Onko täällä Lamictalin käyttäjiä (kaksisuuntainen)

[Saicho Bob]

Olis vähän kysyttävää...:ashamed:

 

[Kaunishäntäinen orava]

Mie söin hetken aikaa Lamictalia, mutta pelkkään masennukseen. Voin silti yrittää vastata, ellet halua tietää just kaksisuuntasesta?

 

[st]

Olis vähän kysyttävää...:ashamed:

Joo, on. Kysy pois.

 

[Saicho Bob]

Kuinka kauan meni ennenkuin alkoi puremaan masennukseen? Olen syönyt kohta 2 viikkoa ja 4 viikon kohdilla on annos siellä 100mg mitä lääkäri ehdotti. Ennen olen syönyt vaan 50mg ja esti silloin pahinta masista. Tosin 5 vuotta on mennyt lähes oireettomana ja lääkkeettömänä tämän sairauden tienoilta. Lisäksi syön beetasalpaajia paniikkihäiriöön mikä laukeaa ahdistuksen myötä. Hermot menee kun ei tunnu helpottavan ja yöt vaan pyöriskelen sängyssä. Nukahtamislääkkeitä en uskalla syödä , miulla ne ei toimi kovin hyvin. Nyt siis puhjennut erittäin paha masennus ja loppuunpalaminen.

 

[st]

Kuinka kauan meni ennenkuin alkoi puremaan masennukseen? Olen syönyt kohta 2 viikkoa ja 4 viikon kohdilla on annos siellä 100mg mitä lääkäri ehdotti. Ennen olen syönyt vaan 50mg ja esti silloin pahinta masista. Tosin 5 vuotta on mennyt lähes oireettomana ja lääkkeettömänä tämän sairauden tienoilta. Lisäksi syön beetasalpaajia paniikkihäiriöön mikä laukeaa ahdistuksen myötä. Hermot menee kun ei tunnu helpottavan ja yöt vaan pyöriskelen sängyssä. Nukahtamislääkkeitä en uskalla syödä , miulla ne ei toimi kovin hyvin. Nyt siis puhjennut erittäin paha masennus ja loppuunpalaminen.

Mulla kyllä vaikutti tosi pian, mutta luulisin että tuokin on niin yksilöllistä. Lääkäri sanoi, että sitä tarttis syödä muutama kk, ennen kuin vaikuttaa kunnolla. Ootko kokeillut sen lisäksi Ketipinoria? Mä nukun sillä tosi hyvin. Annos ihan 25 mg.

 

[Saicho Bob]

Mulla kyllä vaikutti tosi pian, mutta luulisin että tuokin on niin yksilöllistä. Lääkäri sanoi, että sitä tarttis syödä muutama kk, ennen kuin vaikuttaa kunnolla. Ootko kokeillut sen lisäksi Ketipinoria? Mä nukun sillä tosi hyvin. Annos ihan 25 mg.

En ole kokeillut, mitä se on? Luulen että soitan kohta lääkärilleni, kun olo tuntuu aika mahdottomalta, itkusta ei meinaa tulla loppua ja vainoharhat on päällä, kuoleman ja sairauksien pelko. Ja huoli lapsista miten tämä masennus vaikuttaa niihin, pitäis mahdollisimman nopeasti saada ittensä kasaan...

Ja unilääkkeitä en uskalla käyttää senkään takia kun pelkään etten herää jos lapsella on jokin hätä, astmaepäily, ja mies se ei herää mihinkään.

 

[Kaunishäntäinen orava]

Mulla ei auttanut. Söin 200mg useamman viikon, enkä huomannut mitään suurempaa muutosta mihinkään suuntaan. Psykologi kylläkin sanoi, että sitä vaikutusta ei usein edes huomaa, kun se niin salakavalasti alkaa tehota. Lääkkeestä tuli vain huono olo ja se maistui pahalta. Lopetin sen melkein seinään, kärsin hetken aikaa kamalista päänsäryistä, eikä olo tuntunut senkään jälkeen mitenkään erilaiselta tai masentuneemmalta.

