Onko teillä muilla jatkuvaa vääntöä loman vietoista? Kaksi täysin erilaista loman viettäjää perheessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alkaa mennä hermot
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

alkaa mennä hermot

Vieras
Meillä tämä vääntö on ihan jatkuvaa. Oli kyseessä mikä tahansa loma. Eikä nyt ole kyse siitä, että en yksin pääsisi/ pystyisi/ haluaisi kolmen lapsen kanssa mennä ja lomailla, mutta alkaa vaan tympäistä.

Tilanne siis se, että Mies haluaa olla kaikki lomat kotona ja minä haluan mennä ja matkustella. Nyt useat vuodet olen mennyt ja matkustellut lasten kanssa yksin. Ajanut autolla ympäri suomea ja käynyt ulkomailla noiden kolmen kanssa. Eikä siinä mitään ihan kivaa on ollut eikä ongelmia ole. Olisi vaan niin kiva mennä joskus KOKO PERHEEN kanssa.

Nyt otin jo ennen joulua puheeksi kesän reissun ja mies sanoi, että selvä hommaa ja suunnittele niin lähdetään vaan. Sitten kun suunnittelin ja kaikki valmiina, niin nyt keväällä onkin alkanut mieli muuttua. Mutta kun on moottoripyöräilyä ja kotonakin kiva viettää aikaa. Tämä reissu on sellainen, että yksin on minun hankala kolmen kanssa lähteä. Suututtaa!!! Aikaisemmin ei ole näin paljon suututtanutkaan, koska olen mennyt yksin kaikkien kanssa, mutta nyt tämä sen luontoinen reissu, josta olen haaveillut ihan pienestä asti, että ei onnistu yksin.

Aina sama vääntö lomailusta....Mites muilla on nämä ratkaistu?
 
Mun mies tekis vaan lomat ja viikonloputkin töitä, mä oon hoitovapaalla ja oishan se kiva joskus olla niin että ois edes viikon mies koko aika kotona tai reissussa missä sit ollankaan mutta yhdessä.
 
[QUOTE="vieras";25852543]Mun mies tekis vaan lomat ja viikonloputkin töitä, mä oon hoitovapaalla ja oishan se kiva joskus olla niin että ois edes viikon mies koko aika kotona tai reissussa missä sit ollankaan mutta yhdessä.[/QUOTE]

Meillä kyllä on lomalla, mutta se lomailu on salilla käyntiä, moottoripyöräilyä ja grillailua pihalla. Minä taas olen ihan erilainen!
 
Onko miehesi joskus kuitenkin ollut reissussa mukana? Ajattelin vaan, että omani halusi viettää aina aivan toisenlaisia lomia kuin minä (ja jos reissuun, niin vain lumille laskettelemaan). Mutta lähti kuitenkin kanssani etelään ja huomasi, miten mukavaa lomalla oli. Sen jälkeen on käyty kerran vuodessa etelässä ja yleensä miehen aloitteesta.
 
[QUOTE="vieras";25852576]Onko miehesi joskus kuitenkin ollut reissussa mukana? Ajattelin vaan, että omani halusi viettää aina aivan toisenlaisia lomia kuin minä (ja jos reissuun, niin vain lumille laskettelemaan). Mutta lähti kuitenkin kanssani etelään ja huomasi, miten mukavaa lomalla oli. Sen jälkeen on käyty kerran vuodessa etelässä ja yleensä miehen aloitteesta.[/QUOTE]

on hän ollut kyllä, mutta etelässä hän ei viihdy ollenkaan. Ei ole rantatyyppi enkä ole minäkään. Kaupunkireissuista tykkäisi kovasti, mutta kolmen pienen kanssa se nyt ei vaan ole ehkä niin hehkeää ja mukavaa kuin hän haluaisi. Lapsille rantalomat taas olisi mukavat ja minun mielestä välillä voisi oikein hyvin joustaa, vaikka ei tykkäisikään.

Laskettelureissuille lähtisi heti, mutta siellä minä olisin taas huoltojoukoissa, joten mitä lomaa se minulle olisi. Koska meillä 3 alle kouluikäistä ja isommat eivät vielä laskettele kovin hyvin ja pienin on vasta 1v ikäinen.

Nyt sitten suunnittelin sellaisen aktiiviloman joka sopisi kaikille ( kun hän tykkää urheilla ja liikkua ) mutta nyt ei tämäkään käy. " miksi pitää lähteä niin kauas" plaa plaa....
 
