Onko riidattomia perheitä olemassakaan?

On aika kummallista, jos eletään vuosikymmeniä yhdessä eikä koskaan ole riidelty. Tuntuu kuin jompikumpi olisi niin alistettu, ettei uskalla riidellä. Minusta normaalissa perheessä riidellään ja sovitaan. Riitelyllä tarkoitan kiivasta sanaharkkaa ilman toisen nimittelyä saatikka käsiksi käymistä. Se on jo tappelua, ei riitelyä.

Meillä riidellään silloin, kun ollaan kovasti eri mieltä jostain asiasta eikä haluta antaa myöten toisen mielipiteelle. Asia voi olla mitätön ja jälkeenpäin naurattaa mokoma sanaharkka, mutta samalla se puhdistaa kummasti ilmaa.

 

Olen toden totta kateellinen niille, jotka eivät ikinä riitele mistään. Miten se onnistuu joillakin. Eräs esimerkki tähän. Kysyin mieheltä kun tuli kotiin päiväsaikaan, että missä kävit. Mies suuttui ja huusi, että mitä helevettiä aina kyselet missä kävin. Kuinka osaisin sen tehdä oikein, ettei mies ymmärtäisi väärin kysymystä. Olen oppinut, etten kysele mitään. Mutta jos itse tulen jostain, saattaa mies kysyä, että missä olen ollut. En suutu ja kerron, kun ei ole mitään salattavaa.Tämä vain yksi monista asioista, mistä saa riidan tai mies pimahtaa.

Me onnistumme siinä sillä tavalla, että emme katselisi tuollaista miestä hetkeäkään!

Siitä siinä on eniten kyse, että valkkaa kumppanin jonka temperamentti ja riitelytyyli sopivat itselle. Ei siitä mitään tule, että yritetään jo olemassa olevaa, riitaisaa parisuhdetta muuttaa vähemmän riitaisaksi. Varsinkin jos jompi kumpi osapuoli on sellainen joka hiiltyy vaikka tuollaisesta normaalista small talk -kysymyksestä. Ei sellaisesta ihmisestä kalua tule koskaan.

Joku jo sanoi, että täytyy antaa arvo toiselle ja tuntea oma arvonsa. Sen verran täytyy itseään arvostaa, ettei mene parisuhteeseen ihmisen kanssa, joka ei kohtele sinua kunnioittavasti. Ja toisaalta, sitä omaa kumppania pitää kunnioittaa niin paljon, ettei pura omaa pahaa tuultaan siihen. ts. harjoittaa itsetarkkailua ja kysyy itseltään, että olenko oikeasti vihainen siitä mitä tuo toinen juuri sanoi tai teki, vai olenko valmiiksi vain huonolla tuulella ja haluaisin purkaa sen johonkin. Aikuinen ihminen osaa hillitä itsensä.

 

Aina siis etsitään jotain syitä ja vastuun kantamista. Jos ajattelen, niin miehen vanhemmat voivat olla yhtä lailla syyllisiä lastensa kasvatuksesta. Ehkä mieheni on jäänyt altavastaajaksi ja kokee, että nyt ei anna periksi, ettei menetä kasvojaan. Se on tosi pienestä kiinni ja sanotaan, että ihminen on heikko ja hauras.

Jos joutuu perustelemaan itselleen miksi kumppani käyttäytyy jollain tavalla kannattaa ehkä vaihtaa kumppania. Oikeasti. Aikuinen ihminen on aina, aina, vastuussa omasta käytöksestään vaikka olisi ollut kuinka ankea lapsuus. Jos toinen ei kohtele sinua kunnioittavasti, hän mitä ilmeisimmin ei kunnioita sinua, joten mitä sellaista miestä katselemaan?

Minun äitini oli juuri sellainen kuin sinun miehesi. Saattoi suuttua mitä viattomimmasta kysymyksestä tai kommentista. Aina sai silittää myötäkarvaan, sekä isä että minä. Senpä takia päätinkin, että minun parisuhteessani ei tule koskaan olemaan sellaista, ei puolin eikä toisin. Mies ei ole vastuussa minun mielialoistani enkä minä hänen.

