Onko muita kenellä menkat viikon myöhässä ja sitten vasta plussanneet?

  • Viestiketjun aloittaja mymmelimyy
  • Ensimmäinen viesti
mudilli
Ihana löytää tällainen ketju.... Täällä kp 31/27-26 menossa... E-pillerit lopetin viime heinäkuussa ja sen jälkeen on ollut täsmällisen säännölliset menkat, yhtä pitkää kiertoa lukuunottamatta, joka oli joskus viime vuoden puolella. Eilen eli kr 30/27-26 tein mammaksi.fin erittäin herkällä testillä negan. Ikää löytyy 23-vuotta ja kohta neljä vuotta ollaan tuon avon kanssa yhdessä oltu. Ei olisi mitenkään suunniteltu lapsi mutta kyllä silti haluttu ja rakastettu :) En oikein tiedä pitäisikö sanoa että alkaisipa ne menkat vai että tulisipa se plussa!

Rinnat, tai pikemminkin nännit, on olleet TODELLA kipeät. Normaalisti menkkojen alkaessa mulla on koko rinnanalue ollut kosketusarkaa, mutta nyt voi sanoa jo ihan kivuksi ja kohdistuu nimenomaan nänneihin. Illalla rintaliivien pois ottaminen on aika tuskaista. Lisäksi joutuu ravaamaan vessassa melkeinpä tunnin välein, normaalisti käyn melko harvoin, muutaman kerran päivässä, vessassa. Myös lisääntynyttä väsymystä on, on viime päivinä tullut joka päivä päivätorkut otettua. Alavatsassa on kummia tuntemuksia, painetta ja välillä pikku nipsaisuja. Normaalisti menkkojen alkaessa mulla on aivan käsittämättömän kovat menkkakivut.

Ajattelin perjantaina tehdä uuden testin jos menkkoja ei kuulu, sitten olisi viikon myöhässä. Inhottavaa tällainen epätietoisuus :S Ja miten kauemmin menkat viipyvät, sitä enemmän alan toivomaan että olisipa oikeasti raskaana!
 
Hmmm..
Sama homma täällä suunnalla kun monella muullakin.. Lueskelin siis netistä mieltä askarruttavia asioita ja löysin tän sivun...35/ 27-29. Muutama raskaustesti takana, negaa näytti. Valkovuoto on lisääntynyt, olo ois alaselässä ihan kun menkat alkais mut ei kuulu ei näy. Olin sairastapauksen vuoksi sairaalassa noin 1vk sitten, siellä ottivat verikokeet ja se raskaushormoni oli mulla 4, pitäis olla alle 3.. No lääkäri sano että sen pitäis nousta nopeesti korkeelle, päätettiin kuitenkin että sitä ei tarvi siellä sairaalassa seurailla. Nyt on ihan kummallinen olo kuitenkin. Teen vuorotyötä ja saattaa myös siks unirytmit olla hiukan sekasin. Välillä mahaa kipristää,ruoka mulle on aina maistunut, on vaan outo olo ihan sellanen olo kun menkat alkais mut tosiaan ei oo näkynyt. Tuntuu turhauttavalle tehdä testi kun oon aivan varma että mitään ei oo.. Kaikki sanoo että kyllä nainen tietää kun on raskaana, sen kuulemma tuntee? mitä ne tunnot sitten on? Mulla ei oo minkäänlaisia tunteita, ei menkoista eikä masuasukista. Lapsi olis tervetullut tänne meidän perheeseen, periaatteena on että tulee jos niin on tarkoitettu... Ärsyttävä olo kun ei tiedä.. pitäiskö luottaa negatiivisiin testeihin? mitä mä teen? HELP!
 
mudilli
Vielä ei ole täti tullut kylään. Enkä tietenkään malttanut sinne perjantaihin odottaa vaan tein tänä aamuna mammaksi.fin erittäin herkän liusketestin, ja negahan sieltä taas tuli :( Nyt kyllä maltan mieleni ja odotan sinne perjantaihin jos ei tätiä ala näkymään! Vihaan tätä odottelua...
 
