Toggle sidebar

Onko täällä paljon muita alkoholistien aikuisia lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Allanon
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

Allanon

Vieras
Oletteko tiedostaneet vaikeudet, jotka johtuvat lapsuudessa koetusta alkoholismista? Miten olette tänäpaivänä voineet?

Minun vanhempani joivat molemmat. Isä aina, ja äiti aloitti myöhemmin. Molemmat ovat kuolleet viinaan. Molemmat olivat niin ihania ihmisiä sairaudestaan huolimatta. Elivät sydämellä, olivat heikkoja. Ikävä kumpaakin!

Minulle on jäänyt vaikeus suunnitella pitkäjänteisiä asioita. Kaikki pitää tapahtua extempore. Suunnitelmat ahdistaa, kun ne menivät aina kuitenkin pieleen. Ei voi luottaa, että suunnitelmat toteutuisivat, kun ei ne koskaan lapsuudessakaan toteutuneet.

Lisäksi olen välillä ylihuolehtivainen lasteni suhteen, varsinkin ensimmäisen kohdalla oli niin. Pelkäsin hänen mm. tukehtuvan harsoon!! Se on kyllä helpottanut onneksi.

Siinä nyt aluksi...
 
Jep. Isäni on alkoholisti ollut koko minun elinikäni. Tiedostan osan asioista ja vaikeuksistani, jotka juurtavat lapsuudesta ja siellä koetuista asioista. Minun on esimerkiksi hyvin vaikea luottaa ihmisiin, erityisesti miehiin. Oman eletyn elämäni tarkein mies kun kuitenkin on pettänyt luottamukseni useasti.

Tiettyjä pelkoja myös on myös noussut erityisesti pintaan lapsen syntymän jälkeen.

Ja välillä saatan vetää kohtuuttomia skitsoja muiden alkoholin käytöstä, vaikka itsekin harvakseltaan kyllä saatan alkoholia ottaa.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä onneksi äiti ei koskaan ollut humalassa, mutta isäni kaiket viikonloput ja viikollakin jos vaan mitenkään pystyi (kävi kyllä töissä ihan normaalisti). Pahinta oli se häpeä ja salailu, koskaan ketään kavereita ei voinut kutsua kotiin ja muutenkin vanhempani olivat ns. roskasakkia verrattuna kavereitteni vanhempiin.

Minä taas en oikein kestä yllätyksiä, vaan kaiken pitää olla tiedossa hyvissä ajoin ja suunnitelmien muutokset aiheuttavat minulle kamalan stressin. Olen kaikessa mahdoton kontrollifriikki. Kaiken pitää näyttää hyvältä ulospäin: koti viimeisen päälle siisti, lapset nätisti puettuja jne. Jos meille tulee vieraita, vietän kaksi edeltävää päivää puunaten kotia ja tehden tarjottavia. En voi avata ovea kenellekään, ellen ole siivonnut. Varmaan jotenkin liittyy häpeään ja siihen tunteeseen, että olen jotenkin huonompi kuin muut.

Vieläkin asia on niin arka, etten pysty siitä puhumaan kenellekään, en edes miehelleni. Miehekseni muuten valitsin täysraittiin tapauksen, joka ei juo eikä polta. Itsekään en käytä alkoholia ja suhtaudun penseästi humalaisiin. En pysty menemään baariin, koska ahdistun niistä kaikista humalaisista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lode-:
Jep. Isäni on alkoholisti ollut koko minun elinikäni. Tiedostan osan asioista ja vaikeuksistani, jotka juurtavat lapsuudesta ja siellä koetuista asioista. Minun on esimerkiksi hyvin vaikea luottaa ihmisiin, erityisesti miehiin. Oman eletyn elämäni tarkein mies kun kuitenkin on pettänyt luottamukseni useasti.

Tiettyjä pelkoja myös on myös noussut erityisesti pintaan lapsen syntymän jälkeen.
Click to expand...

Äidillä oli myös paniikkihäiriö, ja välillä tuntuu ahdistavalta. Yritän kuitenkin ajatella järjellä, ja niin olen välttynyt toistaiseksi kaikilta lääkkeiltä. Ahdistus menee ohi, kun muistutan itselleni, mistä se voi johtua. Kuoleman pelko on pahin!
 
