M
"Mike"
Vieras
31v. töissä 24/7, yrittäjä, sijoittaja, uhkapeluri... viime sunnuntaina eniten rakkain ihminen maailmassani kertoi olevansa raskaana.
Ei ole helppoa kirjoittaa omista tuntemuksista kun ei löydä sanoja. Se pieni ihminen joka siellä tähän maailmaan on tulossa, on jotain mitä olen oikeasti odottanut jo vuosia, isin kulta.
Google:tin isäksi tulemisesta, ajattelin löytäväni muiden tulevien isien juttuja siitä miten ihminen voi olla onnellinen... harva joka on onnellinen, harva joka on halunnut tulla isäksi, kertoo siitä julkisesti... itketään kun meni nyt nuoruus, vapaus ja elämä? vihaksi pistää ja vituttaa moinen asenne...
Ei ollut meillä sama tarina kuin monella, vahingosta perheeksi, tai että vuosia yritetään ja vihdoin tärppää. Me rakastuttiin, pidettiin hauskaa, kierreltiin maailmaa, mentiin rakkudesta naimisiin, jätettiin pillerit nurkkaan ja annettiin mahdollisuus... harvoin tällä työrytmillä makarissa muuta tehdään kuin nukutaan, mutta se yksi lauantai kun ei kummallakaan ollut kiire minnekkään...
Ei olla vielä kerrottu kellekkään, ehkä liian aikaista vielä, kerrotaan sitten jouluna vaikka...
Tulevaisuus -> kaksi vaihtoehtoa, jos jatkaisin samalla 24/7 rytmillä, voisin jäädä eläkkeelle vuonna 2020... "hyvää 9v synttäriä, oon sinun isi ja NYT minulla on aikaa sinulle!" versus, irtisanoin 4 ihmistä joilla on perheet elätettävinä, että saan itselleni vapaa-aikaa ja olla täysillä mukana lapseni elämässä heti alusta asti??? moraalisesti oikein on mikä? työni on 110% sitova.
Älkää tuomitko, en todellakaan ole syntynyt kultalusikka suussa. Oman isäni näin viimeksi vuonna -98 sitä ennen vuonna -86... . En ole katkera, ei alkoholistin pojalla ole varaa katkeruuteen, no.. ehkä vähän, Isi ei ollut koskaan tukena... näin itselleni uskotellut ja sen kanssa oppimaan elänyt?!?
Valitsenko lapseni ja vaimoni vai muun maailman ja muiden ihmisten hyvinvoinnin, ystävien hyvinvoinnin, olenko itsekäs jos valitsen perheeni?
Olen elämässäni tehnyt paljon sekä hyvää että pahaa muille ihmisille, olen myös itse saanut osani molemmista.
Ei pitäisi olla kenellekkään epäselvää kuinka tämä tarina jatkuu... Lapseni, ehkä jokin päivä luet tämän ja ymmärrät kuinka paljon isi sinua rakastaa
Ei ole helppoa kirjoittaa omista tuntemuksista kun ei löydä sanoja. Se pieni ihminen joka siellä tähän maailmaan on tulossa, on jotain mitä olen oikeasti odottanut jo vuosia, isin kulta.
Google:tin isäksi tulemisesta, ajattelin löytäväni muiden tulevien isien juttuja siitä miten ihminen voi olla onnellinen... harva joka on onnellinen, harva joka on halunnut tulla isäksi, kertoo siitä julkisesti... itketään kun meni nyt nuoruus, vapaus ja elämä? vihaksi pistää ja vituttaa moinen asenne...
Ei ollut meillä sama tarina kuin monella, vahingosta perheeksi, tai että vuosia yritetään ja vihdoin tärppää. Me rakastuttiin, pidettiin hauskaa, kierreltiin maailmaa, mentiin rakkudesta naimisiin, jätettiin pillerit nurkkaan ja annettiin mahdollisuus... harvoin tällä työrytmillä makarissa muuta tehdään kuin nukutaan, mutta se yksi lauantai kun ei kummallakaan ollut kiire minnekkään...
Ei olla vielä kerrottu kellekkään, ehkä liian aikaista vielä, kerrotaan sitten jouluna vaikka...
Tulevaisuus -> kaksi vaihtoehtoa, jos jatkaisin samalla 24/7 rytmillä, voisin jäädä eläkkeelle vuonna 2020... "hyvää 9v synttäriä, oon sinun isi ja NYT minulla on aikaa sinulle!" versus, irtisanoin 4 ihmistä joilla on perheet elätettävinä, että saan itselleni vapaa-aikaa ja olla täysillä mukana lapseni elämässä heti alusta asti??? moraalisesti oikein on mikä? työni on 110% sitova.
Älkää tuomitko, en todellakaan ole syntynyt kultalusikka suussa. Oman isäni näin viimeksi vuonna -98 sitä ennen vuonna -86... . En ole katkera, ei alkoholistin pojalla ole varaa katkeruuteen, no.. ehkä vähän, Isi ei ollut koskaan tukena... näin itselleni uskotellut ja sen kanssa oppimaan elänyt?!?
Valitsenko lapseni ja vaimoni vai muun maailman ja muiden ihmisten hyvinvoinnin, ystävien hyvinvoinnin, olenko itsekäs jos valitsen perheeni?
Olen elämässäni tehnyt paljon sekä hyvää että pahaa muille ihmisille, olen myös itse saanut osani molemmista.
Ei pitäisi olla kenellekkään epäselvää kuinka tämä tarina jatkuu... Lapseni, ehkä jokin päivä luet tämän ja ymmärrät kuinka paljon isi sinua rakastaa
) mukana lapsesi elämässä. ei riitä, että näet häntä pikaisesti aamulla ja tulet möhään kotiin ja näet puoli tuntia hereillä, jäät hänelle etäiseksi ja vieraaksi. hyvä vanhemmuus syntyy ajasta, yhdessä vietetyistä tunneista, päivistä jne. senhän tiedätkin, joten nyt vaan järjestämään elämää sellaiseksi, että lapsesi saa isän eikä "isää".
) totesi, että on turha mennä roikkumaan lapsen futispelin laidalle, kun lapsi on noin 10 -vuotias, ellei ole aikaisemmin osallistunut lapsen elämään. Se futispelin laidalla roikkuminen on kuulemma sitten palkinto niistä vuosista, kun on lasta ensin hoitanut ja hoivannut. Eli suhde lapseen luodaan niinä lukemattominan vaipanvaihtoina ja räkänenien pyyhkimisellä.