Toggle sidebar

onko normaalia, että äitistä tuntuu tältä (hermot menee uhmaan)?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uhmaikäisen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
U

uhmaikäisen äiti

Vieras
mulla siis 2 lasta. 2 vee tosi vilkas poika ja 6 kk hyvin rauhallinen, helppo vauva. isomman kanssa taistellaan melkein joka asiasta mm. ruokailusta ja nukkumaanmenosta. joskus hermot kiristyy ihan tosissaan ja silloin talloin tuntuu, et vihaan tata mun elamaa. varmasti helpottaa jossain vaiheessa, mutta nyt tuntuu tosi raskaalta. tiedostan onneksi itse, milloin pinna palaa ja menen toiseen huoneeseen rauhottumaan.

rakastan lapsiani yli kaiken. on vaan raskasta, kun oma elama on taysin tauolla. kaikki aika ja energia menee lapsiin.

neuvolan ns. masennustestista tuli muutama piste, mutta mennee normaalin pikkulapsiarjen piikkiin. onko muilla samanlaisia tunteita, vai oisko mun oikeasti huolestuttava mun jaksamisesta.
 
Mulla on vain yksi lapsi, 2 vuotias poika. Toisaalta elämä on ihanaa ja rakastan lasta yli kaiken, mutta tuo koettelee äitiä niin että nousee kiukun tunteita pintaan. Tunteiden puolesta elämä voi siis olla aika vuoristorataa välillä. Esim. tänään moneen kertaan olen jo kiertänyt sylkemästä vettä, ja silti kun tuo teki sen vielä uudestaankin ruokapöydässä ja nauroi päälle niin jupisin hiljaa itsekseni että vitun kakara. Häpesin tietty itseäni samantien sen jälkeen.

Onhan tää pikkulapsiaika aikalailla vaan jatkuvaa suorittamista 24/7 ja oma itse siinä helposti unohtuu ja omat tarpeet ym jää hattuhyllylle. Etenkin kotiäitinä ei saa sitä breikkiä edes sieltä työelämästä. Joskus tuntuu että olen vain kone, joka suorittaa koko ajan samaa tehtävää... toistan monotonisesti lapselle samoja asioita. Uudestaan ja uudestaan. Mutta aikansa kutakin, eikös? On tää nyt helpompaa kuin oli lapsen koliikkiaikana. Miehellä on kesäloma vasta tuossa elokuun lopulla, vuosi on tuntunut tooodella pitkältä mutta sitten päästään onneksi heti yhden yön yli reissuun _kahdestaan_. :) Tuntuu ihan luksukselta, koska en ole tähän mennessä viettänyt lapsestani erossa kuin yhden yön! Jospa teilläkin/sulla joku pieni irtiotto ois paikallaan?
 
  • Tykkää
Reactions: Irski
Itse mietin että meillä on helppoa kun on kaikki kodinkoneet apuna, ja yleensä vielä miehet osallistuu kodin- ja lastenhoitoon.

Haluan vaan tällä sanoa, että vaikka meillä ei nyt pienen vauvan vuoksi juuri nukutakaan, ja on vielä 1v8kk tuossa kiukuttelemassa, ja välillä tuntuukin raskaalta, niin miellän tämän vielä pieneksi mitä pitää jaksaa verrattuna lukuisiin muihin ihmisiin ajanjaksoihin ihmisten elämissä.

Enkä tarkoita etteikö ihmisten jaksamisilla ole eroja, ja etteikö nykypäivänä saisi olla jaksamatta, mutta itse saan siitä virtaa kun mietin että miten pientä ja lyhytaikaista tämä kuitenkin on. Että näin meidän jokaisen vaan on välillä jaksettava vähän rankempiakin aikoja. Toisten miljoona kertaa rankempiakin.

Voimia vaan, kyllä se siitä vielä helpottaa!! :)
 
Mielestäni uhma, joka ei koskaan kiristä aikuisen hermoja, ei edes ole mitään uhmaa.

Jaan tuntemuksesi. Itselleni elintärkeää on ottaa sitä omaa aikaa silloin tällöin, käytännössä tarkoittaa sitä, että käyn salilla 3-4 kertaa viikossa. Se auttaa PALJON. Myös mies urheilee saman verran viikossa ja hermot pysyvät hallinnassa paremmin. :)
 
aika normaalilta kuulostaa. Mutta lopeta taistelu ainakin syömisten kanssa. Lapsi syö tai sitten on syömättä, ei siitä kannata tapella.

Mulla on hyvin omapäinen lokakuussa 3 täyttävä tyttö (+3 vanhempaa lasta). Ja uhma parhaimmillaan. Mikään ei kelpaa. Mä oon nyt tehny niin että esim. vaatteitten kans kysyn laitetaanko tämä? "Ei tykkää!" Annan toisen vaihtoehdon ja jos ei sekään kelpaa niin sit saa olla ilman. Tai jos ollaan menossa johonkin niin sit vaan puen sen vastustelusta huolimatta. Nukkumaan mennessä jos vaikka heittäytyy lattialle eikä halua sänkyyn niin sanon: "nuku sitten lattialla, hyvää yötä" ja lähden pois. Ruoka jos ei kelpaa niin nostan pois pöydästä ja paan ruuan pois. Näistähän seuraa kauhee huutokonsertti mutta oon vaan todennu että huuda vain, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Enkä sit sen kummemmin reagoi siihen huutoon. Tavaroitten heittelystä yms. joutuu jäähylle.

