L
Liian pitkä tarina
Vieras
Tää varmastikin juontaa juurensa mun edellisestä suhteesta. Sitä ennen taisin olla läheisriippuvainen, kai, mutta jokatapauksessa juuri eronnut "elämäni miehestä" joka petti lapseni kummitädin kanssa ainakin puoli vuotta ennenkuin jäivät kiinni ja lähdin.
Kuitenkin. Olin särkyneen sydämeni ja poljetun itsetuntoni kanssa oiva kohde tälle "unelmien prinssille" joka saapui elämääni vain muutama kk eron jälkeen.
Mies vaikutti unelmamieheltä
Kaikki oli oikeasti ihan täydellistä. Mies teki kotitöitä, hemmotteli minua, otti lapseni kuin omikseen, puhui paljon siitä miten hän on minussa löytänyt "sen oikean" ja rakastaa minua loppuelämänsä. Kosi, halusi yhteisen perheen ja lapsia. Kaikki tämä suunnilleen samantien kun häneen tutustuin. Kaikki oli liian hyvää ollakseen totta, mutta enhän minä tajunnut varoa. Ei minulla ollut kokemusta hänenlaisistaan.
Menin komeasti lankaan. Otin hänet luokseni asumaan, menin kihloihin, suostuin hänen vauvakuumeeseen ja aloin odottamaan yhteistä lastamme.
Jossain vaiheessa alkoi helvetti. En muista milloin se tapahtui. Mies muuttui aggressiiviseksi. Hajotti nyrkein seinät ja ovet. Muutama ikkunakin taisi mennä. Kännykät yms hajosi kun mies heitteli niitä raivoissaan. Tuli mustasukkaisuutta, mies valvotti minua yöt ja kuulusteli. Hän oli varma että petin häntä töissä potilaiden kanssa (olin vanhuspuolella..). Yöt itkin ja valvoin ja koetin vakuuttaa syyttömyyttäni, päivät kuljin urheasti töissä. Vauvan synnyttyä kaikki paheni vauhdilla.
Mies ei osallistunut vauvan hoitoon ollenkaan. Alkoi olemaan kotoa poissa. Myi kaikki vähänkin arvokkaamman irtaimiston "kaniin" saadakseen rahaa itselleen. Kiristi minun rahani. Piti vankina omassa kodissani, otti auton ja kodinavaimet, puhelimeni ja rahani ja sanoi että jos en anna hänelle rahaa, hän vie ne kaikki mukanaan ja lähtee. Ei minulla ollut paikkaa minne mennä, lähimmät tuttavani asuivat satojen kilometrien päässä. Tyhjensi surutta tilini useampaan otteeseen, ei välittänyt tippaakaan siitä saatiinko vuokraa maksettua tai lapsille ruokaa. Kuvioon tuli toiset naiset, mies petti jatkuvasti eikä välittänyt peitellä sitä. Käytti alkoholia, huumeitakin, ajoi kännissä autolla, pahoinpiteli kadulla muita.
Tappouhkauksia alkoi sadella. Välillä uhkasi tappaa vain minut, välillä myös lapset. Väkivalta raaistui. Kuristi, löi, töni, potki, yritti tiputtaa rappusia pitkin alas. Luita murtui, lääkäriin en mennyt. Hävetti. Repi hiuksistani niin, että hiustuppoja oli lattiat täynnä.
Yhden ainoan kerran soitin poliisit. Sinä kertana mies sekosi totaalisesti. Yritti kuristaa minut, sihisi hampaidensa välistä että nyt huora kuolet. Pääsin pakoon takaovesta, talvipakkaseen, ilman ulkovaatteita. Ulkonavärjötellessäni mies hajotti koko asunnon. Potki ja rikkoi huonekalut, repi verhot ikkunoista, silppusi kaiken henkilökohtaisen omaisuuteni minkä käsiinsä sai pieniksi palasiksi, hajotti ikkunat, ovet, seinät. Kuin pommi olisi räjähtänyt.. Sen jälkeen putkasta päästyään seuraavat viikot olivat kauheita. Ei käynyt kotona juuri muuten, kuin silloin kun oli rahaa vailla. Tappouhkailut jatkuivat. Minä en uskaltanut enää asunnossamme olla öitä, vaan ajoin parin sadan kilometrin päähän vanhemmilleni yöksi. Aamuisin kun palasin asunnolle, oli usein ikkunoiden alla jalanjälkiä, mies oli käynyt katsomassa olenko paikalla..
Lupasi tulla ampumaan mut. Ilmoitti päivämäärän ja kellon ajan, jolloin on mun kuolinaikani.
