Orgasmi lääkärissä...

  • Viestiketjun aloittaja -Jasu-
  • Ensimmäinen viesti
Onnistuva mies.
Onhan se kiehtovaa ajatella nainen gynetuolis ja vielä mieslääkäri on tutkimassa.
Mitähän mieslääkäri ajattelee tuolloin.
Mitä nainen ajattelee ja tuntee.
Kun oma puoliso on normaalia halukkaampi, niin varmistaahan se sen mitä hän on ajatellut.
Luulisi naisellekin olevan mielekkäämpää tuntea tilanne miellyttävänä.
Moni kuitenkin kokee tilanteen epämiellyttävänä.

Voisin kuvitella tilanteen tuntuvan seksuaaliselta, jos itse sen haluaa niin.
Samoin lääkärillä voi olla seksuaalisia ajatuksia, mutta kumpikaan ei kuitenkaan toimi seksuaalisesti.
Siitä epätietoisuudesta mitä toinen ajattelee ja kokee tulee se hyvänolontunne.
Samoin käy eturauhastutkimuksessa.
Ainakin kun sen naislääkäri tekee.
 
Hoituri 44v.
Onnittelut vaan sille jos saa orgasmin gynetutkimuksissa, mutta enpä usko asiaan. 1900 luvun alussa naisia hoidettiin hysteriasta, mitä se sitten lieneekään. Vastaanotolla lääkäri klitorista kiihoittamalla antoi potilaalleen orgasmin ja auttoi hysterian hoidossa. Vanhoissa lääkärikirjoissa on mielenkiintosta asiaa kiinnostuneelle, kuten se että vastaanotolla ajeltiin häpykarvat pois ja peräruiske ennen tutkimuksia. Vanhoista hyvistä tutkimusasennoista on luovuttu häveliäisyyssyistä, kuten pyllistysasennosta, joka oli hyvä tietyssä tutkimuksessa. Erilaisia tutkimusasentoja on ollut monenlaisia, aika riettaan näköisiäkin. Mitä mahtaisi nykynainen ajatella jos lääkäri niihin pyytäisi.Piirroksia niistä kirjoissa on, netistäkin löytyy IMAGEFAP GYNO sivulta.
 
MIRVA 36.v.
Orgasmi lääkärin vastaanotolla,ei näinä aikoina,aikoinaan kyllä,kuten nimimerkki hoituri kirjoitti.36 vuotiaana olen ollut miespuolisten gynekologien vastaanotolla useammankin kerran, milloin kierukan asennuksessa tai muuten yleistarkastuksessa. Tavallisessa yksityislääkärin vastaanotolla asiat sujuvat tuttuun tyyliin, mutta eräs eteläsuomen sairaalassa tehty hyvinkin perusteellinen lääkärintutkimus on jäänyt mieleen. Parin päivän sairaalareissuni aikana sain kokea aika täydellisen lääkäritutkimuksen. Tutkimuksen suoritti vanhempi mieslääkäri hyvinkin fiksusti jutellen niitä näitä terveysasioista. Rinnat ja pimpin tutkittuaan, hän sanoi että sairaala toimii myös opetussairaalana ja onko minulla mitään sitä vastaan että olisin opetusnäytteenä opiskelijoille. Sen enempää ajattelematta suostuin asiaan. Mutta kaduin samantien suostumustani, kun sisään kutsuttiin kaksi nuorta miestä ja kolme nuorta naista valkoiset takit yllään. Tunsin olevani perverssiin leikkiin osallistujana ollessani alastomana gynotuolissa jalat ylhäällä reidet levällään jokaisen katseet suunnattu sheivattuun pilluuni. Lääkärin antaessa ohjeita jokainen teki sisätutkimuksen ja speculan käyttöharjoituksen. Ja sokerina pohjalla kaikki tunnustelivat myös peräaukkoani. Kaiken jälkeen sain kyllä kovasti kiitoksia uhrautuvaisuudestani. Myöhemmin olen monesti ajatellut kokemustani ja jotenkin juttu kiehtoo minua, ajatuksena olisin jossain näyttämöllä missä saisin peräruiskeen ja olisin gynotutkimusten kohteena. Katsojina alastomia miehiä runkkaamassa seisovia kyrpiään. Tilaisuudessa olisi myös arpajaiset, voittaja saisi suorittaa mieltymyksensä mukaisen tutkimuksen .
 