Ömö
Milloin arvelet7tiedät ovulaation tapahtuneen? Menkkojen todellisen alkamispäivän pystyy laskemaan siitä n. 14 päivää eteenpäin.

Jos ovulaatio on myöhässä, voi plussan saaminen tai menkkojen alkaminen mennä pitkällekin. Mun eka ja ainoa raskaus tapahtu kp31 käyneestä ovulaatiosta, sain plussan tuosta 10 päivää eteenpäin eli kp41.

Pari kiertoa sitten kun vauva-asia tuli ajankohtaiseksi, meni eka kierukan jälkeinen kierto 34 päivään. Ovulaation bongasin tuosta 14 päivää aiemmin, eli en edes kaivannut menkkoja kp28 kun tiesin ovulaation myöhästyneen viikolla.

Nää säännöt auttaa vähän hätäilyyn. Menkkoja/testiplussaa kannattaa siis alkaa odottelemaan jotakuinkin kaksi viikkoa ovulaatiosta.
 
nakkeli
olipa ihanaa löytää tämä ketju! Täällä olis semmonen tapaus, että edelliset menkat on ollu 02/11, cerazette-pillerit jätin pois 08/11 ja 10/11 puolessa välissä jo plussasin. Tämä raskaus päättyi valitettavasti kohtukuolemaan reilut pari kk sitten. Menkkoja ei ole synnytyksen jälkeen tullu, mutta jälkitarkastus ultrassa tämän kuun alussa gyne sanoi, että parin päivän sisällä pitäis alkaa. Noh, en oo ihan varma noista kp:stä, kun tosiaan reilu vuosi mennyt vähän miten sattuu, mutta ei ole kyllä täti tullut vierailulle vielä(kään). Testejä olen kuluttanut pari ja kaikissa hyvin sievä ja selkeä nega. Toisaalta epäilen, että kroppa on ihan sekasin vielä synnytyksen jälkeen.. mutta sit taas toisaalta nää oireet, mitä mulla on ni on aivan samoja kun tuossa ekassa raskaudessa..eikä niitä tuossa välissä oo ollu. Väsyttää, närästää, oksettaa, huimaa, pissattaa (etenkin iltaisin..), janottaa ja välillä on niin järjettömän kuuma! Myöskin haluttomuus vaivaa jälleen, vaikka yleensä minut saa vällyjen väliin melko helposti ;) Siis ei vois vähempää kiinnostaa peiton heiluttelu. Olen myös kärttyinen ja itkuherkkä ja ärsyynnyn aivan typeristä ja pienistä asioista..

Pitäiskö nyt siis testata uudelleen viikonloppuna (edellisen tein toissapäivänä) vaiko odotella vaan sitä tätiä kylään, että jospa se onkin vaan myöhästynyt? Pikkasen ärsyttää odotella ja olla epätietoisuudessa. Uusi vauva kun olisi niin kovin tervetullut, vaikka pojan menehtymisestä onkin melko lyhyt aika.
 
näppärä
Mulla olis menkkojen pitäny alkaa 29.4 mutta ei oo näkyny. testejä oon tehnyt jo 6, ekat kaks täysin negoja, kolmas hailakka haamu, neljäs negä, ja kaks viimestä apteekin testiä molemmat roskishaamuja (haileita)
Aikasemmissa raskauksissa plussa on tullu kp55-65 mutta tässä alkaa jo hermo mennä ;)
 
näppärä
Eilen sitten laskin ne viralliset kiertopäivät ja tänään mennään siis jo kp 91 :( En oo koskaan menny yli 30päivää vaikka menkat ollut jo 16vuotta. Lääkärille ei aikaa saa, kesäaikana ei aikoja oo. Joka aamu pitää soittaa udelleen peukut pystyssa ja toivoa että tärppäis ja ajan sais. Oireita ei ole muuta kun liian hyvä hajuaisti ja tissikipu
 
