Opetetaanko tyttöjä ja poikia eri tavoin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Phoebsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Phoebsi

Aktiivinen jäsen
12.06.2008
28 881
2
38
Oletteko huomanneet, onko naisten ja miesten itsetunnossa eroja? Minusta usein tuntuu, että miehillä on parempi itsetunto. Ainakin miehelläni ja isälläni ja veljilläni on paremman "luulot" itsestään kuin minulla ja siskoillani.

Opetetaanko meitä eri tavoin? Onko esimerkiksi poikien liikunnan tunnilla miespuolinen opettaja kannustavampi ja reilumpi kuin tyttöjen opettaja? Tämä tuli mieleeni kun tässä aamusella ompelin sohvatyynyjä. Olen ala-astellta lähtien inhonnut ompelemista sillä olen luullut etten osaa. Ja katin marjat osaanhan minä! Osaan ratkoa ongelmia koneen kanssa ja saan aikaan suoran sauman. Tietysti suoran sauman ompelu on kokeneelle helppoa mutta minulle sen aikaan saaminen oli riemuvoitto.

Miksi luulin etten osaa ommella? Siksi, että muistan yläasteen käsityönopettajan auttaneen ja kannustaneen niitä, jotka osasivat jo valmiiksi. Puukäsitöitä tehnyt ystäväni sen sijaan kertoi miespuolisesta opettajasta joka neuvoi kaikkia.

Itsetunto lähtee itsestä mutta lapsena sitä muokkaa aikuiset.




Kunhan pohdin :snotty:
 
Alkuperäinen kirjoittaja PikKuinkkuli:
mun liikanmaikka oli ihan kamala :'(

No niin minunkin :hug: Millainen tyyppi?

Ala-asteella oli sellainen ylipainoinen alkoholisoitunut nainen, joka laittoi meidät aina juoksemaan piirissä tamburiinin tahtiin :laugh:
 
Oma lapsi (tyttö) inhoaa liikuntaa, kun tyttöjen liikunnanopettaja sen pitää. kun joskus ovat poikien kanss ayhdessä ja hänen oma opettaja (mies) pitää sitä, se on paras aine. Tuo naisopettaja on nipottaja ja mitään ei saa tehdä. Suosii lisäksi oman luokkansa oppilaita (kahden luokan tytöt samalla tunnilla)

Mutta eiköhän se lähde jo kotikasvatuksesta. Tytöiltä vaaditaan lähes täydellisyyttä siinä missä poikaa kehutaan kasista. tytöiltä vaaditaan vastuuntuntoa ja osaamista. Toisten auttamista. Pojilta ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Alkuperäinen kirjoittaja PikKuinkkuli:
mun liikanmaikka oli ihan kamala :'(

No niin minunkin :hug: Millainen tyyppi?

Ala-asteella oli sellainen ylipainoinen alkoholisoitunut nainen, joka laittoi meidät aina juoksemaan piirissä tamburiinin tahtiin :laugh:

sellanen pikkuhitleri....kunnanvaltuustossakin vaikutti....mm. laitto meijät juoksee latsareissa ja uikkareissa suolle syksyllä |O
 
Ja mun mielestä sitä itsetuntoa painetaan jo sillä alas, ettei ymmärretä lapsia/nuoria yksilöinä, esim. juuri nuo liikkatunnit. Ei minun vartalollani ja rohkeudella tehty telinevoimistelussa mitään hienoa voltteja tai tasapainoiluja, pakko vaan oli suorittaa paskat housussa, jotta sai riittävästi jotain pisteitä. Mutta juoksussa minä kyllä oisin pärjännyt ja vaikka tanssissa tai kuntosalilla, mutta eihän niitä tietenkään tehty - ainakaan paljon.

Ja kyllä mä muistan, että poikiin suhtauduttiin sillä tavalla vähän pilke silmäkulmassa "no ei sitten ole mattia kiinnostanut" (etenkin naisopet) ja tyttöihin päällisi puolin ankarammin, pienemmästä rikkeestä rankaisien kuin ajatellen, että tytöistä on enempään ja se niistä vaaditaan.
 
