V
vieras
Vieras
Olen pahoillani että luin artikkelisi liian myöhään. Sanoit että en rakasta lapsiani uhratessani heidät rokotetestauksille. Kyllä minä rakastan, en vain arvannut sinun olevan oikeassa. Olen niin pahoillani lapseni puolesta, mutta eniten ole järkyttynyt omasta sinisilmäissyydestäni. Saat vapaasti julkaista kirjeeni tai kirjoittaa siitä artikkelin. Toivon että viestini saisi edes jonkun vanhemman ajattelemaan itse.
Lapseni oli iloinen ja reipas. Hän touhusi leluillaan ja höpötti jatkuvasti omia asioitaan. Hän rakasti leikkimistä muumeilla ja autoilla. Hänellä oli huoneesaan automatto johon oli kuvioitettu ajoteitä. Siinä hän huristi pikkuautoillaan muumit kyydissä, milloin noidan luo kylään ja milloin mörköä pakoon. Hän oli energinen ja vilkas.
Koitti päivä jolloin hän sitten sai testirokotteen. Olin väsynyt pitkän päivän jälkeen ja kun viimein sain hänet nukkumaan istahdin tietsikan ääreen. Silloin törmäsin kirjoitukseesi. Pidin sinua ja kirjoitustasi hysteerisena, itsekkäänä ja loukkaavana. Seuraavana aamuna kun heräisin kesti hetken tajuta, ettei lapsi ollutkaan tullut viereeni kuten jokaisena aamuna viimeisten kuukausien ajan. Lapseni makasi sängyllä valveilla mutta ei halunut tehdä mitään. Aamiaiselle noustiin väkinäisesti ja kitisten. Yleensä aamupalan jälkeen hän haluaa katsoa piirrettyjä tai leikkiä autoillaan. Hän kuitenkin vain istahti sängylle ja tuijotti eteensä. Ei hymyä, ei puhetta, ei pirteyttä. Luulin hänen sairastuneen. Mittasin kuumeen. Ei kuumetta eikä mitään muitakaan oireita. Jos ehdotin hänelle leikkimistä hän alkoi itkemään. Iltaisin ja öisin vaistosin häneen sattuvan. Hän aloitti yönsä itkien. Yöllä hän heräsi toistuvastu itkien kipua, mutta ei osannut sanoa mihin sattuu.
Lapseni oli sairas, ilman muita oireita kuin apaattisuus ja haluttomuus. Silloin mieleeni iski ajatus rokotteesta. Puhuin lääkärin kanssa. Verinäytteissä ei ole mitään poikkeavaa. Lääkäri kuunteli kyllä ymmärtäväisesti ja sanoi heti että rokote ei aiheuta kuvaamiani oireita. Äidinvaistoni oli eri mieltä. Lapsellani oli jotain vialla. Annoin särkylääkettä ja yritin antaa virikkeitä ja saada selville mikä on muuttunut. Kotona ei kuulunut enää hänen iloinen höpötämisensä ja leikkiautojen kolina.
Lääkärissä on käyty, useasti, mutta mikään ei viittaa kuulemma mihinkään sairauteen. Veriarvot on kohdallaan. Lääkäreiden mielestä hänellä nyt on vain tällainen vaihe. Hetikö rokotteen ottamisen jälkeen? Minulle sanottiin epäsuorasti että turha lietsoa hysteriaa rokotteesta koska kukaan ei pysty ikinä todentamaan rokotteen ja lapseni tilan yhteyttä. Voisin pitää epäilykseni ihan omina tietoinaan.
