Onko mulla oikeus puuttua asiaan (eskariryhmäläisen käytöksestä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei nyt mustana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei nyt mustana

Vieras
Tytön eskariryhmässä on lapsi, joka käytöksellään terrorisoi koko ryhmää.
Käytös on hyökkäävää, kovaäänistä ja väkivaltaista eli lyö, nimittelee ym.
Yhtenä aamuna kun vein tyttöä eskariin, tämä lapsi oli ovella vastassa nyrkit pystyssä, haukkui paskakasaksi ja kun poistuin tilanteesta niin löi minua nyrkillä selkään. Olin niin :O etten osannut tilanteessa ottaa asiaa puheeksi opettajan kanssa. Mutta nyt kun tyttö iltaisin itkee, ettei halua enää mennä eskariin, niin ajattelin, että soitan tai laitan sähköpostia opettajalle ja kysyn, että mistä on kysymys.

Lapsi selvästikin on ylivilkas ja kauhean agressiivinen. Onko se oikein, että yksi lapsi pitää koko ryhmää varpaillaan (kiusaa kuulemma muitakin).
Olenko mä hankala äiti, jos puutun asiaan, kun opettaja itse ei siitä ole mitään meille puhunut ?
 
Eskarihan on osittain sitä varten, että opitaan toimimaan sosiaalisessa ympäristössä ennen koulua.
Tässä tapauksessa on koulutus kesken ja varmaan opettajat sen myöskin näkevät. Toimii myös niiden arempien sopeuttamisessa tosielämään ja erilaisen kaveripiiriin. Voi tietysti ottaa yhteyttä opettajaan, vaikkapa lasta eskariin viedessä.
 
tottakai sun pitää puuttu. mutta älä laita sähköpostia, se tuskin johtaa mihinkään. vaan otat ja menet reippaasti päiväkodinjohtajan puheille asiasta. etkä lähde pois, ennen kuin asialle on luvattu tehdä jotain. ja menet aina uudestaan ja uudestaan, niin kauan että tilanne korjaantuu
 
Tottakai on oikeus, ja pitääkin puuttua! Vanhempien kannattaa myös enemmän kyseenalaistaa päiväkodin toimia, eikä ottaa kaikkea vaan kiltisti vastaan, niinkun yleisesti
 
[QUOTE="xyz";25038598]Et ole hankala äiti jos puutut. Hieman vätykseltä kuulostat jos kerta tuollaisesta tilanteesta olet jo kävellyt pois mitään sanomatta.[/QUOTE]

No, ei siinä tilanteessa ollut opettaja paikalla, kun olin kotiin lähdössä. Ja yleensä aamuisin on sellanen hässäkkä päällä, että siinä on hankala opettajan kanssa rauhassa keskustella. Mieluummin vaikka soitan hänelle.
 
Kyllä tuohon PITÄÄ ehdottomasti puuttua. Ko. lapsi rikkoo muiden koskemattomuutta ja oikeutta olla rauhassa. Minä en todellakaan voi hyväksyä tuollaista käytöstä.
 
Tottakai pitää puuttua - itse olisin puuttunut jo siinä vaiheessa kun muksu on mua eskarin ovella vastassa nyrkit pystyssä, ennen paskakasaksi haukkumista tai lyömistä. Se on meinaan ihan varma että mun silmille ei yksikään pikkupentu hypi, ei omat taikka muiden.

Tuossa meidän lähieskarissa on samanlainen tapaus (se ihana väärinymmärretty lapsiraasu joka mm. oikean puukon kanssa uhkasi tappaa tyttäreni ja pari muuta pihan lasta - tästä tyypistä olen kertonut täällä useamman kerran) ja vaikka ne kai eskarissa yrittääkin jotain tehdä, niin aika voimattomia ovat, kun lapsen äiti ei suostu lähtemään perheneuvolaan tms. Minä lohduttaudun sillä, että tuo lapsi ei onneksi ole omien lasteni kanssa samassa eskarissa tai saman katon alla pk:ssa, menee eri kouluun kuin omat lapseni, ja muutti pois tästä pihasta = ei tarvitse hänestä enää kärsiä. Mutta jos hän tuplaa eskarin (eihän tuollaista VOI kouluun päästää, se on selvä) niin siinä tapauksessa mun poika menee ensi syksynä ihan toiseen eskariin, eikä samaan ryhmään tuon skitson kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;25038624:
tottakai sun pitää puuttu. mutta älä laita sähköpostia, se tuskin johtaa mihinkään. vaan otat ja menet reippaasti päiväkodinjohtajan puheille asiasta. etkä lähde pois, ennen kuin asialle on luvattu tehdä jotain. ja menet aina uudestaan ja uudestaan, niin kauan että tilanne korjaantuu

No ne päiväkodinjohtajat harvemmin ryhmän asioihin ottavat kantaa.. Etenkin, kun todennäköisesti ryhmän aikuiset ovat hyvinkin tietoisia ko. lapsen käytöksestä ja ongelmista. Minusta on suoraselkäisintä ihan kasvotusten kertoa ryhmän opettajalle ajatuksistaan ja huolestaan. Toki sähköpostia voi myös laittaa, jos kasvokkain jutteleminen tuntuu jostain syystä hankalalta.