 

On aika kummallista, jos eletään vuosikymmeniä yhdessä eikä koskaan ole riidelty. Tuntuu kuin jompikumpi olisi niin alistettu, ettei uskalla riidellä. Minusta normaalissa perheessä riidellään ja sovitaan. Riitelyllä tarkoitan kiivasta sanaharkkaa ilman toisen nimittelyä saatikka käsiksi käymistä. Se on jo tappelua, ei riitelyä.

Meillä riidellään silloin, kun ollaan kovasti eri mieltä jostain asiasta eikä haluta antaa myöten toisen mielipiteelle. Asia voi olla mitätön ja jälkeenpäin naurattaa mokoma sanaharkka, mutta samalla se puhdistaa kummasti ilmaa.

Toiset meistä ehkä osaa olla eri mieltä ilman sanaharkkaa? Sillä tavalla, että kumpikin perustelee mielipiteensä ja paremmin perustelleen mielipiteiden mukaan mennään? Tai jos mahdollista, kumpikin tekee omalla tavallaan?

Ja kuten jo aikaisemmin totesin, osa meistä on valkannut sellaisen kumppanin jonka kanssa on aika samaa mieltä useimmista asioista. Lisäksi rakastava ihminen antaa periksi toiselle jos asia on sille toiselle tärkeämpi ja sitten taas joskus toisinpäin. Aika harva asia on sellainen, että se on ehdottoman tärkeä molemmille, kumpikaan ei osaa perustella kantaansa paremmin eikä suostu antamaan periksi. Itse asiassa, jos sellainen asia ilmenisi se olisi varmaan eron paikka, ei "sanaharkan". Niin isosta asiasta sitten pitäisi olla kyse.

Mitä nyt olen tuttavapariskuntien riitelyä katsellut, 99% tapauksista riidan kohteena olevalla asialla ei ole oikeasti paskankaan väliä. Olisi kiinnostava tietää, annaliisa, millaiset asiat teillä aiheuttavat sanaharkan? Voisin sitten kertoa miten ko. tilanteessa meillä menetellään.

Vielä tuosta menemisten kyselystä: minä kyllä kysyn mieheltä vaikka että "kuka soitti?" jos se on puhunut puhelimessa. Yleensähän sen toki arvaa miehen puhetyylistäkin. Kyse ei ole mistään kyttäämisestä vaan puhtaasti uteliaisuudesta; kun on kuullut toisen puolen keskustelusta haluaa tietysti tietää kuka toisessa päässä oli.

Menemisistä en kysy koska mies yleensä on kertonut mihin menee ja miten pitkään on. Ihan kuten minäkin kerron omista menoistani. Täytyyhän sitä tietää missä toinen on ja miten pitkään että tietää koska pitää huolestua ja soittaa poliisit.

 

Olen kyllä ihan sataprosenttisen varma, että ne riidattomat prisuhteet ovat alistavia suhteita ja todellisuudessa kätkettyjä ja lamaannutettuja tunteita. Voi olla jopa niin, että juuri täällä riidattomuutta hehkuttavat ovat oikeita tyranneja ja jos kysyisivät asiaa puolisoiltaan, niin puoliso vastaisi, että tosiasiassa en uskalla sanoa omaa mielipidettäni.

 

meillä ei edes sanailla.
Eri mieltä voidaan kyllä olla, mutta ei se riidaksi ylly eikä kumpikaan korota ääntään.
Toiselle saatetaan tiuskaista väsyneenä jotain tyyliin, älä nyt viitsi ärsyttää, tai parin lauseen jälkeen tokaista, en jaksa sun kanssa kinata pidä oma mielipiteesi, minä pidän omani, siihen se jää.

Meillä kumpikin menee omia menojaan.
Mies kalastaa, moottoripyöräilee, pelaa golfia, on ollut nuorempana monta vuotta merillä yhtäjaksoisesti kuukausia. Enää ei lähde ulkomaille, on kuulemma saanut sitä laatua enemmän kuin tarpeeksi.

Minä käyn omissa harrastuksissani, matkustan yksikseen, liikun enemmän kaupungilla ihmisten illmoilla ja olen paljon sosiaalisempi kuin ukko.