40-nen lady
Olen nelikymppinen timmi nainen. Ei minua jännitä gynekologin tutkimus. Itse asiassa se on ihan miellyttävää, kun osaa rentoutua! Jotenkin olen aina vähän märkäkin, niin spekulan laitto ei edes se tunnu yhtään miltään.

Olisihan se, jos joskus rohkaistuisi miesgynelle... Hmmm.
 
Paljastelua.
Olen vuosien mittaan tyydyttänyt varmaankin jonkinlaista paljastelun tarvetta varatessani vastaanottoajan aina hieman vanhemmilta miesgynekologeilta. 29 ikäisenä hoikkana, ja kurvikkaana olen ehkä perverssistikin tuntenut tiettyä jännitystä ja hyvänolon tunnetta ollessani aina alasti gynotuolissa haarat levällään tohtorin tutkittavana. Valmistaudun hyvin vastaanottoihin, rajaamalla karvoituksen ainoastaan kiitoradaksi, lakkaamalla varpaan ja sormien kynnet punaisiksi ja huolittelemalla muutenkin itseni. Yksityisvastaanotot, ei lääkäritalojen yhteydessä olevat, ovat kivan intiimejä.
 
Karita.
Seurustelin takavuosina pari vuotta lääketieteen opiskelijan kanssa ja sexileikkimme olivat aika rentoja. Nuori pilluni ja pyllyreikäni oli monet kerrat lääketieteellisen tutkimuksen kohteena. Monet kerrat " tohtori " tutki speculalla reiät, että onko neiti nussimiskunnossa. Pyllynreiän levitys tuntui erityisen riettaalta. Tohtorileikit kiinnostaisivat vieläkin, mutta en ole tohtinut sitä miehelleni ehdottaa. Silloinen poikaystäväni nykyinen gynekologi edesauttoi minut antamaan " kaikkeni " gynetieteelle.
 
Potilas"
Roolileikki piristää kummasti sexielämää. Kaikenlaista vuosien mittaan kokeiltuamme olemme neljävitosina päätyneet molempia kiinnostavaan lääkärileikkeihin. Aitoja välineitä ollaan hankittu reikien tutkimiseen. Mieheni väsäili gynotuolin sääret ylösnostettavilla tuilla, joka on ahkerassa käytössä instrumenttien kanssa, valkoinen takki antaa aitoutta. Emalikannuinen vanha peräruiske on jännän kiihoittava kun "tohtori" työntää mustan suuttimen peräaukkooni. Monta orgasmia olen "gynekologin" vastaanotolla saanut.
 
Kröhöm
Tosi vanha keskustelu mutta vastaanpa nyt jos joku tätä tulee vielä lukemaan. Todellaki on mahdollista saada orgasmi gynekologilla, itse sain ihan ensimmäisellä gynekäynnillä koskaan enkä ollut seksuaalisesti kiihottunut. Ympäristö vaan oli lämmin ja lääkäri helläkätinen, niin lopussa sattu tökkäsemään jotain kohtaa mikä sai minut supistelemaan. Lääkäri oli siis keski-ikänen nainen ja en tosiaan ollut kiihottunut mutta kun noin kävi, nii lääkäri lopetti siihen paikkaan ja itse en edes kunnolla ymmärtäny sen olleen orkku (koska tuli niin nopee eikä yhtään latautuneessa tilanteessa) mutta tajusin silti hävetä silmät päästäni.
Tänään kävin opiskelijaterveydenhuollon gynellä (edellinen oli yksityisen lääkäriaseman) ja kokemus oli samanlainen ku tässä ketjussa kuvatut; kylmää, ylivaloisaa, uskomattoman noloa, sekä metallinkylmiä instrumentteja ja auts.
Eli kokonaisuudella on suuri vaikutus! Jos lamppu paistaa suoraan silmiin ja lääkäri vaa tunkasee jutut kärsimättömästi jääkylminä sisään nii ihan eri asia ku jos on ottaa potilaan kokonaisuutena huomioon.
 
