V
vierailijako
Vieras
Olen parikymppinen nainen ja ongelmani on etten enää nykyään saa seksissä orgasmia-ei käy lähelläkään. Teininä kun aloitin seurustelun joka sitten kestikin vuosia, en ensimmäiseen vuoteen saanut enkä asiaa miettinytkään. Yksin sain nopeasti 30sek ja aina ja putkeenkin monta. Myös yhdynmässä sitten kun sain niin saatoin opittuani saada monta putkeen, muutenkin kuin klitorista kiihottamalla. Itsetyydytyksessä saan aina vain klitoriskiihotuksella. Ennen siis sain vaikka miten, nykyään en ollenkaan ja itsetyydytyksessäkin se on hirveän ponnistelun takana! Tämä on kestänyt n6kk-ei mikään mullistava aika mutta alkaa todella masentaa. Varsinkin etten saa kuin ähkimällä yksinkin. Seksi tämän uuden kanssa tietysti ensin jännitti enkä siksi tullut mutta 5kk olen ehtinyt jo häntä tuntea eikä tunnepuolella pitäisi olla mitään.
Käytämme vain kumia. Minulta poistettii. Mirena kk sitten ja luulin sen auttavan mutta eih. Ihan sama edelleen. En tiedä kehtaanko mennä lääkäriin tästä. Lihaksiston siellä pitäisi olla kunnossa, niitäkin reenailen.
En syö mitään lääkkeitä tms. Ymmärrän sen kierteen minkä olen itselleni saattanut aiheuttaa mutta pelottaa että tämä onkin joku pysyvä tila :'( jos en koskaan enää saa normaalisti! Kiihotun muuten ns normaalisti eikä ole suurempaa stressiäkään. En ymmärrä sitä neuvoa että ole ajattelematta asiaa koska en vaan voi olla ajattelematta
jos lopetan sen ajattelemisen niin olen kyllä niin turhautunut siinä pisteessä ettei koko seksi kiinnosta. Jotenkin vaikea kuvitella että se orgasmi sieltä vahingossa tulisi ajattelematta. Tämä nyt on vasta toinen vakava suhde mutta sen verran ymmärrän että näin vaikeaa sen ei minulla oitäisi olla! Vaikkein sillon teininäkään vuoteen saanut mutta sain silti yksin ja uskon että se oli harjoituksen puutetta. Nyt ei pitäisi olla. Ja kun se on niiin kaukana se orgasmi?? Harmittaa kun vaikka muuten on hyvää seksiä ja hyvä suhde mutta kun tietää että paremminkin voiso olla.. Ei kai kaikkea sitten voi saada
tällä kai menmään.. Ja miehessä ei tosiqan ole vikaa 