Kumpikin meistä on hyvin tasainen luonne, ei riitele muidenkaan ihmisten kanssa. Meidän elämässämme ei ole ollut minkäänlaista draamaa eikä isoja taisteluita. Sovitaan hyvin yhteen. Arvot on samat, ei ole tarvetta kytätä eikä vahtia toista, eikä ole syytäkään sellaiseen.
En todellakaan muista koska viimeksi oltaisiin riidelty tai torattu mistään.
Samaan sänkyyn köllähdetään vierekkäin samaan aikaan nukkumaan.

Näillä eväillä ollaan eletty yhdessä tasan tarkkaan 42 vuotta.

 

On todella outoa, josa ei 42 vuoden aikana ole kertaakaan riidelty. Nössöä porukkaa. Eikä normaalin riidan takia tarvitse erota, ettehän te hylkää lapsiannekaan, vaikka suututte heihin ja murrosikäinen suuttuu teihin silmittömästi aika ajoin. Reipas riitely on paljon parempi kuin asioiden hautaaminen ja toisen tahtoon mukautuminen. Parisuhde ei ole vankalla pohjalla, jos ei uskalleta riidellä eroamisen pelossa.

Tietysti, jos lapsuudenkodissa on oikeasti tapeltu, lyöty ja haukuttu toista, pelottaa riiteleminen. Mitä te riitelemättömät muuten kutsutte riidaksi?

 

On todella outoa, josa ei 42 vuoden aikana ole kertaakaan riidelty. Nössöä porukkaa. Eikä normaalin riidan takia tarvitse erota, ettehän te hylkää lapsiannekaan, vaikka suututte heihin ja murrosikäinen suuttuu teihin silmittömästi aika ajoin. Reipas riitely on paljon parempi kuin asioiden hautaaminen ja toisen tahtoon mukautuminen. Parisuhde ei ole vankalla pohjalla, jos ei uskalleta riidellä eroamisen pelossa.

Tietysti, jos lapsuudenkodissa on oikeasti tapeltu, lyöty ja haukuttu toista, pelottaa riiteleminen. Mitä te riitelemättömät muuten kutsutte riidaksi?

Nössöä tai mössöä, samantekevää, kysymyshän on mielestäni vain kahden ihmisen tottumuksista. Siitä, että elämä on opettanut, että juuri heidän suhteensa ei kaipaa mitään ylimääräisiä tunnekuohuja.
Voisi kai ajatella, että he ovat sisäistäneet tuon vanhan kiinalaisen sananlaskun viisauden, joka väittää, että onnellinen hän, jolla ajatus on pitenpi kuin kieli.
Tuolla aikaisemmin annoin yhden määritelmän, mitä minä olen oppinut kutsumaan riidaksi. Eli riitelystä on mielestäni kysymys silloin, kun itse asia unohtuu ja toisen lyttääminen ja loukkaaminen tulee pääasiaksi. Tietysti jokainen voi vetää rajan oman näkemyksensä mukaisesti, mutta tuo on minun käsitykseni.
Me olemme kumpikin senverran sanavalmiita ja nopeita hoksaamaan, että kyllä meillä kinastellaan ja esitetään joskus melko sapekkaitakin mielipiteitä, mutta varsinainen riitely, kuten sanottu, on melko harvinaista, olisikohan jotakin luokkaa kerran kymmenessä vuodessa.
Tosi on myös tuo väitteesi parisuhteen huteruudesta, jos sovinto johtuu eron pelosta.
Padotut ja tukahdutetut tunteet purkautuvat joskus kuitenkin, aina.
Avoimuus, niin positiivisissa kuin negatiivisissakin asioissa juuri antaa kummasti pohjaa pitkäänkin jatkuvalle yhdessäololle.

 

Ymmärrän hyvin miksi sinulla Annaliisa tulee riitaa muiden ihmisten kanssa.

Sinä menet heti henkilökohtaisuuksiin.
Haukuit minua ja miestäni nössöiksi, oletat että emme riitele eroamisen pelossa, kuvittelet että me patoamme tai hautaamme tunteemme, oletat että jompi kumpi meistä on alistetussa asemassa parisuhteessa.

Jos käyttäydyt livenäkin noin, ei ihme, jos sinun kanssasi syntyy riitoja päivittäin.