Ei taida äijiä perheen yhteinen aika kiinnostaa... Musta molempien tulee aktiivisesti osallistua lomasuunnitteluun. Lomasuunnitelmissa haetaan sitten kompromissia, joka sopii kaikille. Eli ehkä ollaan sitten vähempi aikaa reissussa, jotta lomasta jää jotain myös kotona oloon. Mutta molempiin osallistutaan koko sakilla. Niin matkoihin kuin kotona oloon. Kuulostaa siltä, että teillä ei äijä taida olla mikään kauhean perhekeskeinen kaveri, jolle perhe on kaikki kaikessa ja että lomalla ollaan ensisijaisesti yhdessä oman perheen kanssa. Mä en tuollaista linjaa kauaa katselis.... Onneks itsellä asiat onkin totaali toisin ja miehelle on automaatio olla aina läsnäoleva ja osallistuva vanhempi.
 
Meil ei noin kovaa vääntöä oo. Kaikki tykätään reissata mut mielipiteet on kaikilla omansa joten aina täytyy sovitella ja suunnitella niin että yksi ei määrää minne mennään ja mitä tehdään. Vaan kaikki sais jotain toivomaansa. Mies on totaalisen hurahtanu lappiin ja kalastukseen,mua taas ei enää jaksas kiinnostaa se suunta jne...lapsi osaa jo selittää minne haluaisi mennä.
 
[QUOTE="xxxxx";25852671]Ei taida äijiä perheen yhteinen aika kiinnostaa... Musta molempien tulee aktiivisesti osallistua lomasuunnitteluun. Lomasuunnitelmissa haetaan sitten kompromissia, joka sopii kaikille. Eli ehkä ollaan sitten vähempi aikaa reissussa, jotta lomasta jää jotain myös kotona oloon. Mutta molempiin osallistutaan koko sakilla. Niin matkoihin kuin kotona oloon. Kuulostaa siltä, että teillä ei äijä taida olla mikään kauhean perhekeskeinen kaveri, jolle perhe on kaikki kaikessa ja että lomalla ollaan ensisijaisesti yhdessä oman perheen kanssa. Mä en tuollaista linjaa kauaa katselis.... Onneks itsellä asiat onkin totaali toisin ja miehelle on automaatio olla aina läsnäoleva ja osallistuva vanhempi.[/QUOTE]

on hän läsnäoleva. Aina on kotona ja kaiken vapaa-ajan viettää meidän kanssa kyllä ( paitsi nuo omat harrastukset ) Hyvin perhekeskeinen ja kyllä hän lomalla meidän kanssa on jos oltaisiin kotona tai mennään jonnekin mihin ei olisi kuin muutama 100km että pääsee illaksi kotiin.

En minä ole tuollaista katsellutkaan. Siksi menenkin lasten kanssa keskenään. Olisi vaan tosi kiva jos mieskin olisi mukana.

Hän on muuten aivan unelma mies. Osallistuva vanhempi. Ei mitään muuta ongelmaa ole kuin nämä lomat! Jatkuvaa vääntöä!
 
No meillä lomat on suunniteltu sillä periaatteella, että jokainen saa sanoa yhden paikan missä haluaisi käydä ja muut tulee sinne mukaan halusivat tai eivät.

Koskaan ei meillä ole ollut kellään epämiellyttävä reissu, kun jokainen kuitenkin pääsee myös sinne oma valitsemaansa kohteeseen. Vaikka perheessä on viisi henkeä, silti on kaikki viihtyneet myös niissä toisten valitsemissa paikoissa.

Ja yleensä olemme olleet kotimaassa.
 
No ei me väännetä. Mies matkustelee ja minä en, tai voin jonkun laivamatkan tehdä teinien kanssa, en sen kummempaa. Me saadaan tehdä lomalla mitä huvittaa. Musta olisi kauheaa, jos mies pakottaisi mut matkustelemaan, kun se siitä niin tykkää.
 
Eikö välillä lomaa voisi viettää kotona koko perheen kanssa?

voisi toki, mutta minulla on periaate, että lapsille erilaisia elämyksiä, mitä itsekin olen pienenä ja nuorena saanut. Siihen kuuluu nähtävyydet, niin suomessa kuin muuallakin. Itselleni lapsuudesta jäänyt juurikin parhaat muistot erilaisilta lomamatkoilta ja lomista yleensäkin.

