Hae Anna.fi-sivustolta

Onko myöhäistä löytää uusi mies?

Viestiketju osiossa 'Eläkkeellä' , käynnistäjänä Pauliina, 20.05.2016.

  1. Pauliina Vierailija

    Haluaisin vielä löytää uuden miehen, en aviomieheksi enkä asuman kanssani, vaan miesystäväksi ja läheiseksi ihmiseksi. En ole koskaan ollut hyvä löytämään miehiä enkä ystäviä, en ole kranttu, mutta toiset ovat olleet sitä sitä suhteeni. Silti en ole menettänyt kokonaan toivetta, että vielä voisin tutustua uusiin ihmisiin.

    Nettideitit kokeilin 1990-luvun loppupuolella, jolloin olin nuorempi, jo silloin naisista oli ylitarjontaa ja miehet kranttuja. Sitä foorumia en siis välittäisi välttämättä käyttää uudestaan. Tanssimaan en ole koskaan oppinut, tanssipaikoista en ole koskaan välittänyt. Pubeista ja vastaavista en myöskään välitä, en käytä juurikaan alkoholia. Harrasteissa kuten työväenopiston kursseilla kohtaan kyllä ihmisiä, joku tuommoinen olisikin oikea foorumi eli ihmiset tutustuisivat luonnostaan. Ihmiset ovat kovin varautuneita puhumaan vieraille ihmisille eli jos jossain muualla menen juttelemaan jonkun tuntemattoman kanssa, tämä kyllä vastaa kohteliaasti ja menee sitten menojaan. Toki tilapäiset kohtaamisetkin ovat mielestäni arvokkaita.

    Nyt on ikä tehnyt sen, että ajattelen sen olevan se este mennä puhumaan vieraalle, vaikka ei olisi mitään tarkoitustakan. Yleisestihän ajatellaan, että ikääntyneempi nainen on "näkymätön", yksi mies (ei mitenkään kiinnostava, kovin perinteinen talon ja tavaran kerääjä) sanoi sen ääneen yhdellä kurssilla viime vuonna.

    Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita kirjoittamani teissä herättää!

    Myös kaikki käytännön toimenpide-ehdotukset ovat tervetulleita!
     
  2. ehdotuksia Vierailija

    Mites jotkut matkat? Niitä on nykyään 50+ matkoja, esim. jotain vaellus tms. teemamatkoja, bussimatkoja esim. Lappiin joissa varmaan porukka on tiivis ja ehkä pääsee tutustumaan. Tai joku uusi kiva harrastus, jossa on paljon miehiä ja jossa pääsee vapaamuotoisesti keskustelemaan samalla kun tehdään jotain. Voihan tanssikurssillekin mennä.

    Nettiä voisit ihan hyvin kokeilla, jos aikaisemmasta kokeilusta on jo parikymmentä vuotta. Kyllä siellä ainakin tutustuu ihmisiin ja voi mennä tapaamisiin ja ainakin ystäviä löytää. Pitää vaan olla rohkea ja lähteä kahville tutustumaan. Jos joku vieras ajattelee, että onpa törppö tyyppi niin mitäs sitten. Jos kotona vaan istuu, niin harvoja sieltä tullaan hakemaan. Käy turuilla ja toreilla.
     
  3. jos kumminkin Vierailija


    Mene raveihin tai urheilukilpailujen katsomoon. Jääkiekkoa katsovat kaikenikäiset miehet, talviurheilua ja Suomi-ruotsi maaotteluita vähän vanhemmat.

    Mene poliittisiin tilaisuuksiin (ei niissä puolueen jäseneksi tarvitse liittyä). Ainakin perussuomalaisissa ja demareissa on enemmistö keski-ikäistä tai sitä vanhempaa ukkokansaa.
     
  4. Virkamies evp. Vierailija

    Yhteisistä harrastuksista voisi löytää seuraa. Muuan tuttu mies jäi leskeksi oltuaan vasta vähän aikaa eläkkeellä. Ilokseni kuulin noin vuotta myöhemmin, että hänellä oli uusi naisystävä. En tosin kysellyt tarkemmin, olisiko nainen ollut tuttu hänelle ennestään.

