Älkää peljätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman:
en tappele tässä ketjussa uskonnoista. En jaksa.
Nuoruuteenhan kuuluu se että yhtenä päivänä haluaa olla punkkari, toisena hippi ja kolmantena harmaa kotihiiri. Jonkin verran aikuisenakin on sitä vaihtelua, mutta ainakin jonkin verran pitäisi yli 30-kymppisenä ilmeisesti olla identiteetti kasassa - vai pitääkö?
Itsestäni tuntuu, että moni on olemukseltaan, puhetavaltaan ja tyyliltään ja kannanotoiltaan jotenkin valmis paketti, mutta mä olen ollut kameleontti vielä viime vuosiin asti, mukautunut ympäristön mukaan, ja se ei ole hyvä.
Vaikka nuoruus on kohta enää muisto vain ja vaikka -rumasti sanottuna- tanttaikä lähenee, niin vasta nyt olen ruvennut löytämään identiteettiäni. Vaatemaku on onneksi ollut aina sama, mutta sisustusmaku ei ole vakiintunut vaan kirjavaa vieläkin: jotain ihme modernin ja maalaisromanttisen, talonpoikaisen ja kierrätyksen välimaastosta. Ammatinvalinta alkaa vasta nyt hahmottua vähäsen, ja nyt vasta uskallan ajatella itseäni vain yhden ammatin ihmisenä ja sen alan ihmisenä.
Mutta suurin vaihtelu on mulla mun persoonan tai temperamentin kanssa, eli ollako räväkkä ja lennokas vai tasainen tavis.
Tänään älysin mistä se ainainen kamppailu johtuu: mun isäni suku on vauhdikasta, taiteellista ja impulsiivista porukkaa, kun taas äitini suku on vakaata ja turvallista tavista, joilla on "tavalliset" ammatit ja elämä koteineen, harrastuksineen jne. Ja mä en tiedä että kumpaako mussa on enemmän.
Onkos palstalaisilla vaihdellut tyylit ja identiteetit sukkelaan vielä aikuisena?
en tappele tässä ketjussa uskonnoista. En jaksa.
Nuoruuteenhan kuuluu se että yhtenä päivänä haluaa olla punkkari, toisena hippi ja kolmantena harmaa kotihiiri. Jonkin verran aikuisenakin on sitä vaihtelua, mutta ainakin jonkin verran pitäisi yli 30-kymppisenä ilmeisesti olla identiteetti kasassa - vai pitääkö?
Itsestäni tuntuu, että moni on olemukseltaan, puhetavaltaan ja tyyliltään ja kannanotoiltaan jotenkin valmis paketti, mutta mä olen ollut kameleontti vielä viime vuosiin asti, mukautunut ympäristön mukaan, ja se ei ole hyvä.
Vaikka nuoruus on kohta enää muisto vain ja vaikka -rumasti sanottuna- tanttaikä lähenee, niin vasta nyt olen ruvennut löytämään identiteettiäni. Vaatemaku on onneksi ollut aina sama, mutta sisustusmaku ei ole vakiintunut vaan kirjavaa vieläkin: jotain ihme modernin ja maalaisromanttisen, talonpoikaisen ja kierrätyksen välimaastosta. Ammatinvalinta alkaa vasta nyt hahmottua vähäsen, ja nyt vasta uskallan ajatella itseäni vain yhden ammatin ihmisenä ja sen alan ihmisenä.
Mutta suurin vaihtelu on mulla mun persoonan tai temperamentin kanssa, eli ollako räväkkä ja lennokas vai tasainen tavis.
Tänään älysin mistä se ainainen kamppailu johtuu: mun isäni suku on vauhdikasta, taiteellista ja impulsiivista porukkaa, kun taas äitini suku on vakaata ja turvallista tavista, joilla on "tavalliset" ammatit ja elämä koteineen, harrastuksineen jne. Ja mä en tiedä että kumpaako mussa on enemmän.
Onkos palstalaisilla vaihdellut tyylit ja identiteetit sukkelaan vielä aikuisena?
Niin, täytyykö sitä edes jämähtää aikuisena mihinkään tyyliin? 
