Onko teidän lapset joskus ärsyttäneet teitä niin paljon, että teillä on "pimahtanut"?

[surkea päivä]

Koen että itselläni on normaalisti aikamoiset lehmänhermot. Ääni nousee harvoin vaikka sisällä ärsyttäisikin. Mutta tänään minulla kyllä hetkellisesti pimahti. Raskauspahoinvointi on nyt piinannut monta viikkoa, ja meidän 2-vuotias hyppii välillä seinille. Koko aamun riekkui ja rääkkyi tuossa, ei puhettakaan että olisi katsonut nätisti lastenohjelmia, syönyt nätisti aamupalaansa, leikkinyt rauhassa. Mikään lempeä ohjaus, pyyntö, tiukka käsky ei mennyt kuuleviin korviin. Makoilin sohvalla oksennus kurkussa ja yhtäkkiä toinen tulee ja upottaa hampaansa minun käsivarteen. Nousin sohvalta ylös kuin mikäkin krokotiili ja fiilis oli sellainen että olisin voinut heitellä mukulaa pitkin seiniä. Kamalaa, en ole koskaan saanut tuollaista raivokohtausta??!! Kuitenkin sen verran järki pelasi että otin vaan muksusta tiukasti kiinni ja toruin, jonka jälkeen sai melko lentävän lähdön omaan huoneeseen, mutta valehtelematta olisi siinä hetkessä mieli tehnyt lyödä ja ravistella toista. Lapsi pelästyi ja sen takia varmaan naureskeli hervottomasti, pelleily kyllä loppui hetkeksi.

Onko teillä joskus pimahtanut? Tuntui kyllä pahalta tuon tilanteen jälkeen itsestäkin, tosi paska äiti fiilis.

 

[V.ieras]

Kyllä on! Tyttö taisi olla 5v kun oikein tahallaan koetteli mua. Teki kaikki pahansa ja niin pirunkurinen ilme kasvoilla että! Tätä kesti muutaman kuukauden.

Ja kyllä mä kerran tai kaksikin huutaen ja kiroten kannoin rimpuilevan tytön kellariin ja jätin sinne hetkeksi miettimään tekojaan.
(Ja kellarilla tarkoitan alakertaa jossa sauna ja suihkutilat sekä kodinhoitohuone, ettei kukaan nyt kauhistu)

 

[vieras...]

Olen. Yhden lapsen kanssa vähemmän, mutta toisen synnyttyä ekat puoli vuotta oli vaikeaa aikaa. En jaksa nyt sen enempää avata, mutta tuli korotettua ääntä ja tartuttua käsivarteen ihan liian tiukasti, hävetti, kadutti, hain apua.

(Ja en nyt tarkoita että yksittäisesti hermostuneen äidin pitäisi hakea apua, mutta itse hain, kun ahdisti omat hallitsemattomat tunnereaktiot.)

 

[anonk]

Ihan normaalia tuo minusta on. Tarhassakin tädit joskus pimahtelevat, kun lapset ottavat liikaa hermoille.

Eikä siitä kannata huonoa omaatuntoa potea, jollei sitten mennyt toteuttamaan sitä hetkellistä mielitekoaan lyödä lasta päin pläsiä.

 

[surkea päivä]

Joo, juuri tuo jotenkin pisti ahdistamaan kun se tunnereaktio tuntui hetken ihan hallitsemattomalta. Mutta jostain nupin perältä joku ääni vielä huuteli, juuri ennenkuin menin ajatuksiani pidemmälle. Huh, toivottavasti ei toistu.

 

[Mariska*]

Itsekin kerran karjaisin ihan täysillä ja tönöisin kaksivuotiaan nurin, kun yllättäen puri jalkaan... oli vaan spontaani reaktio koska sattuihan se. Se olin kyllä sitten eka ja vika kerta kun on purrut eikä tainnut silloinkaan tarkoittaa..

Itsellä hermo kiristyy vanhemman hölmöilyihin lähinnä silloin kun vauva itkee samaan aikaan. Ja paristi olen tarttunut myös liian kovaa kädestä kun tuo esikoinen on jättänyt tottelematta jossain oikeasti vaarallisessa tilanteessa ja olen pelästynyt että käy pahasti.