Äitini on alkoholisti ja hän kärsii myös muista mielenterveysongelmista. Kyllä se jälkensä jättää, kun kasvaa viinan varjossa, ja alituisessa pelossa ja epävarmuudessa. Viime vuosina olen saanut huomata tunteeni häntä kohtaan täysin kuolleiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alkuperäinen;22641155:
Äidillä oli myös paniikkihäiriö, ja välillä tuntuu ahdistavalta. Yritän kuitenkin ajatella järjellä, ja niin olen välttynyt toistaiseksi kaikilta lääkkeiltä. Ahdistus menee ohi, kun muistutan itselleni, mistä se voi johtua. Kuoleman pelko on pahin!
Click to expand...

Mulla on myös noita kuolemanpelkojuttuja. En oikeastaan pelkää omaa kuolemaani, mutta pelkään ihan kohtuuttomuksiin asti sitä, että lapseni kuolee. Asian ajattelu on vienyt aiemmin itseltäni niin kohtuuttomasti aikaa, että olen sittä joutunut käydä juttelemassa ihan. Nyt menee tämän asian kanssa jo paremmin.
 
Mä kanssa ilmottaudun.
Mun isä oli alkoholisti ja kuoli samana vuonna kun täytti 50, eikä äitikään ole ikinä lasiin sylkenyt.Lodea lainatakseni huomaan kanssa monia asioita jotka juontaa lapsuudesta ja suojelen omia lapsia ehkä liikaakin kaikenlaiselta.Teen myös samaa että skitsoon muiden alkoholin käytöstä. Juon itse ehkä 4krt vuodessa enkä ikinä niin että lapset olisivat nähneet minua huppelissa tai humalassa.
 
[QUOTE="vieras";22641149]Meillä onneksi äiti ei koskaan ollut humalassa, mutta isäni kaiket viikonloput ja viikollakin jos vaan mitenkään pystyi (kävi kyllä töissä ihan normaalisti). Pahinta oli se häpeä ja salailu, koskaan ketään kavereita ei voinut kutsua kotiin ja muutenkin vanhempani olivat ns. roskasakkia verrattuna kavereitteni vanhempiin.

Minä taas en oikein kestä yllätyksiä, vaan kaiken pitää olla tiedossa hyvissä ajoin ja suunnitelmien muutokset aiheuttavat minulle kamalan stressin. Olen kaikessa mahdoton kontrollifriikki. Kaiken pitää näyttää hyvältä ulospäin: koti viimeisen päälle siisti, lapset nätisti puettuja jne. Jos meille tulee vieraita, vietän kaksi edeltävää päivää puunaten kotia ja tehden tarjottavia. En voi avata ovea kenellekään, ellen ole siivonnut. Varmaan jotenkin liittyy häpeään ja siihen tunteeseen, että olen jotenkin huonompi kuin muut.

Vieläkin asia on niin arka, etten pysty siitä puhumaan kenellekään, en edes miehelleni. Miehekseni muuten valitsin täysraittiin tapauksen, joka ei juo eikä polta. Itsekään en käytä alkoholia ja suhtaudun penseästi humalaisiin. En pysty menemään baariin, koska ahdistun niistä kaikista humalaisista.[/QUOTE]

Tuo kontrollifriikki kuulostaa tutulta. Minua helpottaa, kun puhun avoimesti. Kaikki ystäväni tietävät tilanteen, ja hetä on myös samassa tilanteessa olleita. Puhuminen on auttanut puolin ja toisin. En ole kaivannut ammattiapua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lode-:
Mulla on myös noita kuolemanpelkojuttuja. En oikeastaan pelkää omaa kuolemaani, mutta pelkään ihan kohtuuttomuksiin asti sitä, että lapseni kuolee. Asian ajattelu on vienyt aiemmin itseltäni niin kohtuuttomasti aikaa, että olen sittä joutunut käydä juttelemassa ihan. Nyt menee tämän asian kanssa jo paremmin.
Click to expand...

