onko opettaja tehnyt tyhmän virheen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pojan äityli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pojan äityli

Vieras
Poika tuli kotiin itkien ja sanoi että opettaja oli huutanut hänelle että turpa kiinni. minä en kyllä hyväksy että opettaja sanoo noin oppilaalle vaikka oppilas olisikin kuinka hankala tahansa. kyllä opettajan on saatava tilanne muuten hallintaan. poika on kolmas luokkalainen. mitä te tekisitte tässä tilanteessa.Minä kyllä aijon ottaa kouluun yhteyttä ja selvittää asian. minusta todella törkeää käytöstä opettajalta
 
Ei mielestäni.

Minun tyttöni luokka on poikien osalta todella levoton. Tyttö mainitsi eräs päivä tämän vuoden puolella että opettaja oli huutanut levottomalla luokalle että "Nyt jumalauta turvat tukkoon!" Oli saanut luokan hiljaiseksi. Hyvä niin.
 
No mitä sen opettajan olisi pitänyt tehdä? Läsyttää ja silitellä sinun mölisevää tenavaasi? Jos asiallisesti sanoo ja sanoo yleensä vielä monta kertaa eikä sekään tehoa niin viimeistään se pieni asiattomuus saa törpöimmänkin tenavan tajuamaan että nyt on tosi kyseessä. Näin minä toimin omienkin kanssa. Ennen vanhaan mölisijät saivat litsarin taikka karttakepistä joten joku turpa kiinni on aika lievä juttu. Samaahan ne häiriköivät pennutkin huutavat opettajille ja vielä pahempia.
 
Kyllä meidän ope välillä hermostuu kun on poikavoittoinen luokka ja todella levoton. Olen opettajalle sanonut että jos on tarvis niin kyllä meidän poikaa saa komentaa ihan kunnolla. Minä en kuria pahana pidä.
 
*piip*piip*

Ei toki, sitä suotavinta mahdollista kielenkäyttöä opettajalta, mutta tuskinpa sellaista, jollaista ei tuonikäinen lapsi, olisi jo tuohon ikään mennessä kuullut. Mikäli oppilas metelöi, eikä oletettavasti lempeämmistä kehoituksista huolimatta oleva vaiennut, en pitäisi tuollaista kovin vakavana. Tuollainen karjaisu tehoaa joskus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;28358379:
Kun minä oli kolmannella, täräytti opettaja häirikköä karttakepillä päähän tai sormille eikä kukaan itkenyt sitä kotona äiskälle.
Oi niitä aikoja :rolleyes:

meillä opettaja käytti sitä paksua tauluviivotinta. Joskus seistiin nurkassa ja joskus luokan ulkopuolella. Ne muut siis, en minä:saint:
 
Ei toki ihan kauneinta mahdollista kielenkäyttöä, mutta luultavasti "oikeutettua".

Tai kyllä minä ainakin puhuisin sen oman "kullannuppun"i kanssa siitä, mitä kaikkea oli tapahtunut ennen tuota opettajan huutamista.
Eli oliko opettaja pyytänut rauhoittumaan (mahdollisesti monta kertaa), oliko kehotus mennyt ohi korvien?

Ihmisiä ne opettajatkin ovat ja joskus menee hermot...
 
[QUOTE="vai niin";28358369]joo nähnyt mutta poika ei ollut ainut joka häiriköinyt mutta ope hänelle vain sanonut turpa kiinni[/QUOTE]

Niinpä niin, kaikki muut on syyllisiä.. Pitäisikö miettiä ja keskustella, miten se poika oikein on käyttäytynyt, kun opettaja on joutunut tuollaisiin sanoihin jo turvautumaan? Enpä usko, että kovin pienestä häiriköinnistä vielä "turpa kiinni" sanotaan.
 
