L
levoton!!
Vieras
Musta tuntuu, että mä teen kaiken jonkun toisen tahdon ja odotuksien mukaan. Siis, asia erikseen on suositukset esim. lasten ruokien jne kanssa, enkä siis niitä lähtisi kyseenalaistamaan, mutta tuntuu että mun elämässä on kovin monta tahoa, jotka määrittelee, koska tekee ja mitä tekee. Koska pitäisi lasten kävellä, olla kuivia, irti tutista. Miten hyvät vanhemmat käyttäytyy jotta niiden lapsista tulee tasapainoisia. Korostan että ei ole mikään hinku kiroilla ja juoda kotona, vaan tuntuu että JOKA sekunti pitää olla täydellisessä itsekontrollissa. Tuntuu, ettei ole tilaa hulluttelulle, (siis ei- lapselliselle),ja tuntuu että mun kotini siisteystason on oltava mun mummin ja oman äidin luoman mallin mukaista = ennemmin siistiä kuin kivaa, mä tahtoisin voida vaan antaa röhnän olla hetken verran ja vaikka piirtää mukuloiden kanssa, ja teenkin niin, mut on huono omatunto,et jos vaikka mummi paukkaisi ovesta sisään ni se huomaisi ensimmäisenä sen et on kissankarvoja nurkissa eikä sitä miten mukavaa on sotkea liidulla paperiin. Tottakai sit jos siivoisin enkä piirtäis ni omatunto olis vielä huonompi
Mut siis.. tajuutteko?
Entä parisuhteessa? Oon ollut aina kova flirttaamaan. Se ei mene sen pidemmälle, ja mieskin tietää sen. Luottaa minuun ja antaa mun pöristä sen mitä pörisen. Tekeekö se musta huonon vaimon, kun en kulje laput silmillä? Olenhan kuitenkin hyvä äiti, ja AINA käytettävissä mieheni murheissa. Meillä on hyvä ja avoin suhde, jossa voisi olla vapautta, jos en tuntis että se on VÄÄRIN. Mies on jopa sanonut, että hänen puolestaan voin vaikka käydä vieraissa, eikä se varsinaisesti häntä liikuttaisi, kunhan se olisi vaan fyysistä. Ollaanko me nyt sit enemmän kavereita kuin mies ja vaimo? Onko ainoa oikea tapa olla kunnolla naimisissa, niin että mikään ei liiku mihinkään ja ei ole tilaa sille mitä oikeasti on? Musta tuntuu että olen lutka vain! Hyvä äiti, mut lutka sellanen!
Entä parisuhteessa? Oon ollut aina kova flirttaamaan. Se ei mene sen pidemmälle, ja mieskin tietää sen. Luottaa minuun ja antaa mun pöristä sen mitä pörisen. Tekeekö se musta huonon vaimon, kun en kulje laput silmillä? Olenhan kuitenkin hyvä äiti, ja AINA käytettävissä mieheni murheissa. Meillä on hyvä ja avoin suhde, jossa voisi olla vapautta, jos en tuntis että se on VÄÄRIN. Mies on jopa sanonut, että hänen puolestaan voin vaikka käydä vieraissa, eikä se varsinaisesti häntä liikuttaisi, kunhan se olisi vaan fyysistä. Ollaanko me nyt sit enemmän kavereita kuin mies ja vaimo? Onko ainoa oikea tapa olla kunnolla naimisissa, niin että mikään ei liiku mihinkään ja ei ole tilaa sille mitä oikeasti on? Musta tuntuu että olen lutka vain! Hyvä äiti, mut lutka sellanen!