Onkohan tää joku pakko-oire/-ajatus??

["vieras"]

Mä oikeesti mietin monta kertaa päivässä maailmanloppua. Nyt etenkin ku se on niin tapetilla kun on vuosi 2012. Yritän tolkuttaa itelleni että kaikki on hölynpölyä, mutta silti ahdistaa.

Pelkään myös kuolemaa, omaa ja läheisten. Pelkään jopa ajaa pitkiä matkoja onnettomuuden pelossa. En meinaa uskaltaa antaa lapsia isovanhempien kyydissä heille 30km matkaa. Pelkään koko ajan että itsellä tai läheisellä joku vakava sairaus.

Aina ollu tällästä, mutta etenkin lasten syntymän jälkeen pahentunut.

 

["a p"]

nosto

 

[......]

Olet herkkä. Mä olen kanssa tuollainen. Pitää vaan sietää ahdistusta. Olen ottanut sellaisen ajatuksen että elä nyt älä pelkää

 

[......]

Puhuminen jollekkin auttaa. Tukinet sivuilla on apua. Siellä voi keskustella jonkun kanssa chatissä.

 

[jonkinlaista]

neuroottisuutta ja ylihuolehtimista? mulla vähän samanlaista, varsinkin jos on muutenkin stressaava tm. elämäntilanne. mulle auttaa se, että muistaa ettei se murehtiminen vaikuta siihen mitä tapahtuu ja se auttaa kun tekee jotakin niiden asioiden eteen tai kirjottelee ylös mitä niille voi tehdä ja loput sitten yrittää vaan antaa olla. Itse oon uskossa, joten se että KAIKKI on loppujenlopuksi Jumalan käsissä auttaa.

 

[Kuukkeli, Kuukkeli]

Eikös tuo muistuta ahdistuneisuushäiriötä? Aikoinaan kärsin erilaisista peloista herkeämättä, monta vuotta. Esim. jos mies oli käymässä muutaman sadan metrin päässä kaupungin keskustassa ja kuului hälytysajoneuvon ääni, säpsähdin ja mielikuvitus alkoi laukata. Joskus lähdin hakemaan itku kurkussa ja mielessä takoi, että vielä kun kerran saisin nähdä elossa - oli kyllä aika raskasta...

Aikaa myötä vaiva on helpottanut ja nykyään elän aika turvallisin mielin ja huolettomasti. Tosin edelleen jos lapsi sattuu viipymään koulumatkallaan muutaman minuutin normaalia kauemmin, saattaa alkaa pelottaa.

 

[.....]

Eikös tuo muistuta ahdistuneisuushäiriötä? Aikoinaan kärsin erilaisista peloista herkeämättä, monta vuotta. Esim. jos mies oli käymässä muutaman sadan metrin päässä kaupungin keskustassa ja kuului hälytysajoneuvon ääni, säpsähdin ja mielikuvitus alkoi laukata. Joskus lähdin hakemaan itku kurkussa ja mielessä takoi, että vielä kun kerran saisin nähdä elossa - oli kyllä aika raskasta...

Aikaa myötä vaiva on helpottanut ja nykyään elän aika turvallisin mielin ja huolettomasti. Tosin edelleen jos lapsi sattuu viipymään koulumatkallaan muutaman minuutin normaalia kauemmin, saattaa alkaa pelottaa.

mulla on samanlaista.
jos mies lähtee lasten kanssa kävelylle ja alkaa kuulumaan ambulanssin ääni, mun on heti soitettava heille ja kysyttävä ovatko kunnossa...
ja kärsin siis ahdistuneisuushäiriöstä.
pelkään myös sairauksia, itsellä ja lapsella.
välttelen myös pitkiä automatkoja onnettomuuksien pelossa
liiottelen asioita ja saan pienistä lapsen nuhakuumeista vakavankin sairauden aikaan
samaan aikaan tajuan,että ajatukseni ovat ihan hulluja

 

["a p"]

Mulla noi ambulanssihommat kans. Kun kuulen täälläpäin hälytysajoneuvon äänen, soitan kaikki lähellä asuvat läheiset läpi. Ja lasten pikkuvaivoista saan taiottua kaikki leukemiat yms...

Kannattaako tälläseen hakea apua, vai lieveneekö ajan kanssa?

 

["minää"]

[QUOTE="a p";25485283]Mulla noi ambulanssihommat kans. Kun kuulen täälläpäin hälytysajoneuvon äänen, soitan kaikki lähellä asuvat läheiset läpi. Ja lasten pikkuvaivoista saan taiottua kaikki leukemiat yms...

Kannattaako tälläseen hakea apua, vai lieveneekö ajan kanssa?[/QUOTE]

minulla ei ole mitään lääkitystä,pari kertaa kävin vuosia sitten psykologilla mutta mua rupes ne käynnit ahdistaa koska pelkäsin,että alan itkee hänen vastaanotolla.
välillä helpompaa,välillä vaikeampaa.
stressi,väsymys jne. pahentaa tilannetta

 

["Kuukkeli, Kuukkeli"]

[QUOTE="a p";25485283]Mulla noi ambulanssihommat kans. Kun kuulen täälläpäin hälytysajoneuvon äänen, soitan kaikki lähellä asuvat läheiset läpi. Ja lasten pikkuvaivoista saan taiottua kaikki leukemiat yms...

Kannattaako tälläseen hakea apua, vai lieveneekö ajan kanssa?[/QUOTE]

Käsitykseni on, että suurimmalla osalla tällaiset ajatusongelmat lievittyvät iän myötä. Olen 37 v. ja pahin kausi oli noin 2000-2004 eli olin aika nuori. Samoin teininä ja nuoruusvuosina pelkäsin monia asioita. Jos kävelin kadulla ja joku mies askelsi perässä samaa tahtia, sydän pamppaili mahdollisen raiskaajan vuoksi

Ymmärtääkseni myös on niin, että elämässä olevat muut vaikeudet tai paineet herkästi pahentavat tällaisia ongelmia. Sitä myöten, kun omassa elämässä on tullut valoisia aikoja, on mielikin vapautunut peloista.

 

["Kuukkeli, Kuukkeli"]

mulla on samanlaista.
jos mies lähtee lasten kanssa kävelylle ja alkaa kuulumaan ambulanssin ääni, mun on heti soitettava heille ja kysyttävä ovatko kunnossa...
ja kärsin siis ahdistuneisuushäiriöstä.
pelkään myös sairauksia, itsellä ja lapsella.
välttelen myös pitkiä automatkoja onnettomuuksien pelossa
liiottelen asioita ja saan pienistä lapsen nuhakuumeista vakavankin sairauden aikaan
samaan aikaan tajuan,että ajatukseni ovat ihan hulluja

Minkä ikäinen olet? Lapsiin kohdistuvat pelot ovat minulla vähentyneet lapsiluvun kasvamisen myötä.

 

["sama"]

[QUOTE="Kuukkeli, Kuukkeli";25485382]Minkä ikäinen olet? Lapsiin kohdistuvat pelot ovat minulla vähentyneet lapsiluvun kasvamisen myötä.[/QUOTE]

alle 30v.
minulla on kolme lasta

 

["a p"]

Mä olen 23v, eli aika nuori siis. 3 lasta on, eikä pelot oo helpottanu...

 

[nosto]

nosto