Kotona ollaan sitten talvet jo muutenkin. Eikä muutama viiko kesästä nyt voi olla niin vaikeaa.
 
Meillä on niin päin, että minä haluaisin olla lomilla kotona, tai tehdä sellaisia päiväreissuja kotoa käsin ja mies puolestaan haluaa lomallaan reissata, jos ei ulkomaille niin ainakin kotimaassa sukuloimassa. Ja mä lähden yhdelle reissulle miehen ja muksun mukaan, sillä ehdolla, että tekevät sitten toisen vaikka viikonloppureissun johonkin niin, että saan olla yksin kotona. Meillä toimii näin hyvin, ei tarvii vääntää.
 
Kinkkinen tilanne... mun mielestä ei voi olla liikaa vaadittu, että joskus lähtisi perheensä kanssa lomalle. Oman mielen mukaisia lomiakin kun silti saisi/on saanut viettää.
 
Meillä minä en tykkää pakata enkä ymmärrä miksi pitää lähteä kotoa mihinkään yhtä päivää pitemmäksi ajaksi. Ja ainakaan millekään mökille ei lähdetä kuin max. 3 tunniksi.

Mutta kun loma ei ole meille mitenkään maanpäällisistä asioista tärkein asia, niin ei tästä nyt mitään vääntöä ole saatu aikaiseksi. Mies tekee lapsien tai niiden lapsien, joiden mukaan ottaminen on järkevää, kanssa pitempiä ja lyhempiä matkoja ja voi olla jollain mökilläkin koko päivän.
 
Minä menen yleensä lapsien kanssa yksin, ne muutamat reissut mitä mies on ollut, onkin sitten ollut ongelmallisia kun hän ei osaa mennä lasten ehdoilla, puhisee ja pihisee ylimääräisille pysähdyksille, puhisee ja pihisee kun lapset eivät ymmärrä syödä ruokaansa pitkän kaavan mukaan... menen mieluummin lasten kanssa, saamme tehdä niinkuin meistä tuntuu hyvältä eikä kukaan puhku ja puhalla. Jokin kaveriporukka voidaan ottaa mukaamme, ilman miespuolisia lisiä.
 
Voi hitsi miten ankeaa olisi, jos mies ei olisi samanlainen kuin minä, joka rakastan matkustelua sydämeni pohjasta. Tuollainen tilanne olisi todella ikävä. Varmasti lasten kanssa matkustaminen onnistuu, mutta onhan se nyt ihanaa jakaa niitä matkustelun kokemuksia sen rakkaan puolison kanssa. Ja kyllä lapsetkin varmsti tykkäisivät, että koko perhe matkustelisi. Ja tuo, että mies nyt peruuttelee, kun on jo sovittu yhteisestä reissuta, olisi todella ärsyttävää!
 
Me lomaillaan aina kesällä reissun päällä noin viikon, loppuaika lomasta sitten ollaan kotona tai mökillä. Reissua suunnitellessa saa jokainen ehdotella paikkoja missä käytäisiin ja niitä sitten toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Meillä mies kans sen tyyppinen, että viihtyis vaan kotona tai läheisellä mökillämme puuhastellen, grillaten ja saunoen, mutta kyllä toi viikko aina menee :)
 
[QUOTE="Piika-äiti";25853071]Meillä minä en tykkää pakata enkä ymmärrä miksi pitää lähteä kotoa mihinkään yhtä päivää pitemmäksi ajaksi. Ja ainakaan millekään mökille ei lähdetä kuin max. 3 tunniksi.

Mutta kun loma ei ole meille mitenkään maanpäällisistä asioista tärkein asia, niin ei tästä nyt mitään vääntöä ole saatu aikaiseksi. Mies tekee lapsien tai niiden lapsien, joiden mukaan ottaminen on järkevää, kanssa pitempiä ja lyhempiä matkoja ja voi olla jollain mökilläkin koko päivän.[/QUOTE]

Jes! Kerrankin joku muukin mökkiangstaa, enkä vain minä!! Ihanaa!:wave:
 
Jätä lapset kotio ja lähde yksin lomalle, näin mies saa lasten kanssa kokea, millaista sinulla on yksin reissussa ja lähtee ehkä seuraavan kerran innokkaammin ja saat itsekin levättyä.
 

Similar threads

Yhteistyössä