norppa
Hei! Mulla nyt menkat myöhässä viikon. Neljä päivää sitte tein negatiivisen testin. Mietin vaan, että vaikuttaako kahden pilleriliuskan syöminen peräkkäin jotenki kiertoon/myöhästyttääkö menkkoja? Eli mä söin kaks liuskaa peräkkäin, koska en halunnut vuotaa juhannuksena... Jostain luin, ettei tän pitäis vaikuttaa mitenkää, mutta tietääkö joku paremmin?
Pillereitä siis edelleen syön, mutta joskus on jäänyt vahingossa pari nappia väliin. Vähä jännittää, että ilmestyyköhän ne menkat vai voisko masussa olla vauva. Ihan tervetullut olisi, vaikkei ollakkaan sitä yritetty :)

Toivottavasti joku osais vastata!
 
Vipe
olisi kiva tietää että miten päättyi teidän jännitys, plussaan vai negaan?

Mulla IVF takana ja myös mietityttää raskaus, vaikka kp55 menossa ja jotkut menkantapaiset tuli muutama päivä myöhässä ja kesti yli viikon. Lisäksi ne oli täysin kivuttomat vaikka endometrioosista kärsin ja menkat normaalisti on todella kivuliaat ilman lääkitystä. Neljä testiä näyttäneet negaa tai haamuja, viimeisen testin tein kp41.

Muuten olisinkin luopunut ajatuksesta jollei jatkuvasti olisi huono olo, rinnat kasvaneet, kuumia aaltoja tai palelua, unettomuutta, vatsanippailua, iltaista turvotusta vatsassa. Olisko kellään IVF:n kokeneella ollut samanlaisia oireita hoitojen jälkeen ilman raskautta? Saattaapi olla myös vaihdevuodet kun munasarjat eivät ilmeisesti endoleikkausten takia toimi normaalisti...
 
time
Olen kirjoitellut tänne aikaisemmin, kun oli vastaavanlaisia ongelmia.
Menkat reippaasti myöhässä ja tein monta eri testiä ja kaikki näytti vaan negaa..
Unohdin hetkeksi raskaus haaveet ja keskityin ihan muihin asioihin.
Kunnes tällä viikolla alkoi oireet, jomotusta ja vihlasuja vatsassa, rinnat arat.
Tein testin ja tuli oikein vahvat viivat, tänään kävin labrassa varmistamassa ja raskaana ollaan. 8kk yrityksen jälkeen, ihan uskomaton ja epätodellinen olo!
Kumpa vaan nyt kaikki menisi hyvin, eikä tulisi keskenmenoa yms ikävää.
Jännittäviä aikoja.
Mies on niin onnellinen ja on halkeillut ilosta. Sanoi, että en varmaan ymmärrä, että kuinka onnelliseksi hänet tein. Haluaisi kertoa joka ikiselle vastaan tulevalle, mutta pitää vähän toppuutella ja odottaa että varmistuu, että kaikki on hyvin ja keskenmenon riski ei olisi enää niin suuri.. Minä 22, hän 29
 
Vipe
Oikein paljon onnea time!! Itsekin tulee ihan toiveikkaaksi kun kuulee tuollaisia uutisia muilta, jotka ovat ensin saaneet negan raskaustesteissä. Minulla tuli vielä lisäksi oireeksi rintojen, tai lähinnä nännien arkuus (ei juuri koskaan ole olleet menkkoja ennen), rinnat kasvaneet entisestään, mutta kuumat aallot ovat loppuneet kokonaan. Menkkaoireita ollut vaihtelevasti jo muutaman päivän ja nyt tänään ei sitten yhtään mitään, toiset menkat myöhässä (tosin en tiedä kuinka paljon, koska normikuukautisia ei ole ollut vuosiin pillereiden takia), maha turvonnut, välillä kovia pistoksia oikealla alavatsassa ja ihme kuplintaa. Tulevista menkoista kertoisi se, että peräsuolen seinämässä jo kauan ollut endokasvain on aiheuttanut parina päivänä melko kovia kipuja, tosin vaihtelevasti, sillä joinain päivinä kipua ei ole ollenkaan. On se vaan melkoista piinaa, välillä toivon että tulisi ne menkat jo sieltä niin ei tarvitsisi veikkailla ja voisi aloittaa endolääkityksen taas...
 
