Meillä tietää jo kolmivuotiaskin, että pöydässä ollaan ruoka-aikaan. Kehotan muutaman kerran, käyn tarvittaessa hakemassa keittiöön, mutta jos alkaa riekkuminen tai lusikka ei muuten vain heilu/lapsi ei tule edes pöytään, minä en pakota. Minä en painosta ketään syömään, mutta muksuille on käynyt selväksi, että ruoka on tarjolla rajallisen ajan ja sitten pöytä tyhjenee. Ruokaa saa seuraavaan ruoka-aikaan. Minä en pidä tätä julmana enkä miellä sitä rangaistukseksi. Lapsi osaa kyllä valita, syödäkö tuolloin vaiko ei.
Hammaspesusta sitten nipottaisin vaikka miten ärsyttäisi, täältä luin joku päivä vinkin Andy McCoyn kuvan liimaamisesta vessan peiliin homman vauhdittamiseksi. Tosin sen sijaan, että mäkättäisin aamut läpeensä, koettaisin varmaan ennemminkin porkkanaa. Lapsille luvataan jotain, jos he pesevät oma-aloitteisesti hampaat vaikka viikon/kahden verran. Joka päivä saa rastin ruutuun suorituksesta. Jos rasteja jää puuttumaan, ko. lapselle ei tule palkintoakaan, mutta se ei tarkoita, että viitsimättömyysaamun jälkeen voisi heittää hanskat kokonaan naulaan. Hampaat pestään sitten sen mäkätyksen kera, jos ei kerran vapaaehtoisesti. Luulisi sitkeämmänkin nassikan tajuavan, että purimet pestään joka tapauksessa, mutta pienellä pinnistyksellä siitä saattaa hyötyäkin jotain.
.