Mulle ei kyllä oo tehonnut yksikään masennuslääke, jota oon kokeillut, joten se ei varmaan oo ihan kokonaan Lamictalin vika. Toivottavasti sulla auttaa! Otatko lääkkeen aamuin vai illoin? Silläkin on muistaakseni merkitystä unensaantiin.

 

[Saicho Bob]

Ja vielä kysyn, liittyykö teillä sairauden kuvaan, masennukseen varsinkin näön hämärtyminen ja kirkastuminen ajoittain? Tai muut fyysiset oireet?

 

[Kaunishäntäinen orava]

Ketipinor auttaa hyvin vainoharhoihin mulla, ja sen avulla myöskin nukun, mutta mun kohdallani ainakin se uni on niin syvää, etten herää kirveelläkään vasta kuin aamulla. Mulla menee sitä n. 100mg, pienemmillä annoksilla uni on varmaan vähän kevyempää.

 

[Kaunishäntäinen orava]

Ja vielä kysyn, liittyykö teillä sairauden kuvaan, masennukseen varsinkin näön hämärtyminen ja kirkastuminen ajoittain? Tai muut fyysiset oireet?

PALJON fyysisiä oireita, lähinnä epämääräistä kipuilua ja lämmönvaihteluita, mutta ei näköhäiriöitä sen pahemmin. Jotain pieniä leijuvia pisteitä on näkökentässä toisinaan, mutta yleensä nuo johtuu niskajumista.

 

[Saicho Bob]

Mulla ei auttanut. Söin 200mg useamman viikon, enkä huomannut mitään suurempaa muutosta mihinkään suuntaan. Psykologi kylläkin sanoi, että sitä vaikutusta ei usein edes huomaa, kun se niin salakavalasti alkaa tehota. Lääkkeestä tuli vain huono olo ja se maistui pahalta. Lopetin sen melkein seinään, kärsin hetken aikaa kamalista päänsäryistä, eikä olo tuntunut senkään jälkeen mitenkään erilaiselta tai masentuneemmalta.

Mulle ei kyllä oo tehonnut yksikään masennuslääke, jota oon kokeillut, joten se ei varmaan oo ihan kokonaan Lamictalin vika. Toivottavasti sulla auttaa! Otatko lääkkeen aamuin vai illoin? Silläkin on muistaakseni merkitystä unensaantiin.

Otan aamulla. Miten sinä sitten pärjäät jos ei mikään lääke ole tehonnut? Miulla kyllä aiemmin tuntui auttavan pahimpaan, mutta nyt kyllä tuntuu mahdottomalta. Nyt syön vasta sitä 50mg , ens viikolla 75mg ja sitten 100mg. Ihan tuskaa pärjätä aamusta iltaan.

 

[Saicho Bob]

PALJON fyysisiä oireita, lähinnä epämääräistä kipuilua ja lämmönvaihteluita, mutta ei näköhäiriöitä sen pahemmin. Jotain pieniä leijuvia pisteitä on näkökentässä toisinaan, mutta yleensä nuo johtuu niskajumista.

Miulla on kans noita pisteitä näkökentässä ja sen lisäks tuo hämärtyminen on tosi vittumaista ja epätodellinen sumea olo. Niillä oireilla tämä kaikki alkoi ja alon hoidattamaan itseäni fysioterapiassa, (omt) nyt oon käynyt 3 krt ja tänään 4krt. Ajattelin vaan kun ei tunnu auttavan että johtuisko tästä masennuksesta.

Millaisia vainoharhoja siulla on?

 

["Anna"]

Mulla taisi mennä reilu kuukausi, ennenkuin alkoi vaikuttaa, silloinkin huonosti. Fyysisiä oireita ei tullut. Lääke määrättiin silloin kun diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä oli selvä.

