Ä
"äiti"
Vieras
Leikki-ikäinen lämpöili ensin yhden viikon, aina oli alle 38 kainalosta mitattuna. Lääkäri otti tulehdusarvot, kaikki oli kunnossa. Otettiin pissakoekin, koska lapsi sanoi kerran, että pissaaminen sattui. Ei ollut nuhaa, ei yskää, ei mitään. Pissassa ei näkynyt mitään.
Seuraavalla viikolla tuli flunssa, nenä valui ja yskitti. Tätä jatkui viikon verran. Sitten nousi jälleen kuume, nyt se oli siinä 40 asteessa. Ei laskenut lääkkeillä, lapsi oli ihan kuitti ja poikki, ei juonut, ei leikkinyt eikä puhunut. Käytiin lääkärissä, ei rohinoita keuhkoissa, ei korvatulehdusta, tulehdusarvot normaalit. Lääkäri sanoi, että jos ei piristy ja ala juomaan, niin sitten otetaan osastolle, veikkasi influenssaa.
Illalla tehokkaampien kuumelääkkeiden ansiosta piristyi, alkoi juoda ja söikin vähän. Illalla oksensi myös kerran. Seuraavana päivänä kuume oli vielä yli 39, mutta laski aina lääkkeillä johonkin 37 paikkeille. Lapsi oli paljon virkeämpi kuin edellisenä päivänä, yskitti vaan kovasti. Iltaa kohden maha alkoi mennä sekaisin, kakkasi useasti ja se oli ihan löysää mutavellin näköistä, ei vettä kuitenkaan.
Seuraavana päivänä (lauantaina) lapsi juoksi kakalla koko ajan, kakkasi yli 10 kertaa. Kuume oli 38 asteen paikkeilla. Eilen oli taas kuumetta, tänään vähän lämpöä. Maha on ollut lauantain kakkauspäivän jälkeen ihan normaali. Eilen oli valitellut mummolle, että kirkkaat valot ottavat silmiin. Nyt yskii vielä kovasti, on vähän väsyneempi kuin normaalisti ja nenäkin on räkäinen, mutta ei kuitenkaan ole ihan tukossa. Yksivuotias sisarus ei ole ollut tänä aikana kuumessa, vähän nuhainen ja yskäinen kyllä ja maha on ollut hieman tavallista löysempi. Pienempi on saanut rotarokotteen, isomman kohdalla neuvola mokasi ja se jäi saamatta. Mitäköhän tää oikein voisi olla? Muu perhe on säilynyt terveenä, tämä yksi on ollut nyt kolme viikkoa sairaana.