Ansku87
Heippa, muutama päivä on tullut lueskeltua tätä ketjua, oli ihan pakko liittyä seuraan :)
Noh meillä on menossa kp 36/26-27 eli 9 päivää myöhässä. Viime vuoden joulukuussa lopetin e-pillereiden syönnin ja vauvaa kovasti odotellaan. :) Menkat olleet säännölliset pillerien lopetuksen jälkeen yhtä muutaman päivän pidempää väliä lukuun ottamatta. 2kappaletta apteekin testejä tehty kp 31 ja 34 kummatkin selkeitä negoja.
Suurempaa ressiä en ole ottanut vauvan teosta enkä edes huomannut menkkojen olevan myöhässä ennen kun mies tokaisi että eikös niiden olis pitänyt jo alkaa. :) Jos malttaisin tuon yhden testin säästää v-lopulle :D
Oireina on ollu ältsin herkät nännit ja tissit kasvaneet, alavatsa pikkasen turvoksissa. Voisin nukkua myös loputtomasti :D
katsotaan nyt v-loppuna mitä testi näyttää, kyllä tässä huh
 
Ansku87
Heippa, muutama päivä on tullut lueskeltua tätä ketjua, oli ihan pakko liittyä seuraan :)
Noh meillä on menossa kp 36/26-27 eli 9 päivää myöhässä. Viime vuoden joulukuussa lopetin e-pillereiden syönnin ja vauvaa kovasti odotellaan. :) Menkat olleet säännölliset pillerien lopetuksen jälkeen yhtä muutaman päivän pidempää väliä lukuun ottamatta. 2kappaletta apteekin testejä tehty kp 31 ja 34 kummatkin selkeitä negoja.
Suurempaa ressiä en ole ottanut vauvan teosta enkä edes huomannut menkkojen olevan myöhässä ennen kun mies tokaisi että eikös niiden olis pitänyt jo alkaa. :) Jos malttaisin tuon yhden testin säästää v-lopulle :D
Oireina on ollu ältsin herkät nännit ja tissit kasvaneet, alavatsa pikkasen turvoksissa. Voisin nukkua myös loputtomasti :D
katsotaan nyt v-loppuna mitä testi näyttää :)
 
Tiuku
Heippa,

Niinkuin edellisetkin, minäkin onnellisena tämän keskustelun olemassaolosta sekä siitä, että se on jatkunut edelleenkin. Puhelimella googlettelin yksi ilta näistä aiheista ja aloin lukea. Pohdein, että "hitto, 2008, oliski vielä aktiivinen keskustelu"... koneella jatkoin lukemista ja huomasin, että elossahan tämä ketju on! :)