    On ihan selvä, ettei kukaan tule sinun ovellesi koputtelemaan, joten pitää lähteä sinne, missä mukavat miehet liikkuvat. Liikunta- ja muissa harrastusryhmissä, matkoilla tai vaikka järjestötoiminnassa voi tavata ihmisiä.
     
  5. scorned Vierailija

    Onhan noita eläkeläisporukoita, jotka tekee reissuja yhdessä. Sinne osallistuvat miehet on harvoin parisuhteessa, koska yleensä tuonikäiset miehet elää vaimonsa kautta eli omat harrastukset ja menemiset on sama kuin vaimo mukana. Tuttuni löysi tuollaisesta eläkeläisporukasta ihan mukavan miehen.
     
  6. Pauliina Vierailija

    Mukava, että asia on herättänyt keskustelua! Ja myös toimenpide-ehdotuksia.

    Käyn kyllä nytkin erilaisissa tapahtumissa ja harrastuksissa. Niissä on joko enimmäkseen naisia tai sitten ne miehet joita niissä käy, eivät ole olleet kiinnostavia tai ovat olleet minua huomattavasti nuorempia. Harrastukset kun eivät ole kiinni iästä ja perinteisiä vain eläkeläisille tarkoitettuja harrastuksia tai matkoja vierastan ainakin vielä. En tainnut kertoa, minkä ikäinen olen, olen 63. Kiitos terveiden elämäntapojen (joku sanoisi tylsien) ja yleisen virkeyden, näytän ilmeisesti hieman nuoremmalta.

    Minusta tuntuisi parhaalta, kun toiseen voisi tutustua luontevasti, ei olla haulla kuten aikanaan olin nettideitissä. No, se oli ihan kiinnostava kokemus ja tutustuin useisiin miehiin, joihin en ikinä olisi muutoin tutustunut. Ja ihan fiksuihin. 1990-luvun loppupuolella ihmiset olivat myös luonnossa kun tavattiin suunnilleen sitä mitä kertoivat olevansa, olen lukenut, että nykyään ei välttämättä näin ole. No ei se mikään este ole, mutta se ei vain houkuttele, kun muistan miten kranttuja miehet olivat silloin, kun olin nykyistä paljon nuorempi, naisista oli ylitarjontaa.

    Urheilu- ja ravitapahtumiin mentäessä pitäisi kai itse olla edes hieman kiinnostunut tai tietoinen kyseisistä lajeista. Pitäisi kai alkaa ottaa selvää. Siinä saattaisi tosin käydä niin, noin teoriassa ainakin, että jos en ole aidosti kiinnostunut, niin ne kiinnostuksen kohteet eivät sitten koskaan kohtaa. Poliittiset tilaisuudet? Aivan uusi ajatus, tarvinnee miettiä, mutta persujen tilaisuuksiin en kyllä mene.
     
  7. heh Vierailija

    miksi pitää vielä sanoa, että näyttää yleisesti ottaen ikäistään nuoremmalta?
    Miksei vaan reilusti voi myöntää, että on 63v ja that's it!

    Ja toiseksi, miksi etsimällä etsien pitäisi löytää mies?
    Eikö voisi ajatella, että jos kohdalle sattuu niin hyvä.
    Jos ei kestä yksinäisyyttä, niin hyvänen aika, tuollahan noita iäkkäämpiä miehiä on kauppakeskusten penkeillä aamusta iltaan. Sen kun käy valitsemassa habitukseltaan parhaimman näköisen :rolleyes: tai muilta ominaisuuksiltaan kiinnostavan, jos nimenomaan kyse on miehen puutteesta, enkä tarkoita tätä puutetta pelkästään seksuaalisessa mielessä. Samaten tarjolla on kaikenmaailman tsenssi ja seuranhalupalveluita sun muita myös iäkkäämmille ihmisille.

    Jos kyse on eri asiasta, muiden ihmisten seuran puuttumisesta, siihen pulaan auttavat kerhot sun muut aktiviteetit.
     
