onko sairasta, tarvinko apua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sirpukka harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sirpukka harmaana

Vieras
Olen pitkään elänyt vaikeassa parisuhteessa. Lapsia on. Mieheni on erittäin lyhytpinnainen ja mielestäni aika tunnevammainen. Saattaa tosi rumasti sanoa ja nimitellä. Olen monesti yrittänyt keskustella tilanteista kahden kesken jälkeenpäin, kun olen sivusta nähnyt, että menettely / kohtelu ei ollut asiallista. Asia voi olla aivan oikea, mutta haukkumalla ei mielestäni asioita hoideta.

Seuraava askel oli, kun koskaan jälkeenpäin keskustelu ei tuottanut tulosta, vaan mieheni kiisti kaiken, että aloin tilanteessa mainita menettelytavasta. Sanoin usein, että aivan, olen samaa mieltä kanssasi ja x toimi rumasti mutta mielestäni sinäkin hoidit asian rumasti kun esim haukkui lasta idiootiksi tai repi tai töni. Tai antoi mielivaltaisen rangaistuksen tyyliin viikkoon et koske tietokoneseen. ( valvonta ei sitten pelaa kuitenkaan koskaan).

Viime aikoina olen kirjannut joitain tapauksia ylös. Sen varalta, että jos joskus päästäis vaik ammattiauttajan kanssa keskustelemaan, muistaisin oikeita tilanteita. (mieheni kun kiistää kaiken, samalla vaatii ain että millon???)

Tänään mieheni sitten sattui löytämään laukustani tällaisen muistilapun. Kommentti oli että sairasta, aivan sairasta!!

Että onko??
 
:hug: Kuulostaa niin pahalta tuo. Lapsen itsetunto kyllä poljetaan alas tuollaisella käytöksellä. Ei ole siis sairasta vaan ajattelet todella hyvin ja tiedostat ongelman. Tarvitsette kyllä mielestäni apua.
 
Kerro sille suoraan, että minkä takia olet sellaisen lapun kirjoittanut.
Toisaalta, jos kerran olet jo niin pitkällä ajatuksessa et kirjoitat asioita muistiin ammattiauttajan tapaamisia silmälläpitäen, niin vois olla aika varata niitä keskusteluja sinne auttajalle. Selkeästi olet sitä mieltä että sitä tarvitsette.
 
menkää perheneuvolaan, parisuhdeterapiian tai jonnekin. Mene vaikka ensin yksin ja kerro tilanne ja pyydä neuvoja kuinka keskustelisit miehesi kanssa, jos miehesi ei suostu tulemaan mukaan.
Siellä joku psykologi osaisi perusteelisesti käydä asian miehesi kanssa läpi myöhemmin jos miehesi tulisi mukaan, ja "kouluttaa" häneltä tuon tavan pois. Ei oo kiva kun teidän lapsista kasvaa samanlaisia kun ovat tottuneet sellaiseen kotona:(
 
No ei ole sun tekosi sairasta. Tosin jos mies ei oikeasti ymmärrä käytöksessään olevan mitään väärää, niin tuo varmaan tuntuu sen mielestä sairaalta. Kyllä mustakin olisi ihan pimeen tuntuista, jos huomaisin jonkun kirjoittavan tuollaisia lappuja itsestäni...Mutta minä olenkin ihan normaalikäytöksinen ihminen. Itse kirjoitin muistiin vastaavia lappuja kun olin vielä exän kanssa, muuten helposti itsekin uskoin, että eihän sinä tilanteessa oikeasti mitään väärää edes ollut.
 
Ihana kun joku edes ymmärsi, että asioita voi panna ylös. Mieheni vaan poltti käämit totaalisesti ja todella vihaisena kommentoi että sairasta, niin sairasta!
Vanhin poika on 19v äsken kyseli, että voisko käväistä autolla kaverin luona kahvilla. Isänsä juuri tuli kotiin jostakin. Isäntä sanoi, että et saa autoa, minulla on menoja. Kun poika yritti kysyä mihin menet isäntä vastas, että mietippä sitä. Et itekkään kerro kaikkia mitä kysytään... Eli hankala, niin hankala!!! Isän autohan se on, eikä tarvi antaa, jos tarvii ite, eikä muutenkaan. Mutta tuo tyyli!!! Väsyn!
 
