Onko puolisoni masentunut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Puolisoni käy työssä ja tekee oman osuutensa perheen pakollisista rutiineista, mutta muuten istuu illat vain tv:n tai tietokoneen ääressä. Hänellä ei tunnu olevan mitään tunteita. Jos kysyn joskus, miltä sinusta tuntuu, niin vastaus on, että ei tunnu miltään, en ajattele tuollaisia asioita. Lisäksi puolisoni on välinpitämätön ja huumorintajuton. Hän on myös ärtyisä ja suuttuu pikkuasioista.

Jos puolisoni on masentunut, niin onko tuo masennus lievää, keskivaikeaa vai vaikeaa?
 
No eipä tuosta voi diagnoosia tehdä, mutta kyllähän tuo masennukselta kuullostaa. Tai sitten on päässä muuta "vikaa". Masennukselle on yleistä tuollainen tunteettomuus ja ärtyisyys. Itse olen kärsinyt masennuksesta muutama vuosi sitten ja nyt tekee tiukkaa tämä talvi kahden pienen lapsen kanssa. Koitan sinnitellä kevääseen ilman apuja kun tiedän että helpottaa, mutta en olekaan vielä ihan valahtanut tuolle asteelle.

Heittäisin arpaa lievään tai keskivaikeaan masennukseen, kun kerran vielä työt sujuu hyvin. Toisaalta taas, onko puolisosi aina ollut tuollainen? On sekin mahdollista, että hän vain ei aidosti välitä niin paljon, mikä on tietysti ikävä juttu sekin.
 

Yhteistyössä