Asiaan.. Meillä ei ole yritystä takana vastakuin 3kuukautta, eli alkuteillä ollaan. Olemme avomiehen kanssa olleet kokoajan siten, että meillä ei ovulaatioita laskeskella ja muutenkin otetaan rennosti. Vauva ilmottaa kyllä, kun on saapumassa. Ehkäsyrenkaan jälkeen oli yhdet tavalliset menkat normaalilla kp28. Toisella kertaa tuli yhdet alle vuorokauden kestävät "menkat kp32/28. Tässä kohdassa olin jo itse täysin varma, että raskaana ollaan. Joka yö oli unissa vauva, oli erittäin vahva tunne, ei mitään muuta. Tein testin 34/28 kun "menkat" olivat loppuneet.. Eli olisko sitten jo 1/28 (?) (vielä vähän huono laskemaan näitä :)) Negahan sieltä tuli. Ei mitään, elämä jatkuu -asenteella :) tunne raskaudesta senkuin vain kasvoi ja kasvoi, oma "äidillisyys" on jotenkin pienessä ajassa noussut ilmaan. Oireita on tullut tässä kierrossa voimakkaasti: ilmavaivoja, painoa ei ole tullut, mutta vatsa on sellanen "pömppö", normaalisti voisi vetää vatsaa sisään, mutta nyt sitä ei pysty yhtään vetää sisään. Ruokahalut, ah, ruoka, kyllä! Lounaan jälkeen olisin jo heti valmis syömään uudelleen. Unenmäärä, yössä nukun 8-10h, sillä pärjää suht hyvin aamupäivän, yhdillä päiväunilla laitan itseni suorittamaan päivän. Virtsaamistarve on vähintään kerran tunnissa ellei enemmänkin(tätä oli jo edellisessä kierrossa). Ja pahoinvointi, ei jumala. Aamupahoinvointia ei ole ollut, mutta muun päivän ja yön pahoinvointia kyllä. Etovaa, kuvotusta. Voimakkaat hajut saa kyökkimään. Myös huimaukset ovat kasvaneet. Tein viime viikolla testin, sain haamun. Ajattelin, että uusin testin ja nyt teinkin edellispäivänä uuden, se oli niin nega kun nega vaan voi olla. (Haamutesti oli apteekin testi, tämä jälkimmäinen marketin hyllyltä).

Keskiviikkona pitäisi nyt sit alkaa menkat, katsotaan tulisko nyt sit kunnon menkkoja vai mitä tapahtuu, jännityksellä odotellaan :) Odottavan aika on hurjan pitkä! Ja ärsytys on suuri, koska oireet viittaisivat niin raskauteen. Ja en voi kuvitella vain oireita, koska ympärillä ihmiset, jotka eivät tiedä yritystouhuista mitään, kyselevät "ootko nukkunut kunnolla, näytät väsyneeltä", "onko verenpaineet kohdilla, sua huimaa nykyään todella useasti", työkaveri vitsailikin vessassa ravaamisesta, että saan tuoda kohta työpaikalle omat vessapaperit kun oon jatkuvasti vessassa.

Saa nähdä, toivottavasti kohta testi näyttäisi kahta kunnon viivaa :)
 
kevatmamma2013
Onpa kiva ketju :)
Itsellä menossa kp 41/26-29. Kaikki testit verikokeita myöten negoja. Eilen sitten nännit kipeytyneet ja niistä alkanut tulla nestettä! Muutoin raskausoireet löytyy...Oon lihonut, nippailee ja vihloo alamahaa, turvotus, selkäkipu..Ens viikolla menossa neuvolaan pissatestiin ja loppuviikosta gynelle ultraan, että sais varmistuksen tähän asiaan. Koska jos jotain muuta niin pitää tutkia :)
 
Vipe
Kertokaahan edelliset sitten että miten kävi!! Itse en enää jaksa testailla vaan suhtaudun niin, että oireet on jotain muuta ja menkat on kaks viikkoo myöhässä ehkä pillereiden lopettamisesta tai IVF:stä johtuvien hormonivaihteluiden takia. Inhottaa vaan nämä läskimakkarat ja järkyttävä turpoaminen vatsan kohdalta, erityisesti iltaisin. Pitäisi jaksaa (tai ehtiä) urheilla ihan järkyttäviä määriä ja syödä mitättömän vähän. Mutta kun nälkä vaivaa koko ajan...
 
Vipe
vuos sitten kirjotellu tänne eikä vielä tähänpäivään männessä oo tärpänny.
lannistaa -.-

Jos yhtään ahdistusta voi helpottaa, niin ehkä tieto siitä että kohtalotovereita on olemassa:) Itseltäni munajohtimet veks, joten luonnossa ei lapsensaanti onnistu. Ensimmäisestä (ja ehkä viimeisestä) IVF:stä vain yksi munasolu, joka sekin tuplahormoneilla, joten toinenkin yritys olisi epätodennäköinen. Seuraavat vaihtoehdot munasolun lahjoitus tai adoptio. Masennus aika kova tällä hetkellä...