Pakenin enkä palannut koskaan.
Erosta on nyt kuusi vuotta. Ex ei ole lopettanut vieläkään.
Hän jatkaa kiusantekoa lastemme kautta. Ei hän lapsistaan välitä, minun kiusaamisesta sitten senkin edestä. Tappouhkaukset ovat jääneet, viimeiseen neljään vuoteen ei niitä ole tullut. Nykyään hän uhkailee lastenvalvojilla, poliiseilla, lakimiehillä. Jollen tee kuten hän käskee, alkaa uhkailut. On soitellut kai jokaiselle viranomaiselle ja kertonut että minä olen vaaraksi lapsilleni, sanonut että on huolissaan siitä mitä olen tehnyt lapsille jollen vastaa puheluihinsa. Yhdenkään ihmisen mielikuvituskaan ei riitä keksimään niitä kaikkia tekoja, joita on mulle eronkin jälkeen tehnyt. Edellä vain murto-osa kaikesta.
Olen käynyt, käyn yhä terapiassa, kuten lapsenikin. Mutta miten ikinä voisin toipua tästä kaikesta, kun ex ei lopeta? Hän on yhä edelleen meidän elämässä. Välillä menee kuukausia että on hiljaa, mutta sitten hän taas aloittaa. Tällä samalla kaavalla on menty kaikki nämä vuodet, joten hiljaiselokin alkaa loppuvaiheessa ahdistamaan kun tiedän että kohta se taas keksii jotain.
Ja niin. Surullisinta on se, että todella haluaisin rakkautta ja rakastaa. Mutta mitä kauemmin tätä kestää, sen enemmän mä pelkään miehiä. Olen ollut joskus kaunis, nykyään enää en. Olen lihonut ainakin 30 kiloa, ihan vain siksi että saan olla rauhassa miesten katseilta ja lähestymiseltä. En halua flirttiä, en flirttailla. En halua katsoa yhtäkään miestä silmiin. En halua enää olla kaunis, en halua herättää mitään huomiota, tahdon olla täysin näkymätön.
Ja mä tiedän, että tää kaikki johtuu exästä. Sen lisäksi, että hän rikkoi minut muinoin täysin, hän on tuhonnut myös tulevaisuuteni. Mä en voi koskaan enää rakastua tai ihastua, en vaikka toisaalta haluaisinkin.. pelkään liikaa.
Kuitenkin. Olin särkyneen sydämeni ja poljetun itsetuntoni kanssa oiva kohde tälle "unelmien prinssille" joka saapui elämääni vain muutama kk eron jälkeen.
Mies vaikutti unelmamieheltä
Kaikki oli oikeasti ihan täydellistä. Mies teki kotitöitä, hemmotteli minua, otti lapseni kuin omikseen, puhui paljon siitä miten hän on minussa löytänyt "sen oikean" ja rakastaa minua loppuelämänsä. Kosi, halusi yhteisen perheen ja lapsia. Kaikki tämä suunnilleen samantien kun häneen tutustuin. Kaikki oli liian hyvää ollakseen totta, mutta enhän minä tajunnut varoa. Ei minulla ollut kokemusta hänenlaisistaan. Menin komeasti lankaan. Otin hänet luokseni asumaan, menin kihloihin, suostuin hänen vauvakuumeeseen ja aloin odottamaan yhteistä lastamme.
Jossain vaiheessa alkoi helvetti. En muista milloin se tapahtui. Mies muuttui aggressiiviseksi. Hajotti nyrkein seinät ja ovet. Muutama ikkunakin taisi mennä. Kännykät yms hajosi kun mies heitteli niitä raivoissaan. Tuli mustasukkaisuutta, mies valvotti minua yöt ja kuulusteli. Hän oli varma että petin häntä töissä potilaiden kanssa (olin vanhuspuolella..). Yöt itkin ja valvoin ja koetin vakuuttaa syyttömyyttäni, päivät kuljin urheasti töissä. Vauvan synnyttyä kaikki paheni vauhdilla.
Mies ei osallistunut vauvan hoitoon ollenkaan. Alkoi olemaan kotoa poissa. Myi kaikki vähänkin arvokkaamman irtaimiston "kaniin" saadakseen rahaa itselleen. Kiristi minun rahani. Piti vankina omassa kodissani, otti auton ja kodinavaimet, puhelimeni ja rahani ja sanoi että jos en anna hänelle rahaa, hän vie ne kaikki mukanaan ja lähtee. Ei minulla ollut paikkaa minne mennä, lähimmät tuttavani asuivat satojen kilometrien päässä. Tyhjensi surutta tilini useampaan otteeseen, ei välittänyt tippaakaan siitä saatiinko vuokraa maksettua tai lapsille ruokaa. Kuvioon tuli toiset naiset, mies petti jatkuvasti eikä välittänyt peitellä sitä. Käytti alkoholia, huumeitakin, ajoi kännissä autolla, pahoinpiteli kadulla muita.
