Oonko sekoamassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Minulla ja miehellä pitkä parisuhde jossa on ollut paljon psyykkiatä väkivaltaa hänen puoleltaan, vaateuksen rajottamista, mustasukkaisuutta, ja erolla uhkailemista, häipymistä (häipyy ja on poissa päivän, pari tai jopa kuukauden) ja lukuisia jättämisiä. Koko suhteen ajan olen pelännyt että hän minut jättää milloin mistäkin, ja lopulta havahduin siihen, että minulla ei parisuhteessa ollut mitään, vaan aina tein kaiken miellyyttääkseni häntä, jotta en tulisi jätetyksi. Jos yritin pyytää/vaatia/anella jotain, mitä minä tarttin suhteessa, se loppui aina riitaan, häipymiseen tai eroon. Lopulta kerroin hänelle, että jos hän kerran vielä jättää se on viimeinen kerta kun hän jättää, ja lähden. Tuli taas tilanne, missä kerroin, että tarvitsisin hänen apuaan kannattelemaan suhdetta, että en enää jaksa yksin olla se, joka tätä parisuhdetta kannattelee. Hän päätti jättää, taas. Tällä kertaa annoin mennä, ja tapasinkin uuden miehen jonka kanssa olin vaan pari päivää eron jälkeen ja jonka kanssa olin hetken jonkinlaisessa suhteessa. Mieheni sai heti tietää tästä uudesta miehestä ja alkoi pyytelemään anteeksi kaikkea mitä hän minulle on tehnyt, kertoi ymmärtävänsä miten huonosti minut on kohdellut, ja pyysi pariterapiaan. Monta lupausta paremmasta ja suostuin pariterapiaan. Nyt me siis ollaan suhteessa taas. Mutta nyt hän kohtelee samalla tavalla kun ennen eroa, ja kertoo että hänen on vaikea nähdä että hän voi minua katsoa loppuelämän, kun olen semmoseen kykenevä ( siis seksi ja "suhde" eron aikana ). Hänen mielestä minun pitäisi ymmärtää tehneeni väärin, ja kysyttäessä miksi halusi minut takaisin jos näkemys on tämä, on että koska hän luuli että olisin ymmärtänyt edes katua asiaa. Sanoo että tämä kertoo mimmonen ihminen olen, ja että se ei voi olla totta että häntä rakastan ja hänen kanssa haluan olla, kun kerta pystyin harrastamaan seksiä jonkun toisen miehen kanssa. Sanoo että en ymmärrä että teoilla on seuraamukset, että luulen voivani tehdä mitä haluan ilman että se vaikuttaa mihinkään, kun kerron että hän kohtelee huonosti, että itsepähän tämän valitsit. Et jos en niin olisi tehnyt, me ei oltais nyt tässä tilanteessa, joten minun piräisi katsoa peiliin. Nostaa taas eropuheet pöytään koska kuulemma minunlaista on vaikea nähdä loppuelämän kumppanina. Silti kun minä kerran otin eron puheeksi, hän kertoi että ei minua halua menettää, oli todella peloissaan ja ahdistunut, pyysi nukkumaan yön yli päätökseni kanssa ja seuraavana päivänä lupasi ja sopi minun kanssa miten lähdettäis suhdetta hoitamaan jotta siitä tulisi hyvä. Hän oli viikon verran maailman ihanin, ja nyt jatkuu taas sama, jopa ehkä pahempana..
Minusta tuntuu niin kauhealta, hän jätti minut, erottiin, ja tämä tapahtui eron aikana, hän tiesi siitä, halusi minut takaisin, suostuin, ja nyt tämä kaikki. Tuntuu että olen sekoamispisteessä. En tiedä mitä itse enää uskoa. Olenko oikeesti niin kauhea ihminen?
 
Ja lisäyksenä

Lisäyksenä, että hän on terapiassa mylntänyt, että jättämiset on ollut vaan " leikkiä " millä hän on saanut tuntea että häntä rakastetaan ja hänen kanssa halutaan olla, kun anelen häntä takaisin. Joten hän luuli, että kun hän jätti sen viimeisen kerran, että tämä sama toistuisi, että olisin anellut takaisin, ja hän olisi palannut kun mitään ei olisi tapahtunut.
 
