onko oikein, mielipiteitä kiitos

  • Viestiketjun aloittaja hilma maria
  • Ensimmäinen viesti
hilma maria
Onko mielestänne oikein jos miesystävä kertoo tai kirjoittelee
kavereilleen puolisonsa kanssa olevista ongelmista.
Eikö ne ole kahden keskisiä asioita,
eikä tarkoitettu leviteltäviksi muille
 
megabitti
Onko mielestänne oikein jos miesystävä kertoo tai kirjoittelee
kavereilleen puolisonsa kanssa olevista ongelmista.
Eikö ne ole kahden keskisiä asioita,
eikä tarkoitettu leviteltäviksi muille
Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Minusta juoruilu ja luottamuksella kerrottujen salaisuuksien levittäminen kavereille on tuomittavaa, mutta sen sijaan jos parisuhteessa on ongelmia, niin saman kokeneelta ystävältä voi saada kallisarvoista apua. Tietysti riippuu vähän asiastakin. En välttämättä katsoisi suopeasti, että seksiongelmia retosteltaisi ympäri kyliä, mutta esim. kommunikointiin liittyviä ongelmia (esim. ongelmia ei osata ratkoa ilman mökötystä tai huutamista) voi minusta ihan hyvin pohtia ystävän kanssa.

Ei välttämättä kaikkia asioita osata ratkaista keskenään. Oikein vaikeat asiat saattavat vaatia jopa psykologin tms. apua, mutta miehiä on usein vaikea saada lähtemään sellaiseen, joten silloin oma kaveri voi auttaa.
 
Viimeksi muokattu:
tätä ajattelen
Mua ällöttäisi tuollainen mies, joka kertoisi kavereilleen jotain kahdenkeskisistä intiimeistä asioista tai jotain muuta kahdenkeskisiä joita ei haluaisi muitten kuulevan. Mistä sitä tietää, että mitä ne kaverit sitten ajattelevat tai sitten kertovatko eteenpäin toisille kavereille asioistaan ja onko tieto muuttunut matkan varrella. Ihan nahjus on sellainen mies, joka juoruaa tai levittelee tietoa, mikä voi olla ihan aivan vääränlaistakin. Ainakin moni nainen kertoo oman miehensä asioita kaikkien kuullen. On monesti ollut huuli pyöreänä, että mitä tähän sen mies sanoisi. Jos olisin sen mies, niin antaisin varmaan kuulla mitä ajattelen naisesta, joka kertoo kaikki intiimitkin asiat.
 
Havu
En tiedä onko se varsinaisesti oikein tai väärin, mutta minä juttelen muutaman luotettavan ystävän kanssa joskus parisuhdeasioista. Koen että on suhteen kannalta parempi purkaa joskus pahin harmi ystävälle (ja saada mahdollisesti hyviä neuvojakin!), ja sitten keskustella miehen kanssa asiallisesti asiasta. Tiedän että mieskin puhuu joskus ystäviensä kanssa ongelmista ja minusta se on vain hyvä asia.
 
qwer
väitätkö, ettet sinä juttele "naisten kesken" asioista? Tarkoitan, että naisillako saa olla tukiverkosto, muttei miehillä lainkaan.
Miehet tarvii kohta tasa-arvo valtuutetun, sillä heidät poljetaan jalkoihin. ;-)
 
N50*
Tottakai saa puhua. On sellaisia asioita, nimenomaan parisuhteeseen liittyviä, joihin on hyvä saada ulkopuolista näkökulmaa. Monesti ollaan pattitilanteessa ja joku toinen osaa katsoa asioita objektiivisemmin.

Luottamus pitää toki olla, asioita ei sitten juoruta eteenpäin. Sellainen ystävyys loppuisi heti.
 
myös miniä
Meillä mies kertoo kaiken äidilleen. Jokin aika sitten, kun selvittelimme keskenämme miksi oli jonkin aikaa ollut paljon riitoja välillämme, mies tokaisi että "äiti on sitä mieltä, että meidän pitäisi erota". Ai niinkö? Sitten mies vielä ihmettelee, miksi en asioistani tai menneisyydestäni kovinkaan paljoa hänelle avaudu. Kyllähän minä _hänelle_ avautuisin, mutta kun henkilökohtaiset asiani eivät todellakaan kuulu myös anopille.
 
eräsperäs.
Minusta on ainakin hyvä jos mies puhuu kavereilleen ja saa vertaistukea. Monesti kun ne ongelmat ovat aika samoja parisuhteessa kuin parisuhteessa.

Tulee perspektiiviä asioihin, kun uskaltaa sanoa ne ääneen ja huomaa kenties, että muillakin on suht samantapaisia ongelmia. Asiat eivät pääse paisumaan liian suuriksi.
 
vihainen
Avomieheni on juuri tuollainen että kertoo esimerkiksi ongelmistamme, riidoistamme kavereilleen. Sanoo ettei yksin jaksa niitä asioita pyöritellä vaan on pakko puhua jollekkin. Ymmärrän tuon täysin että hän haluaa jonkun kanssa noista jutuista puhua, mutta mieheni ei ymmärrä että jotkut näistä hänen kavereistaan kertovat noita juttuja eteenpäin.