Nukkumiseen mä käytän ketipinoria myös, se ei tosin enää tehoa kun ihan hevosen annoksina ja silti herään eikä uni enää tule. Nyt on vuosi menty alle 4h yöunilla ja kroppa prakaa urakalla. Tosin, noin 2-3 kuukauden välein käyn sairaalassa nukkumassa 3 vuorokautta.

Kannattaa odottaa vielä miten se lähtisi vaikuttamaan ja sitten pyytää vaihtamaan lääkitystä jos tuntuu ettei se tepsi.

 

[Saicho Bob]

Ja vielä lisää kysmyksiä, miten on vaikuttanut lapsiinne (jos niitä on) tämä sairaus? Onko masennusta seurannut mania tai toisinperin? Kuinka lähipiirinne on reagoinut ja jaksanut sairautta?

 

[Saicho Bob]

[QUOTE="Anna";21922307]Mulla taisi mennä reilu kuukausi, ennenkuin alkoi vaikuttaa, silloinkin huonosti. Fyysisiä oireita ei tullut. Lääke määrättiin silloin kun diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä oli selvä.

Nukkumiseen mä käytän ketipinoria myös, se ei tosin enää tehoa kun ihan hevosen annoksina ja silti herään eikä uni enää tule. Nyt on vuosi menty alle 4h yöunilla ja kroppa prakaa urakalla. Tosin, noin 2-3 kuukauden välein käyn sairaalassa nukkumassa 3 vuorokautta.

Kannattaa odottaa vielä miten se lähtisi vaikuttamaan ja sitten pyytää vaihtamaan lääkitystä jos tuntuu ettei se tepsi.[/QUOTE]

Kauheaa, miten jaksat päivästä toiseen...!! Hitto että pelottaa etten enää toivu tästä normaaliksi, olen nyt saikulla ja pelottaa etten tule työkuntoiseksi..

 

[Kaunishäntäinen orava]

Otan aamulla. Miten sinä sitten pärjäät jos ei mikään lääke ole tehonnut? Miulla kyllä aiemmin tuntui auttavan pahimpaan, mutta nyt kyllä tuntuu mahdottomalta. Nyt syön vasta sitä 50mg , ens viikolla 75mg ja sitten 100mg. Ihan tuskaa pärjätä aamusta iltaan.

En tiedä. Sain BDI-testistä 46 pistettä viimeksi, eli vieläkin aika paljon, mutta mulla ei ole ollut niin kamalan masentunut olo. Se on enemmänkin harmaata tyhjyyttä ja ilottomuutta päivästä toiseen ilman sitä mustaa masennusta ja sen kanssa tulee toimeen kai ihan hyvin. Ainakin olen vielä elossa.

En heittäis kaikkea toivoa tuon lääkkeen suhteen jos se on sulla aiemmin toiminut. Nostele ja tutki rauhassa, Lamictalin annostusta ei kai kamalan nopeasti ainakaan täällä nosteta. Saatko keskusteluapua? Se on kaikista tärkeintä! Vaikka siellä kävisikin vaan kertomassa kuulumiset, niin se on kumminkin paikka, josta saa säännöllisesti apua ja jossa voi keskustella lääkityksestä ja sivullinen ammattilainen voi seurata ehkä paremmin mielialan vaihteluita. Kannattaa myös kokeilla mielialapäiväkirjan pitämistä.

 

["Anna"]

Kyllä sitä jaksaa kun ei ole vaihtoehtoja.

Minähän menetin lapseni sairauden pahimmassa vaiheessa. Oli pitkä mania jakso, käytös aivan holtitonta ja kontrollia ei lainkaan. Isoin teko sinä aikana oli naimisiin meno, eri maalaisen miehen kanssa (tosin, nyt olemme teervellä pohjalla onnellisesti naimisissa edelleen)

Kuitenkin, sitä vaan jotenkin pääsee eteenpäin. Mulla on lääkitys ollut kohillaan ja toimiva muilta osin n. puoli vuotta. Nukkuminen on enää ainut asia joka ei suju, ei sitten millään. Mä voin olla niin väsynyt etten saa itseäni ylös, mutten kuitenkaan nukahda.