vierailija
Orgasmi lääkärin vastaanotolla,ei näinä aikoina,aikoinaan kyllä,kuten nimimerkki hoituri kirjoitti.36 vuotiaana olen ollut miespuolisten gynekologien vastaanotolla useammankin kerran, milloin kierukan asennuksessa tai muuten yleistarkastuksessa. Tavallisessa yksityislääkärin vastaanotolla asiat sujuvat tuttuun tyyliin, mutta eräs eteläsuomen sairaalassa tehty hyvinkin perusteellinen lääkärintutkimus on jäänyt mieleen. Parin päivän sairaalareissuni aikana sain kokea aika täydellisen lääkäritutkimuksen. Tutkimuksen suoritti vanhempi mieslääkäri hyvinkin fiksusti jutellen niitä näitä terveysasioista. Rinnat ja pimpin tutkittuaan, hän sanoi että sairaala toimii myös opetussairaalana ja onko minulla mitään sitä vastaan että olisin opetusnäytteenä opiskelijoille. Sen enempää ajattelematta suostuin asiaan. Mutta kaduin samantien suostumustani, kun sisään kutsuttiin kaksi nuorta miestä ja kolme nuorta naista valkoiset takit yllään. Tunsin olevani perverssiin leikkiin osallistujana ollessani alastomana gynotuolissa jalat ylhäällä reidet levällään jokaisen katseet suunnattu sheivattuun pilluuni. Lääkärin antaessa ohjeita jokainen teki sisätutkimuksen ja speculan käyttöharjoituksen. Ja sokerina pohjalla kaikki tunnustelivat myös peräaukkoani. Kaiken jälkeen sain kyllä kovasti kiitoksia uhrautuvaisuudestani. Myöhemmin olen monesti ajatellut kokemustani ja jotenkin juttu kiehtoo minua, ajatuksena olisin jossain näyttämöllä missä saisin peräruiskeen ja olisin gynotutkimusten kohteena. Katsojina alastomia miehiä runkkaamassa seisovia kyrpiään. Tilaisuudessa olisi myös arpajaiset, voittaja saisi suorittaa mieltymyksensä mukaisen tutkimuksen .
 
Viimeksi muokattu:

Kaikenmoiset lääkärissä tapahtuvat lähentelyt voi unohtaa,pelkkää fantasiaa kaikki,ja eikö alkuperäinen kysymys ollutkin että rouva sai ITSE orgasmin? ei sitä lääkäri hänelle tietentahtoen aiheuttanu?
Hei se lukemisen ymmärtäminen taitaa olla hiukka hakusessa,jokaiselle voi käydä missä vaan ihan mitä vaan jos sitä itse haluaa,toki lääkärit ei niihin puutu,he ovat kaikkeen tottuneet ja ovat vaitiolo velvollisia
 
biau
Lääkäri, tai muutenkaan ammattitaitoinen henkilökunta ei kohtaa potilasta seksuaalisesti, joten tuskinpa lääkärillä tai hoitajalla seksuaalisia mielikuvia syntyy potilastaan kohtaan. Tutkiessa täytyy havainnoida ja tarkkailla niin monta muuta asiaa, että seksi siinä vähiten on mielessä - saatika seksi potilaan kanssa.

Siinä missä mies voi saada erektion lääkärin tutkiessa eturauhasta, mutta ei koe silti tilannetta seksuaalisena, voi ihan samalla lailla naisella kostua emätin sinne jotain työnnettäessä eikä nainenkaan sitä välttämättä koe seksuaalisena. Kyseessä on tuolloin ihan vain toiminnallinen reaktio (ja ammattilaiset sen tietävät), ei mitään kummempaa ja voin vakuttaa, että terveydenhuoltohenkilökuntakaan ei asiasta muuta ajattele.
 
Onnistuva mies.
Kyllä tuon hoitohenkilökunnan asenteen voi helposti ymmärtää.
Se on eriasia miten potilas sen kokee.
Hän voi kuvitella tilanteen seksuaalisena.
Riippuu tietysti siitäkin miten sairas on.
Itse olen ollut täysin alastonna vastaanotolla.
Tietyllälailla tuntui jopa mukavalta.
Mielessä kävi mitä naiset ajattelevat.
Positiivinen tunne siitä on jäänyt, koska jälkeenpäin sitä tilannetta olen useinkin ajatellut, ja oikein mukavana kokemuksena.
Toivottavasti heillekin jäi hyvämieli.
Se jäi mietityttämään, olisiko minun pitänyt jotenkin häpeillä ja yrittää peitellä itseäni.
 
biau
Potilas toki voi kokea sellaisetkin tilanteet seksuaalisina joita hoitohenkilökunta ei koe. Ihmisen on turha nolostella omaa ruumiistaan.