Työpaikan (yleensä ryhmän henkilökunnan) sisäinen asia on sitten kehittää ne keinot ja menetelmät, joilla lapsen toimintaan puututaan. Johtajan kanssa toki joskus tulee keskusteltua ryhmän lapsista ja sujuvan arjen edistämisestä.. Itse jopa vähän loukkaantuisin jos joku vanhempi ottaisi suoraan yhteyttä päiväkodin johtajaan, eikä yrittäisikään selvitellä asioita ryhmän henkilökunnan kanssa ensin.

Työntekijän roolissa ei tietenkään vanhemmille voi aina kertoa aivan kaikkea vaitiolovelvollisuuden vuoksi, ei periaatteessa edes sitä että joku lapsi on "aika villi ja arvaamaton käytökseltään". Toki jos joku vanhempi on itse huomannut lapsen vilkkauden tai lapsi kotona on kertonut pelkäävänsä tms. niin siinä tapauksessa voi kertoa, että nämä lapsen kertomat asiat pitävät paikkansa ja että asialle koko ajan tehdään jotain.
 
Kyllä sulla on oikeus puuttua asiaan, mut voit silti saada hankalan äidin maineen jos eskarissa on sama logiikka käytössä mitä meidän tirpan edellisessä pk:ssa oli...
Muistaakseni lause meni jotenkin niin "et ne asiat jotka tapahtuu pk:ssa hoidetaan myös siellä eikä ne oikeestaan kuulu vanhemmille"
 
En mä sitä opettajaa pelkää, joten uskallan kyllä asian ottaa esiin kasvokkain. Se vaan siinä vienti- ja hakutilanteessa on sellainen häslinki, ettei siinä oikein pysty juttelemaan. Sen tähden ajattelin, että soitan tai laitan spostia ensin ja pyydän sitten vielä juttelemaan kanssani. En tiedä onko kenenkään muun äiti puuttunut asiaan.
 
Kyllä sulla on oikeus puuttua asiaan, mut voit silti saada hankalan äidin maineen jos eskarissa on sama logiikka käytössä mitä meidän tirpan edellisessä pk:ssa oli...
Muistaakseni lause meni jotenkin niin "et ne asiat jotka tapahtuu pk:ssa hoidetaan myös siellä eikä ne oikeestaan kuulu vanhemmille"
Mikä on periaatteessa totta, eihän ne salassapitovelvollisuuden takia saa kertoa juuri mitään.

Mutta se on varmaa, että jos ryhmässä on lapsi joka terrorisoi muita lapsia, ja käy aikuistenkin kimppuun, niin vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus toimia. Ihan sama minkä maineen saa. Ja jos eskarin henkilökunta ei saa hommaa haltuun, niin sitten otetaan yhteyttä pk:n johtajaan, alueen päivähoidon ohjaajaan, kaupunkiin/kuntaan...kyllä yksi pikkuperkele pitää saada pois sieltä, jonnekin erityisryhmään tms missä riittää resurssit hänen kaltaistensa vahtimiseen.
 
Meidän lapset olivat vuosi sitten eskarissa ja kyllä siellä näin, että jos ei osannut käyttäytyä varoitusten jälkeen niin vietiin istumaan eteiseen tuolille arestiin. Lyömisestä joutui heti. Tuntuu, että tämän häirikön kotikasvatus on retuperällä tai sitten koettelee todenteolla rajojaan. Rohkeasti juttelemaan työntekijän kanssa. Heidän asiansa on pitää huoli, että lapset voivat hyvillä mielin käydä eskaria pelkäämättä tulevansa kiusatuksi/ lyödyksi!
 
Mikä on periaatteessa totta, eihän ne salassapitovelvollisuuden takia saa kertoa juuri mitään.

Mutta se on varmaa, että jos ryhmässä on lapsi joka terrorisoi muita lapsia, ja käy aikuistenkin kimppuun, niin vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus toimia. Ihan sama minkä maineen saa. Ja jos eskarin henkilökunta ei saa hommaa haltuun, niin sitten otetaan yhteyttä pk:n johtajaan, alueen päivähoidon ohjaajaan, kaupunkiin/kuntaan...kyllä yksi pikkuperkele pitää saada pois sieltä, jonnekin erityisryhmään tms missä riittää resurssit hänen kaltaistensa vahtimiseen.