Siis mitä ihmettä, hyväksyykö tuon???

Tuo mitä mies tekee on kuule henkistä väkivaltaa!!!!!!!

Onko miehellä jotakin ongelmia päihteiden/psyykkeen kanssa???

Normaali mies ei toimi noin.

Esim narsistiset piirteet tai jokin persoonallisuushäiriö voisivat selittää miehen käytöstä.

Mutta muuttumaan tuollainen mies ei ikinä tule.

Miksi ap olet tuon miehen kanssa????

Jätä sinä ap se mies, et kadu.
 
kiitos vastauksesta.
Tuntuu että en oikeen enää erota mikä on totta ja mikä ei, onko väärin onko ei. Rakastan ihan todella paljon. Ja haluaisin todella paljon että asiat voisivat olla vielä hyvin. Kun yritän selittää minun näkökulmaa asioista, aina jotenkin se vääntyy ihan päälaelleen ja yhtäkkiä mun ajatusmaailma on kuvottava.
Jättäminen pelottaa paljon ja jotenkin se ei vaan onnistu vaikka olen muutaman kerran yrittänyt. Joskus se on yhtäkkiä kääntynyt niin että minä taas olen se joka anelee kun hän on se joka jättää. Olen itkenyt tänään koko illan kun on näitä taas kuunnellut, todella kylmä ja ilkeä on tänään ollut ja pää on ihan muussia ja yritän olla uskomatta että ihan kaikki on minun vikani.
 
On pakko kommentoida kun tähän ei ole vielä tullut paljoa vastauksia... Lukiessani tätä kirjoittamaasi on kuin lukisin sitä, mitä koin ennen ja millainen väkialtainen eksäni oli. Voi kun siis niin tunnen myötätuntoa sun kokemaasi kohtaan ja tota mitä oot käynyt läpi niin hyvin. Ymmärrän hyvin miltä susta tuntuu, et ole sekoamassa. Valitettavasti omallekin kohdalle on käynyt ennen samalla tavalla väkivaltaisen eksäni kanssa, jolla siis narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja niillä se hänen väkivaltainen käytös lopulta selittyikin. Oon ihan niin niin tosi pahoillani, että hän on kohdellut sua näin väärin. Et taatusti ole sekoamassa! Just siltähän narsistit tyypillisesti yrittää saada sut tuntemaan ja ajattelemaan, ettet enää meinaa edes tietää mikä on totta ja mikä ei, ettet voi luottaa enää edes itseesi. Tää on väkivallan muoto ja sille on olemassa ihan oikea termi, joka on englanniksi "Gaslighting", "kaasuvalottaminen" eli yrittää saada sut epäilemään kaikkea sitä, minkä oikeasti tunnet todeksi ja niin kuin se oikeasti on sulle tapahtunut.

