Onko muita joilla mies kieltäytyy

[Trillian]

lapsettomuushoidoista? Mulla mies toivoisi lasta, mutta ei suostu edes harkitsemaan mitään hoitoja. Eli käytännössä lasta ei sitten tule, hänelle "kelpaa" vain luomu. Todellisuudessa se on kai jotain pettymyksen pelkoa, tai sitä että on kallista ja raskasta. Mutta meillä riittäisi varmaan ehkä clomit/piikit eli vaan ovulaation avustus. Mutta ei. Se ei hyväksy edes sitä, että kokeilisin tikuttamalla onko olemassa luomuovista, koska lapsen tjot ei saa mennä "välineurheiluksi". Aika ehdotonta minusta. Muuten ihana mies, mutta joissakin asioissa raivostuttava jäärä. En enää tiedä itkiskö vai nauraisko. Joten ajattelin siirtyä nauruun, onhan tää vähän surkuhupaisaa.

 

[Nipsu74]

Hei Trillian!

Meillä lapsettomuutta takana kesällä 3 vuotta, ja 2 vuoden lapsettomuuden ja lukuisten pettymysten jälkeen mies "lämpeni" lapsettomuushoidoille (tosin monien keskustelujen sekä suostuttelujen tuloksena).
Ehkä pahin kynnys oli miehelle spermatestiin meno. Kun se saatiin pois "alta", on hoitoihin lähteminen tuntunut miehestänikin helpommalta. Ehkä hän pelkäsi analyysin tulosta, joka kuitenkin osoittautui aiheettomaksi koska simppoja oli riittävästi ja laatu oli ihan hyvä

Ovistestien tekemisestä ei kannata miehelle kertoa mitään Kokemuksesta voin sanoa, että se vei halut aika tehokkasti mieheltäni ja homma meni tehtailuksi... mut onneksi testin voi tehdä salaa mieheltä =)
Ja tietysti voit käydä keskustelemassa lääkärisi kanssa hoidoista ja sinulta voidaan ottaa hormoonikokeita sekä selvittää munatorvien aukiolo ilman, että miehesi tarvitsee olla paikalla, mutta se että haluaako toimia toiselta salaa, onkin sitten eri juttu....

Tsemppiä tulevaan ja toivottavasti miehesi suostuu hoitoihin :hug:

 

[Trillian]

Joo, siis taustaa unohdin kertoa eli lapsettomuus ja sen syyt on hyvin tiedossa ja tuttuja, mulla on ollut vaikea pco jo vuodesta 93. Eli siis tutkimuksia ei tarvittaisi enempää, ei miehestä eikä minusta vaan siirryttäisi suoraan piikittelyihin/ovulaation seurantaan. Olen paininut näiden asioiden kanssa jo kohta 10v, ensimmäinen lapsi (tämä pieni ihme johon edes lääkärit eivät uskoneet) syntyi 7,5v lapsettomuuden jälkeen... Ovutlaation kartoitus olisi siis ainoa jonka pystyn tehdä, jos teen sen salaa, mutta en haluaisi salaa tehdä mitään. Toisaalta sen tulos tulee olemaan aika varmasti se, että en ovuloi joten aika hukkaan menisi.

Eli mies tietää hyvin mistä kieltäytyy eikä aio kantaansa muuttaa. Kurjaa mutta pakko hyväksyä vaan. Muuten uskoisin luomulapseen (onhan tämä ainoakin sitä) mutta edelliseen meni se 7,5v ja mies asetti 2v takarajan. Eli kun esikko täyttää 2v, laitetaan mulle kierukka tms koska mies ei halua enää sen isompaa ikäeroa. Mulla on ihana, mutta kummallinen mies

 

[Lähes toivoton]

Aika ehdoton mies? Mielestäni lapsettomuushoidoissa pitää mmolempien taipua kompromisseihin. Meillä myös yksi luomulapsi, joka tuli jo puolen vuoden yrityksellä. Nyt toista yritetty kohta viisi vuotta. Mies on ollut vastahakoinen hoitoihin, vaikka kärsii lapsettomuudestamme kuten minäkin.
Vuoden yrityksen jälkeen halusin tehdä jotain, ja söinkin sitten vuoden Terolutia ja kahdeksan kuukautta Clomifenia. Sitten olisi pitänyt mennä pidemmälle, mutta mies ei halunnut, ja se jäi. Sitten tuli valmistuminen, töiden aloittaminen ja muutto, ja tilannetta piti rauhoitella. Lopulta yritystä oli ollut neljä vuotta, kun puhuin miehen ympäri, hoitoihin. Sperma ei ollut huippulaatua, mutta ei se ehkä ollut niin kova pala. Ensimmäiseen inseminaatioonkin oli melkein vuoden jonotus! Inssivaiheessa mies sanoi, että ei jatketa IVF:ään, koska pelkää minun masennusreaktioitani pettymyksiin. Eli että ei anneta edes mahdollisuutta, niin ei tarvitse pettyä. Ehkäisystä ei sentään ole puhuttu.
Kun toinen inssi piti tehdä, sitä ei tehtykään. Eli munarakkuloissa ei ollutkaan tarpeeksi suurta. Olin siellä yksin, ja sanoin meidän jatkavan IVF:ään, johon jonotetaan taas vuosi. Kotona kun kerroin miehelleni, hän kauhisteli vain odotusaikaa, ei sitä, että olisimme menossa hoitoihin.
Pitkä tarina, en tiedä onko sinulle mitään iloa. Itse olen harmitellut, että taivuin silloin miehen tahtoon emmekä menneet pidemmälle hoidoissa. Uskoimme ja toivoimme silloin vielä luomulapseen. Nyt alkaa parhaat hedelmällisyysvuodet olla takana (29v), ja vuosi odotttelua edessä, ennen kuin mitään tehdään. Tosi tylyä. Aika kuluu, eikä kulunutta saa takaisin millään ilveellä! Mekin olisimme halunneet lapsille alle 2v ikäeron. Nyt poika täyttää pian 6, eikä toisesta ole tietoakaan. Suren poikani puolesta, joka joutuu kasvamaan "yksin"! Mutta että olisi heittänyt hanskat tiskiin siinä vaiheessa... Yritä vielä puhua miehesi kanssa. Miettikää sitä, miltä nämä asiat tuntuvat 10-20 vuoden päästä. Olisiko sillä niin väliä, vaikka vähän olisi autettu, tai sillä, että onko ikäeroa 2 vai 6 vuotta.
Tsemppiä! =)