Niin, samahan se on mitä muut ajattelevat, kyllä kai sitä jokainen omaansa puolustaa kaikesta huolimatta.
Ryhmässä on tosiaan 20 lasta, joten mä en ymmärrä minkä ihmeen takia tuo riiviö on sijoitettu näin isoon ryhmään, kun tuo käytöshäiriö on ihan varmasti ollut tiedossa.
Mä toimin nyt niin, että laitan sähköpostia ensin opettajalle ja lähden siitä liikkeelle.
 
Mikä on periaatteessa totta, eihän ne salassapitovelvollisuuden takia saa kertoa juuri mitään.

Mutta se on varmaa, että jos ryhmässä on lapsi joka terrorisoi muita lapsia, ja käy aikuistenkin kimppuun, niin vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus toimia. Ihan sama minkä maineen saa. Ja jos eskarin henkilökunta ei saa hommaa haltuun, niin sitten otetaan yhteyttä pk:n johtajaan, alueen päivähoidon ohjaajaan, kaupunkiin/kuntaan...kyllä yksi pikkuperkele pitää saada pois sieltä, jonnekin erityisryhmään tms missä riittää resurssit hänen kaltaistensa vahtimiseen.

Harvoin näitä lapsia kyllä lähdetä mihinkään siirtämään.. Meinasi kyllä erään kerran itseltä itku tulla, kun omaan (integroituun) huliviliryhmääni meinattiin siirtää lapsi toisesta integroidusta ryhmästä, jossa lapsen kanssa ei kuulemma pärjätty. :stick:

Vielä tuohon ap:n ongelmaan liittyen, että jos tuntuu ettei aamun häslingeissä ehdi asiasta juttelemaan ja hakutilanne vaikuttaa myös hektiseltä, niin ilmaise huolesi lyhyesti "tahtoisin jutella yhdestä asiasta, joka huolettaa". Keskusteluun varmasti järjestyy joku sauma, tai sitten kysyt suoraan kannattaisiko ennemmin laittaa asiasta sähköpostia.

Vastaisuudessa jos kyseinen lapsi tulee uhoamaan sinulle/lapsellesi vienti- tai hakutilanteessa, niin kiellä lasta napakasti (tai vaikka tartut käteen kiinni jos nyrkit heiluu) ja käännyt heti ryhmän henkilökunnan puoleen. He sitten toivottavasti hoitavat tilanteen saman tien kyseisen rasavillin kanssa. Tälle lapselle tilanne on paljon opettavaisempi ja hyödyllisempi kun asiaan puututaan heti, eikä vasta päiviä myöhemmin. Samalla saat henkilökunnan tietoon, että haluat asialle tehtävän jotain.
 
Harvoin näitä lapsia kyllä lähdetä mihinkään siirtämään.. Meinasi kyllä erään kerran itseltä itku tulla, kun omaan (integroituun) huliviliryhmääni meinattiin siirtää lapsi toisesta integroidusta ryhmästä, jossa lapsen kanssa ei kuulemma pärjätty. :stick:
Näin se on, ikävä kyllä. Kiusaaja terrorisoikoon rauhassa, vain hänen oikeuksillaan on merkitystä.

Ihan perseestä. Entä ne parikymmentä muuta lasta, ja heidän oikeutensa käydä eskaria ilman väkivallan pelkoa?

Kaverini, jonka lapsi on samassa eskarissa tuon aikaisemmin mainitsemani pikku antikristuksen kanssa, sanoi että heillä lapsi alkaa iltaisin itkemään ja valittamaan mahakipua, kun pelkää seuraavaa päivää niin kovasti. Miettii ääneen, että hakkaakohan XXX taas häntä. Pohtii, miksi XXX tekee niin ja miksi se saa tehdä niin. Eikä todellakaan ole ainoa, vaan ryhmässä useampi lapsi kärsii yhden takia. Ja se on niin hiton väärin ettei tosikaan. On väärin, että todella ongelmaisen lapsen äidille edes annetaan valinnanvapaus sen suhteen, ottaako hän apua vastaan vai ei: avun vastaanottaminen pitäisi olla pakollista. No, ehkä siihen tulee muutos jossain vaiheessa, ehkä lapsi otetaan huostaan ja hän saa siten jotain hoitoa ongelmiinsa. Siihen mennessä hän on vaan ehtinyt pilaamaan ihan liian monelta lapselta eskarivuoden ja koulun aloituksen ilon...
 