Kuten sanoin, valitettavasti omalla kohdallani eksäni oli samanlainen mitä tässä kuvasit, ja luin kokemaasi kuin omaani.. Niin voin sanoa, että tuo kertomasi mitä hän susta on nyt sanonut, kuulostaa siltä että "projektoisi" itseään suhun.
"Sanoo että en ymmärrä että teoilla on seuraamukset", hän itse tietää että hänen väkivaltaisilla teoillaan sua kohtaan on seuraamukset ja siksi teitkin oikein itseäsi kohtaan ja lähdit, mutta hän ei välitä niistä seuraamuksista.
"hänen on vaikea nähdä että hän voi minua katsoa loppuelämän, kun olen semmoseen kykenevä" Sähän teit ihan oikean valinnan kun erosit tästä kontrollifriikistä, olet vapaa nainen ja jos löydät jonkun toisen ja toivottavasti niin paljon paremman ja normaalin, hyvän miehen, saati kuin tällaisen ilkeän sydämensärkijän narsistin, niin eihän se, että näit toista miestä jo erottuanne, ole pettämistä, olitte jo eronneet! Eikä se ole silloin enään hänen asiansa, eikä sun elämä ja valinnat kuulu hänelle mitenkään, kun olette eronneet. Hän näkee sut kuin hänen omanaan (huom. EPÄterveellisellä tavalla!!) eikä suostunut siihen että lähdit ja että sulla olisi joku toinen, oikeasti hyvä ja rakastava turvallinen mies. Siksi hän tietysti yritti saada sut takaisin. Ei siksi, että nuo kaikki lupaukset paremmasta olisi totta, ei siksi, että hän sua oikeasti rakastaa, ei. Koska rakkaus ei ole väkivaltaista, hän on osoittanut sen sulle tolla väkivaltaisella käytöksellään jo. Mutta ymmärrän niin hyvin, että tällaisessa suhteessa pää meinaa seota, koska narsistilla on se päätä sekoittava vaikutus ja se suhde ei ole tervettä.
"luulen voivani tehdä mitä haluan ilman että se vaikuttaa mihinkään", hän projektoi sinuun, hän itse on se, joka luulee voivansa kohdella sua miten vaan, "eikä se sun terve, luonnollinen reaktio siihen ole hänen syytään, vaan sun syytäsi", niin hän ajattelee. Mikä ei tietenkään ole totta ja toivottavasti voit tietää ja uskoa sen itsekin, että sun normaali reaktio siihen kun sua pahoinkohdellaan EI ole sun syy,
vaan AINA tekijän syy.
"kerron että hän kohtelee huonosti, että itsepähän tämän valitsit." Narsistit ajattelevat, että se on sun oma syysi että uskoit hänenlaiseen ihmiseen, että uskoit ja luotit, itse valitsit. Eli perustelee väkivaltaisuutensa sillä, että se, että luotit häneen "oikeuttaisi" hänen väkivaltaisuutensa hänen ajatuksissaan. EI siis oikeasti oikeuta, mutta niin vääristyneesti ne ajattelee.
"Et jos en niin olisi tehnyt, me ei oltais nyt tässä tilanteessa, joten minun piräisi katsoa peiliin" Samaa höpönpöppöä, "jos et olisi tehnyt".. Sama kuin sanoisi "jos et olisi alkanut itkemään kun löin sua niin en olisi suuttunut tai lyönyt sua lisää". Hän vaan näin yrittää saada sut suostumaan ja alistumaan hänen väkivaltaisuuteen. Mikä on ihan täysin valitettavan sairasta, eikä tervettä. Ja narsisti on itse se joka ei kykene reflektoimaan omaa itseään ja muuttumaan. Ja hän on itse se, joka ei pysty näkemään itseään loppuelämän kumppanina, sulle tai kenellekään muulle, koska hän ei kykene siihen. Pystyykö tällainen ihminen olemaan rakastavainen ja normaali loppuelämän? Ei, sen olet jo nähnyt. Hän ei tule muuttumaan etkä voi rakkaudellasi saada häntä muuttumaan. Niin kipeältä totuudelta kuin se varmasti voi tuntuakin.. mutta se on se totuus, mikä sun täytyy kuulla. Siksi kerron tämän sulle!

Suhde narsistin kanssa on kuin sykli joka vaan toistuu ja toistuu ja aina vaan pahenee mitä pidempään suhde jatkuu. Niin kuin olet jo nähnytkin, että hänen ihanuutensa ei yhteen palamisen jälkeen jatkunut edes pitkään kun taas jo muuttui hirveäksi.

Todella kannustan sua tekemään niin kuin sulle oikeasti on parhaaksi rakkaustunteista huolimatta, eli irtautumaan hänestä ja jättämään hänet. Ja vielä kun se on helpompaa, jos ette siis asu yhdessä, ette ole naimisissa, tai ole lapsia! Pyri kaikellasi pääsemään hänestä vapaaksi! Älä anna hänen pilata sua ja elämääsi!

Etkä ole kauhea ihminen, olet vain valitettavasti ja niin ikävästi joutunut todennäköisesti narsistin uhriksi.

