Onko teillä isot tulot ja talot joilla 3-4 lasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kalliiksi tulee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat. Joskus vanhemmilla on hyvät työpaikat ja rahaa, kun lapset syntyvät. Jos toinen tulee esim. ero ja/tai toinen tulee työkyvyttömäksi, onkin yhtäkkiä pienituloinen lapsiperhe.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja mm:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kyllähän sitä pienillä tuloilla pärjää kun lapset ovat pieniä mutta kun menevät kouluun niin oppivat vaatimaan kaikkea.

Just joo. Ja sitäkö ei voi lapselle opettaa silloinkin että kaikkea et tule elämässäsi samaan.
Voi jestas että olet pöljä.

Sua taitaa ottaa päähän kun ihmiset osaa hoitaa raha-asiat ilman suuria velkoja ja hoitaa siinä sivussa isommankin perheen.

Ei ota mikään päähän mutta minusta on mukavaa kun voi tarjota lapselle ulkomaanmatkoja ja kaikkea kivaa ei ole kiva olla koulussa kun kaikki muut matkustelee yms eikä itse pääse mihinkään kun vanhemmat köyhiä. Vanhempien köyhyydestä kun saa usein haukkuja kuulla lapset koulussa.

Elämä on valintoja. Ja kuka nyt mistäkin tykkää.. Eiköhän pääasia ole kuitenkin, että pärjärtään niillä tuloilla? Ei kaikille ole tärkeää päästä ulkomaille tai osataa hienoja tavaroita. Kaikki eivät halua edes sitä autoa kun eivät sitä edes tarvitse.
Meille ei taida tulla lisää lapsia koska mä haluan takaisin töihin. Valinta tämäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 3x:
Alkuperäinen kirjoittaja Rollolainen:
Alkuperäinen kirjoittaja 3x:
Yh, kolme lasta ja pienet tulot. Kyllä sitä pärjää pienelläkin ihan hyvin kun tietää, mitä tahtoo ja tietää, mitä on käytettävissä. Lapsilla on harrastuksia ja kaikki tarpeellinen, osamaksulla on hankkinut kalliimmat jutut. Matkustellaankin ainakin kerran vuodessa ulkomaille.

meillä on prtiaattna että ostetaan käteidellä. jo on varaa maksaa osamaksulla, on myös varaa säästää kyseinen summa joka kuukausi.

Meillä tulot pienenevät marraskuusta, kun mies putoaa kelan päivärahoille ( mulla tulee kohta 3kk sairasloma, jone en varmaan ihan vielä töihinkään poääse minnekkään)

Säästän etukäteen rahaa matkusteluun, joten jos jotain kalliimpaa on tarvinnut hankkia, niin osamaksu ihan kätevä, ei se tarkoita, että tonnikaupalla on luottoa tai velkaa siellä sun täällä! ;) Ja telkkari kun hajosi, enpä ajatellut säästää ja sitten vasta ostaa.

mä taas ostin kirpparilta 10e maksavan putkiversion, se toimii ihan yhtähyvin. no pleikkaria siihen ei voi yhdistä, mutta eipä se nyt niin vakavaaa ole
 
Alkuperäinen kirjoittaja 3x:
Alkuperäinen kirjoittaja Rollolainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja mm:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kyllähän sitä pienillä tuloilla pärjää kun lapset ovat pieniä mutta kun menevät kouluun niin oppivat vaatimaan kaikkea.

Just joo. Ja sitäkö ei voi lapselle opettaa silloinkin että kaikkea et tule elämässäsi samaan.
Voi jestas että olet pöljä.

Sua taitaa ottaa päähän kun ihmiset osaa hoitaa raha-asiat ilman suuria velkoja ja hoitaa siinä sivussa isommankin perheen.

Ei ota mikään päähän mutta minusta on mukavaa kun voi tarjota lapselle ulkomaanmatkoja ja kaikkea kivaa ei ole kiva olla koulussa kun kaikki muut matkustelee yms eikä itse pääse mihinkään kun vanhemmat köyhiä. Vanhempien köyhyydestä kun saa usein haukkuja kuulla lapset koulussa.

Minusta tuossa on paljon tällaista kultaista keskitietä sen "lapsi ei ksokaans aa mitään" ja "lapsi saa aina akiken mitä haluaa" välillä.

Itse en lähtisi minnekään matkustelemaan vain siksi että lapsen pitää päästä koulussa lesoilemaan kavereilleen. Se mitä matkustellaan matkustellaan vain siksi että itse halutaan. Mielummin keskittyy siihen että saa lapselle luotua sen verran hyvä itsetunnon ettei kaveripiirissä pyöriminen ole kiinni farkkujen merkeistä tai lomamatkojen kohteista.

juuri näin. jakiusatuksi voi joutua vaikka olsi kuinka muotiitetoinne ja rikkaasta perheestä.

Niinpä! :) Minä olin vuosia koulukiusattu, siksi kun olin "liian" pitkä ja hyvä koulussa JA siksi, että matkustelimme koko ajan, koska vanhemmillani oli siihen rahaa tuhlata! ;)

minäkin olin koulukiusattu. siskoni taas ei ja samat vanhemmat meillä. Olin vain ujo ja syrjääjnvetäytyvä lapsena, olin helppo kohde.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rollolainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja mm:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kyllähän sitä pienillä tuloilla pärjää kun lapset ovat pieniä mutta kun menevät kouluun niin oppivat vaatimaan kaikkea.

