""Onneton"" ja

Onko muita joilla mielialat vaihtelee kovastikin?

Mulla näkyy tää olotila vaihtelevan.. Välillä on jotenkin tyhmästi (koska ei oikein tiä syytä) niin omituisen onnellinen olo ja taas välillä se on niin onnettoman tuntuinen.
Enimmäkseen oon päivät ypöyksin kotona kun mies on työssä, ja meinaa monesti ahdistaa tää yksinäisyys (tuntuu että tuun kohta hulluks ja ajatukset alkaa kiertää).
Ulkonakin kun ihanan aurinkoinen ilma, niin haluttas olla siellä, mutta mitäpä sitä siellä yksikseen seisoskelee, naapuritki pitäs varmaan tyhmänä (kun en oo edes koskaan polttanut röökii).
Kävelyllekään en viitti mennä yksin! Tuntuu että miehellä on asiat paljon paremmin, kun ei tarvi kotona tehä askareita ja saa olla päivisin työ-ja omienkien kavereiden seurassa. Oonpa jopa mieheni mielestä yrittänyt hakemalla hakea riidanaiheita vaikka mistä asioista, vaikka omasta mielestäni olen ärissyt ihan aiheesta hälle..

Kun on huono sää niin tuntuu jotenkin kivemmalta möyröttää sisätiloíssa kotiaskareiden parissa, mutta taas aurinkoisella on päinvastoin, ja kaikki yhdet ja samat kotiaskareetkin maistuu nii-in puulta..
Yksi ilta sitten vielä tuli ihan yhtäkkiä nukkumaan alkaessa jo kolmisen vuotta sitten kuollut rakas lemmikki mieleen ja hyvä etten alkanut vollottaa ikävissäni (kun muistelin yhteisiä ulkoiluretkiä sen kanssa), niin että mieheni ei ymmärtänyt oikein moista tunnepurkausta.

 

Moi. Tekstisi on ihanku mun näppikseltä kirjoitettu. Mä oon monesti miettiny onko muita samanlaisia ihmisiä ku itse että välillä ratsastetaan aallon harjalla ja välillä taas ryvetään pohjamudissa oikein urakalla. Enimmäkseen tää oleminen ja eläminen tuntuu siltä rypemisetä eikä itku ole kaukana. Ja monesti tätä yksinäisyyttäni kyllä itkenkin, ei siinä mitään.
Mulla on kans mies töissä, itse olen päivät pitkät kotona eikä mulla sattuneista syistä ole oikein kavereitakaan. Ei ole oikeen ketään kenen kanssa vois vaikka kahvitella tai just käydä lenkillä tai vaan olla.
Viimeksi itkin tiskatessani ku just ajattelin et olispa kiva ku joskus vaan ovikello sois ja siellä oven takana seisois joku ystävä ja tulis vaan käymään, kahville tai jotain. Juttelemaan. Mutta sitten tajusin ettei mulla ole sellaisia ystäviä jotka niin tekis ja tuli tosi yksinäinen ja surkea olo.
Tiskasin ja itkin ja tuntui ettei edes pysty hengittämään kun ahdistaa niin paljon.
Mullakin kuluu usein aurinkoiset ja kauniit päivät sisätiloissa(niin kyllä synkemmätki mut niinku sanoit niin synkkinä päivinä se ei yhtälailla ahdista ja harmita) sitä ihastelemassa. En yksinkertaisesti keksi että mitä tuolla ulkona oikein yksin tekisin, nojailisin hölmönä seinään vai..?

Nyt tätä mun itkua ja ahdistusta lisää vielä mun atooppinen ihoni joka on vallan riistäytynyt käsistä tässä talven aikana, allergiat riivaa ja olo on välillä ihan sietämätön.

Missä sun äiti/isä/sisarukset asuu? Voisitko SÄ olla edes heidän kanssaan tekemisissä?

Mulla on myös hyviä päiviä jolloin se yksinäisyys ei niin ahdista. Sillon ku on esim. pari tuntia saanu kulumaan ostosreissulla että edes vähän liikkuu ihmisten parissa.
Ja sit tietenkin tuo masussa kasvava pikkuinen on jatkuva ilon aihe joka kyllä saa hymyilemään läpi kyyneltenkin, kyllä tuo niin toivottu lapsukainen on. Välillä vaan sitten senkin puolesta tavallaan tulee surkea olo että mä olen huono äiti sille kun en ainaka tällä hetkellä pysty sille kovin sosiaalista verkostoa tarjoamaan..

Voi kun voisin jotenki auttaa Sua, tää yksinäisyyden ym. aiheuttama surkea ja onneton olo on ainaki mulla sitä luokkaa etten sitä kenellekään muulle soisi jos valta mun käsissäni olisi.

Onko sulla todettu ikinä mitään masennusta tai vastaavaa? Ei tietysti ole pakko kertoa mutta tuli vaan mieleen.

Kirjoitellaan enemmänkin jos vaan haluat tai jaksat, musta ainakin olisi kiva purkaa vaikka just tällee netissä näitä ajatuksia. En aina halua miestäni vaivata näillä pohdinnoilla vaikka periaatteessa kyllä kaikesta pystytäänkin avoimesti puhumaan.

Sen voin sanoa että et ole ainoa ""onneton"". On meitä muitakin. Yritä jaksaa, uskottava se on että jonain kauniina päivänä tämä elämä hymyilee täysillä meillekin, eikös vaan..?