Minun ja mieheni suhteen olet kuitenkin niin väärässä kuin olla ja voi.
Puhut miten reipas riitely puhdistaa ilmaa, entäpä, jos ilmassa ei ole mitään puhdistettavaa, kaikki onkin täysin kunnossa?

En muista, että minä olisin koskaan saanut itkupotkuraivareita lapsena.
Ei ollut teininä tarvetta heitellä tavaroita, paiskoa ovia eikä huutaa vanhemmilleni. Eikä ole tullut näin vanhemmitenkaan tarvetta tapella kenenkään kanssa. Eikä tämä tarkoita sitä, että muut kävelisivät mennen tullen ylitseni tai että olisin alistettu. Tiedän oman arvoni ihmisenä. Olen ollut esimiestehtävissä 20 vuotta, eikä kukaan ole koskaan kyseenalaistanut esimiesasemaani.

Mieheni on samansieluinen ihminen, hyvin olemme pärjänneet nössöinä.

 

Ymmärrän hyvin miksi sinulla Annaliisa tulee riitaa muiden ihmisten kanssa.

Sinä menet heti henkilökohtaisuuksiin.
Haukuit minua ja miestäni nössöiksi, oletat että emme riitele eroamisen pelossa, kuvittelet että me patoamme tai hautaamme tunteemme, oletat että jompi kumpi meistä on alistetussa asemassa parisuhteessa.

Jos käyttäydyt livenäkin noin, ei ihme, jos sinun kanssasi syntyy riitoja päivittäin.

Minun ja mieheni suhteen olet kuitenkin niin väärässä kuin olla ja voi.
Puhut miten reipas riitely puhdistaa ilmaa, entäpä, jos ilmassa ei ole mitään puhdistettavaa, kaikki onkin täysin kunnossa?

En muista, että minä olisin koskaan saanut itkupotkuraivareita lapsena.
Ei ollut teininä tarvetta heitellä tavaroita, paiskoa ovia eikä huutaa vanhemmilleni. Eikä ole tullut näin vanhemmitenkaan tarvetta tapella kenenkään kanssa. Eikä tämä tarkoita sitä, että muut kävelisivät mennen tullen ylitseni tai että olisin alistettu. Tiedän oman arvoni ihmisenä. Olen ollut esimiestehtävissä 20 vuotta, eikä kukaan ole koskaan kyseenalaistanut esimiesasemaani.

Mieheni on samansieluinen ihminen, hyvin olemme pärjänneet nössöinä.

Sisältyy tuohonkin kääntöpuolensa; se on oman käyttäytymisen kontrollointi henkisellä tasolla. Määrittelet hyvän käytöksen ulkoisena ominaisuutena, jota ohjaa ihmisten välinen vuorovaikutus. Voi niin ollakin, mutta se kääntöpuoli on sisäisen minän kontrollointi. Taiteilija ei voi rajoittaa luovuuttaan. Spontaani ihminen voi hullaantua hetkessä. Kontrolloija jää monesta paitsi.

 

Voi hyvänen aika, nyt alkaa ihan pikkiriikkisen ärsyttämään jankkaamisesi, mutta se meni samantien ohi. En voi sanoa enää muuta kuin, voi huoh, sinä et ymmärrä rauhallisuutta, enkä minä voi ymmärrystä tätä enempää sinun päähäsi tuoda.

Sen verran voin kommentoida sanojasi vielä:
En minä kontrolloi mitään, minä olen se mitä olen. Rauhallisuuteni ja sovinnollisuuteni on syntymässä sisään rakennettuna, se ei ole opittu ominaisuus. Ei minulla ole ollut tarvetta kontrolloida itseäni, eikä muitakaan ihmisiä, koska yksinkertaisesti, ei vaan ole tarvetta.

En minä määrittele hyvää käytöstä miksikään. Sinä määrittelit.

Sinun mielestäsi luovuuteen kuuluu siis riitely jne?

Minä maalaan tauluja, teen tilataideteoksia, ompelen, viljelen kasveja, sisustan kotiani, nautin museoissa ja taidenäyttelyissä käymisestä. Nautin elokuvissa käymisestä, eläydyn mielelläni elokuvien maailmaan jne. Olen mielestäni erittäin luova ihminen.