Eräs mieheni kaveri esimerkiksi kertoo aina omalle vaimolleen kaiken mitä minun mieheni on kertonut meidän asioista ja tuo nainen kertoo sitten kaiken omille kavereilleen ja niin edes päin! Eräs mieheni ja minun yhteinen kaveri kertoi että muutamat mieheni kaverit olivat joskus jossain illanvietossakin ruvenneet puhumaan meidän asioista (eli mieheni tai minä emme olleet paikalla) olivat puhuneet kuulemma ihan yleisesti kaikkien kuullen että "Niilläkkin on kuulemma taas sellaista ja sellaista riitaa" jne.. Olen yrittänyt selittää miehelle että jos haluaa puhua jollekkin niin puhuu jollekkin OIKEASTI luotettavalle kaverille, mutta mies ei vaan ymmärrä, hänestä tuntuu olevan aivan sama mitä ihmiset meidän suhteestamme puhuvat. Sairastan masennusta ja pelkään että mieheni on kertonut siitäkin kaikille kavereilleen! Asumme melko pienellä paikkakunnalla jolla jutut leviävät hyvinkin nopeasti aivan kaikille jos parille väärälle ihmiselle asiansa kertoo. En todellakkaan halua että henkilökohtaisia asioitani/asioitamme puidaan ties kenenkin toimesta! Miten saan miehen pitämään suunsa kiinni?!
 
Hyviä neuvoja tarvitaan
kuin että onko miehesi homo? Nimittäin me naisethan kerromme toisillemme niin omat, tuttavien, yhteisten tuttavien, oman perheen jne. asiat.

No joo, tokihan tulee pian vastausta että en minä ainakaan. Mutta siis pääsääntöisesti. Ollaan nyt iloisia, että se puhumaton jäly suomalaismies avautuu ja käyttäytyy kuin me naiset. Mitä vittua, eikö mikään ole hyvä?
 
hilma maria
Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs.;10430913:
Minusta on ainakin hyvä jos mies puhuu kavereilleen ja saa vertaistukea. Monesti kun ne ongelmat ovat aika samoja parisuhteessa kuin parisuhteessa.

Tulee perspektiiviä asioihin, kun uskaltaa sanoa ne ääneen ja huomaa kenties, että muillakin on suht samantapaisia ongelmia. Asiat eivät pääse paisumaan liian suuriksi.

Joopa joo, eipä sellaisia kavereita voi pitää yhtesinä ystävinä joille mies on juorunnut meidän keskeiset asiat.
 
hilma maria
Avomieheni on juuri tuollainen että kertoo esimerkiksi ongelmistamme, riidoistamme kavereilleen. Sanoo ettei yksin jaksa niitä asioita pyöritellä vaan on pakko puhua jollekkin. Ymmärrän tuon täysin että hän haluaa jonkun kanssa noista jutuista puhua, mutta mieheni ei ymmärrä että jotkut näistä hänen kavereistaan kertovat noita juttuja eteenpäin.

Eräs mieheni kaveri esimerkiksi kertoo aina omalle vaimolleen kaiken mitä minun mieheni on kertonut meidän asioista ja tuo nainen kertoo sitten kaiken omille kavereilleen ja niin edes päin! Eräs mieheni ja minun yhteinen kaveri kertoi että muutamat mieheni kaverit olivat joskus jossain illanvietossakin ruvenneet puhumaan meidän asioista (eli mieheni tai minä emme olleet paikalla) olivat puhuneet kuulemma ihan yleisesti kaikkien kuullen että "Niilläkkin on kuulemma taas sellaista ja sellaista riitaa" jne.. Olen yrittänyt selittää miehelle että jos haluaa puhua jollekkin niin puhuu jollekkin OIKEASTI luotettavalle kaverille, mutta mies ei vaan ymmärrä, hänestä tuntuu olevan aivan sama mitä ihmiset meidän suhteestamme puhuvat. Sairastan masennusta ja pelkään että mieheni on kertonut siitäkin kaikille kavereilleen! Asumme melko pienellä paikkakunnalla jolla jutut leviävät hyvinkin nopeasti aivan kaikille jos parille väärälle ihmiselle asiansa kertoo. En todellakkaan halua että henkilökohtaisia asioitani/asioitamme puidaan ties kenenkin toimesta! Miten saan miehen pitämään suunsa kiinni?!
Aivan, ei kyllä pidä liikaa levitellä omia asioitaan kylille.
Minunkin mies ystäväni kertoo meidän jutut omalle nais kirje-mese ystävälleen, aivan älytöntä,
sit se nainen on mielissään kun mies moittii puolisoaan. Kamalaa.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Vanha mutta aina ajankohtainen aihe tämäkin.
Entä jos puoliso kertookin parisuhteen luottamukselliset asiat vastakkaista sukupuolta olevalle työkaverilleen jonka kanssa on ystävystynyt ja pilkkaa ja puhuu halveksivasti puolisostaan ja sallii työkaverinsa jutella samaan tyyliin, yhdessä pilaillen toisen puolisosta ja avioliiton vaikeuksista?
Kuinka monelle se olisi ok?
 

Yhteistyössä