No taidan olla ainut jonka mielestä toi ei ollut oikein.
Töissä olen ollut erityis luokalla joss ajoittain varsinkin uudet tulokkaat saivat luokan sekaisin. Ei siellä silti koskaan opettaja tuollaisia huutele. Siis jos opettaja yrittää kitkeä tota samaista lausahdusta pois oppilaista niin eikö siitä pohja putoa jos ite sitä huutaa?
Ylemmillä luokilla tuo voi olla jossain määrin ok ja samalla opettaja saattaa saada jopa enemmän uskottavuutta, mutta pienemmille opilaille... Paljon puhutaan siitä, että koulussa täytyy suoda oppimisrauha kaikille mikä on tietenkin totta, että hiljaisemmat kärsivät mölyäjistä. Mutta miettikääs sitä, että luokassa on aina osa hiljaisempia ja arempia oppilaita jotka kärsivät myös siitä jos opettaja tuollaisia laukoo suustaan. Itse muistan kun ala-asteella opiskelin ns.hyvinä aikoina (?), kun opettaja saattoi huutaa palkeet heiluen turvat tukkoon. Pelkäsin opettajaa. En uskaltanut hänelle esimerkiksi kertoa koulukiusaamisesta ,eikä kaverini tunnustaa lintsanneensa koulusta koska isä oli lyönyt (otti huudot sen sijaan). Tiesin, että opettaja huutaa niille metelöijille ja käyttää kovaa kieltä heihin, mutta arkana se minun luottamukseni häntä kohtaan enkä ollut ainut.

Tämäkin on mielestäni pointti jota voisi miettiä kun halutaan näitä vanhoja kunnon kurinpito tapoja takaisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;28358379:
Kun minä oli kolmannella, täräytti opettaja häirikköä karttakepillä päähän tai sormille eikä kukaan itkenyt sitä kotona äiskälle.
Oi niitä aikoja :rolleyes:

Minun nuoruudessanipa opettaja huitaisi oppilasta puukengällä päähän kun tämä ei totellut. Tämä tyttö oli kiusattu ylipainon vuoksi ja opettaja yritti saada hänet komentamalla suihkuun muiden kanssa. No, tyttö teki seuraavalla viikolla itsemurhan. Ikää oli 12 vuotta.

Ei ole minulla kaipuuta vanhoihin aikoihin ei.
 
[QUOTE="vai niin";28358369]joo nähnyt mutta poika ei ollut ainut joka häiriköinyt mutta ope hänelle vain sanonut turpa kiinni[/QUOTE]

Jokainen vastaa omasta käytöksestään, ihan riippumatta siitä miten muut käyttäytyy; Ei sun lapsesi käytöstä ja seurausta muuksi muuta se ,että muut jäi ilman komentoa.
 
Jokainen vastaa omasta käytöksestään, ihan riippumatta siitä miten muut käyttäytyy; Ei sun lapsesi käytöstä ja seurausta muuksi muuta se ,että muut jäi ilman komentoa.
Ja lapsilla on kyllä tapana värittää juttuja itselleen suotuiseen suuntaan. Ap:n lapsi on hyvinkin sattanut olla koko hässäkän pääjehu ja muut pojat ovat olleet vain hissukseen taustalla. Siitä on tosi helppoa vääntää että "en mä ollut ainoa".
 
  • Tykkää
Reactions: Mrs Bean
minun ylä-aste aikanani, vielä 90-luvulla, opettaja viskasi liidulla tai sienellä oppilasta joka mölisi eikä kuunnellut useista varoituksista huolimatta. Kiva kun sellainen oikein märkä sieni matkähti päähän :) ei minulle, mutta monelle pojalle kyllä. Eikä kukaan itkenyt kotona. Jos minun lapseni ei totelisi vaan häiritsisi tunnilla, niin opettaja saa karjaista kyllä TURPA kiinni!
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;28358545:
Ja lapsilla on kyllä tapana värittää juttuja itselleen suotuiseen suuntaan. Ap:n lapsi on hyvinkin sattanut olla koko hässäkän pääjehu ja muut pojat ovat olleet vain hissukseen taustalla. Siitä on tosi helppoa vääntää että "en mä ollut ainoa".

Totta tämäkin. Ja eritysesti, jos vanhemmat menevät mukaan näihin vedätyksiin, niin lapset oppivat sitä hyödyntämään.
 
Tässä meidän episodi lapsen ja opettajan välillä. Opettaja tuli tuon jälkeen kaupassa vastaan ja alko selittelemään ettei tarkoittanu mitä sano ym ja taputti mua olalle. Olo oli kyllä todella vaivautunut. Onneksi kyseinen opettaja ei enää tuossa koulussa.

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2107541-opettaja-huusi-ja-kiroili-lapselle-koko-luokan-kuullen/sivu3.html
 

Yhteistyössä