Meillä taas on kuollut lähipiiristä suht nuoria ihmisiä, niin pelkään omaa kuolemaani, ja että lapset jäävät ilman äitiä...
 
Mun isä oli alkoholisti, joi itsensä hautaan jokunen vuosi sitten. Äiti oli käytännössä katsoen aina yh vaikka erosivat vasta kun olin esiteini. Muistan tasan tarkkaan yhden lomareissun jossa isä oli mukana, muuten tehtiin aina reissut pelkästään äidin kanssa. Perus arjessa isä oli mukana kun olin pienempi, kuljetti harrastuksiin ja teki välillä viikonloppuna ruokaa, mutta muuten kodinhoito ja se koko vastuu perheestä oli äidin harteilla.

Se ei koskaan vaivannut mua lapsena tai nuorena, mutta itsenäistymisen ja pidemmän parisuhteen, sekä varsinkin omien lasten saannin jälkeen olen huomannut asioita jotka on varmaan johtuneet juuri tästä. Mun on mm. tosi vaikea luottaa siihen että mies oikeasti pysyy rinnalla, tuntuu että pelkään että hänkin tekee saman kuin isäni, ensin osallistuminen vähenee ja sitten lähtee kokonaan. Mulle oli ihan järkyttävä isku kun isä kertoi muuttavansa pois vaikka toivoin että ne eroaisivat että riitely loppuisi. Jotenkin sitä ei sen ikäisenä kuitenkaan tajunnut.

Ollaan aina (eli minä) tapeltu paljon juuri kotihommista ja omista menoista jne.. Olen inhottavan läheisriippuvainen ja tiedostan sen itsekin, välillä musta tuntuu että yritän roikkua miehessäni samoin kuin olisin pienenä halunnut roikkua isässä ettei se lähde ja jätä meitä. Meidän välit käytännössä katsoen katkesi melkein kokonaan viideksi vuodeksi isän poismuuton myötä ja koko elämäni multa on puuttunut se sellainen "normaali" isähahmo jollainen kavereilla tuntui olevan.

Lähestyessäni täysi-ikäisyyttä muutin lähelle isääni omaan asuntoon ja silloin alettiin taas pitää tiiviimmin yhteyttä, mutta aina sai pelätä että kun meni käymään, olikin kämppä kaaos ja faija tuhannen kännissä. Sai olla se vanhempi omalle vanhemmalleen.. Meillä oli silti tosi läheinen suhde kaikesta huolimatta ja tottakai rakastin isääni, kuolemansa oli tavallaan odotettavissa mutta silti niin järkyttävä yllätys että vieläkin välillä nousee pala kurkkuun kun ajattelee asiaa.

Ei ole selkeästi tullut tarpeeksi käsiteltyä asioita itsensä kanssa kun ne vaikuttavat niin paljon tähän päivään. Moni virhe olisi varmaan jäänyt omassa parisuhteessa tekemättä jos olisin asioita tiedostanut aiemmin ja ehkä jonkun kanssa pystynyt puhumaan auki. No, eräänlaista terapiaa tämäkin kirjoitus. Kaikki taitaa sittenkin juontaa juurensa isäsuhteeseen :D
 
Täällä yksi alkoholistin aikuinen lapsi! Ja valitettavasti olen itse myös alkoholisti.. :( Vaikka näin koko lapsuuteni ajan kuinka viina pilasi kaiken, juon itse. Minulla on neljä lasta. Olen nytkin juovuksissa, mutta onneksi mieheni on selvä. En syytä isääni siitä että juon, mutta toki silä varmaan oli vaikutusta. En halua lasteni palstailevan juovuksissa täällä ja syyttävän minua..
 
Minun mies on joutunut aika paljon kärsimään mun oikuista juurikin siltä osin, että en häneen ilman mitään syytä luota. Hän on jaksanut kuunnella mun täysin järjettömiä syytöksiä eri aiheista, joita häneen kohdistan raivoissani. Ja vielä se vaan jaksaa kattoa mua, pitäisi kai arvostaa häntäkin enemmän.
 