  8. keittiösykoloki Vierailija

    Eikös hän aloituksessa kertonut olevansa huono tutustumaan muihin, oli nämä sitten miehiä tai ihmisiä. Ehkä se ongelma onkin samanhenkisten löytyminen. Kun sosiaalinen piiri laajenee, laajenee myös sattumat ja kohtaamiset.
    Sinkuilla on sitten sellainen juttu kuin elekieli. Jos on parisuhteita takana niin parisuhteelliset reagoi niihin ärsykkeisiin mitä he ovat parisuhteessa tottuneet. Heille se pariutuminen ja mieskieli tulee selkärangasta. Vanhat sinkkumiehet taas on pinttyneitä ja luovuttaneet jo aikaa sitten, eivät he edes ymmärrä kun vihreä valo palaa.
     
  9. kylmä nainen Vierailija

    Tulen toimeen hyvin sekä taloudellisesti, että muutenkin. En edes halua ketään enää riippakiveksi, koska jos ihastun ja rakastun alan hysäämään jotakin nurkissani, tai mies hiippailee sohvalle. Miestä johon en tunne vetoa en halua rinnalleni kukemaan,. Liian työlästä.
    Toki kaikki olisi eläkkeellä halvempaa jos menot jakaisi useampi ihminen, mutta ei kannata sen vuoksi alkaa ketään passaamaan.
    Miehet ovat vaativaisia, siis kunnon miehet, itsestään huolta pitävät miehet. He tahtovat 20-vuotta nuoremman naisen, jolla tissit tököttävät ja reisi on timmi.
    Tympäsee ajatuskin alkaa värjäämään hiuksista harmaa pois ja muutenkin leikkiä nuorempaa, haluttavaa ja seksikästä. Seksi on liiaan yliarvotettua, väliin olisin naisena kuiva ja mihellä taas halua on enemmän kuin aina puhtia. Siinähän sitten yrität saada miehelle itstuntoa kohilleen.

    Voisin jopa huokaista, että mukavaa kun olen elänyt nuorena, on kiva muistella menneitä. Katsella valokuvia, kuunnella musiikkia, käydä leffassa. Vanhusten paikoissa on paljion ohjelmaa. Juuri eläkkeelle jäätyäni olen huomannut kuinka paljon Helsinki tarjoaa meille eläkeläisille. Siellä on miehiä joilla silmä vilkkuu, nille jotka vilkkusilmää hakevat. Kun kampaa hiuksensa, laittaa nättiä ylle, lakkaa kynnet ja pikkasen meikkaa, vilkkusilmät ovat kohteliaita ;)
    Konserttiinkin löytyy seuraa, yksin ei tarvitse mennä.

    Arjessa saan valita ihan itse, ei tarvitse kysellä mielipidettä joka hommaan ja mikä parasta ei tarvitse kuunnella aina samoja vitsejä ja sutkautuksia. Saa mennä nukkumaan tai herätä silloin kun haluaa, lämmittää saunan niin usein ja niin kuumaksi kuin haluaa.

    Ainoa johon haluaisin kumppanin on aamut, kun luen lehdet ja katselen uutisia Olisi mukava puhua jonku kassa, mutta netti ja puhelin riittävät. En siihenkään miestä tarvitse.
    Toki olisi ihana jos joku halaisi ja olisi hyvä, kukapa ei tahtoisi, mutta en usko enää sellaiseen. Käyn kylpylöissä, halaan lastani, sisarusten lapsenlapsia ja tuttaviani.
    Häin on hyvä, juuri nyt, jos saan vain olla terveenä..
     
  10. 57+58 Vierailija

    Aloittaja etsikin miesystävää, ei asuinkumppania. Kun on omat kodit, on omat rahat, oma sohva ja oma sänky - saa nukkua miten nukkuu ja olla joskus toisen vieressä kun haluaa ja vain silloin.

    Itse tutustuin netissä mukavaan mieheen pari vuotta sitten, ollaan vajaa 60 v ja molemmat täysillä työelämässä. Välimatkaa kodeillamme on 6 minuuttia fillarilla :) Voimme viettää iltaa, yötä ja aamua kaksin kun siltä tuntuu ja voi myös sanoa, että menen kotiin nukkumaan eikä siinä sen kummempaa. Miehellä on mökki lähellä, tykkäämme molemmat saunoa ja uida, olemme siellä yhdessä lähes joka viikonlopun, viikolla sitten on työt, harrastukset -ei nähdä joka päivä.

    Kyllä se kaveri vaan on kiva, joka nappaa kainaloon ja jonka kanssa saa heittää juttua, vaikka niitä naisystäviäkin on. Jotenkin sattui saman henkinen ihminen - oli meillä vääntöä alkuun kun itsekin olin kauan ollut yksin, sattui väärinkäsityksiä jne mutta ne on saatu sovittua ja annetaan toisillemme tilaa olla sellainen kun on.
     
  11. Tukevasti ilmassa Vierailija

    Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä elämästä Helsingissä. Seuraa saa, jos sitä kaipaa.

    Anna.fi palstalla on kirjoittajia ympäri maailmaa. Vaikea tässä on antaa täsmäohjeita.

    Kuuntelin eilen illalla MM-ottelun jälkeen eadio Helsinkiä. Tukevasti ilmassa onjelman filosofit puhuivat luolamaalauksesta. Aasinsiltana nyt mietin miten aikoinaan aikojen alussa luotiin uusia ihmissuhteita.

    Googletin tietenkin tietoa ko. Persoonista ja luin Nevanlinnsn jutun yleissivistyksestä.

    Minulla filofofia, taide ja teologia pyörii jatkuvasti päässä. Paistoin äsken lettuja ja samalla tanssin ja lauloin. Ei sellaista mieTä enää löydy, joka olisi kuin ladteni isä. Hän kaivoi minusta erikoisia piirteitä esille.

    Ei kaikki mene Tinderiin. Minulla on ihan tarpeeksi tekemistä, kun harn betistä uutta työtä. Tänä vuonna olen oppinut paljon uutta.

    On ihanaa elää tässä iässä, kun saan vihdoin olla miehiltä rauhassa. Varmaan moni fiksu mies myös viihtyy yksin, jos on menettänyt rakkaan elämänkumppanin.

    Netti on mukava ystävä. Olen kirjoittanut täällä 2000-luvun alusta lähtien. Voin nykyään erittäin hyvin ja olen edelleen ulkonäöltäni sama kuin ennen. Nyt olenhurahtanut Lush tuotteisiin saatuani tuotteitä äitienpäivälahjaksi.

    Tsemppiä miehen etsintään. Kyllä mies aikanaan löytyy. Minä pidän peukkuja vurtuaalisesti.
     
  12. maajussi Vierailija

    Mene eri kaupunginosien kesäjuhliin , koiranäyttelyihin tai maatalousnäyttelyyn, niin voit löytää itsellesi ikioman maajussin.

    Rautakaupassa hortoilu voi myös olla tuloksekasta. Siellä naisihminen kehtaa kysyä neuvoa keneltä tahansa miespuoliselta asiakkaalta. Siellähän myyjät eivät häiritse läsnäolollaan.
     
  13. Tukevasti ilmassa Vierailija

    Sorry tökeröt kirjoitusvirheet.

    On hieman harmi etten osaa latinaa ja kreikkaa. Ehkä silloin vihdoin tietäisin mikä on homman nimi. Entinen miesystäväni aikoinaan nauroi nuoruudessani, kun mietin homman nimeä.

    Ei ole papillakaan helppoa totesin äsken kuunneltuani aamun Andrum hartauden. Ei ihmiset enää välitä kirkosta. Minä välitän, mutta kuuntelen sunnuntain jumiksen radiosta. Samalla pakana luin Kirkko&kaupunki-lehteä. Siihen lehteen annoin kerran kirjoitusvinkin. Ikinä en ole kirjoittanut ko. lehteen.

    Ehkä Enbuske voisi ottaa asiakseen ohjelmissaan varttuneiden seuranhaun. Minusta hän on rasittava tyyppi. Rikkiviisas besserwisser kuten allekirjoittanut.
     
  14. kylmä nainen Vierailija

    Eipä mitään, tämä tausta on haalea ja tulee helposti kirjoitusvirheitä. Täällä olen saanut huomautuksia, että opettele ensin kirjoittamaan oikein, kun sanomani ei ole miellyttänyt. Olen suvussa se joka ei saa yhtään tekstiviestiä virheettä ulos, mutta minua on aina armahdettu ;D

    Ei ei please, Enbuske ottaisi taas Lenitan laukomaan, kuinka "miehiä on rittänyt ja mies riittää."