Seksuaalinen häirintä on sitten aina epäsopivaa käytöstä ja ihmiset saisivat hävetä, jos sellaiseen syyllistyvät, mutta normaalisti ihminen osaa käyttäytyä myös hoitohenkilökuntaa kohtaan hyvin eikä sellaiseen syyllisty.
 
Onnistuva mies.
Onko se jo seksuaalinen kokemus, jos tuntee olonsa mukavalle, kun saa olla alasti vastakkaisen sukupuolen nähden.
Mitään varsinaista seksitoimintoa en silloin ajattele.
Ainoastaan se hyvänolontuntemus vallitsee mielen.
Mutta jos se tuntemuskin pitäisi jotenkin estää, niin sen pois kitkeminen tuntuu vaikealta.
Pitäisköhän sen takia mennä lääkäriin?
Ehkei tuo lääkärillä käynti se suurin ongelma ole.
Vaikeammaksi tilanne tulee tavallisessa elämässä, kun silloinkaan en osaa hävetä alastomuuttani.
Samat hyvät tuntemukset tulee silloinkin.
Tuolloin se näkevä osapuoli saattaa loukkaantua.
Ainakin, jos he ymmärtävät väärin.
Minulle alastomuus ei ole yhtäkuin seksi.
Usein minä yksinollessa olen ilman vaatteita, ja sekin tuntuu mukavalle.
Pitäisköhän muuttaa erakoksi korpienkätköihin?
 
biau
Onko se jo seksuaalinen kokemus, jos tuntee olonsa mukavalle, kun saa olla alasti vastakkaisen sukupuolen nähden.Ainoastaan se hyvänolontuntemus vallitsee mielen.Mitään varsinaista seksitoimintoa en silloin ajattele.
Sanoisin, että on, jos sinulle itsellesi tulee/nousee tilanteesta seksuaalisia tunteita, jos koet seksuaalista mielihyvää (en tarkoita tässä seksiin ryhtymistä, vaan ihan vain seksuaalisen mielihyvän tunnetta). Siinähän ei ole mitään väärää: ihmisille syntyy seksuaalisia tunteita monesta asiasta, mutta se ei merkitse aina sitä, että siinä olisi jotain väärää: kyse on vain tunteesta, ei toiminnan aloittamisesta tai siihen ryhtymisestä.

Mutta jos se tuntemuskin pitäisi jotenkin estää, niin sen pois kitkeminen tuntuu vaikealta.
Pitäisköhän sen takia mennä lääkäriin?
Miksi sinun pitäisi estää tuo tuntemus? Lääkäriin tulee mennä, jos joku asia kehossa tai mielessä häiritsee elämää. Jos asia häiritsee sinua, silloin ehkä kannattaisi mennä lääkäriin. Jos asia ei häiritse sinua, lääkärikäynti olisi turha.

Vaikeammaksi tilanne tulee tavallisessa elämässä, kun silloinkaan en osaa hävetä alastomuuttani.
Eihän alastomuutta pitäisikään hävetä. Moni, etenkin naiset, nolostelevat alastomuutta, koska median luomat paineet ovat saaneet sen aikaan.

Samat hyvät tuntemukset tulee silloinkin.
Tuolloin se näkevä osapuoli saattaa loukkaantua.
Niin saattaa. Siksi ihmisillä on kyky säädellä käytöstään siten, ettei toimi tilanteissa seksuaalisesti värittyneillä tavoilla ja että julkisesti ei ainakaan pidetä sopivana alastomana kuikuilua, kotipiirissähän saa olla niin nakkena kuin haluaa. On totta, että joidenkin ihmisten mielestä jopa alaston keho on siveetön, tai vaikka pelkästään sekin, jos naisilla sattuu näkymään nännit paidan alta, niin jotkut pitävät sitäkin siveettömänä ja/tai seksikutsuna . Sellaista se elämä on, ihmisiä on niin moneen junaan.