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/alkoholistin_lapset.htm

Mä joskus törmäsin tälläiseen ja huomasin että olen itse sopeutuva ja sovittele lapsi ollut ja nyt sitten yritän elää aikuiselämää näiden piirteiden kanssa edelleen. Tuolta varmaan löytyy jokaiselle teistä omia piirteitä vielä aikuisena.
 
Minäkin alkkari-isän lapsena päätin, omien lasteni ei lkinä tarvitse humalaista nähdä. Mutta kaikki kaatui päälaelleen. Aloin juomaan. Aluksi niin etteivät taaperot olleet näkemässä. Sitten viikonloppuisin kotona niin että absolutisti isä oli myös paikalla. Lopulta kotiäiti avasi pullon jo viikolla puolelta päivin. Isä tuli neljältä ja mulla 2 viinipulloa juotuna. Sydäntä repii tuo mennyt aikajakso. Mitä lapsilleni aiheutinkaan? Alle kolmivuotiaille nähdä äiti kännissä vuoden ajan joka viikko ja useammin. Onneksi tuo on nyt ohi. Saan pitää lapseni jossen juo. Ja se on toimiva uhkakuva.
 
Alkuperäinen kirjoittaja elämä ei aina kanna;22641287:
Täällä yksi alkoholistin aikuinen lapsi! Ja valitettavasti olen itse myös alkoholisti.. :( Vaikka näin koko lapsuuteni ajan kuinka viina pilasi kaiken, juon itse. Minulla on neljä lasta. Olen nytkin juovuksissa, mutta onneksi mieheni on selvä. En syytä isääni siitä että juon, mutta toki silä varmaan oli vaikutusta. En halua lasteni palstailevan juovuksissa täällä ja syyttävän minua..
Click to expand...

Juoko sinä sitten miten paljon? Jos minä otan muutaman oluen, ajattelen olevani juoppo. Otetaan molemmat mieheni kanssa olutta, muttei viinaa. En ole ollut juovuksissa mies muistiin, mutta kaksi-kolme olutta jo tekee ajatuksissani itsestäni juopon.
 
Täällä yksi. Yksinhuoltajaäitini oli ja on alkoholisti.

Huomaan itsessäni mm. kontrollin tarpeen, kaikki asiat on oltava käsissäni tai muuten ei mikään toimi. (tottakai toimisi, koska onhan mulla mieskin asioita hoitamassa)

Suuttuminen ja vihaiset ihmiset saavat minut ihan sekaisin. Eihän tunteita saanut lapsena näyttää, enkä ole siihen vieläkään tottunut.

En osaa puhua itsestäni tai ajatella omia tarpeitani. Tuntuu, ettei oikeastaan minuutta ole olemassakaan, olen toisten palvelemista varten.

Tässä vain muutama esimerkki. Olen tämän syksyn käsitellyt asioita mielessäni, tekisi mieli mennä johonkin puhumaan, mutta mihin, mistä tällaiseen saa apua.

Pelkään myös lasteni puolesta, koska en halua heille tätä samaa. Mutta huomaan monessa kohtaa toistavani äitini virheet. :/
 
Itsessäni olen huomannut myös noita kontrollointivaikeuksia. En löydä asiassa kultaista tai järkevää keskitietä, vaan vedän asiat ihan ääripäästä toiseen. Toisaalta saatan olla hirveä kontrollifriikki (olen sairastanut vaikean anoreksian vajaa parikymppisenä) ja toisaalta kausittain saatan antaa asioiden mennä tyyliin "ei mitään väliä".
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alkuperäinen;22641372:
Juoko sinä sitten miten paljon? Jos minä otan muutaman oluen, ajattelen olevani juoppo. Otetaan molemmat mieheni kanssa olutta, muttei viinaa. En ole ollut juovuksissa mies muistiin, mutta kaksi-kolme olutta jo tekee ajatuksissani itsestäni juopon.
Click to expand...

Nykyään juon vain perjantaisin, ja kunnolla. Lauantait olen pois pelistä, lapset kyselevät miksi äiti nukkuu.. :( Aikaisemmin se oli päivittäistä, mutta silloin minulla oli raskas elämänvaihe. Mikään ei takaa lapsilleni onnellista lapsuutta, ja kärsin siitä valtavaa syyllisyyttä.
 
