O
ov
Vieras
Unessa minulla oli noin 16-vuotiaat neloset, 3 poikaa ja 1 tyttö. Perhettäni haastateltiin unessa johonkin lehteen siksi, koska neloseni olivat Suomen ainoat kuurosokeat neloset, vaikka he oikeasti eivät olleet sokeita, vaan kuuromykkiä, eli he olivat kuuroja ja sen seurauksena he olivat myös mykkiä, koska he eivät olleet oppineet kuuroutensa vuoksi puhumaan.
Unessa haastattelutilanne oli varsin erikoinen, sillä siinä istuimme pöydän ymäpärillä minä, haastattelija ja neloseni. Pojat seurasivat kiinnostuneina, mitä minä ja haastattelija puhuimme, ilmeisesti he lukivat keskustelun huuliltamme ja tiesivät, mistä puhuimme, tyttö vain istui välinpitämättönä ja jotenkin typerän oloisena sivussa, hän vaikutti olevan jotenkin kehitysvammainen tms. Minä ja se haastattelija puhuimme Aku Ankasta ja Walt Disneystä, kun nelosista pojat vilkaisivat toisiinsa ja ryntäsivät yhteeiseen huoneeseensa ja pöydän ääreen jäimme vain nelosten ainoa tyttö, haastattelija ja minä, joka olin pojille vihainen, kun he eivät ottaneet siskoaan mukaansa.
Uni loppui siihen, kun minä luin nelosistani tehtyä haastattelua lehdestä ja siinä sanottiin, että pojat ryntäsivät huoneestaan mukanaan muovinen Aku Ankka-hahmo, jonka he olivat tehneet yhdessä ja minä totesin jotenkin kyllästyneen oloisena, että "Tälläisiä reippaita poikia meillä on, ei heidän aikanaan voi puhua mistään ilman, että he tekevät siitä pienoismallin". Sitten heräsin, luulin hetken, että uni oli totta ja olin helppottunut, kun tajusin, että onneksi minulla ei ole mitään nelosia.
Unessa haastattelutilanne oli varsin erikoinen, sillä siinä istuimme pöydän ymäpärillä minä, haastattelija ja neloseni. Pojat seurasivat kiinnostuneina, mitä minä ja haastattelija puhuimme, ilmeisesti he lukivat keskustelun huuliltamme ja tiesivät, mistä puhuimme, tyttö vain istui välinpitämättönä ja jotenkin typerän oloisena sivussa, hän vaikutti olevan jotenkin kehitysvammainen tms. Minä ja se haastattelija puhuimme Aku Ankasta ja Walt Disneystä, kun nelosista pojat vilkaisivat toisiinsa ja ryntäsivät yhteeiseen huoneeseensa ja pöydän ääreen jäimme vain nelosten ainoa tyttö, haastattelija ja minä, joka olin pojille vihainen, kun he eivät ottaneet siskoaan mukaansa.
Uni loppui siihen, kun minä luin nelosistani tehtyä haastattelua lehdestä ja siinä sanottiin, että pojat ryntäsivät huoneestaan mukanaan muovinen Aku Ankka-hahmo, jonka he olivat tehneet yhdessä ja minä totesin jotenkin kyllästyneen oloisena, että "Tälläisiä reippaita poikia meillä on, ei heidän aikanaan voi puhua mistään ilman, että he tekevät siitä pienoismallin". Sitten heräsin, luulin hetken, että uni oli totta ja olin helppottunut, kun tajusin, että onneksi minulla ei ole mitään nelosia.
päiväni pelastus toi lause 