Mutta, se ero meissä kahdessa ilmeisesti on, että minun ei tarvitse torailla kenenkään kanssa, eikä minun tarvitse näyttää tunteitani huutaen maailmalle tai tuoda itseäni esiin isolla äänellä.
Joskus vähemmän on enemmän.

Sovitaanko, että sinä olet omanlaisesi ja minä olen omanlaiseni ihminen ja hyvä niin.
Minä pidän itsestäni ja elämästäni, tulevaisuuteni on hyvin valoisa ja ... rauhallinen.
Toivottavasti sinullakin asiat ovat yhtä hyvin.

 

oho:lle
On ihminen spontaani tai kontrolloija, toki hyvä käytös pitää säilyttää. Ehkä se vaatii spontaanilta hiukan enemmän itsehillintää, mutta ihmissuhteissa se kannattaa.

annaliisalle
sanoit"nössöä porukkaa". Se on nimittelyä. Joku täällä riidattomassa perheestä elelevä on jo sanonutkin, että heillä ei nimitellä. Juuri aamulla poikani kysyi, voisimmeko keksiä lempinimet heille, lapsille siis. Totesin, että toki, jos se molemmille sopii. Mutta jos toinen ei nimestä pidä, se ei käy. Siitä tulisi paha mieli.

Spontaani taiteilijasielukin ymmärtää, että tällaiset pienet yksityiskohdat voi merkitä luomistyössään joskus paljon. Se voi pilata tai olla koko työn hienoin kohta jopa. Sanavalinnan paras (ja vaikein) harjoittelukenttä on kotona. Sama pätee sanottujen sanojen sävyyn. Helpompi pallo siis sanat on vastaanottaa, kun ne heitetään lempeästi alakautta kuin että pallo siis sanat singotaan voimalla yläkautta. Rauhallisen haaste puolestaan voi olla juuri tuo, että juttelee hiukan enemmän varsinkin jos puoliso sitä kaipaa.

 

oho , tulinpa tässä juuri paljastaneeksi oikean luonteenne, oho.

 

Me onnistumme siinä sillä tavalla, että emme katselisi tuollaista miestä hetkeäkään!

Minä en ole onnistunut sillä tavalla ja enkä ole helpoimman kautta tietä valinnut. Te jotka ette riitele tai teitä ei voi kukaan loukata ja onnistutte kaikissa ihmissuhteissa verrattoman hyvin. Kuinka olette onnistuneet kohtaaman tai väistämään ne ilkeät ja pahat ihmiset. Olisi ollut mahtava syntyä onnelliseen ja harmooniseen perheeseen, josta voi saada hyvät alut ja vähän valkata mieleiset ihmiset, kun siltä tuntuu. Minusta tuntuu, ettei aina voi tehdä täyskäännöksiä ja etteikö sitten jäisi katumaan jotain, kun poistuin paikalta.

 

joo niin teit, kuten sanoin, melkein alkoi ärsyttämään, mutta, se meni ohi jo ennen sen lauseen loppua.

Kävin juuri kaupassa ja kuuntelin muutaman minuutin kotipihalla mieletöntä konserttia. Mustarastaat, talitintit ja monet muut linnut laulavat täysin rinnoin. Huumaava sirkutus kuuluu joka puolelta pihaa.

Nyt suljen silmäni lepotuolissa viltin alla ja nautin seuraavan tunnin auringon paisteesta ja lintujen laulusta.

 

miten sen teen
Kirjoitit jotenkin kauniisti, kun mietit ettei aina voi tehdä täyskäännöksiä. Niin itsekin ajattelen.

Muutenkin elämässä on hyvä antaa tilaa. Joitakin täytyy vaan oppia sietämään, on mieheni sanonut joskus.

Uskonpa, että sitten alkaa sujua paremmin, kun ei yritä muuttaa puolisoaan. Kun annan sinun olla Sinä. Voisiko siinä olla yksi perheonnea edistävä ajatus yleisemminkin.

oholle
En tarkoita sinua henkilökohtaisesti. Kirjoitan ajatuksia, jotka herää eri kirjoittajien kirjoittaman pohjalta. Ajatuksena edistää perheissä sopua.

Täällä on varmasti sellaisiakin, kuten ap, jotka tosiaan kaipaavat vinkkejä riidattomuuden suuntaan, jotka eivät niinkään tarkkaile sitä, mitä kukin kirjoittaa, vaan voisiko niistä jotain hyvää omaan perheeseen soveltaa.