 

et tosiaan oo ainut jolla mielialat heittelee.Mäkin oon paljon yksin ku mies työkomennuksilla eikä oo kivaa kököttää yksin kotona.Välillä saan lähdettyä kävelylle tai kaupungille kattelemaan mut välillä taas tuntuu tyhmältä lähteä yksin.Eikä niitä kotitöitäkään loputtomiin riitä.
Tottakai sitä iloitsee tulevasta vauvasta.Olis se silti mukavaa ku olis muitakin ku oma mies jonka kanssa puhua ja lähteä esimerkiksi kävelemään tai ostoksille yms.Ku on paljon yksin ni onko se sitten ihmekkään et masentaa ja itkettää...

 

Kiitos, helpottaa kun en ole ainut.. Eikä minulla ole koskaan todettu masennusta, onneks. Sisarukset asuu toisella paikkakunnalla. Tsemppiä sinulle, koitetaan vaan jaksaa ja kestää!

 

Joo, oikeassa olet että kyllä se yksinäisyys tietty ruokkii masennusta ja siitähän se oravanpyörä on valmis.
Mutta ihan normaalia se kyllä on, tulin just itsekseni tässä ajatelleeksi että olis kai se vähän jo outoakin jos näin yksinäinen ihminen jaksais päivästä toiseen itsekseen naureskella ja hihkua. Taitais naapurit siinäki vaiheessa jo kattoo vähän että ""toi on niitä avohoitopuolen ""onnellisia..""
Mama mitä sun mies tekee ja onko se pitkiäki aikoja putkeen pois kotoa?Oletko itse töissä vai työtön vai opiskelija vai..?

Meinasin vaan että itse jouduin jäämään masennuksen takia sairaslomalle joku vuos sitte ja siinä vaiheessa tossa syksyllä kun alkoi henkinen terveys olee sitä luokkaa et vois taas töitä etsiä ja töihin mennä niin tämä vaavi ilmoitti tulostaan joten mä päätin sit suosiolla lykätä töiden hakemista etiäpäin.

Nyt olenki siis ""vaan"" kokopäiväisesti raskaana.

Tänään kyllä aamulla iloitsin hetken itsekseni ku puol kasilta heräilin ku ulkona oli jo valoisaa, viikko sitte samaan aikaan oli vielä pimeää. Kevät tulee sittenkin, jipii!!

Ja mitä kotitöihin tulee niin ei niihin oikeen meinaa energia riittää ku päivästä toiseen on jotenki ne samat kuviot, tavallaan ajattelee et jos olis edes JOTAIN mielekästä vaihtelua arjessa niin tiskaus ja imurointiki sujuis vähän niinku siinä sivussa, nyt ku päivät oikeestaa koostuu ainoastaan heräämisestä syömisestä ja siivoamisesta niin puultahan se maistuu pitemmän päälle.

Oman sängyn kanssa mulle onkin kehittynyt tiivis suhde

 

mies laivalla työssä ja kotona viikon ja töissä viikon.Teen osa-aikatyötä ja sen viikon kun mies työssä en nää välttämättä muita kuin työkavereita,vapaa-ajat menee yleensä yksin.Mulla on yks ystävä mutta nähdään melko harvoin syystä että ystävä yh-äiti eikä asu ihan lähellä.Äitiin, isään ja veljeen mulla on ihan hyvät välit.
Valmiiksi vähän hirvittää äippäloma et mitä mä sit teen ku nyt jo tosi yksinäistä ne viikot ku mies töissä.Mutta ainakin kevät on tulossa ja vauva kasvaa masussa ja se on vaan joka toinen viikko ku oon yksin et huonomminkin vois toki olla...

 

Itselläni ei ole niin huono tilanne kuin teillä, mutta uudella paikkakunnalla kuitenkin asustellaan, eikä tuttuja ole. Illat siis menee miehen kanssa ja päivät kuitenkin onneksi molemmilla omissa töissä. Mutta yksinäistä se näinkin on, vaikkei tietenkään teidän tilanteeseen verrattavissa.

Voisiteko kuvitella lähtevänne sukulaistenne tai kauempana asuvien ystävienne luojoksikin aikaa? Itse jo en olisi töissä tekisin varmaan niin, että kun alkaa ahdistaa pakkaisin reppuni ja lähtisin kyläilemään jonkun tuttavani luo sinne missä se sitten asuukin. Jos ette siis töissä ole. Sitten jos niitä ystäviä ei jostain syystä ole kauempanakaan, niin sitten on taas vaikeampi juttu.

Tehkää täällä galluppia asuinpaikkakunnista. Jos satutte asumaan suht lähekkäin, niin voittehan sopia keskenänne treffit..? Kävelyllekin voisi olla kiva lähtä, jos löytäisitte jonkun kaveriksi! Niin, vaikka voihan sitä kävelylle yksinäänkin lähteä..?

Kun saatte vauvanne, kannattaa alkaa käymään äiti-lapsi kerhoissa ja muissa vastaavissa. SItä kautta ainakin tutustuu m uihin mammoihin ja heistä voi löytyä vaikka hyväkin ystävä. He ovat kuitenkin samassa elämäntilanteessa ja puhumista varmaan löytyy, jos molemmill aon oma pieni käärö sylissä!

Onnea ja tsemppiä teille kaikille!