Alkuperäinen kirjoittaja sirpukka harmaana:
Ihana kun joku edes ymmärsi, että asioita voi panna ylös. Mieheni vaan poltti käämit totaalisesti ja todella vihaisena kommentoi että sairasta, niin sairasta!
Vanhin poika on 19v äsken kyseli, että voisko käväistä autolla kaverin luona kahvilla. Isänsä juuri tuli kotiin jostakin. Isäntä sanoi, että et saa autoa, minulla on menoja. Kun poika yritti kysyä mihin menet isäntä vastas, että mietippä sitä. Et itekkään kerro kaikkia mitä kysytään... Eli hankala, niin hankala!!! Isän autohan se on, eikä tarvi antaa, jos tarvii ite, eikä muutenkaan. Mutta tuo tyyli!!! Väsyn!

joo, ei kiva tyyli todellakaan!
Mäkin olen joskus kirjoittanut ylös riitoja, mutta en ammattiauttajaa varten vaan siksi että mies on vättänyt että ei hän niin sanonut, kun tulee myöhemmin asia puheeksi. Eli ei muista mitä on sanonut suutuspäissään.
 
Onko kukaan saanut oikeasti apua vastaavaan esim perheneuvolasta. Jos toinen näkee vaan ongelman olevan siinä, että asenteeni vaan häntä kohtaan on väärä.
Pidän kuulemma häntä tyhmänä. Kaikki kuulema mitä hän sanoo, ärsyttää vaan minua... Näin hän sanoo. Ja minä en ymmärrä. Kun asia ei ole noin. hän vaan väittää. Eli. Umpisolmu!!
 
Olisko kellään enää sanottavaa. Kamala olo on , kun minusta tuntuu, että aika moista henkistä väkivaltaa, vähättelyä ja suun tukkimista noilla vihaisilla kommenteilla saan kokea....
 
Minä olen joskus myös päätynyt kirjoittamaan ylös tilanteita, ja päivämäärät ja kellonajat mukaan. Sitten olen näyttänyt niitä miehelle sekä jälkikäteen että heti "Oletko eri mieltä jostain kohdasta, jos olet niin tehdään muutokset heti niin pysytään molemmat selvillä mitä tässä oikein tapahtui."

Olen myös tarjoutunut käyttämään sanelukonetta tai videokameraa jos ei kirjoitus paperille riitä. Kas kummaa miehelle ei ole sopinut.

Sitten puidaan tilannetta, ja jos mies ei suostu asiasta keskustelemaan niin minä vannon että soitan neuvolaan ja pyydän perhetyöntekijän tai muuta keskusteluapua tilanteeseen. Mitä lapsi oppii jos häntä revitään/kiskotaan/tönitään/kutsutaan idiootiksi tai ---:ksi, miten olisi pitänyt toimia? Olisiko lapsi saanut rangaistuksen jos olisi repinyt/kiskonut/töninyt tai haukkunut isäänsä.. ja miten AIKUISEN olisi pitänyt toimia tilanteessa.

Olen tehnyt erittäin selväksi että lapsia ei tönitä. Eikä retuuteta, tuupita eikä pudotella, ei haukuta tai lytätä henkisesti. Pikkuhiljaa mies on lopettanut tuon "Koska muka on tollasta tapahtunut" kyselyn kun tarjoudun auliisti kirjoittamaan jatkossa joka ikisen tilanteen ylös jos mies toivoo että säästän päivämäärät ylös.
Miehen kouluttaminen on hyyyvin hidasta, mutta kyllä se onnistuu kun tarpeeksi kauan jaksaa toistaa samaa.