Ainakin, jos he ymmärtävät väärin.
Minulle alastomuus ei ole yhtäkuin seksi.
Usein minä yksinollessa olen ilman vaatteita, ja sekin tuntuu mukavalle.
Pitäisköhän muuttaa erakoksi korpienkätköihin?
Niin minäkin olen usein kotona ilman vaatteita, tai en ihan ilman vaatteita: alusvaatteissa. Minulla ei siihen kyllä mitään erityisempää mielihyvää liity, vaan ihoni n hyvin herkkä ja vaatteet usein kutittavat tai ärsyttävät, joten olen mieluummin ilman, jos ei ole juuri silloin käytettävissä iholle mukavaa vaatetta. Alusvaatteita pidän hygieniasyistä: ihmisen alapäässä on myös terveydelle haitallisia bakteereja enkä toivo niiden leviävän ympäriinsä kotiani. Tulee vain liikaa pestävää ja siivottavaa, jos ei käytä vaatteita lainkaan ja haluaisi kuitenkin jossain vaiheessa päivää vaikka situa sohvalla tai tuolissa jatkuvan lattialla seisomisen sijaan. Ja sohvapäällisten pesu ja takaisin laittaminen on helvetillistä puuhaa pelkän alastomuuden tähden.
 
Onnistuva mies.
Suuri kiitos asiallisesta kirjoituksesta.
Sanoisinko harvinaista herkkua.

Tuon hygienia-asian kanssa olen samaamieltä.
En minäkään istuskele tuoleille alastonna.
Harvoin olen edes niin pitkään ilman vaatteita, ettei seisoa jaksaisi.
Tietysti siitäkin syystä, ettei vaimo halua nähdä minua ilman vaatteita.
Yleensä kuljen saunaan makuuhuoneesta ilman vaatteita, ja aamujumppa ilkosillaan on kiva.
Ilmavita ja pieni viileys tekee siitä miellyttävän, ja kun pukeutuu, niin tunne on samantyylinen, kuin olisi avantouinnilla käynyt.
Vähän lievempi, mutta kiva.
Kerran on käynyt saunaan mennessä, että yksi sukulaisnainen tuli käymään.
Hän totesi, jaa täällä ollaan aatamin asussa.
Hyvä mieli tuostakin tuli.
Toivottavasti myös hänelle.
Kyllä syrjäisellä metsätiellä alasti kulkeminen on mieluisaa.
Jos vaikka alaston nainen tulisi vastaan, niin olisihan se mukavaa.
Oho lipsahti vähän viktiota mukaan.

Sitten vastaus siihen miksi alastomuuden aihuttama mielihyvä pitäisi saada vähenemään.
Kun se mielihyvä tulee, niin en oikein osaa myöskään peitellä tai varoa.
Se lääkärillä käyntikin alkoi mietityttää olisiko sittenkin pitänyt osata peitellä sitä alastomuutta.
Jos ihminen peittelee, niin eikö se kerro, että häpeää.
Mutta jos ei, niin onko se jo seksuaalisuuteen viittaavaa, eli jo hyvin lähellä seksuaalista häirintää?

Sitten on vielä se epäselvyys voiko esim vuositarkastuksissa hoitajalta kysyä seksuaalisista asioista?
Hoitajan taholta sellaista kysymystä ei ole tullut.
Olen vähän odottanut, ja siksi, kun sanotaan toimivan seksuaalisuuden edistävän hyvinvointia.
Jos itse kysyn, niin voinko olla varma ettei sitä tulkita seksuaalisena häirintänä.
Myös se mietityttää, kun asiallinenkin puhe saattaa vaikuttaa kiihottavasti, tai ainakin niitä hyvänolontuntemyksia.
Voiko hoitaja huomata tuntemukseni, ja jälleen ollaan seksuaalisessa häirinnässä.

Joko perustelut riittää siihen, miksi seksuaalisen hyvänolontunteen tulemista pitäisi vähentää?
 
biau
Sitten vastaus siihen miksi alastomuuden aihuttama mielihyvä pitäisi saada vähenemään.
Kun se mielihyvä tulee, niin en oikein osaa myöskään peitellä tai varoa.
En nyt taida ihan ymmärtää mitä tarkoitat tuolla mielihyvän tulolla tai sillä ettet osaa sitä peitellä tai varoa. jäin miettimään, että miten milihyvää ylipäätään peitellään, kun sehän on sisäinen tunne, vai tarkoititko, että sinulle tulee erektio etkä peittele sitä.