Isäni on alkoholisti ja aiheutti kaikille lapsilleen ja äidille paljon pahaa, tarkemmin en halua kertoa... En ole tuon ihmisen kanssa enää missään tekemisissä ja hän ei ole nähnyt edes lapsiani.

Sain jokin aika sitten äidiltäni valokuva-albumeita lapsuudestani ja esikoinen on kysellyt "kuka tuo mies on?" Olen vastannut että hän on isäni ja lapsi alkoi kutsua häntä papaksi, mutta kielsin sen. Lapsi on onneksi vielä niin pieni ettei ole enempää tajunnut kysyä, mutta vielä sekin aika tulee enkä tiedä miten kertoisin...

Vielä ennen lapsia kun olin isäni tekemisissä yritin mm itsemurhaa ja elin hyvin itsetuhoisesti, viinaa ja hieman huumeita, mutta pääasiassa viinaa... Mieheni auttoi minut jaloilleen ja rohkaisi pistämään välit katki isääni kokonaan. Sen jälkeen olen voinut paremmin kuin hyvin ja elämä hymyilee.

Isäni takia olen ehdoton siinä että lasten seurassa ei juoda ja välillä jos mies ottaa yhden saunakaljan ahdistun sen hajustakin. Käytän harvoin alkoholia ja selvinpäin en pysty olemaan humalaisten kanssa samassa tilassa.

Ylihuolehtivainen olen myös lapsistani ja syystäkin... Isäni melkein tapatti minut ja siskoni kännissä pakottamalla järvelle veneellä. Siskoni ei osannut uida ja enkä minäkään hyvin. Isä nousi veneessä seisomaan, kaatui päälleni ja vene kippasi...pelastusliivejä ei kenelläkään.

Nyt olen aivan raivona kun tuli kaikki muistot mieleen mutta silti onnellinen ettei tuo kamala ihminen kuulu enää elämääni millään tavalla!
 
Täällä myös alkoholisti-yhäidin tytär. Mun äiti on juonut oikeastaan aina, niin kauan kuin muistan. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Välillä saattanut olla jopa pari vuotta raittiina, ne ajat on olleet kultaakin kalliimmat. <3 Uskomatonta että joku aloitti tälläsen ketjun ja sai näin monta heti mukaan :) Mä olen täällä aina välillä huudellut vertaistukea.. mutta nyt on ihan pakko mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna. Ois tarkoitus mennä tyttöjen kanssa äitin luo, jos äiti nyt sitten on kunnossa :/ Mä palailen huomenna illalla tänne lukemaan lisää jne.. Ois ihana jakaa kokemuksia!
 
Mun äiti sekä isä on kumpikin alkoholisteja mutta isä juo kuitenkin edelleen enemmän mitä äitini.

Kun olin pieni niin isä ei muuta tehnytkään kuin joi päivästä toiseen ja raahas muakin baareissa vaikka olin vaan jotain 1-3 vuotias.Meillä myös isä oli kova hakkaamaan äitiä kännissä,sitä oli kamala katella mut väliinkään en uskaltanu mennä kun tiesin turpaan saavani silloin kun sain turpaani jos estin isää menemästä veljeni kimppuun.Oli hyvä kuitenkin että vanhempani erosivat kun olin 4 vuotias,mutta ei se elämä siitä kuiteskaan paljon parantunut : /

Kun tapasin tämän nykyisen mieheni niin hän joi sillon kyllä aika paljon ja sanoin sen hänelle että mä en oikeen pidä siitä että juot päivittäin kun mua pelotti että jos hänkin rupee käymään käsiksi tai jotain muuta.No hän vähensi sitä pikku hiljaa ja nyt hänkin on ollut monta vuotta jo lähes raittiina sillon tällön voi ottaa noin 1-3 kertaa vuodessa tai sit ei ollenkaan.
 
tätä se suomalaisten perhe-elämä sitten on!! Viinapiru sitä pyörittää uskomattoman usein :(
Eikä tulevaisuudessa näytä vähenevän, nuoret (vars. naiset) juovat nyt enemmän kuin koskaan!
On se kumma kun pitää lasten keskelle tupata se viinalla läträäminen...!
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa