V
"viola"
Vieras
Ollaan yhdessä oltu yli 10v ja lapsia. En muista enää suhteen alkua. Olihan silloin paljonkin seksiä mutta myös silloin oli koko ajan riitoja johtuen luottamuksen pulasta kun asuimme eri kaupungeissa. Mies käytti myös henkistä väkivaltaa ja uhkaili riidoissa erolla. Kuitenkaan ei eronnut ja itse ruikutin perään.
Nyt suhde lapsien myötä laimentunut vaan ystävyydeksi. Olemme kämppiksiä ja kavereita jolle voi kaiken kertoa tai ainakin melkein. Silti haluaisin seksiä mutta mies on haluton kuitenkin pornoa löytyy koneelta eli vika minussa? Olen pettänyt miestä ennen lapsia ja hän sai selville sen. Sekin voi vaikuttaa..
En tiedä kauan jaksan kun menen aika äärirajoilla. Haaveilen toisista miehistä kuin mieheni. Sellaisista jotka haluavat minua ja ovat hyväkäytöksisiä ja pitävät huolta itsestään. Silti ero tuntuu kamalalta ajatukselta. Pelkään yksinäisyyttä hirveästi ja sitä etten kelpaa enään näin vanhana ja lapsellisena kellekään. Tai kelpaan vain panoon. Kun haaveilen nimenomaan siitä rakkaudesta ja henkisestä ja fyysisestä yhteenkuuluvuudesta mitä meillä ei ole. =(