 

[535231]

Ei ole omaa lasta vielä, tuolla pötsissä kasvaa parhaillaan, mutta kun olin 17-18v niin paljon nuorempi pikkuveljeni (3v tuolloin) osasi olla erittäin rasittava. Hänellä on aivoissa pieni rakennemuutos joka aiheuttaa sitä että hänellä on tiettyjä ongelmia käytöksen ja keskittymisen kanssa. Joskus oikein härnäämällä härnäsi, saattoi purra jne. Kyllä mulla menee hermot jos joku aikuinen tekis noin, niin kyllä lapsenkin kanssa - vaikka yrittää ymmärtääe ttä lapsi on lapsi. Olisi tehnyt mieli tukistaa tai läpsäistä veljeä että olisi lopettanut. Kyllä noita ajatuksia varmaan miltei jokaiselle tulee jos ihan äärimmilleen joku tilanne menee ja muutenkin hermot kireällä - mutta eri asia jos lähtee toteuttamaan niitä ajatuksia. SIinä on se ero. Kun tekee mieli tukistaa, ravistaa tai mitä ikinä, niin vedä syvään henkeä ja laske kymmeneen ja muista että sinä olet se aikuinen siinä ja lapsi on vaan lapsi ja käyttäytyy joskus sen mukaan.

 

[V.ieras]

. Kun tekee mieli tukistaa, ravistaa tai mitä ikinä, niin vedä syvään henkeä ja laske kymmeneen ja muista että sinä olet se aikuinen siinä ja lapsi on vaan lapsi ja käyttäytyy joskus sen mukaan.

Palataan asiaan muutaman vuoden päästä sitten kun olet sen ensimmäisesi synnyttänyt.

Mä en usko, että on olemassa yhtäkään vanhempaa joka ei olisi koskaan edes karjaissut lapselleen.

 

[535231]

Palataan asiaan muutaman vuoden päästä sitten kun olet sen ensimmäisesi synnyttänyt.

Mä en usko, että on olemassa yhtäkään vanhempaa joka ei olisi koskaan edes karjaissut lapselleen.

Ai, että parin vuoden päästä läpsin esikoistani poskille ja huudan kuin hyeena? En usko On niitäkin vanhempia jotka eivät ole lapsilleen huutaneet. Se että korottaa ääntään on eri asia kuin se että huutaa pää punaisena sylki roiskuen. Ja huutamalla ne asiat ei todellakaan mene paremmin perille lapselle. Ja väkivaltaa en todellakaan hyväksy, minun lastani ei tule tukistelemaan, läpsimään tms, yksikään aikuinen.

 

["sipsi"]

On ärsyttänyt, ja osaa joskus vieläkin ärsyttää... Kyllä minä olen ääntä korottanut, ja ohjannut omaan huoneeseen pienempänä. Ja edelleen saatamme joskus molemmat huutaa niin että sylki roiskuu ja päät on punaiset, kummallakin. Äärettömän läheisiä silti olemme toisillemme.

Olen koko ikäni eläinten kanssa touhunnut, ja eläinmaailmassa emot palauttavat poikasen ruotuun hyvin nopeasti tämän tahallaan kiusatessa ja härnätessä aikusia. ja juu, en vertaa eläinten ja ihmisten kasvattamista toisiinsa (vaikka ehkä joskus eläimiltä joissain asioissa voisimme esimerkkiä ottaakin ) vaan aivan puhtaasti esimerkkinä mainitsin. Ettei siitä kannata kenenkään nyt sen enempää huolestua.

 

[V.ieras]

Ai, että parin vuoden päästä läpsin esikoistani poskille ja huudan kuin hyeena? En usko On niitäkin vanhempia jotka eivät ole lapsilleen huutaneet. Se että korottaa ääntään on eri asia kuin se että huutaa pää punaisena sylki roiskuen. Ja huutamalla ne asiat ei todellakaan mene paremmin perille lapselle. Ja väkivaltaa en todellakaan hyväksy, minun lastani ei tule tukistelemaan, läpsimään tms, yksikään aikuinen.

Lähinnä tarkoitin sitä, että vaikka on ne hyvät suunnitelmat ja "näin mä aion sitten toimia"-tilanteet jo valmiiksi mietittynä, niin et silti voi varmaksi tietää, kuinka käy kun tilanne osuu päälle.

Ja ei, tietenkään ei ole oikein läiskiä tai tukistaa. En mäkään niin ole tehnyt. Mutta tosiaan tiukasti sylissä pitäen olen lapsen "kellariin" kantanut. Ja huusin samalla.
Kun toinen useamman kuukauden oikein hakemalla hakee sitä, että äiti suuttuisi, tekee kaikki pahansa jne. niin kyllä se kuppi väkisinkin jossain kohtaa nurin menee.

 

[surkea päivä]

Ai, että parin vuoden päästä läpsin esikoistani poskille ja huudan kuin hyeena? En usko On niitäkin vanhempia jotka eivät ole lapsilleen huutaneet. Se että korottaa ääntään on eri asia kuin se että huutaa pää punaisena sylki roiskuen. Ja huutamalla ne asiat ei todellakaan mene paremmin perille lapselle. Ja väkivaltaa en todellakaan hyväksy, minun lastani ei tule tukistelemaan, läpsimään tms, yksikään aikuinen.

Tässä se ketjun pointti ehkä vähän niinkuin olikin Kun minä en missään nimessä hyväksy väkivallan käyttöä kasvatuksessa enkä mielelläni edes huuda. Mutta tänään koin että lapseni koetteli jo valmiiksi väsyneitä voimiani siihen tapaan, että todellakin huusin pää punaisena sylki roiskuen. En läpsinyt poskille enkä muuta, mutta MIELI teki. Päässä humisi muutaman sekunnin ihan tyhjää, siis ihankuin olisin juuri ollut menettämässä kontrollin. En sitten kuitenkaan onneksi.

Eli tosiaan, lapset joskus kai saa meidät vanhemmat raiteiltaan, tavalla jota me ei olla etukäteen edes osattu ajatella. Näin kun käy sitten ekan kerran niin se oma käytös voi tuntua melko pelottavalta...

 

["Riina"]

Ai, että parin vuoden päästä läpsin esikoistani poskille ja huudan kuin hyeena? En usko On niitäkin vanhempia jotka eivät ole lapsilleen huutaneet. Se että korottaa ääntään on eri asia kuin se että huutaa pää punaisena sylki roiskuen. Ja huutamalla ne asiat ei todellakaan mene paremmin perille lapselle. Ja väkivaltaa en todellakaan hyväksy, minun lastani ei tule tukistelemaan, läpsimään tms, yksikään aikuinen.

En minäkään ennen sitä kun tulin aktiivisemmin lasten kanssa tekemisiin ollut vuosiin edes korottanut ääntäni kenellekään. Mutta nykyisin lasten kanssa sitä tapahtuu viikoittain, ja naama punaisena huutamista myös aika usein...

 

[535231]

Lähinnä tarkoitin sitä, että vaikka on ne hyvät suunnitelmat ja "näin mä aion sitten toimia"-tilanteet jo valmiiksi mietittynä, niin et silti voi varmaksi tietää, kuinka käy kun tilanne osuu päälle.

Ja ei, tietenkään ei ole oikein läiskiä tai tukistaa. En mäkään niin ole tehnyt. Mutta tosiaan tiukasti sylissä pitäen olen lapsen "kellariin" kantanut. Ja huusin samalla.
Kun toinen useamman kuukauden oikein hakemalla hakee sitä, että äiti suuttuisi, tekee kaikki pahansa jne. niin kyllä se kuppi väkisinkin jossain kohtaa nurin menee.

No, mulle on huudettu lapsena kurkku suorana PALJON ja siitä ei ole jäänyt mieleen kuin se että vanhemmat raivosi pää punaisena ja sylki suustaan jotain sekavaa mölinää mistä ei saanut edes mitään selvää, kun huuto koski korviin ja oli sellasta ärjyntää että leijonalaumakin jäis kakkoseksi. Se vaan pelotti pientä lasta, ja ärsyttikin, koska vanhemmat räyhäsi että miten ei mene asiat perillle edes huutamalla.. No sillä ne vasta kaikkein vähiten perille meni kun ei saanut edes mistään selvää.
En halua olla sellanen joka huutaa lapsilleen vartin kurkku suorana. Tietty voi nostaa äänenvolyymia jos tilanne menee siihen pisteeseen, ja ärähtää vaikka että nyt loppu, mutta en halua mitään samanlaista mitä omat vanhemmat harjotti.

