onkohan mulla joku mielenterveydellinen ongelma(oikeasti)

[ahdistunut olo]

eli taustaa:
meillä oli iso kriisi miehen kanssa keväällä, mies meinasi tappaa itsensä, sai apua masennukseen ja nyt on kunnossa. käy terapiassa ja syö lääkkeitä.

mä olin tuolloin raskaassa yötyössä,meillä silloin vajaa 2v poika.
hoidin työn ja pojan,huolehdin miehestäkin, oli aika raskasta olla masentuneen ihmisen kanssa..

mulle on alkanut tulla kauheita pelkoja nyt että jotain pahaa tapahtuu lapselleni, että hänellä on jokin vakava sairaus, pelkään että menetän hänet.. saatan nähdä joskus jotain unta missä hänelle sattuu jotain. ja usein nään unia että se keväinen kriisi on päällä,huudetaan ja tapellaan.

mies tekee iltavuoroa, ja illat yksin kotona on alkanut ahdistaa. nää kamalat ajatukset tulee aina ku laps nukkuu ja oon yksin. pelkään että menetän hänet, eilen sain jopa lähes paniikkikohtauksen, itkin ja melkein oksensin, koska lastani on erään sairauden vuoksi tutkittu mutta mitään vakavaa ei ole todettu, lapsi on ihan terveen oloinen.

välillä päivisin pelkään katsoa lastani koska saatan alkaa itkeä koska tajuan kuinka paljon rakastan häntä enkä selviäisi jos jotain tapahtuisi.
eli onko tämä normaalia vai kannattaisko puhua tästä oikein jollekkin?

vai onko kaikki äidit yhtä huolissaan??en ole aina ollut läheskään tällainen

 

[Cleopatra]

Kyllä musta kuulostaa, että sulla voisi olla traumaperäinen stressihäiriö, eikä mikään ihmekään tuollaisten tapahtumien jälkeen. Sinuna ehdottomasti puhuisin olostani esim. neuvolassa, terv.keskuslääkärille, työterveyslääkärille, kenelle vain tuntuu helpoimmalta kertoa.

 

[ap]

Kyllä musta kuulostaa, että sulla voisi olla traumaperäinen stressihäiriö, eikä mikään ihmekään tuollaisten tapahtumien jälkeen. Sinuna ehdottomasti puhuisin olostani esim. neuvolassa, terv.keskuslääkärille, työterveyslääkärille, kenelle vain tuntuu helpoimmalta kertoa.

voiko se tulla näin paljon myöhemmin,kun tapahtumista on kuitenkin puoli vuotta?

 

[mie]

Itsekin toteat, ettet ole aina ollut "tuollainen". Kyllähän tuo joltain lievältä ahdistushäiriöltä kuulostaa. Kannattaa jutella aiheesta jonkun kanssa, ihan joku hyvä ystävä, äiti tai sisarus voisi tulla myös kyseeseen.

 

[ap]

Itsekin toteat, ettet ole aina ollut "tuollainen". Kyllähän tuo joltain lievältä ahdistushäiriöltä kuulostaa. Kannattaa jutella aiheesta jonkun kanssa, ihan joku hyvä ystävä, äiti tai sisarus voisi tulla myös kyseeseen.

tuntuu että helpommin juttelisi jollekki vieraammalle.. mutta mulla on jo lastenneuvolassa käydessä aina sellanen outo ja vaikea olo..en pidä yhtään siitä...
en tiiä mistä voisin hakea apua..

 

[NPOK]

oisko joku MLL:n tms autttava puhelin alkuun avuksi?