No, oli miten oli, ei sillöä oikeastaan ole väliä. Oletko muuten koskaan kuullut naturisteista? Ovat ihmisiä, joille alastomuus on täysin luonnollinen asia, heillä on omia yhdistyksiä, tapahtumia ja nautristeille on omia uimarantojakin, tai alueita yleisiltä uimarannoilta. Siellä siis saa olla ihan vapaasti alasti eikä kukaan tule paheksumaan.

Se lääkärillä käyntikin alkoi mietityttää olisiko sittenkin pitänyt osata peitellä sitä alastomuutta.
Jos ihminen peittelee, niin eikö se kerro, että häpeää.
Mutta jos ei, niin onko se jo seksuaalisuuteen viittaavaa, eli jo hyvin lähellä seksuaalista häirintää?
Ei peittely välttämättä kerro häpeän tunteesta, peittelyä voidaan tehdä monista motiiveista käsin.

Sitten on vielä se epäselvyys voiko esim vuositarkastuksissa hoitajalta kysyä seksuaalisista asioista?
Hoitajan taholta sellaista kysymystä ei ole tullut.
Vain miehet pohtivat tuota kysymystä, olen huomannut. Kaikesta terveyteen liittyvistä asioista voi kysyä terveydenhuoltohenkilöstöltä. Jos kysymys ei kuulu sen ammattilaisen aihepiiriin, hän ohjaa sitten eteenpäin, potilaan ei odoteta sitä tietävän, ellei se ole täysin ilmeistä.

Olen vähän odottanut, ja siksi, kun sanotaan toimivan seksuaalisuuden edistävän hyvinvointia.
Jos itse kysyn, niin voinko olla varma ettei sitä tulkita seksuaalisena häirintänä.
Myös se mietityttää, kun asiallinenkin puhe saattaa vaikuttaa kiihottavasti, tai ainakin niitä hyvänolontuntemyksia.
Sinähän pidät ne tuntemukset omana tietonasi, eikö niin? Siis silloin kun olet lääkärissä ja koet mielihyvää siitä, että olet alasti toisen ihmisen edessä, etkä ala kertomaan siitä tyyliin, että "aiai, kun veri alkaa kiertää peniksessä, kun saan riisua sinulle"? Jos siis teet viimeistä, se voi hyvinkin olla seksuaalista häirintää, koska et sano sitä seksikumppanillesi. Se riippuu siitä mitä tekee, mutta siis pelkkä kysyminen seksiasioita tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista on täysin normaalia.

[/QUOTE]Voiko hoitaja huomata tuntemukseni, ja jälleen ollaan seksuaalisessa häirinnässä.[/QUOTE]
Varmaan jossain tilanteessa voi huomata, mutta niin kauan kun sinä et tartu hoitajaan kiinni fyysiesti tai ala ehdottelemaan hoitajalle seksuaalista kanssakäymistä, niin tuskinpa syyllistyt mihinkään.

Siis pelkästä tunteestahan ei voi tulla seksuaalisen häirinnän syytettä, ei mitenkään. Siiitä sitten, että mitä sillä tunteella teet, voi tullakin syyte. siis jos koet mielihyvän tunnetta jotain ihmistä kohtaan ja sitten lupaa kysymättä menet vaikka tarttumaan toisen rintoihin, tai nipistämään takapuolesta, tai työntämään sormia toisen pikkuhousujen alle yms. , niin silloinhan se on väärin, Mutta silloin ei enää olekaan kyse pelkästä tunteesta, vaan myös toiminnasta. Tai jos olet potilaana ja ehdotat hoitajalle seksuaalista kanssakäymistä, eihän se ole soveliasta, kuten ei olisi, jos hoitaja ehdottaisi sinulle seksuaalista kanssakäymistä. Jos saat erektion kun lääkäri tunnustelee eturauhastasi, niin silloinhan on selvää, että et ole syyllistynyt seksuaaliseen häirintään. Jos sen sijaan koitat kellistää lääkärin tutkimuspedille tai alat ehdottelemaan hänelle seksiä kanssasi, silloin syllistyt. Minusta vain nyt tuntuu siltä, etten oikein osaa vastata "oikein", tai että ehkä en taja mitä yrität kysyä. Taitaa olla nälkä eikä aivot toimi siksi kunnolla.