Mutta tsemppiä kovasti yritykseen! Eiköhän se sieltä napsahda jossain vaiheessa:)
 
Viimeksi muokattu:
Enell
Moikka!

Mulla tuntuu olevan meneillään sekava tilanne, toinen lapsi olisi erittäinkin toivottu, kuukautiset myöhässä, mutta testit näyttää negaa. Olen siis synnyttänyt viime vuoden marraskuussa, raskaaksi tulin uudelleen kesäkuun alussa ennen kuin menkat oli edes ehtineet tulla kertaakaan synnytyksen jälkeen, mutta se päättyi keskenmenoon. Ihan spontaanisti sujui se, eikä tarvinut lääkkeitä tai kaavintaa. Km:n jälkeen kesti aika kauan, n. 7vk ennen kuin seuraavat menkat tulivat. Niiden jälkeen bongasin oviksen kp12 ja nyt on menossa kp31/26-28.

Testasin eilen ja tänään negat ja pettymys oli suuuuren suuri. :( Kuitenkin mulla on outoja oireita, kuten jatkuvaa juilimista vatsalla, etovaa oloa, kova väsymys.. Välillä elättelen toivoa, että raskaustestissä näkyisi vaan plussa myöhässä, mutta sitten taas pelkään, että kierrot on vaan sekaisin kaiken tapahtuneen jäljiltä ja elättelen turhia toiveita raskaudesta.. Tai että tulossa olisi taas varhainen km, mikä tuntuisi kauhealta..

Kai tässä pitää vaan odotella, odotella ja odotella, tehdä uus testi vaikka viikon päästä.. Vihaan odottelua! :D
 
Saara
Olipa mukavaa löytää tämä ketju ja huomata, että muitakin jännäilijöitä on :).
Viime kuussa päätettiin mieheni kanssa jättää ehkäisy (kumit) pois ja antaa lapsukaiselle mahdollisuuden tulla. Hormoniehkäisyn olen lopettanut jo viime syksynä, jonka jälkeen kierto on pääsääntöisesti ollut kovin lyhyt, 20-24 päivää. Nyt sitten ensimmäinen kierto (eli nykyistä edeltävä), jossa ei kumia käytetty, oli minun "mittakaavassa" harvinaisen pitkä 28 päivää. Joillekinhan tuo on tosin ihan normaali kierto :D.
Nyt tämä nykyinen kierto huitelee kp 30 ja tänään tein aamulla Clearbluen testin. Aluksi näytti että testiin alkaa muodostumaan + ja alkoipa siinä sen verran jännittämään, että laitoin testin hetkeksi syrjään ja katsoin sitten vasta reilun 5 minuutin kuluttua, kun vastaus varmasti olisi muodostunut. Negatiivistahan se sitten kuitenkin näytti.
Olin tietenkin pettynyt tuloksesta koska vielä eilen illalla olin melkeinpä varma, että aamulla kun testin teen, se varmasti plussaa näyttää. Syyt, miksi näin mietin ovat että mm rinnat ovat olleet nänneistä arat jo reilun viikon ajan (normaalisti ehkä päivän-pari ennen kuukautisia), useampana yönä olen myös herännyt kesken unien ja joutunut käymään vessassa, mitä en yleensä ikinä tee. Viime viikolla alkoivat myös oudot huimauskohtaukset, jollaisia ei ennen en ole ollut, ja jatkuvat edelleen. Nyt sitten pisteenä iin päälle vielä eilisestä alkaen ollut nenäkin ihan tukossa ja aivastelen jatkuvalla syötöllä. Se tosin saattaa myös johtua flunssasta, joka on kohta jo pari viikkoa enemmän ja vähemmän jyllännyt..
Ymmärrän kyllä, että lähellekään kaikilla ei samantien ne vauvahaaveet toteudu ja voi olla että plussaa saattaa joutua pidempäänkin odottamaan, mutta nämä tuntemukset jotenkin nyt vaan on herättänyt toiveet.
Siksi onkin niin mukava lukea, että negan jälkeenkin voi vielä toivo elää :)
 
Sohvi
Hei kaikille,

minäkin mietin, että olisinko raskaana, kun oireita on useita.