 

[vv]

Omalääkäriltä kun varaat ajan ja kerrot tilanteen ja oireet ja sanot haluavasi ainakin keskusteluapua omalääkärisi pistää sinulle lähetteen mielenterveystoimistoon (MTT) ja sieltä tulee sulle joidenkin viikkojen/kuukausien kuluessa keskusteluaika kirjeenä jossa saapumisohjeet yms Tsemppiä. Pikimmiten hoitamaan tuota kuntoon, noi jonot jo pitkittää entisestään kun ei ole kiire tapaus sinänsä (itsemurha tai itselleen muuten vaaraksi)
:hug:

 

[Cleopatra]

ap:lle: En ole asiantuntija, mutta mulla on sellainen käsitys, että traum.per.stressihäiriö alkaa usein oireilla juuri silloin, kun akuutti kriisivaihe on ohi. Siinä kriisivaiheessahan pitää olla vahva eikä voi kauheasti miettiä omia tuntemuksia, kun pitää tukea sairastavaa läheistä ja keskittyä ihan vain selviämään päivästä toiseen. Sitten kun kriisi helpottaa, ne kaikki tukahdetut jutut, pelot yms. nousevat pintaan. Olet ahdistunut tapahtuneesta ja mielesi etsii syytä ahdistukseen (lapsi on varmasti sairas, itse olen sairas yms.)

Olen varma, että olosi helpottuu, kun saat purkaa järkytystäsi ja koko tapahtuman eri vaiheita psykologin tms. kanssa. Tuollaiset tapahtumat järkyttävät taatusti kenen tahansa perusturvallisuuden tunnetta. Voimia!

 

[ap]

Omalääkäriltä kun varaat ajan ja kerrot tilanteen ja oireet ja sanot haluavasi ainakin keskusteluapua omalääkärisi pistää sinulle lähetteen mielenterveystoimistoon (MTT) ja sieltä tulee sulle joidenkin viikkojen/kuukausien kuluessa keskusteluaika kirjeenä jossa saapumisohjeet yms Tsemppiä. Pikimmiten hoitamaan tuota kuntoon, noi jonot jo pitkittää entisestään kun ei ole kiire tapaus sinänsä (itsemurha tai itselleen muuten vaaraksi)
:hug:

noin vois kyllä tehdä..
mut mua häiritsee ku joutuisin samalle terapeutille jossa mieski käy..ja ku on pieni paikkakunta...

 

[vierailija]

yleensahan juuri traumaperainen stressi alkaa vasta sitten kun aikaa on kulunut tapahtumista,ja naennaisesti pitaisi olla kaikki jo hyvin, silloin ikaankuin antaa itselleen luvan stressata kun ei ole akuutti tilanne paalla.mene vaikka seurakunnan tyontekijan puheille jollet uskalla neuvolassa asiaa kasitella.tuo tilanteesi on niin ymmarrettava, sulla on ollu tosi rankkaa!kaikkea hyvaa sulle!

 

[ap]

ap:lle: En ole asiantuntija, mutta mulla on sellainen käsitys, että traum.per.stressihäiriö alkaa usein oireilla juuri silloin, kun akuutti kriisivaihe on ohi. Siinä kriisivaiheessahan pitää olla vahva eikä voi kauheasti miettiä omia tuntemuksia, kun pitää tukea sairastavaa läheistä ja keskittyä ihan vain selviämään päivästä toiseen. Sitten kun kriisi helpottaa, ne kaikki tukahdetut jutut, pelot yms. nousevat pintaan. Olet ahdistunut tapahtuneesta ja mielesi etsii syytä ahdistukseen (lapsi on varmasti sairas, itse olen sairas yms.)

Olen varma, että olosi helpottuu, kun saat purkaa järkytystäsi ja koko tapahtuman eri vaiheita psykologin tms. kanssa. Tuollaiset tapahtumat järkyttävät taatusti kenen tahansa perusturvallisuuden tunnetta. Voimia!

kiitos paljon!
jälkeen päin olen miettinyt tuota kriisiä, ja en ymmärrä miten selvisin siitä lyhistymättä..
nyt jos koitan ajatella koko asiaa, mun on pakko alkaa tekemään jotain,esim siivota/syödä että unohdan koko asian, tekee jotenki tosi pahaa ajatella koko episodia..se ei varmaan ole normaalia?
nytkin kkun kirjoitan tätä niin vapisen ihan hulluna, tulee kylmä ja outo olo.. mä luuulin olevani vahva,että ei mua mikää liikauta mut ei tainnu olla niin..