Poikien autoleikit jo päiväkodissa laitetaan aina huoneen keskelle ja jostain syystä tyttöjen nuket jonnekin reunoille.
Poikien odotetaan pitävän ääntä, mutta jos tytöt meluavat, kaikki katsovat närkästyneinä (naapurit ainakin meidän lapsia)

jne jne jne
 
mä laajentaisin sen vähän laajemmalle kuin vaan opettajien vastuulle. kyllä naisten ja tyttöjen päälle ladotaan enemmän odotuksia kuin pojille ja miehille.
musta se oli mielenkiintoinen testi tehty joskus, että oli yks vauva, jota näytettiin testiryhmälle ensin vaaleanpunaisessa bodyssa ja sen jälkeen vaaleansinisessä bodyssa. kommentit olivat todella erilaisia ,vaikka oli siis sama lapsi kyseessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Klonkku:
Musta tuntuu että tyttöjä yritetään kasvattaa "nöyremmiksi" kuin poikia, sellanen perinteinen jako kilteistä tytöistä ja villeistä pojista :|

Meijän tytöt o ihan kauheita rakkareita....jatkuvasti saa olla puhuttelua pitämässä kun tappelevat tuolla kylän poikien kanssa....äitiinsä tulleet :ashamed:
 
Tosiaan, tytöiltä vaaditaan ehkä enemmän. Parempaa käytöstä, parempia numeroita. Yläasteella ruotsinnumeroni oli seitsemän, ja opettajan mielestä se oli huono. Minusta se ei tarkoittanut sitä ettenkö osannut ruotsia vaan sitä, ettei verbien taivutus jäänyt mieleen eikä jotkut sanatkaan. Silti pärjäsin sillä ihan hyvin kun sitä puhua piti.

Ja media se vasta suitsuttaakin sitä naisen ihannekuvaa, mutta mikä vastuu on äideillä tyttäristään?
 
Mua joskus veetuttaa naisten nöyryys. Kai se sitten tulee nöyristä tytöistä. Tuntuu siltä, että mitään ei pitäisi vaatia tai lyödä nyrkkiä pöytään. Sitten puhutaan: "kyllä niillä miehillä on vaikka mitä...", no miksi on? Ei tässä mitään sädekehää pään ympärille saa, vaikka miten nöyritelee ja on mieliksi. NIIH!
 
Alkuperäinen kirjoittaja joo:
Poikien autoleikit jo päiväkodissa laitetaan aina huoneen keskelle ja jostain syystä tyttöjen nuket jonnekin reunoille.
Poikien odotetaan pitävän ääntä, mutta jos tytöt meluavat, kaikki katsovat närkästyneinä (naapurit ainakin meidän lapsia)

jne jne jne

Niin totta. Poikien äitinä joskus harmittaa, miten paljon pojille annetaan anteeksi siksi, että he ovat poikia. Esim. jos tyttö lyö, siihen puututaan heti, mutta pojan lyömistä saatetaan katsoa läpi sormien ihan vain sukupuolen takia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PikKuinkkuli:
Alkuperäinen kirjoittaja Klonkku:
Musta tuntuu että tyttöjä yritetään kasvattaa "nöyremmiksi" kuin poikia, sellanen perinteinen jako kilteistä tytöistä ja villeistä pojista :|

Meijän tytöt o ihan kauheita rakkareita....jatkuvasti saa olla puhuttelua pitämässä kun tappelevat tuolla kylän poikien kanssa....äitiinsä tulleet :ashamed:

Mun likka on kans poikaa rämäpäisempi :saint:

On kans tainnu tulla äitiinsä :whistle:
 
kyllä.

ja se opetus/kasvatus lähtee todella pienistä sanoista ja piilevistä asenteista. huomannut, että samat ihmiset, jotka aikuisille ihmisille vaativat sitä tasa-arvoa, kohtelevat tyttö- ja poikalasta aivan eri tavoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja joo:
Poikien autoleikit jo päiväkodissa laitetaan aina huoneen keskelle ja jostain syystä tyttöjen nuket jonnekin reunoille.
Poikien odotetaan pitävän ääntä, mutta jos tytöt meluavat, kaikki katsovat närkästyneinä (naapurit ainakin meidän lapsia)

jne jne jne

Niin totta. Poikien äitinä joskus harmittaa, miten paljon pojille annetaan anteeksi siksi, että he ovat poikia. Esim. jos tyttö lyö, siihen puututaan heti, mutta pojan lyömistä saatetaan katsoa läpi sormien ihan vain sukupuolen takia.

emmä ole tollasta kyllä huomannut että katottas läpi sormien..
 

Yhteistyössä