Nyt on kulunut kohta viikko, eikä mikään ole muuttunut. Ehkä hän on hivenen piristynyt, mutta kaukana omasta itsestään. Minä huudan sisäisesti, olen avuton. Miksi uskoin ja miksi menin? Kun luin artikkelisi viimeisimpiä kommentteja sokeripala oikeudenkäynnistä ja lääkelaitoksen sekä viranomaisten vähättelevästä ja vastuunkarttamis asenteesta puhkesin hysteeriseen itkuun. Olet oikeassa. Viranomaisiin ei voi luottaa. Nyt toivon vain että lapseni olisi jälleen terve. Ihan mitä tahansa, ihan mitä vain, kunhan terve." (blogille toimitettu sähköposti kokonaisuudessaan)
Lapseni oli iloinen ja reipas. Hän touhusi leluillaan ja höpötti jatkuvasti omia asioitaan. Hän rakasti leikkimistä muumeilla ja autoilla. Hänellä oli huoneesaan automatto johon oli kuvioitettu ajoteitä. Siinä hän huristi pikkuautoillaan muumit kyydissä, milloin noidan luo kylään ja milloin mörköä pakoon. Hän oli energinen ja vilkas.
Koitti päivä jolloin hän sitten sai testirokotteen. Olin väsynyt pitkän päivän jälkeen ja kun viimein sain hänet nukkumaan istahdin tietsikan ääreen. Silloin törmäsin kirjoitukseesi. Pidin sinua ja kirjoitustasi hysteerisena, itsekkäänä ja loukkaavana. Seuraavana aamuna kun heräisin kesti hetken tajuta, ettei lapsi ollutkaan tullut viereeni kuten jokaisena aamuna viimeisten kuukausien ajan. Lapseni makasi sängyllä valveilla mutta ei halunut tehdä mitään. Aamiaiselle noustiin väkinäisesti ja kitisten. Yleensä aamupalan jälkeen hän haluaa katsoa piirrettyjä tai leikkiä autoillaan. Hän kuitenkin vain istahti sängylle ja tuijotti eteensä. Ei hymyä, ei puhetta, ei pirteyttä. Luulin hänen sairastuneen. Mittasin kuumeen. Ei kuumetta eikä mitään muitakaan oireita. Jos ehdotin hänelle leikkimistä hän alkoi itkemään. Iltaisin ja öisin vaistosin häneen sattuvan. Hän aloitti yönsä itkien. Yöllä hän heräsi toistuvastu itkien kipua, mutta ei osannut sanoa mihin sattuu.
Lapseni oli sairas, ilman muita oireita kuin apaattisuus ja haluttomuus. Silloin mieleeni iski ajatus rokotteesta. Puhuin lääkärin kanssa. Verinäytteissä ei ole mitään poikkeavaa. Lääkäri kuunteli kyllä ymmärtäväisesti ja sanoi heti että rokote ei aiheuta kuvaamiani oireita. Äidinvaistoni oli eri mieltä. Lapsellani oli jotain vialla. Annoin särkylääkettä ja yritin antaa virikkeitä ja saada selville mikä on muuttunut. Kotona ei kuulunut enää hänen iloinen höpötämisensä ja leikkiautojen kolina.
Lääkärissä on käyty, useasti, mutta mikään ei viittaa kuulemma mihinkään sairauteen. Veriarvot on kohdallaan. Lääkäreiden mielestä hänellä nyt on vain tällainen vaihe. Hetikö rokotteen ottamisen jälkeen? Minulle sanottiin epäsuorasti että turha lietsoa hysteriaa rokotteesta koska kukaan ei pysty ikinä todentamaan rokotteen ja lapseni tilan yhteyttä. Voisin pitää epäilykseni ihan omina tietoinaan.
Nyt on kulunut kohta viikko, eikä mikään ole muuttunut. Ehkä hän on hivenen piristynyt, mutta kaukana omasta itsestään. Minä huudan sisäisesti, olen avuton. Miksi uskoin ja miksi menin? Kun luin artikkelisi viimeisimpiä kommentteja sokeripala oikeudenkäynnistä ja lääkelaitoksen sekä viranomaisten vähättelevästä ja vastuunkarttamis asenteesta puhkesin hysteeriseen itkuun. Olet oikeassa. Viranomaisiin ei voi luottaa. Nyt toivon vain että lapseni olisi jälleen terve. Ihan mitä tahansa, ihan mitä vain, kunhan terve." (blogille toimitettu sähköposti kokonaisuudessaan)
Kamala teksti, tuli tosi huono olo. Toivon, että ei olisi totta.
En oikein tätä juttua niele.