Kaikki alkoi tosi oudolla hajuaistimuksella: haistoin yhden päivän ajan jonkin oudon hajun nenässäni, mutta se loppui sen yhden päivän jälkeen. Siitä viikon päästä alkoi aivan karsea pahoinvointi viikon 33 alussa, eli n. 2,5 viikkoa sitten. Yökin neljä päivää, kunnes viidentenä oksensin ja tein testin, mutta negatiivinen tuli. Jos olisin raskaana, pahoinvointi olisi alkanut laskujeni mukaan 5. viikolla, mikä on vissiinkin ihan mahdollista..?

Samaan aikaan hajuaistini herkistyi ihan älyttömästi ja nyt kärsin koko ajan lähes kaikista muista hajuista, paitsi raikkaasta ulkoilmasta. Melkein mikä vaan haju laukaisee tai voimistaa jo olemassa olevaa pahoinvointia ja esim. tänään oli vaikea olla töissä ja kaupassa, kun pelkäsin koko ajan, että laatta lentää. Ja nytkin koko ajan tekisi mieli oksentaa, mutta taistelen vastaan.

Olen myös tosi väsynyt (sitä on kyllä muutenkin) ja kova nälkä ja myös jano tuntuu olevan omituisen usein. Lisäksi pari kertaa on ollut outoa yöhikoilua ja alavatsaa välillä nipistelee, mitä ei muuten koskaan tapahdu.

MUTTA, mulla ei ole lainkaan rinnat kipeät, mikä taas näyttäisi olevan tosi yleinen alkuraskauden merkki. Ja myöskin kuukautiset tulivat, mutta tavallista niukempina ja lyhempinä.

Nyt siis mietin lievässä paniikissa, että koska kannattaa tehdä uusi testi? Kun joidenkin kertomusten mukaan plussa on tullut ihan älyttömän myöhään, jopa vasta 8. viikon jälkeen.

Ja toisaalta taas olen tosi huolissani, että jos tämä ei ole raskaus, niin mikä kamala sairaus aiheuttaisi näin voimakasta, jatkuvaa pahoinvointia? Onko mulla nyt joku syöpä tai muu kauhea tauti...? :O

Paniikki alkaa nostaa päätään - onko kenelläkään tietoa tai ehdotuksia tähän tilanteeseen?
 
Sohvi
Hei kaikille,

minäkin mietin, että olisinko raskaana, kun oireita on useita.

Kaikki alkoi tosi oudolla hajuaistimuksella: haistoin yhden päivän ajan jonkin oudon hajun nenässäni, mutta se loppui sen yhden päivän jälkeen. Siitä viikon päästä alkoi aivan karsea pahoinvointi viikon 33 alussa, eli n. 2,5 viikkoa sitten. Yökin neljä päivää, kunnes viidentenä oksensin ja tein testin, mutta negatiivinen tuli. Jos olisin raskaana, pahoinvointi olisi alkanut laskujeni mukaan 5. viikolla, mikä on vissiinkin ihan mahdollista..?

Samaan aikaan hajuaistini herkistyi ihan älyttömästi ja nyt kärsin koko ajan lähes kaikista muista hajuista, paitsi raikkaasta ulkoilmasta. Melkein mikä vaan haju laukaisee tai voimistaa jo olemassa olevaa pahoinvointia ja esim. tänään oli vaikea olla töissä ja kaupassa, kun pelkäsin koko ajan, että laatta lentää. Ja nytkin koko ajan tekisi mieli oksentaa, mutta taistelen vastaan.