 

Olen kyllä ihan sataprosenttisen varma, että ne riidattomat prisuhteet ovat alistavia suhteita ja todellisuudessa kätkettyjä ja lamaannutettuja tunteita. Voi olla jopa niin, että juuri täällä riidattomuutta hehkuttavat ovat oikeita tyranneja ja jos kysyisivät asiaa puolisoiltaan, niin puoliso vastaisi, että tosiasiassa en uskalla sanoa omaa mielipidettäni.

Näin kirjoittaa hän, joka ei paremmasta tiedä.

 

itse olen sitä mieltä, että kyllä se alistettu puoliso löytyy ennemminkin niistä perheistä, joissa temperamenttia ja spontaaniutta on talon emännälle jaettu enemmän kuin tarpeeksi.
On omakohtaista kokemusta, onneksi vain sivusta seuranneena.

Rivitalonaapuriksi muutti tyylikäs, vetävän näköinen naisimmeinen, hissukan tuntuinen mies ja teini-ikäinen pojankloppi (selvisi, että kloppi on miehen jälkikasvua, ei rouvan).

Naapurin rouva eli hetkessä joka ilta töistä tultuaan, valitettavasti megavolyymilla:
Vittu, taas on jonkun likaiset astiat keittiön pöydällä! Vittu, miksi et ole käynyt kaupassa! Vittu kuka on syönyt minun jugurtin/myslipatukan! Vittu sitä ja vittu tätä.

Muutaman viikon jälkeen alkoi jo itseäkin vituttamaan töistä kotiin tulo kun vittua sai kuunnella illat seinän läpi.

Yhtenä aamuna satuin naapurin rouvan kanssa parkkipaikalle samaan aikaan; huomenet vaihdettuani kysyin, onko teille muuttanut uusi asukas?
Rouva oli ihan hoomoilasena.
Sanoin, että, no kun sinä kaikki illat huudat jollekin Vitulle, niin siitä päättelin, että teillä on väki lisääntynyt.

Hyvä ettei tämä vetävä naisimmeinen silmille tullut.

Eipä ole kuulunut enää huutoa seinän läpi.

 

Puolison kanssa ei ikinä ole tarvinnut riidellä, eikä vängätä, puhutaan aina sopuisasti toisillemme.

 

Olen toden totta kateellinen niille, jotka eivät ikinä riitele mistään. Miten se onnistuu joillakin. Eräs esimerkki tähän. Kysyin mieheltä kun tuli kotiin päiväsaikaan, että missä kävit. Mies suuttui ja huusi, että mitä helevettiä aina kyselet missä kävin. Kuinka osaisin sen tehdä oikein, ettei mies ymmärtäisi väärin kysymystä. Olen oppinut, etten kysele mitään. Mutta jos itse tulen jostain, saattaa mies kysyä, että missä olen ollut. En suutu ja kerron, kun ei ole mitään salattavaa.Tämä vain yksi monista asioista, mistä saa riidan tai mies pimahtaa.

Minä ihmettelen miten on edes mahdollista parisuhteessa olla tietämättä missä se toinen menee, noin suurinpiirtein? Minä jos lähden kävelylle/kauppaan/mihin vain, huikkaan aina miehelle että nyt lähden kävelylle/kauppaan, ja yleensä suurinpiirtein milloin tulen takaisin. Jos taas joko minä tai mieheni jäämme vaikka ylitöihin tai teemme jotain töiden jälkeen josta ei aiemmin ole ollut puhetta, soitamme tai laitamme tekstiviestiä "käyn Kallen luona kahvilla töiden jälkeen, tulen kotiin hieman myöhemmin". Eikö tämä ole ihan normaalia kommunikointia parisuhteessa? Hyvä tietää missä se toinen menee jos on vaikka ruokaa ajatellut laittaa ja toinen tuleekin myöhemmin, muutenkin ajattelen että on hyvä tietää jos jotain vaikka sattuu. Jos toinen sanoo tulevansa takaisin puolen tunnin päästä eikä ole tunnin parin päästä vieläkään kotona, tiedän että jotain on vialla.