Ja se ei ole mielestäni väkivaltaa jos vaikka lapsi riehuu ja paiskoo esineitä ja puree, potkii ja hakkaa jonkun uhman vallassa, ja vanhempi ottaa napakan otteen lapsesta ja pitää paikoillaan ja rauhoittaa, tai kantaa lapsen jäähylle.

Ja tuskin yhdestäkään muksusta loppujen lopuksi on kivaa ja hassua kun saa vanhemmat hermostumaan vaikka sillä piruilulla rajoja koettelevatkin.

 

[535231]

Niin ja sivusta saanut seurata kun sukulaisperheen nuori äiti huutaa kahdelle pienelle lapselle (6kk, ja 2v). Aina kun olen heidän kanssaan viettänyt aikaa niin tämä äiti suorastaan ei osaa muuten edes kommunikoida kuin tiuskimalla ja ärähtelemällä lapsilleen.

 

[Näinpä kerran]

Esikoisella (2,5v) oli kiva pikku uhma kun kuopus oli ihan pieni ja itki yöt koliikkia. Jonkun uhmakohtauksen kourissa tuo vanhempi ipana löi minua nyrkillä maidosta pinkeänä olevaan rintaan ja j*malauta, että se sattui! Kipu ja väsymys ja kiukku meni huminalla päähän, juuri sellainen fiilis itsellä, että nyt, kakara... Silloin kyllä ääni nousi ja taisin kirotakin, ei nyt mitään täysin holtitonta sylki roiskuu -huutoa, mutta kyllä lapsi oman rähinänsä unohti siihen.

 

[Irski]

mulla kanssa loppuraskaus menossa, ja kaksvuotias jaloissa. kyllä on raskasta. en olis uskonut että voi olla näin hermo kireällä. varmaan joka päivä äyskäisen jostain, tai korotan ääntä. oon joskus ihan raivonnutkin, kun ei suostu päikkäreille tms. masentaa ja kaduttaa ihan hirveästi ja etukäteen pelottaa, että mitäs jos vauva on hirveän hankala ja tytöllä alkaa samalla kunnon uhmaikä... huoh.. no iteppä soppani keitin

 

["Jenis"]

Kyllä mulla pimahtaa, kun tarpeeksi ärsytetään. Temperamenttikysymys - lapsilla vaikuttais olevan samanlainen tulistuva luonne, eli kusessa ollaan Toki itse pystyn hillitsemään useimmiten kun olen aikuinen, mutta joskus hirttää kiinni. Ja minusta on ihan ok, että lapsi näkee milloin raja on ylitetty.

 

[tokkiinsa]

Kyllä, sekä mulla että miehellä. Haastava erityislapsi, joka tarvitsee vielä tavallista enemmän sitä, että aikuiset pysyvät rauhallisina ja johdonmukaisina. Pienempänä lapsella oli vielä sitä, että saattoi tulla moukaroimaan tai muuten satuttamaan. Silloin se suuttumuksen tunne teki melkein yhtä kipeää, kuin lyöntikin. Kannoin lapsen omaan huoneeseensa ja menin itse jonnekin vähän hengittelemään. Mies kans yksinkertaisesti käy toisessa huoneessa laskeskelemassa ja hengittelemässä, kunnes kykenee olemaan taas hallittu. Kyseessä ainut lapsi, ja kyllä yllätti huomata, miten voimaakkaana se tunne välillä tulee. Mutta ei tunteet ole vaarallisia, ja saa se suuttumus näkyä vaikka silmistä tai äänensävystä. Tärkeintä on, että silti pysyy turvallisena eikä satuta lasta.

 

[Monen äiti]

Olen joskus joutunut lukitsemaan itseni vessaan, etten oli ripustellut sekalaista seurakuntaani eteisen seinälle! Siellä kun istuu hetken "rauhassa" niin pinnassa on taas vähän löysää.

