Onko tässä tilanteessa mahd.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja syksyä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

syksyä

Vieras
raskauteen??

Ehkäisytön kerta oli heinäkuun alkupuolella.

Heinäkuun puolivälin jälkeen oli alkavan flunssan tunnetta ja viluisuutta.

Sen jälkeen on ollut todella väsähtänyt olotila. Ei millään tahdo itseään pirteäksi saada, vaikka nukun mielestäni riittävästi.

Muutaman kerran on iskenyt tässä elo-syyskuun vaiheessa ihme etova olotila, aivan kuin tulisi / iskisi kunnon mahatauti, mutta kun syön jotakin se menee ohitse.

Alamaha ei kuitenkaan ole ihmeemmin turvoksissa. Joskus kun olen huvikseni alamahaa ihan alhaalta painellut, on tuntunut kummalliselta - paineen tunnetta.

Tosin mitä viikkoja olen laskeskellut - huvin vuoksi - pitäisi olla jo jotain rv.10 paikkeilla. Kai sitä sitten pitäisi enemmänkin oireita olla ja alamaha enemmän turvoksissa. Rinnatkaan eivät ole kipeät ja aristavat ja lisäksi vielä imetän taaperoa (1,4v)
 
Ei kaikille tule pahemmin raskausoireita eikä imetys ole ehkäisykeino varsinkaan noin ison lapsen ollessa kyseessä. Jos seksiä harrastaa ilman ehkäisyä, voi hyvin olla raskaana. Kannattaa ostaa testi.
 
vierassss, usein olen tässä loppukesän aikana miettinytkin testin ostamista, mutta sitten, kun kuitekin on niin normiolotila eikä alamahaakaan ihmemmin turvota, niin sitten ajattelen, että turhaa hassata rahojaan yhteen testiin.

Tämä tokakin kun alkuun ylipäätään saatiin hoitojen avulla, niin miten se nyt voisi luomusti yks'kaks ylipäätään onnistuakaan? Eka tosin onnistui luomusti, mutta odotettiin häntäkin useita vuosia ennen
tärppiä. Minulla on riesana PCO.
 
Että mitä?? Epäilen, että onko raskaus ylipäätään mahdollista, kun on suurimman osan ajasta niin normiolotila kuin olla ja voi lukuunottamatta tätä kamalaa väsymystä.
 
Kovasti ny tuntuu mietityttävän. Aikamoista rahan hassaamista tosiaan ostaa parin eken testi....en mä oikein ymmärrä näitä aloituksia, jos oon itse miettinyt oonko paksuna oon hakenut testi thatsit.
 

Yhteistyössä