Onko täällä ketään toista, jonka vanhemmalla

["röpö"]

olisi Alzheimer? Missä vaiheessa sairaus on? Minkäikäisenä sairastunut? Omaa äitiäni tässä taas murehdin...

 

[nuusa]

Omalla äidilläni on todettu vaskulaarinen dementia. Eroaa hiukan Alzheimerista lähinnä käytösoireiltaan ja siitä mihin toimintoihin sairaus iskee. Ikää äidilläni on 64-vuotta, diagnoosin sai noin neljä vuotta sitten.
Surullista on ollut havahtua siihen että sairaus on viimeisen vuoden sisällä edennyt aika nopeasti. Asiat unohtuvat, ongelmanratkaisukyky on heikentynyt, ennestään opitut asiat ovat unohtuneet, aloitekyvyttömyys on lisääntynyt.
Esimerkkinä voisin kertoa että äitini on ollut aina kova leipomaan eikä ole juurikaan tarvinnut ohjeita katsoa. Nyt kun leipoo esim. pullaa, saattaa soittaa ja kysyä mikä on desimitta tai millä uunintasolla pullat paistetaan. Raha-asioistaan ei voi enää huolehtia vaan sisareni kanssa hoidetaan laskut ja nostetaan viikottainen "käyttöraha". Äiti asuu kuitenkin edelleen kotonaan ja pyritäänkin että saisi asua mahdollisimman pitkään. Lääkehoidon ja terveydenhoitoon liittyvät asiat hoidan minä eli lääkkeet jaetaan dosettiin valmiiksi ja esim. tarv. unilääkkeitä jaetaan vain rajallinen määrä. Sisareni hoitaa laskut yms. talouteen liittyvät asiat.
Dementia on sairautena omaisen näkökulmasta mielestäni pahin. Kun äitini sai diagnoosin aloitin itse oman surutyöni ja luopumisen.
On sydäntäsärkevää nähdä toisen ihmisen "hiipuvan" pois tästä todellisuudesta ja toisaalta myös nähdä se kuinka hämillään ja hätääntynyt ihminen on omasta tilastaan. Ehkä sitten voin huokaista kun äiti ei enää osaa meitä kaivata eikä ikävöidä vaan elää tyytyväisenä "omaa elämäänsä" jossain menneisyydessä.

Kannattaa vain yrittää nauttia nykyhetkestä, tehdä asioita yhdessä. Kannustaa ja tukea toista. Sairaus ja sen tuomat mahd. käytöshäiriöt ja muut oireet saattavat säikäyttää ja ihmetyttää mutta niiden ymmärtämiseen saa kyllä apua hoitohenkilökunnalta. Myös jatkuvat asioiden muistuttelu ja kertaaminen saattavat kiristää hermoja mutta siihenkin tottuu.

Joskushan muistisairaudet etenevät hitaasti ja hyviä vuosia on paljon jäljellä. Sairastumisikä vaikuttaa aika paljon sairauden etenemiseen, yleensä tahtoo mennä niin että mitä nuorempana sairastuu sen nopeammin tauti etenee.

Toivon teille vielä monia hyviä vuosia yhdessä!

 

["..."]

49 v sai diagnoosin

 

[feger]

Lähisuvussa on joo. Diagnoosi tehtiin vähän vajaa 10 vuotta sitten. Viimeisen kahden vuoden sisään mennyt niin huonoksi, että asuu vanhainkodissa. Ei tunnista enää omaisiaan, eikä kotiaan. Elää jossain vaiheessa nuoruuttaan. On se surullista katseltavaa. Hänen kroppa toimii vielä hyvin, mutta jäljellä on pelkät kuoret siitä ihmisestä, mitä hän oli silloin 10 vuotta sitten.

 

["..."]

[QUOTE="...";26174238]49 v sai diagnoosin[/QUOTE]

eli n. 4 vuotta nyt sairastanut. ei pärjää enää itekseen .

 

["vieras"]

Minun isoäitini diagnosoitiin vajaa 5- vuotta sitten. Silloin hän vielä asui omassa asunnossa kyeten normaaliin elämään itsekseen. Ainoat viitteet taudista olivat jatkuvat puhelinsoitot ja vanheneva ruoka jääkaapissa. Ei siis muistanut soittaneensa jo aamupäivällä ja kaupassa unohti mitä kaapissa on ja osti liikaa. Muuten kaikki sujui vielä ihan hyvin, muisti kyllä syödä ja pestä vaatteet yms. jutut. Nyt hän asuu laitoksessa eikä tunnista edes lapsiaan, jotka kuitenkin käyvät useamman kerran viikossa. Ainoastaan joskus välähdyksenomaisesti tajuaa missä mennään. Muuten kuitenkin todella hyvässä kunnossa, eikä muita vaivoja ole. Lääkitys ainoastaan alzheimeriin.

 

["röpö"]

Niin, siis mun äiti on sairastunut jo 9 vuotta sitten, oli silloin 58-vuotias. Se suru vaan tulee sillai "ajoittain", toisinaan sen taas joutuu sulkemaan tietoisesti pois mielestä. Tai en tiedä onko muilla niin, mutta mun on pakko välilä