Just joo. Ja sitäkö ei voi lapselle opettaa silloinkin että kaikkea et tule elämässäsi samaan.
Voi jestas että olet pöljä.

Sua taitaa ottaa päähän kun ihmiset osaa hoitaa raha-asiat ilman suuria velkoja ja hoitaa siinä sivussa isommankin perheen.

Ei ota mikään päähän mutta minusta on mukavaa kun voi tarjota lapselle ulkomaanmatkoja ja kaikkea kivaa ei ole kiva olla koulussa kun kaikki muut matkustelee yms eikä itse pääse mihinkään kun vanhemmat köyhiä. Vanhempien köyhyydestä kun saa usein haukkuja kuulla lapset koulussa.

Minusta tuossa on paljon tällaista kultaista keskitietä sen "lapsi ei ksokaans aa mitään" ja "lapsi saa aina akiken mitä haluaa" välillä.

Itse en lähtisi minnekään matkustelemaan vain siksi että lapsen pitää päästä koulussa lesoilemaan kavereilleen. Se mitä matkustellaan matkustellaan vain siksi että itse halutaan. Mielummin keskittyy siihen että saa lapselle luotua sen verran hyvä itsetunnon ettei kaveripiirissä pyöriminen ole kiinni farkkujen merkeistä tai lomamatkojen kohteista.

juuri näin. jakiusatuksi voi joutua vaikka olsi kuinka muotiitetoinne ja rikkaasta perheestä.

Näinhän se on
 
3 lasta on ja tilaa asunnossa vaivaiset 100neliötä eli aivan liian vähän, mutta ollanpahan ainakin viihdytty yhdessä niin arjessa kuin lomilla, kun totuttu läheiseen oleiluun. Itseäni eniten harmittaa vähäinen varasto ja kaappitila, kun tavaraa 5hlöllä on. Tulot on noin 4500e/kk käteen ja kitkutteluahan se on, mutta näillä mennään.
 
4 lasta. Asutaan miehen kotitilalla vanhassa pohjalaistalossa, joten tilaa riittää. Itse käyn töissä kodin ulkopuolella ja mies pyörittää maitotilaa yksin. Toimeen tullaan, varmaan täällä maalla on helpompaa ja halvempaa elää useamman lapsen kanssa. Ihan jo miehen työn takia emme juuri esim. matkustele ja lasten harrastukset ovat sitä, mitä pieni paikkakunta voi tarjota.
 
meillä on kolme lasta ja asutaan 90m2 4h rivarissa. koululaisella oma huone ja vuoden ikäerolla olevat pojat on samassa huoneessa.
enemmänkin rahaa vois olla kaikkeen kivaan, nyt kuukausi tulot on nettona 4200€ josta asumiseen menee 1300€ ja päivähoitoon 300€ kaikki menee, en oo säästäväinen ihminen.
 
Kolme lasta, neliöitä en muista, mutta huoneluku 5h+ 2aulaa + eteishuone+ 3 vh + wc + kph + sauna, ulkona autotalli ja saunarakennus, tontti rapiat 4000 neliötä. tämän hetken tulot nettona noin 4000 euroa.

Taloon tulossa kaksi huonetta lisää ja toinenkin meistä alkanee tienata ensi vuonna.

Ihan ok menee.
 
Mä en aio kyllä lapsia kuljettaa ulkomaille vain sen takia, että niitä ei kiusata. Mä opetan lapsilleni, että se, että jonkun perheen lapset ei tee kaikkea huippuhienoa, ei ole mikään syy kiusata heitä. Meillä on neljä lasta ja on varaa käydä myös ullkomailla, kunhan ensin säästetään. Mikä ihmeen tarve nykypäivänä on, että pitää olla rahaa PALJON ja viedä lapsia joka paikkaan ja antaa niille kaikkea mitä haluavat. Kyllä ne lapset voi muutenkin olla onnellisia, vaikka eivät joka vuosi ulkomaille pääsisikään. Toisekseen, miksi sä näät niin paljon vaivaa siitä, että jotkut elävät eri tavalla kuin sinä. Kaikki eivät edes halua sitä omaa taloa jossa on kaikki uusinta uutta. Keskity säkin vain opettemaan niiden hienojen reissujen lisäksi lapsillesi, että vaikka toiset elävät eri tavalla, niitä ei tarvi kiusata. Toivottavasti et tartuta tota ahdasmielistä asennetta niihin lapsiis eikä ne kiusaisi niitä, jotka eivät elä teidän tavallanne.
 
Tilanteet muuttuu. Kun suunniteltiin kolmatta, oltiin kaksi työtä tekevää ihmistä. Nyt on vain kotihoidontuella oleva äiti ja kolme lasta ja penteleen pieni kolmio. Odotan kyllä jo töihin paluuta (palkkapäivää) ja isompi asunto on hakusessa. Hyvin sitä pärjää pienilläkin tuloilla.

Ja osamaksulla olen ostanut isompia hankintoja. Jos on osamaksulla vara ostaa, on vara säästää... niinno, joskus vaan ei voi odottaa esim 10 kuukautta, että saa säästettyä ostaakseen esim rikki menneen pesukoneen tilalle uuden. Vaikka kyllä mä joka kuukausi muutaman kympin laitan sivuunkin.
 
4 lasta, kolme päivähoidossa, tulot n. 4000e käteen lapsilisineen. Asumismenot 900e/kk ja asunto 5h+k, 95m2. Ihan hyvin pärjätään ja laadukkaat vaatteet ynnä muut on kaikilla.
 

Similar threads

Yhteistyössä