Oikeasti ymmärrän, että hänen jättäminen pelottaakin. Niin todella ymmärrän. Mutta ole rohkea, et oikeasti menetä mitään, jos saat irtaannuttua vielä hänestä kokonaan! Hän on se, joka sut menettää. Säästyt niin paljolta kivulta ja enemmiltä itkuilta mitä nopeammin irti pääset. Mitä nopeammin, sen parempi. Ainoa asia mitä tässä suhteessa menettäisit jos jäät, niin on itsesi. Menettäisit siinä vain itsesi, mielesi, terveytesi,.. koko elämäsi. Älä anna hänen tehdä sitä sulle. Jouduin ennen tekemään itsekin samoin, ja onneksi oon päässyt vapaaksi. Toivon todella, että uskallat myös. <3 Oot niin rakastettu ja niin paljon arvokkaampi, kuin miten sua on kohdeltu! <3
 
Olen tuo #6, vielä sanon, että hyvin myös ymmärrän sen halun, että kaikki vain olisi hyvin, mutta tällaisen ihmisen kanssa se ei tule onnistumaan, mutta normaalin, hyvän miehen kanssa sehän on täysin mahdollista. Varmasti täytyy saada ensin surra sitä, että tämä "mies" ei ole sitä, mitä hän esitti olevan..

Ja lisäyksenä

Lisäyksenä, että hän on terapiassa mylntänyt, että jättämiset on ollut vaan " leikkiä " millä hän on saanut tuntea että häntä rakastetaan ja hänen kanssa halutaan olla, kun anelen häntä takaisin. Joten hän luuli, että kun hän jätti sen viimeisen kerran, että tämä sama toistuisi, että olisin anellut takaisin, ja hän olisi palannut kun mitään ei olisi tapahtunut.

Ohhoh no sanoipas sen niin kuin se onkin. Jättäminen ja koko suhde on narsistille kuin peliä ja leikkiä, hän ei oikeasti rakasta sua eikä oikeasti välitä susta ja siitä, miltä susta tuntuu. Jos välittäisi, niin ei hän invalidoisi ja vähättelisi sua ja sun tunteitasi näin! Ja ei olisi niin kuin "mitään ei olisi tapahtunutkaan".
 
Vielä #6 tässä, vielä täytyy se sanoa, että ihmettelevät kommentit "Miksi ap olet tuon miehen kanssa", "Kuinka voit rakastaa tuollaista ihmistä?" jos ei itse ole ollut suhteessa narsistin kanssa, niin ei välttämättä oiken ymmärräkkään, että miksi ja miten joku voi olla tuollaisen kanssa suhteessa. Eihän kukaan lähde suhteeseen sellaisen hirveän ihmisen kanssa, joka olisi tällainen hirveä alusta asti. Alussahan tällaiset voivatkin olla niin ihania, ihan kuin maailman ihanin ihminen. Kuin olisi viimein tavannut sen oikean. Hirveä totuus alkaa paljastua vasta silloin, kun oot jo rakastunut, eli vasta kun olet kuin hänen koukussaan. Ja vaikeampaahan se silloin on irtaantua. Siksi valitettavasti monet jää väkivaltaisiin suhteisiin. Eikä lähteminen ole aina edes helppoa. Sinänsähän siis ihan ymmärrettävää, ettei ihan ymmärrä, mutta sellaisten ihmettelevien kommenttien kuuleminen voi saattaa tuntua pahalta itse uhrille. Siksi vain tämän vielä sanoin.
 
Ap on suhteessa narsistin kanssa. Ne on kamalia ihmisiä. Miksi haluat kärsiä?

Ja ihan vinkkinä vaan, miksei ihmiset osaa painaa sitä enteriä joskus. On tuskaisaa luettavaa tuollaista pitkää pötköä!
 
Totuus salasuhteesta selvisi omalta äidiltä – eron jälkeiset paljastukset voivat järkyttää
Kysyimme lukijoilta, onko heidän entisistä kumppaneistaan paljastunut eron jälkeen jotain yllättävää. Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow kertoo, miksi tällaista tapahtuu.

Julkaistu 29.11.2023 18:57.
Juttu Yle. fi sivulla. Linkki ei mene läpi palstalle.
 
Olet läheisriippuvainen ja ukollasi on narsistisia piirteitä, hän osaa käyttää valtaa hyväksi sinun kohdalla.
Hän tietää mistä napista painaa jotta tanssit tietyllä tavalla, hänen hyödyksi.

Vuoristoratasuhde ja selkeiden rajojen puute ajaa tietynlaiset ihmiset läheisriippuvuuteen ja valta-aseman hyväksikäyttäjäksi.

Hae ehdottomasti apua, tuosta voi olla vaikea päästä yksin irti!
 