Lisätään nyt vielä, että emme ole yhtään mustasukkaisia kumpikaan eli mistään kyttäyksestä ei ole kyse, vaan mielestäni ihan normaalista kommunikaatiosta. Ja kun se mies sieltä Kallen luota tulee kahvilta saatan kysäistä että mitäs Kallelle kuului, koska tokihan minäkin mieheni ystävät tunnen. Ja jos nyt joskus sattuisi että en tietäisi missä mieheni on ollut kun hän kotiin tulee, ei hän todellakaan suuttuisi sitä kysyessäni. Olisi jotenkin ihan absurdia suuttua sellaisesta.

Ai niin - kyllä mekin joskus silti riidellään Mutta aika harvoin.

 

Minä ihmettelen miten on edes mahdollista parisuhteessa olla tietämättä missä se toinen menee, noin suurinpiirtein? Minä jos lähden kävelylle/kauppaan/mihin vain, huikkaan aina miehelle että nyt lähden kävelylle/kauppaan, ja yleensä suurinpiirtein milloin tulen takaisin. Jos taas joko minä tai mieheni jäämme vaikka ylitöihin tai teemme jotain töiden jälkeen josta ei aiemmin ole ollut puhetta, soitamme tai laitamme tekstiviestiä "käyn Kallen luona kahvilla töiden jälkeen, tulen kotiin hieman myöhemmin". Eikö tämä ole ihan normaalia kommunikointia parisuhteessa? Hyvä tietää missä se toinen menee jos on vaikka ruokaa ajatellut laittaa ja toinen tuleekin myöhemmin, muutenkin ajattelen että on hyvä tietää jos jotain vaikka sattuu. Jos toinen sanoo tulevansa takaisin puolen tunnin päästä eikä ole tunnin parin päästä vieläkään kotona, tiedän että jotain on vialla.

Lisätään nyt vielä, että emme ole yhtään mustasukkaisia kumpikaan eli mistään kyttäyksestä ei ole kyse, vaan mielestäni ihan normaalista kommunikaatiosta. Ja kun se mies sieltä Kallen luota tulee kahvilta saatan kysäistä että mitäs Kallelle kuului, koska tokihan minäkin mieheni ystävät tunnen. Ja jos nyt joskus sattuisi että en tietäisi missä mieheni on ollut kun hän kotiin tulee, ei hän todellakaan suuttuisi sitä kysyessäni. Olisi jotenkin ihan absurdia suuttua sellaisesta.

Ai niin - kyllä mekin joskus silti riidellään Mutta aika harvoin.

Noinhan se meilläkin menee.

 

niinpä, en ole nähnyt vielä naista, joka ei raivoa. Viimeksi tarjosin puukkoa hänelle, että lyö tuolla, vähemmän se satuttaa kuin ne loukkaavat sanat.

 

Ai niin - kyllä mekin joskus silti riidellään Mutta aika harvoin.[/QUOTE]

Luulen tai ehkä mies kävi vieraissa tai on käynyt useamman kerran tai saanut pakit. Tai sitten on kyllästynyt minuun. Ihan sama ja vaikka eroa haluaisi. Ei se ole koskaan erosta puhunut, minä taas joskus maininnut. Jotenkin itse on aina kuin olisi seipään niellyt, kun ei tiedä millä päällä mies on. Meillä riidellään välillä asian vierestä ei oikeista asioista. Vaikka keittiökaapin puhdistuksesta tai miten saa pois likaiset tummat rasvapinnat. Mies suuttui kun mainitsin ja ärähti, että käytä astianpesuainetta ja kaikesta puhunkin. Niinpä ei tullut mieleen, että kaikki naiset osaavat pintoja puhdistaa. Kaikkea sitä tuleekin sanottua ja miehen kuullen ääh.

 

Jokaisessa perheessä/parisuhteessa on omat tavat ja toiset kaipaavat enemmän omaa tilaa kuin toiset. Lienee hyvä tietää suunilleen, missä toinen menee, mutta jos jollekulle on vähän hämärämpää, missä hänen kumppaninsa on, se ei välttämättä tarkoita, että suhteessa olisi mitään vialla. Se tietysti tarkoittaa, että on vialla, jos huutaa kumppanille tai sanoo "mitä sinä siinä kyselet?!"