 

[V.ieras]

Olen joskus joutunut lukitsemaan itseni vessaan, etten oli ripustellut sekalaista seurakuntaani eteisen seinälle! Siellä kun istuu hetken "rauhassa" niin pinnassa on taas vähän löysää.

Meillä tullaan lällättelemään vielä siihen oven taakse tai muuten vaan huutamaan äitiä koita siinä nyt rauhoittua..

 

["suurperheen äiti"]

Ompa lohduttavaa kuulla että se pimahdus ja nuo ajatukset voi tulla vaikka lapsia olisi vain yksi tai kaksi.. Joo, ja suivaannun itsekkin ja väliin huudetaan sekä ite että joku lapsista pää punasena. Pääasia kumminkin että ei käsiksi käy. Vaan sitä se väliin on ku laitetaan soppaan lisää muutama ala-astellainen, pari murkkuikää lähestyvää, 3 alta kouluikästä ja raskaus yli puolenvälin niin kyllä, näitä tilanteita tulee vastaan että väliin jollekkin lapselle pimahtaa ja se ääni nousee.

 

[viera.s]

Ei ole sillä tavalla pimahtanut, että olisi tehnyt mieli lyödä lasta. Mutta toki olen joskus suuttunut lapselle, enkä koe mitenkään haitallisena sen näyttämistä, päinvastoin. En kuitenkaan suutahtele vähän väliä pikkuasioista, joten silloin kun suutun, sillä on tehoa. En siis ole väkivaltainen enkä huuda mitä sattuu, mutta äänensävystä ja kehonkielestä lapsi taatusti huomaa että olen vihainen ja lapsi todellakin ylitti rajat.

Miksi tunteet pitäisi salata lapselta? Minusta lapsen on ihan hyvä ymmärtää, että jos vaikka toista lyö, lyötyä sattuu ja hän tulee vihaiseksi ja/tai surulliseksi. Aidot reaktiot opettaa tämän paremmin kuin teennäinen lässytys. Tottakai aikuisenkin pitää käsitellä tunteensa samoin kuin mitä lapseltakin odotetaan, eli vahingoittamatta ketään, hajoittamatta mitään tai käyttämättä sopimatonta kieltä (viimeisin melko pieni ja inhimillinen rike). Mutta nämä rajat huomioiden negatiiviset tunteet saa mielestäni näyttää ilman mitään omatunnontuskia.

 

[Vie ras]

No, mulle on huudettu lapsena kurkku suorana PALJON ja siitä ei ole jäänyt mieleen kuin se että vanhemmat raivosi pää punaisena ja sylki suustaan jotain sekavaa mölinää mistä ei saanut edes mitään selvää, kun huuto koski korviin ja oli sellasta ärjyntää että leijonalaumakin jäis kakkoseksi. Se vaan pelotti pientä lasta, ja ärsyttikin, koska vanhemmat räyhäsi että miten ei mene asiat perillle edes huutamalla.. No sillä ne vasta kaikkein vähiten perille meni kun ei saanut edes mistään selvää.
En halua olla sellanen joka huutaa lapsilleen vartin kurkku suorana. Tietty voi nostaa äänenvolyymia jos tilanne menee siihen pisteeseen, ja ärähtää vaikka että nyt loppu, mutta en halua mitään samanlaista mitä omat vanhemmat harjotti.

Ja se ei ole mielestäni väkivaltaa jos vaikka lapsi riehuu ja paiskoo esineitä ja puree, potkii ja hakkaa jonkun uhman vallassa, ja vanhempi ottaa napakan otteen lapsesta ja pitää paikoillaan ja rauhoittaa, tai kantaa lapsen jäähylle.

Ja tuskin yhdestäkään muksusta loppujen lopuksi on kivaa ja hassua kun saa vanhemmat hermostumaan vaikka sillä piruilulla rajoja koettelevatkin.

Hienoa, että tiedostat omien vanhempiesi virheet. Varo vaan, ettei käy niin kun lapsesi kanssa tilanteet tulevat kohdalle ettet osaa muuta tapaa käyttäytyä kuin omat vanhempasi. Meinaan, ettet ole koskaaan saanut oikeanlaista mallia miten asiat hoidetaan niin helppo tehdä niin kuin on aina nähnyt tehtävän.