Olen myös tosi väsynyt (sitä on kyllä muutenkin) ja kova nälkä ja myös jano tuntuu olevan omituisen usein. Lisäksi pari kertaa on ollut outoa yöhikoilua ja alavatsaa välillä nipistelee, mitä ei muuten koskaan tapahdu.

MUTTA, mulla ei ole lainkaan rinnat kipeät, mikä taas näyttäisi olevan tosi yleinen alkuraskauden merkki. Ja myöskin kuukautiset tulivat, mutta tavallista niukempina ja lyhempinä.

Nyt siis mietin lievässä paniikissa, että koska kannattaa tehdä uusi testi? Kun joidenkin kertomusten mukaan plussa on tullut ihan älyttömän myöhään, jopa vasta 8. viikon jälkeen.

Ja toisaalta taas olen tosi huolissani, että jos tämä ei ole raskaus, niin mikä kamala sairaus aiheuttaisi näin voimakasta, jatkuvaa pahoinvointia? Onko mulla nyt joku syöpä tai muu kauhea tauti...? :O

Paniikki alkaa nostaa päätään - onko kenelläkään tietoa tai ehdotuksia tähän tilanteeseen?

Tarkennan, että "viikko 33" viittaa siis kalenteriviikkoon, kun taas myöhemmin mainitsemani "5. viikko" viittaa raskausviikkoon. Olen hieman pihalla, joo... :)
 
Viimeksi muokattu:
Saara
Oletko Sohvi tehnyt jo uutta testiä, tuon 2 viikkoa sitten tehdyn testin jälkeen?
Ei ne rinnat välttämättä kaikilla kipeydy, kuten myös muutenkin oireet ovat niin yksilöllisiä. Tokihan sinun pahoinvointisi on myös hyvin klassinen raskauden oire. Näin olen huomannut, kun näitä alkuraskaus -aiheisia keskusteluja olen mielenkiinnolla nyt lukenut kun samoja asioita itsekin jännäilen :)

Nyt vaan uutta testiä tekemään jos et vielä ole kerinnyt tekemään. Ja jos vielä näyttää negaa ja tuntemukset edelleen jatkuu, niin gynelle aikaa varaamaan, siellä varmaan viimeistään selviää :)
 
Sohvi
En ole vielä uskaltanut tehdä uutta testiä… Siis sen takia, kun jotenkin pelkään, että olisin juuri niitä, joilla plussa tulisi tosi, tosi myöhään, jos nyt olisinkin raskaana. Ja toisen negatiivisen jälkeen, olisi tietty hyvä syy olettaa, että en ole. Varsinkin, kun parin päivän päästä alkaisi jo luultavasti 8. raskausviikko. Ja sitten mun seuraava oletus olisi tosiaan, että mulla on se syöpä tai joku muu kauheus…

Mutta tottakai, oli mitä hyvänsä, tämä pitää selvittää. Oon aatellut, että parin kolmen päivän päästä testaan taas ja tällä kertaa aamupissasta. Koko ajan haluaisin testata, mutta maltan vielä hetken.

Ja niin, aiemmin mainittujen oireiden lisäksi mun yleensä lievät allergiaoireet on pahentuneet selvästi ja myös itken tosi herkästi. Mieheni on myös muutamana iltana mun vieressä ollessaan sanonut, että oikein hohkaan lämpöä. En kyllä yhtään tiedä, onko se mikään raskauden oire.

Kaikkien näiden tuntemusten jälkeen olen kyllä aika yllättynyt, jos en ole raskaana. Vaikka itse asiassa emme sellaista ole suunnitelleetkaan… No, saas nähdä…

Onko Saara sulle, tai muille kirjoittaneille, vielä tilanne selvinnyt? Toivotaan parasta… :)
 

Yhteistyössä