Joko perustelut riittää siihen, miksi seksuaalisen hyvänolontunteen tulemista pitäisi vähentää?
Ehkä. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että ei kenekään pidä koittaa suitsia tunteitaan: harvoinhan tunteet mihinkään johtavat. Minun on vaikea vastat tuohon, kun tosiaan en nyt ymmärrä mitä tarkoitat tuolla seksuaalisen hyvänolon tunteen tulemisella, että puhutko tosiaan vain tunteesta vai erektiosta. Erektionkin kyseessä ollen, niin harva mies pystyy erektiotaan kontrolloimaan siten, että jos tulee päälle, niin seuraavassa sekunnissa sen saa pois. Minulla on eräs hyperseksuaalinen miespuolinen tuttava ja hänelle oli joskus ongelmana se, että sai erektion hieronassa eikä halunnut aiheuttaa naispuoliselle hierojalle tunnetta siitä, että mies ajattelisi seksiä tuon hierojan kanssa. Hän sitten kertoi ratkaisseensa sen siten, että masturboi ennen hierontaa.
 
Onnistuva mies.
Olen kuullut natureista, ja varmaan minultakin onnistuisi helposti.
Vaimo on kyllä erimieltä, joten se siitä haaveesta.

Sitten yritän selittää tuota kokemaani tunnepuolta.
Erektiosta ei ole kysymys.
Eikä ole tähänmennessä lääkärille näyttäytynyt.
Vaimon kanssa ollessa on tilanne toinen.
Tarkasti sitä tunnetta on vaikea selittää, jos kysyjällä ei ole omakohtaista kokemusta.
Tunne on muualla kehossa ei siellä sukuelimissä laisinkaan.
Jotenkin se siitä riisuuntumesta ja alastomuudesta tulee, varmaan pieni jännityskin on mukana keitoksessa.
Yksinollessakin tuntemus tulee, mutta kylläkin lievempänä.
Sama tuntemus on mukana, kun seksuaalisesti kiihotun vaimolle, siinä sitten on erektio mukana, ja antaa oman lisämausteen tunteelle.
Tuon tunteen saan aikaan myös ajatuksin.
Ajattelen jonain rauhallisena hetkenä jotakin miellyttävää kokemusta.
Ja tuo tuo hetki alastonna hoitajien ja lääkärin katsellessa on yksi käytetyimmistä tilanteista jota käytän ajatuksissani.
On vielä toiminut hyvin.
Näin kirjoitellessakin tulee välillä hyviä ajattelunaiheita.

Itse olen kuvitellut kaikkien ihmisten kokevan tuon hyvänolontunteen.

Samaan tunteeseen voi päästä myös hellästi hyväillen.

Sitten se arveluttavin osuus.
Jospa hoitaja saakin sen hyvänolontunteen, ja saa kuvan että minä olemuksellani vaikutan häneen seksuaalisesti, eli häiriten.

Seksuaaliset kysymykset voi johtaa myös tuohon samaan tilanteeseen.

Sitten on aihe seksuaalisuuden hallinta, eli voidaanko sitä opettaa ja opiskella.

Lisäkysymyksiäkin tulee, jos vaan jaksatte vastailla.
 
biau
En osaa kuvitella, että tunne voisi olla väärin missään tilanteessa. Jos koet mielihyvää tuollaisessa tilanteessa, sitten koet. Ja varmasti jokainen kokee koko kehoon leviävää mielihyvää milloin mistäkin asiasta, se on sitten yksilöllistä millaisessa tilanteessa se tapahtuu. Mielestäni sellaista on turha hävetä. Eikö ole normaalia, että on tunne-elämä ja että tuntee itsensäkin niin hyvin, että tietää, että mistä pitää. Itse olen kinesteettinen ihminen, eli tuntoaisti on minulle ehkä tärkein aisteista, näin saan mielihyvää eniten tuntoaistin kautta. Alastomuus ei aiheuta minussa mitään reaktiota ellen ole valmiiksi kiihottuneessa tilassa.

Terveydenhuoltohenkilökunnan koulutukseen sisältyy myös seksuaaliterveysopastusta, joten tuskinpa mikään seksuaalisuuteen liittyvä kysymys ole heille vaikea vastattavaksi tai kuultavaksi.