    Olen pikkasen sitä mieltä, että jos tahtoo löytää kyllä se joku löytyy. Se tahtominenhän näkyy silmistä ja eleistä, eikö.
    Tässä iässä moni on jo pariutunut, on lapsia jopa lapsenlapsia, exsiä ja muuta mukavaa, en halua sekaantuaa mihinkään draamoihin, joita auttamatta eteen tulisi.
    Ja hoitamaan en mielellään ala, taidan olla itsekäskin, kylmyyden lisäksi. Vitsi, vitsi.
    Olen ollut oikea kanaemo, hoivaaja ja auttaja liikaakin, vaativan työn lisäksi. Nyt aion huokaista, elää vain itselleni ja lapsilleni heitä hoivaan toki, kun ja jos tahtovat äidin hoivaa. Niin ja paria kahdeksankymppistä serkkumummoa.
     
  15. 57+58 Vierailija

    Kyllähän aina joku löytyy mutta kun yksin on kauan ollut, tulee krantuksi. Suhteen pitää tuoda elämään enemmän positiivista kuin negatiivista, sitten se on hyvä. Ketä tahansa kaksilahkeista ei huoli. Naiset ovat taloudellisesti riippumattomia, miestä ei laskujen maksajaksi tarvita. Ei myöskään vaihtamaan auton renkaita tai muihin kodin hommiin. Palveluja saa rahalla ellei itse osaa. Joku kehotti ottamaan penkiltä parhaimman näköisen (kieli poskessa, ymmärsin kyllä) vaan kyllä tässä tajuaa, että tärkeintä on se, että synkkaa. Nauretaan samoille asioille, huumori on tosi tärkeää ja yhteinen arvomaailma. Pitää haluta pääosin tehdä samoja asioita, elämä on kaikin puolin leppoisaa yhdessä. Jos pinna kiristyy, voi lähteä omaan kotiin huilaamaan tai sanoa toiselle, että nähdään parin päivän päästä, tänään en jaksa. Soitellaan.
    Jotenkin se kauneus on katsojan silmässä eikä tässä itsekään olla enää missin mitoissa, joten puolin ja toisin voi vähän laskea siinä ulkoista rimaa mutta nostaa henkisellä puolella.
     
  16. 57+58 Vierailija

    Niin ja piti vielä kommentoida tuohon, ettei enää jaksa miestä hoivata niin kyllä meillä se on niin päin, että minua hemmotellaan enemmän. Kahvin tuoksuun saan aina herätä kun yhdessä herätään. Miehen pyykkiä en ole kertaakaan pessyt, nääs kun nämä omat huushollit ja omat pesukoneet. Hän hoitaa myös yleensä ruokaostokset mökille mennessä kun pääsee aikaisemmin töistä, minä hyppään vaan reppuineni autoon :)
     
  17. darky Vierailija

    Olen naimisissa, joten en tarvitse sellaista seuraa, mutta olen joskus miettinyt, että entä jos jäisin syystä tai toisesta yksin näin "nuorena eläkeläisenä."

    Olen tullut siihen tulokseen, että asuinkumppania en enää ottaisi. Mutta olisihan se varmaan mukavaa, jos sitten kuitenkin olisi joku, jonka kanssa olla yhdessä pariskuntana kuitenkin, eli kummallakin omat asunnot. Tiedän yhden vanhemman pariskunnan, jotka on kumpikin leskiä, ja kumpikin asuu omassa talossaan, mutta seurustelevat ja ovat kihloissakin. Se on minusta järkevä ratkaisu.

    Mistä sen kumppanin sitten tällä iällä löytäisi?

    Äiti jäi leskeksi juuri vähän ennen eläkeikää, ja aika outoja juttuja hänelle sattui. Miehet alkoi ottaa yhteyttä, sellaisetkin, jotka olivat ns. perhetuttuja, alkoivat ehdotella kahville tulemista ja muuta. Ei sitä oikein tiennyt miten suhtautua. Koskaan ei mitään sellaista esittäneet aikaisemmin, mutta kun isä kuoli, alkoi puhelin soida. Kai ne ajatteli, että siinä on vielä sen ikäinen ihminen, että kärsii puutteesta ja on helppo nakki. Oli siellä kyllä ihan tosissaankin olevia, naimattomiakin miehiä, jotka sitten ilmeisesti viimein uskalsivat ottaa yhteyttä, kun toinen jäi leskeksi.