Olen myös kirjoittanut useita kertoja perheeseemme säännöt (mies on joka kerta kieltäytynyt osallistumasta sääntöjen laatimiseen). Ne menevät suunnilleen näin joka kerta: Ketään ei satuteta fyysisesti. Ketään ei haukuta. Kaikkia kohdellaan ihmisarvoisesti.
'Usein kysynkin mieheltä että mitä tekisit jos joku naapuri sanoisi lapsellemme noin rumasti tai riuhtaisisi ilman syytä, ja muistutan että vaikka kuinka olet lasten isä, niin et voi kohdella lapsia huonosti.
Pidä lastesi puolia.
 
:O
Siis _miksi_ te elätte tuommoisten hirviöiden kanssa? Ihanko oikeasti olette valmiita maksamaan lastenne hyvinvoinnilla sen, että annatte tuollaisten tunnevamaisten asua saman katon alla?
Totuus on se, että vaikka miten "kouluttaisitte" (ja MIKSI ihmeessä sen teette??) sairaita miehiänne käyttäytymään aikuisen ihmisen lailla, lapsenne ovat kärsijöitä ihan takuulla siltikin!

Minä tiedän millaista on elää tuollaisen ihmisen kanssa. Joten tavallaan ymmärrän teitä. Mutta loppujen lopuksi -en ymmärrä siltikään. Minulle omat lapseni ja minä itse olin tärkeämpi kuin tunnevammainen eksäni enkä voi olla muuta kuin kiitollinen siitä että olin rohkea ja lähdin lasteni kanssa.
 
Mulle lähtö ei ole niin yksinkertaista. Itsetunto on sillä mallilla, että syyllistäisin itseäni siitä, että hajoitin perheen, vein lapsilta isän... Oikeasti näen, että isä on lapsille tärkeä. Vaikka siis turhan usein näen heidän kärsivän isän "kylmyydestä".
 
Alkuperäinen kirjoittaja Haloo:
:O
Siis _miksi_ te elätte tuommoisten hirviöiden kanssa? Ihanko oikeasti olette valmiita maksamaan lastenne hyvinvoinnilla sen, että annatte tuollaisten tunnevamaisten asua saman katon alla?
Totuus on se, että vaikka miten "kouluttaisitte" (ja MIKSI ihmeessä sen teette??) sairaita miehiänne käyttäytymään aikuisen ihmisen lailla, lapsenne ovat kärsijöitä ihan takuulla siltikin!

Minä tiedän millaista on elää tuollaisen ihmisen kanssa. Joten tavallaan ymmärrän teitä. Mutta loppujen lopuksi -en ymmärrä siltikään. Minulle omat lapseni ja minä itse olin tärkeämpi kuin tunnevammainen eksäni enkä voi olla muuta kuin kiitollinen siitä että olin rohkea ja lähdin lasteni kanssa.

Edellisenä vastaajana kerron miksi minä elän tällaisen miehen kanssa. Siksi, että rakastan häntä ja hän ei ole ollut tällainen ennen lastenhankintaa. Hän rakastaa lapsiamme, ja minusta on parempi sekä lasten että parisuhteemme kannalta koittaa korjata tilanne, PUHUA ja kertoa mikä on pielessä ja OPASTAA oikeampaan toimintaan sen sijaan että lähtisi lätkimään, rikkoisi perheen ja aiheuttaisi itselle yksinhuoltajuuden, lapsille syyllisyyttä ja traumoja avioerosta, ja miehelläkään tuskin olisi onnellisempaa ilman perhettään. Jos mies ei osoittaisi mitään kiinnostusta muuttaa käytöstään missään vaiheessa, niin tietenkään en kuluttaisi loppuelämääni ja antaisi entisen menon jatkua vaan pelastaisin lapset muualle.

Minusta avioero on hyväksyttävä vasta sitten kun on oikeasti todella TOIMINUT ja YRITTÄNYT kaikin keinoin pelastaa parisuhteen ja perheen.
 
Sirpukka, oletko ehdottanut miehelle ulkopuolista apua? Jos teillä kävisi vaikka perhetyöntekijä juttelemassa (ilmaista, ja vaitiolovelvollisuus sitoo heitä) tai menisitte juttelemaan asiasta jollekulle.
 

Yhteistyössä