Tsemppiä, sä selviät kyllä!

 

[Saicho Bob]

En tiedä. Sain BDI-testistä 46 pistettä viimeksi, eli vieläkin aika paljon, mutta mulla ei ole ollut niin kamalan masentunut olo. Se on enemmänkin harmaata tyhjyyttä ja ilottomuutta päivästä toiseen ilman sitä mustaa masennusta ja sen kanssa tulee toimeen kai ihan hyvin. Ainakin olen vielä elossa.

En heittäis kaikkea toivoa tuon lääkkeen suhteen jos se on sulla aiemmin toiminut. Nostele ja tutki rauhassa, Lamictalin annostusta ei kai kamalan nopeasti ainakaan täällä nosteta. Saatko keskusteluapua? Se on kaikista tärkeintä! Vaikka siellä kävisikin vaan kertomassa kuulumiset, niin se on kumminkin paikka, josta saa säännöllisesti apua ja jossa voi keskustella lääkityksestä ja sivullinen ammattilainen voi seurata ehkä paremmin mielialan vaihteluita. Kannattaa myös kokeilla mielialapäiväkirjan pitämistä.

Jep, pidän mielialapäiväkirjaa ja keskusteluapu on pe, sitä odotellessa.. Ahdistuskohtaukset on niin vallitsevia että luulen räjähtäväni ja menettäväni kontrollin ja sekoavani. Eilenkin vain itkin mieheni sylissä ja yritin rauhoittua. Ja pelottaa olla lasten kanssa kotona, olen yrittänyt järkätä joka päivälle jotain ohjelmaa ettei tarvitse olla keskenään ja pelätä vielä enenmmän. Miten sitä jaksaisi etenepäin, tuntuu niin epätoivoiselta.

 

[Kaunishäntäinen orava]

Miten sitä jaksaisi etenepäin, tuntuu niin epätoivoiselta.

Varmaan vaan ajan kanssa. Ja ajatus siitä, että tämäkin sairaus vaan vahvistaa, helpottaa. Pahimmat ahdistuskohtaukset on varmaan vaikea välttää ja tiedän niiden vaikeuttavan elämää paljonkin, mutta elämä ei varmasti ole yhtä kivikkoista aina. :hug:

 

[Saicho Bob]

Pakko se vaan on yrittää tsempata itteensä ja yrittää löytää edes jotain positiivista elämästä, onnesk miulla on nuo lapset , pakko niitten takia jaksaa ja parantua. Haluan olla taas se hyvä äiti niille enkä tälläinen zombie..

 

[bibo tulossa äidiksi]

Miten te olette lasten kanssa pärjännyt? Olen raskaana vihdoin pitkän yrityksen jälkeen ja lapsi on erittäin tervetullut, MUTTA MINUA PELOTTAA! Minulla ollut kaksisuuntainen diaknoosi jo 8 vuotta ja melkein sen ajan olen ollut myös poissa työelämästä ja olen edelleen kuntoutustuella.
Minulla sairaus jaksot ollut ajoittain todella rajuja ja silloin on järki kaukana. Toisin nyt jo viitisen vuotta on ollut rauhallisempaa ja olen ollut vain 2 kertaa masennuksen takia sairaalassa ja sähköhoidossa.
Mun pelko liittyy lasten/lapsen menetykseen. Pelkään että jos minulle tulee masennus Tai mania jakso, niin lapsi otetaan heti minulta pois :-( Välillä tuntuu siltä, että uskallanko puhua mistään huonosta olosta enää missään ettei heti ole sossun tädit oven takana ottamassa lasta huostaan...
Tosin on lapsella isäkin joka on ihan "normaali" ja terve, mutta silti pelko on kamala! Miten te olette selvinneet sairausjaksoista ja onko teitä uhattu huostaanotolla?