    No, en usko mulle sellaista sattuvan, joten täytyisi vain yrittää antaa kohtalolle mahdollisuus. En minäkään lähtisi enää kapakkaan istumaan enkä varmaan etsisi ketään netistäkään, siitä tulisi vain turhaa huolta, kun siellä on vaikka mitä. Enkä usko miesten todellakaan hakemalla hakevan yli 60 v. naista paitsi ne huijarit jotka kyttää mahdollisia rahoja. Joo ei, livenä se täytyisi tapahtua, koska monilla on valmiit stereotypiat mielessä eläkeikäisestä naisesta.

    Ehkä kannattaisi lähteä matkoille. Olen aika paljon matkustellut erilaisten seurueiden kanssa, kun kuulun moniin yhdistyksiin, ja kyllä siellä vaan on romanssejakin tapahtunut ihan eläkeikäistenkin kesken. Vipinää ja säpinää, onko sitten kestävää, en tiedä. Mutta ehkä tuo olisi yksi mahdollisuus. Tuollaisissa matkaseurueissahan sitä voi tuoda itsestään esille ihan konkreettisesti ne mukavat puolensa, jotka ei muuten ehkä tule näkyviin. Yleensä olen huomannut, että sellaiset iloiset ja nauravaiset naisihmiset saa kaikkein eniten huomiota miespuolisilta matkatovereilta, enkä tässä nyt tarkoita mitään viinan voimalla rätkättämistä, vaan ihan tavallista menoa ja touhua. Millään juopporeissuilla en ole koskaan ollutkaan. Varsinkin bussimatkat, joilla tosiaan ollaan sen saman porukan kesken melkein koko ajan, voi olla ihan varteenotettavia. Yksi tuttu 70 v nainen löysi miehen Viron kylpyläreissulta, ja ihan hyvän.

    En oikein usko raveihin tai urheilukilpailuihin, koska siellä miehet on niin kiinnittyneitä siihen itse aiheeseen, että tuskin edes kiinnittää huomiota keneenkään yksinolevaan naiseen. Monissa taideharrastuspiireissä käy enimmäkseen vain naisia.

    Mutta naisystävien kanssa kannattaa lähteä kesällä lavatansseihin, jos vaan yhtään on sen henkinen. Siellä voi olla vapaita miehiä ihan kivastikin ja siellähän on mahdollisuus tutustua toiseen. Konsertit ja teatterit taas on vähän hankalia siinä mielessä, että siellä istutaan enimmäkseen sen oman seurueen kanssa ja pimeässä katsomossa ja vain väliajalla on mahdollisuus nähdä, ketä muita siellä sattuu olemaan. No kesäteatterissa voi osua viereen istumaan joku yllättävä tapaus, mutta eiköhän sekin ole aika kaukaa haettua jos siihen nimenomaan lähtee tähtäämään. En ole koskaan kuullut, että kukaan pari olisi tavannut toisensa kirjastossa, vaikka sinnekin kehotetaan menemään. Mutta muutenhan siellä kannattaa käydä, koska lukeminen on hyvä harrastus.
     
  18. netistä Vierailija

    Kehottaisin kokeilemaan nettiä kuitenkin, mitä siinä häviää? Vaikka sitten muutakin kokeilee.

    Itse löysin netistä miehen pari vuotta sitten. Alku oli vähän tuulista kun ikää on ja molemmilla omat jutut mutta kun on positiivisella mielellä ja ennen kaikkea keskustelee avoimesti kaikesta niin kyllä jo sujuu. Yhdessä emme asu emmekä tule asumaankaan, siinä on raja :) Mutta on kiva kun on kaveri kenen kanssa matkustella ja puuhailla, joka viikonloppu meillä on kaikkea kivaa. Miehen luona olin juuri viime yönä, oli illalla laittanut salaatit ja kanankoivet kun tulin salilta ja hieroi hartiat. Mukava kun joku hemmottelee ja molemmin puolin tietty. Kohta lähdetään viikonlopun viettoon.

    Minua muutaman vuoden vanhempi ystäväni (60 v) löysi myös miehen netistä, he ostivatkin yhteisen ihanan talon järven rannalta ja myivät molemmat ensiset asuntonsa. Hyvin tuntuu menevän.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti