töissä ja päiväkodissa ja pidetään hauskaa vapaahetkinä ja päivinä.
Toinen saa tulla jos on tullakseen mutta onnellinen olen yhdestäkin :heart:

Yksi on ihan hyvä, älä harmittele vaan ajattele itseäsi!
Olet hyvä ihminen!

Kiitos, ihana kuulla jotain positiivista
:flower:

 

[Ainokainen]

Minä olen ainoa lapsi, enkä muista koskaan kaivanneeni sisaruksia. Ystävät (ja serkut) ovat hyvin riittäneet oman ikäiseksi seuraksi.

Mielestäni ihmiset, joilla on sisaruksia ovat usein itsekkäämpiä kuin ainoat lapset... Johtuneeko siitä, että ovat pienestä pitäen joutuneet pitämään puoliaan ja tappelemaan leluista yms?

 

[Vilinäiti]

Lisään vielä että mies on ainokainen. Joskus kaipasi sisaruksia mutta ilmankin on pärjännyt ja hän enemmänkin toivoo sisarusta pojallemme. Minä taas 3 lapsisen perheen keskimmäinen ja en yhtään kaipaa isoa perhettä

 

[adolfiina]

olen ainut lapsi ja kyllä sitä lapsena oli hieman yksinäinen ja miksi ei nyt aikuisenakin kun ei ole sisaruksia. olisin halunnut kovasti sisaruksen tai kaksi. itsellä onkin nyt kolme lasta enkä missään nimessä olisi halunnut jättää lapsilukua yhteen omien ainoan lapsen kokemuksen jälkeen. mutta minä en tiedä millaista on elää sisarusparvessa joten näkemykseni on hyvin yksipuolinen. ja eiköhän se kuitenkin ole niin ettei täydellistä olekaan.

 

[vieras]

Monesti oon meinannu aloittaa tällaisen keskustelun. Joku aika sitten olin varma, että tämä yksi riittää. Tuolla takaraivossa vaan on nakertanu ajatus, pitäskö olla sisar!? Hänella on kyllä velipuoli, mutta asuu kauempana. No, nyt kun yöt on rauhoittunu, nähny vauvoja, tyttö oppii uutta ja on jo "ítsenäisempi" (1v3kk), on iskeny pieni vauvakuume. Silti taitaa naputtaa takaraivossa, riittäskö yks sittenki. Ja kysyjille oon ilmoittanu selvästi, ettei oo varmaa tuleeko meille enempää lapsia. Siinäpähän saavat päivitellä!

 

[sanskuu]

Meillä ei tule enään, 1 riittää ja tämä päätös pitää mummoon asti

 

[iemel]

me ollaan miehen kanssa päätetty että tämä prinsessa on meidän ainokainen! kummalta se tuntuu muista ainakin puheiden perusteella :| alusta asti ollaan oltu tätä mieltä! ja meidän tapauksessa tässä yhdessäkin on puuhaa molemmille

 

[joanna]

Mulla on ollut kans rankkaa vauvani kans (11kk). Tiesin jo vauvaa odottaessa että toista ei heti perään. En kuitenkaan raskausaikana osannut mitenkään aavistaa kuinka raskaaksi arki käy, kun ei saa juuri nukuttua. Ja jos joutuu paljon yksin lapsen kans olemaan.

Olen aika vakaasti sitä mieltä että koitan hoitaa tämän yhden mahdollisimman hyvin ja toisen kerran en paksuna ole. Tuttavien lapsia olen valmis ottamaan välillä hoitoon ja lapselle seuraksi. Lellimään en liikaa lastani ala ja koitan kannustaa rohkeaksi, että tutustuisi helposti muihin lapsiin ja ihmisiin.

Jokaisen oma valinta tuo lapsiluku! Jotkuthan ei tee ollenkaan. Kiva että muitakin ketkä ajattelee ett on ihan ok tehdä vaan yksi lapsi.

 

[XXS]

Jo nuorena päätin, että vain yksi lapsi minulle ja se päätös on pitänyt. Tyytyväinen olen lapsilukuuni.

 

[itsekäs kakkonen]

Minä olen ainoa lapsi, enkä muista koskaan kaivanneeni sisaruksia. Ystävät (ja serkut) ovat hyvin riittäneet oman ikäiseksi seuraksi.

Mielestäni ihmiset, joilla on sisaruksia ovat usein itsekkäämpiä kuin ainoat lapset... Johtuneeko siitä, että ovat pienestä pitäen joutuneet pitämään puoliaan ja tappelemaan leluista yms?

Tuossa on totuuden jyvää. Minä olen keskimmäinen kolmen lapsen perheestä ja voin myöntää olevani melko itsekäs vielä aikuisenakin. Johtuisiko sitten siitä, että aina sai olla varuillaan että veljet vie karkit ja omii lelut ellei pidä puolia. Nykyäänkin omasta antaminen toiselle tuntuu vaikealta vaikka yritän muistaa olla antelias.

 

[Kaktus]

Minulla vain yksi lapsukainen, 9v jo, eikä toista haluta. Suurin syy ehkä se, että oli rankka raskaus ja vauva-aika. Ei minulla muutenkaan mitään vauvakuumetta koskaan ole ollut.

Minusta muksu vaikuttaa ihan täyspäiseltä. Ei tosiaan ole lellitty, vaan kurissa ja nuhteessa kasvatettu. Minun kanssani on saanut riidellä leluista ja karkeista ihan riittävästi Joten tuskin tuosta on haittaa, että on ainokainen. Poika itsekin on sanonut, että ei tosiaankaan mitään vauvaa meille kiitos