 

[st]

Kauheaa, miten jaksat päivästä toiseen...!! Hitto että pelottaa etten enää toivu tästä normaaliksi, olen nyt saikulla ja pelottaa etten tule työkuntoiseksi..

Mä en ole palannutkaan enää työkykyiseksi, vaan olen ollut kuntoutustuella vuosia.

 

[st]

Miten te olette lasten kanssa pärjännyt? Olen raskaana vihdoin pitkän yrityksen jälkeen ja lapsi on erittäin tervetullut, MUTTA MINUA PELOTTAA! Minulla ollut kaksisuuntainen diaknoosi jo 8 vuotta ja melkein sen ajan olen ollut myös poissa työelämästä ja olen edelleen kuntoutustuella.
Minulla sairaus jaksot ollut ajoittain todella rajuja ja silloin on järki kaukana. Toisin nyt jo viitisen vuotta on ollut rauhallisempaa ja olen ollut vain 2 kertaa masennuksen takia sairaalassa ja sähköhoidossa.
Mun pelko liittyy lasten/lapsen menetykseen. Pelkään että jos minulle tulee masennus Tai mania jakso, niin lapsi otetaan heti minulta pois :-( Välillä tuntuu siltä, että uskallanko puhua mistään huonosta olosta enää missään ettei heti ole sossun tädit oven takana ottamassa lasta huostaan...
Tosin on lapsella isäkin joka on ihan "normaali" ja terve, mutta silti pelko on kamala! Miten te olette selvinneet sairausjaksoista ja onko teitä uhattu huostaanotolla?

Ei ole uhattu. Lasten kanssa on mennyt ihan hyvin. Paitsi, että niiden keskinäistä tappelua ja kovia ääniä on toisinaan vaikea jaksaa. Ja sitten hermot on välillä niin kireellä. Onneksi on mies, joka on terve. Ei mulla lähipiiri ole huomannut, kuin ihan parhaat kaverit nopeista mielialan vaihteluista. Muilta pystyn kyllä piilottamaan, jos ei olla ihan päivittäin tekemisissä. Yleensä ihmisten mielestä olen tosi iloinen, reipas ja ulospäin suuntautuva.

 

[st]

Varmaan vaan ajan kanssa. Ja ajatus siitä, että tämäkin sairaus vaan vahvistaa, helpottaa. Pahimmat ahdistuskohtaukset on varmaan vaikea välttää ja tiedän niiden vaikeuttavan elämää paljonkin, mutta elämä ei varmasti ole yhtä kivikkoista aina. :hug:

Mäkin allekirjoitan, että ahdistus on kaikkein vaikeinta kestää tässä. Lisänä on paniikkikohtaukset ja olen viime aikoina huomannut, että ihmismassoissa en jaksa enää olla ja "viihtyä", kuin ennen, vaan pelottaa, että iskee paniikki ja tarttee soittaa ambulanssi .

 

[st]

[QUOTE="Anna";21922342]Kyllä sitä jaksaa kun ei ole vaihtoehtoja.

Minähän menetin lapseni sairauden pahimmassa vaiheessa. Oli pitkä mania jakso, käytös aivan holtitonta ja kontrollia ei lainkaan. Isoin teko sinä aikana oli naimisiin meno, eri maalaisen miehen kanssa (tosin, nyt olemme teervellä pohjalla onnellisesti naimisissa edelleen)

Kuitenkin, sitä vaan jotenkin pääsee eteenpäin. Mulla on lääkitys ollut kohillaan ja toimiva muilta osin n. puoli vuotta. Nukkuminen on enää ainut asia joka ei suju, ei sitten millään. Mä voin olla niin väsynyt etten saa itseäni ylös, mutten kuitenkaan nukahda.

Tsemppiä, sä selviät kyllä![/QUOTE]

Tuttua tekstiä, naimisiin menoa myöten...