En usko, että silloin, kun ollaan hoitotilanteessa, yksikään hoitohenkilökunnan jäsen alkaa kuvitella, että joku potilaan sanoma seksuaalisuuteen liittyvä asia olisi heihin kohdistettu – ellei potilas sitten kohdista sitä asiaa suoraan heille. Sellaistakin tapahtuu ja ne ovat kyllä niin suoraan kohdistettuja, ettei niistä voi erehtyä eikä siihen sisälly kysymys tai keskustelu seksuaalisisista aiheista, vaan ne ovat aivan suoria seksiehdotuksia tai fyysistä häirintää. Ja usein tällaiset potilaat ovat mielenterveydeltään hyvin sekaisin, esimerkiksi psykoosit tai sitten vaikka sairastavat pitkälle edennyttä dementiaa, johon kuuluu käytöshäiriöitä. Näin ollen pelkästä seksuaalisuuteen liittyvästä kysymyksestä tai keskustelusta tuskin kukaan hoitohenkilökuntaan kuuluvaa saa muunlaista kuvaa. Se on arkipäivää siellä.

Mutta kuinka sinun vaimosi voi estää sinua harrastamasta jotain, josta voisit pitää, siis ymmärrän kyllä, että jos hän on seksuaalisesti ahdistuneempi tapaus, hänestä voi oikeasti tuntua, että toisen näkeminen alasti on aina seksuaalisävytteista tai vaikka jopa rivoa, mutta ajattelin, että jos esimerkiksi jos pidät alasti olosta etkä kotona saa sitä olla, niin mitä jos menet uimaan rannan naturistipuolelle, niin eihän se sinun vaimollesi kuulu: sinähän menet vain uimaan. Silloinhan vaimosi ei edes tarvitse olla mukana, tokihan voit mennä itseksesi vaikka lenkille, mikset voisi sitten mennä uimaan? Sitähän nautrismi on yksinkertaisuudessaan. Naturistirannoilla ei voi satuttaa muita, koska kaikki tietävä kylteistä, että kyseessä on naturistiranta ja jos sinne menee, silloin myös hyväksyy sen, että ympärillä on alastomia ihmisiä.
 
Onnistuva mies.
Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta.
Tuota lukiessakin tuli se hyvänolontuntemus.

Hyvä kun tätäkautta saan vastauksia kysymyksiini, eikä terveydenhoitoa tarvitse rasittaa.
Varmaan kaipaan sitä hyväksyntää seksuaalisuudelleni, ja olen sitä nyt saanut tältä.

Vähän tuli terveyskeskuksessa toisenlainen käsitys, kuin mitä kerroitte.
Voi se tietysti kiireestäkin johtua, tai sitten koin sen väärin.
Eturauhasvaivoja on ollut, ja lääkkeillä korjaantunut.
Vuositarkastuksen yhteydessä myös asia tuli esille, ja joitakin kysymyksiä oli minulla.
Tietysti keskustelu oli suurimmalta osalta onnistunutta.
Mutta se kun hän siirsi keskustelun helposti toiseen aiheesee, ja yhdenkerran palasin takaisin, sitten sekin karkasi muihin aiheisiin.
Kyllä tuosta minulle tuli se käsitys, ettei ole soveliasta jatkaa.

Naturistirannan löytäminen ei ole kovin helppoa.
Ajatuksissani voin kyllä vierailla siellä ja hyvältä tuntuu sekin.
Padasjoen nakujuoksukin olisi kiva kokemus.
Sitä voi netistä katsella, kuvitella olevansa mukana.

Kyllä kosketuksesta minäkin pidän.
Alastomuus ja halaus olisi hyvinkin mukavaa.
Jälleen on se hyvänolontunne mukana.

Jos nyt vielä halutaan puhua seksuaalisesta kiihottumisesta.
Ensinnäkin seksuaalisesti kiihotun vain vaimosta, ellei noita hyvänolontuntemuksia lueta seksuaalisuuteen.
Yhdyntä tulee kysymykseen ainoastaan vaimon kanssa.
Minä kiihotun helposti kosketuksesta, näkemisestä ja seksiin viittaavasta puhumisesta.
Vaimon mielestä olen hetivalmis.
Hän itse tarvitsee enemmän aikaa.
Pitäisi olla pitkään lähekkäin.
Ei siinä mitään, mutta se milloin hän täysin valmis jää hämärän peittoon.
Onkohan siihen jokin merkki olemassa jota en tunnista.
 
Yhteistyössä