:( Onhan se kurjaa, omat lapset ovat onneksi saaneet olla aika rauhassa. Opettajana teen kyllä kaikkeni sen eteen, ettei yksi lapsi (tai kukaan lapsi - edellisessä ryhmässäni oli lähemmäs kymmenen huliviliä) pääse terrorisoimaan toisia. Ja, että kaikki lapset saisivat tuntea olonsa turvalliseksi päiväkodissa. Kyllähän se ryhmän henkilökunnalta aika paljon energiaa ja voimavaroja syö. Ja erityisiä järjestelyjä arkeen (rauhallinen pukeutumispaikka, aikuinen koko ajan vieressä, ulkoilussa hulivililapsi on aika usein aikuisen kädessä jne..) Päivästä suurin osa saattaa menee poliisin tehtävissä ja kun pitäisi sitä esiopetustakin tarjota opetussuunnitelman mukaisesti..
 
Kyllähän se ryhmän henkilökunnalta aika paljon energiaa ja voimavaroja syö. Ja erityisiä järjestelyjä arkeen (rauhallinen pukeutumispaikka, aikuinen koko ajan vieressä, ulkoilussa hulivililapsi on aika usein aikuisen kädessä jne..) Päivästä suurin osa saattaa menee poliisin tehtävissä ja kun pitäisi sitä esiopetustakin tarjota opetussuunnitelman mukaisesti..
Minusta normaalissa eskariryhmässä/koululuokassa olemisen ehtona pitäisi olla se, että pärjää siellä ilman mittavia erikoisjärjestelyjä (ja jos tarvitsee erikoisjärjestelyjä niin pitää olla oma avustaja). Kun on parikymmentä lasta, yksi eskariope ja yksi hoitaja niin ei millään voi olla poliisina yhdelle ihan tauotta, kun on muitakin lapsia jotka tarvitsevat ja ANSAITSEVAT huomiota & apua, plus lisäksi tosiaan esiopetus ja muu päivän ohjelma...

En vaan tajua enkä hyväksy tätä päähäntaputtelua. Sillä on vaikeaa, sitä pitää ymmärtää. Viis niistä muista lapsista. Ja lapsen äiti tosiaan kieltäytyy kaikesta avusta ja tutkimuksista - eikä pakottaa voi kuulemma.
 
Tottakai pitää puuttua - itse olisin puuttunut jo siinä vaiheessa kun muksu on mua eskarin ovella vastassa nyrkit pystyssä, ennen paskakasaksi haukkumista tai lyömistä. Se on meinaan ihan varma että mun silmille ei yksikään pikkupentu hypi, ei omat taikka muiden.

Tuossa meidän lähieskarissa on samanlainen tapaus (se ihana väärinymmärretty lapsiraasu joka mm. oikean puukon kanssa uhkasi tappaa tyttäreni ja pari muuta pihan lasta - tästä tyypistä olen kertonut täällä useamman kerran) ja vaikka ne kai eskarissa yrittääkin jotain tehdä, niin aika voimattomia ovat, kun lapsen äiti ei suostu lähtemään perheneuvolaan tms. Minä lohduttaudun sillä, että tuo lapsi ei onneksi ole omien lasteni kanssa samassa eskarissa tai saman katon alla pk:ssa, menee eri kouluun kuin omat lapseni, ja muutti pois tästä pihasta = ei tarvitse hänestä enää kärsiä. Mutta jos hän tuplaa eskarin (eihän tuollaista VOI kouluun päästää, se on selvä) niin siinä tapauksessa mun poika menee ensi syksynä ihan toiseen eskariin, eikä samaan ryhmään tuon skitson kanssa.

meidän eskarissa lastentarhanope oikein painotti sitä, että koulun tulee olla valmis ottamaan erilaisia ja haastaviakin lapsia sinne. Eskarin tuplaamisella ei ole mitään hyötyä tämän vanhan LTO:n mukaan. Itse kuuntelin ihan suuauki, että ilmeisesti sitten akikki ovat valmiita sinne kouluun.
 
Aika ajoin tulee ikävä vanhoja kunnon tarkkiksia.

Se vasta hienoa on, kun luokassa on pari "erilaista" ja "haastavaa" lasta, ja yksi ope yrittää niiden kanssa jotenkin pärjätä ja siinä sivussa opettaa pariakymmentä muuta...
 
miksi niitä tarkkiksia ei muuten enää ole? Muistan, että ihan kunnon kansalaisia niistäkin tuli sitten sen muutaman tarkkisvuoden jälkeen. Ainakin meidän koulussa.
 
Yhteistyössä