Tappouhkauksia alkoi sadella. Välillä uhkasi tappaa vain minut, välillä myös lapset. Väkivalta raaistui. Kuristi, löi, töni, potki, yritti tiputtaa rappusia pitkin alas. Luita murtui, lääkäriin en mennyt. Hävetti. Repi hiuksistani niin, että hiustuppoja oli lattiat täynnä.
Yhden ainoan kerran soitin poliisit. Sinä kertana mies sekosi totaalisesti. Yritti kuristaa minut, sihisi hampaidensa välistä että nyt huora kuolet. Pääsin pakoon takaovesta, talvipakkaseen, ilman ulkovaatteita. Ulkonavärjötellessäni mies hajotti koko asunnon. Potki ja rikkoi huonekalut, repi verhot ikkunoista, silppusi kaiken henkilökohtaisen omaisuuteni minkä käsiinsä sai pieniksi palasiksi, hajotti ikkunat, ovet, seinät. Kuin pommi olisi räjähtänyt.. Sen jälkeen putkasta päästyään seuraavat viikot olivat kauheita. Ei käynyt kotona juuri muuten, kuin silloin kun oli rahaa vailla. Tappouhkailut jatkuivat. Minä en uskaltanut enää asunnossamme olla öitä, vaan ajoin parin sadan kilometrin päähän vanhemmilleni yöksi. Aamuisin kun palasin asunnolle, oli usein ikkunoiden alla jalanjälkiä, mies oli käynyt katsomassa olenko paikalla..
Lupasi tulla ampumaan mut. Ilmoitti päivämäärän ja kellon ajan, jolloin on mun kuolinaikani.
Pakenin enkä palannut koskaan.
Erosta on nyt kuusi vuotta. Ex ei ole lopettanut vieläkään.
Hän jatkaa kiusantekoa lastemme kautta. Ei hän lapsistaan välitä, minun kiusaamisesta sitten senkin edestä. Tappouhkaukset ovat jääneet, viimeiseen neljään vuoteen ei niitä ole tullut. Nykyään hän uhkailee lastenvalvojilla, poliiseilla, lakimiehillä. Jollen tee kuten hän käskee, alkaa uhkailut. On soitellut kai jokaiselle viranomaiselle ja kertonut että minä olen vaaraksi lapsilleni, sanonut että on huolissaan siitä mitä olen tehnyt lapsille jollen vastaa puheluihinsa. Yhdenkään ihmisen mielikuvituskaan ei riitä keksimään niitä kaikkia tekoja, joita on mulle eronkin jälkeen tehnyt. Edellä vain murto-osa kaikesta.
Olen käynyt, käyn yhä terapiassa, kuten lapsenikin. Mutta miten ikinä voisin toipua tästä kaikesta, kun ex ei lopeta? Hän on yhä edelleen meidän elämässä. Välillä menee kuukausia että on hiljaa, mutta sitten hän taas aloittaa. Tällä samalla kaavalla on menty kaikki nämä vuodet, joten hiljaiselokin alkaa loppuvaiheessa ahdistamaan kun tiedän että kohta se taas keksii jotain.
Ja niin. Surullisinta on se, että todella haluaisin rakkautta ja rakastaa. Mutta mitä kauemmin tätä kestää, sen enemmän mä pelkään miehiä. Olen ollut joskus kaunis, nykyään enää en. Olen lihonut ainakin 30 kiloa, ihan vain siksi että saan olla rauhassa miesten katseilta ja lähestymiseltä. En halua flirttiä, en flirttailla. En halua katsoa yhtäkään miestä silmiin. En halua enää olla kaunis, en halua herättää mitään huomiota, tahdon olla täysin näkymätön.
Ja mä tiedän, että tää kaikki johtuu exästä. Sen lisäksi, että hän rikkoi minut muinoin täysin, hän on tuhonnut myös tulevaisuuteni. Mä en voi koskaan enää rakastua tai ihastua, en vaikka toisaalta haluaisinkin.. pelkään liikaa.
Terapiassa käyn kuitenkin. Onneksi pääsin isästäni eroon eikä voi enää kiusata...
