Onko muita jotka eivät välillä viihdy omassa seurassa?

[luonteiden kierrätyspaikkaa?]

Että mä välillä vihaan itseä, en ollenkaan tykkää omasta luonteesta. Pätee kyllä että itse on pahin vihollinen. Kärttysä, saamaton marmattaja! Välillä tuntuu ettei löydy yhtään hyvää puolta. Kovasti olen yrittänyt luonnettani muokata mutta sosiaalista musta ei tule oikein millään, välillä hetkellisesti, mut aika pienet piirit välillä riittää. Tuntuu myös ettei kelpaa muille enää kun ei ole jännä, kaunis ja lahjakas. Ujo tyhmä vanhapiika. Shhtn... Meempä pois.

 

[kaalimaan vartija]

Mitä jos hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet? Kaikki muut kaverit voi vaihtaa ja sukulaistenkaan kanssa ei ole pakko olla tekemisissä, mutta itsensä kanssa on tultava toimeen koko elämä.

Meidän kaikkien ei tarvitse olla sosiaalisia, aina hyvällä tuulella olevia positiivisia ilopillereitä. Kun opettelet rakastamaan itseäsi ja löytämään omat vahvuutesi niin huomaat että muutkin löytävät hyvät puolesi. Meissä kaikissa on jotain hyvää. :hug:

 

[murme]

ei täällä kannata olla masentunut, ei se kiinnosta noita muita, tsemppiä o/

 

["joo"]

Joo, joskus alle 25-vuotiaana.

itse olen ajan ja iän kanssa oppinut viihtymään itseni kanssa ja pitämään itsestäni juuri sellaisena kun olen.

 

[i hate me]

mä vihaan itseäni kun olen niin erakko, äkkipikainen ja juro. voi paska

 

[Ken guru]

Kyllä mua välillä ärsyttää mun äkkipikaisuus. Sanon ennenkuin ajattelen .

 

["Piika-äiti"]

mä vihaan itseäni kun olen niin erakko, äkkipikainen ja juro. voi paska

Tuo voisi kuullostaa myös runolliselta. Olet omassa seurassasi viihtyvä, spontaanisti tunteitasi ilmaiseva ja kriittisesti maailmaan ja elämään suhtautuva henkilö. Mieti ne sanavalinnat!

 

["harmi"]

Multa saattaa tulla sammakoita suusta ja sitten taas hävettää. Luonnettaan pystyy kyllä muokkaamaan, mutta se on vuosien kova työ ja joka päivä, joka hetki saa keskittyä että ei tulisi sammakoita. Pitää aina muistaa kysyä toisen osapuolen kuulumiset, tervehtiä iloisesti kaikkia huoneessa olijoita, antaa pikkulahjoja ja olla kohtelias. Olen pystynyt muuttumaan aika paljonkin, mutta valtava työ se on ja joka ikinen hetki siihe pitää panostaa ja silti sammakoita tulee. En sitten tiedä onko kyse kasvatuksesta, suomalaisen perusluonteesta vai persoonasta.

 

["harmi"]

Lisään vielä sen kuten edellinenkin kirjoitti, että sanavalinnat ovat a ja o. Kaiken voi sanoa pehmeästi tai törkeästi. Vaatii kyllä hetken puntarointia mielessä, että miten kunkin asian sanoisi. Pärjää kun sanoo kaiken ystävälliseen sävyyn ja toisia kannustavasti. Eli ei anna valtaa sille omalle mustalle sisukselleen, joka haluaa töksäyttää ja sanoa suoraan. Tuolla tavalla joutuu vaan ihmisten silmissä kartettavaksi ja kierre on valmis.