Ap on suhteessa narsistin kanssa. Ne on kamalia ihmisiä. Miksi haluat kärsiä?

Ja ihan vinkkinä vaan, miksei ihmiset osaa painaa sitä enteriä joskus. On tuskaisaa luettavaa tuollaista pitkää pötköä!
Siihen ajaudutaan niin pikkuhiljaa, että ei tajuta. KOSKA ei ole selkeitä rajoja ja terve itsekkyys puuttuu suhteeseen mentäessä.

Tietynlaiset valta-asemaa hyväksikäyttävät etsivät nimenomaan edellä mainitun tyyppisiä ihmisiä puolisokseen.
 
kiitos vastauksesta.
Tuntuu että en oikeen enää erota mikä on totta ja mikä ei, onko väärin onko ei. Rakastan ihan todella paljon. Ja haluaisin todella paljon että asiat voisivat olla vielä hyvin. Kun yritän selittää minun näkökulmaa asioista, aina jotenkin se vääntyy ihan päälaelleen ja yhtäkkiä mun ajatusmaailma on kuvottava.
Jättäminen pelottaa paljon ja jotenkin se ei vaan onnistu vaikka olen muutaman kerran yrittänyt. Joskus se on yhtäkkiä kääntynyt niin että minä taas olen se joka anelee kun hän on se joka jättää. Olen itkenyt tänään koko illan kun on näitä taas kuunnellut, todella kylmä ja ilkeä on tänään ollut ja pää on ihan muussia ja yritän olla uskomatta että ihan kaikki on minun vikani.
Olet pian pelkkä ihmisraunio tai pahempaa, jos jäät vielä tuohon suhteeseen.

Tuollaisen ihmisen kanssa pariterapiakaan ei onnistu. Hän osaa junailla kaiken omaksi edukseen ja käyttää hyväksi heikkouksiasi.

Suosittelen laittamaan (jos englanti sujuu) esim. You tubeen codependency tai narcissist. Joihinkin toki tekstitykset suomeksikin löytyy!👍

Sisältöä löytyy vaikka millä mitalla, tämä sinun tilanteesi on nykyään melko yleistä. Veikkaan vahvasti että tunnistat heti itsesi ja miehesi.

You tubesta löytyy äärimmäisen hyviä ohjeita miten toimia ja parantua.

Itsekin meinasin ajautua läheisriippuvuuteen kun seurustelin miehen kanssa jolle tuli addiktio liikenneonnettomuuden jlk. Addiktio usein johtaa narsistiseen ajatteluun ja käyttäytymiseen - minulla ei ollut selkeitä rajoja, enkä ollut riittävän itsekäs=äärimmäsen huono yhdistelmä.

Luotin siihen, että kyllä hänestä vielä tulee se sama huomaavainen rakastava ihminen joka hän aikaisemminkin oli. -Noh, eipä tullut!
Hetki siinä vierähti vuoristoradassa ja ajauduin pahaan paikkaan. Otin lopulta itseäni niskasta kiinni, tutkin asiaa, ja löysin vastauksen - ihan videoita katsomalla ja netistä kertomuksia lukemalla.
Näistä voimaa saatuani tein päätöksen ja asetin tämän kerran itseni ensin! En ole katunut päätöstäni ja olen onnellisempi kuin koskaan. Minulla on terveelliset rajat ja vaatimukset, eli osaan olla hiukan isekäskin jo, ja nautin elämästäni.❤

Angie Atkinsonin kanava on tosi hyvä:
On lukuisia muitakin, kaikissa lähes sama sanoma ja ohjeet. Lähes jokainen kertoja on narsistin uhri. Jopa narsistit itse avautuvat tavoistaan. Erittäin hyödyllistä settiä!❤

Suosittelen lämpimästi aloittamaan paranemisen läheisriippuvuudesta jo nyt!
Et tule ikinä katumaan päätöstäsi kun olet päässyt eroon tuosta sairaasta suhteesta. Voit hengittää vapaasti ja vaalit elämääsi aivan eritavoin kuin aikaisemmin.

Kun opit vastustamaan aidosti tämän ihmisen valtaa itseesi niin pääset eroon tuosta epätoivosta ja tuskasta.❤
 
Yhteistyössä