Eri keinot tehoaa eri lapsille mutta pyrkisin silti välttämään taistelua, se kun yleensä vaan lietsoo sitä lasta. Ja mielesäni lapsi kuitenkin saa huutaa jos siltä tuntuu mutta itkupotkuraivarihuutoon en itse tosiaan pahemmin kiinnitä huomiota, ei tyttö sit kauaa jaksa.
 
kiva kuulla, etten ole ainut. irtiotto olisi varmasti tarpeen, pienempi vierastaa vaan niin kovasti, et parkuu jopa isin kanssa. joten ei ihan viela...

isommasta saan onneksi pikku taukoja, kun on isin tai isovanhempien kanssa. kotona olen, joten tuleva syksy ja lasten kanssa olo hieman ahdistaa. mutta onneksi aina joskus on tosi ihaniakin paivia.
 
Mulla yks vähän alle 2v kovat uhmat päällä ,välilläö kun en vaan jaksa alitan sänkyyn ja tietokoneelta hänelle piirettyjä että saa hetken rauhassa vetää henkeä
 
Alkuperäinen kirjoittaja eiymmärrä;30106284:
Miksi ne lapset pitää noin peräkkäin tehdä? Anteeksi kun kysyn, mutta tuota en ole ikinä ymmärtänyt...
Click to expand...

No ootpas tyhmä sitten jos et ymmärrä erilaisia tilanteita. Jollain voi esim. ura odottaa, eikä halua sen katkeavan kahdesti. Jotkut on tehneet esikoista 3 vuotta ennen tärppiä, joten toisen kanssa ei uskalla enää lykätä yritystä. Toisilla voi käydä vahinko ja toinen ilmoittaa tulostaan siten aikaisin. Toisilla tulee ikä vastaan, toinen on pakko tehdä asap tai muuten iskee vaihdevuodet päälle. Toiset nyt vaan haluaa lapset pienellä ikäerolla, jotta heistä on enempi seuraa toisilleen lapsuusaikana. Jne.
 
Sitten pitäisi ymmärtää että elämä voi olla aika helkkarin haastavaa ja raskasta.. Jos vielä p
hyysää lastaan niin ettei se edes isän kanssa ole. Uskon että on ahdistavaa ja seinät kaatuu päälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eiymmärrä;30106311:
Sitten pitäisi ymmärtää että elämä voi olla aika helkkarin haastavaa ja raskasta.. Jos vielä p
hyysää lastaan niin ettei se edes isän kanssa ole. Uskon että on ahdistavaa ja seinät kaatuu päälle.
Click to expand...

Elämä voi olla haastavaa ja raskasta yhdenkin kanssa. Ei kaikkea voi ennakoida eikä asiat aina mene niinkuin ennalta kuvittelee ja ajattelee.
 
samat fiilikset täällä. joka ikinen vaipanvaihtokin, niin juostaan karkuun nauraen, ja sitten useimmiten suututaan, kun vaippaa aletaan laittaa, vaikka itsekin siis lyllerrän isolla mahalla takaa-ajo leikissä mukana :D kuitenkin sitte suuttuu LÄHES AINA, kun vaippa ihan oikeasti puetaan. lista on loputon, ja on lapsiparka saanut kuulla olevansa ties mikä ääliö tai typeryskin välillä, useimmiten ne onneksi saa jupistua omaan hihaansa, vaikka ei tuo varmaan ihan kaikkia kirjavia haukkumasanoja vielä tiiäkkään :D (tuo jonkun em. vitun kakara-jupina aiheutti täällä naurunremakan, NIIN tuttua!) tyttö nyt vuosi ja 10kk.. eiköhän se kaikilla oo sama, ei kenenkään hermot oo terästä. ennen vanhaan asiat varmaan vaan hoidettiin läimäyttelemällä lapsia sen kummemmitta omantunnontuskitta, nykyään tiedetään vähän paremmin, eli nykyäidit joutuu varmasti kiristelemään hermojaan paljon enemmän, kun asiaa "ei saa" ratkoa kipakalla tukkapöllyllä :P
 
Minulla ei ole edes kovin pieniä lapsia enää. Silti välillä tuntuu, että äidinvaisto katoaa ja tilalle tulee tappajanvaisto. Silloin käyn vähän vetämässä henkeä vaikka pihalla.
 
joskus mietin itsekin, tuliko lapset tehtya liian pienella ikaerolla. edelleen olen kuitenkin sita mielta etta ei. joo, nyt on raskasta, mutta jo nyt huomaan sisarusrakkauden. isompi halii ja pussaa vauvaa, joka nauraa onnessaan, kun veli on vieressa. minulla on sisaruksiini useamman vuoden ero, ja kaipasin lapsena samanikaista sisarusta ja tavallaan kaipaan edelleen. en siis kadu vaikka joskus asiaa mietinkin.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa