Orgasmin tuottaminen yhdynnässä: kokemuksia ja haastetta

  • Viestiketjun aloittaja Juha
  • Ensimmäinen viesti
Juha
Tämän kirjoittamisen laukaisi kokemus viikonloppuna joka johti laajempaankin pohditaan orgasmin saamisesesta / tuottamisesta naisella.

Mulla oli sellainen kokemus viikonloppuna kun olin naisen kanssa niin hän kyllä halusi monta kertaa vuorokauden aikana ja sanoi, että tuntuu niin hyvältä ja miten voi olla näin hyvä ja että ei oo koskaan ollut näin kiihottunut. Eli vaikuttaisi hyvältä MUTTA... Hän kuitenkin kysyi voiko sormettaa itseään yhdynnän aikana samalla. Ja sittenhän hän saikin noin 5:n minuutin sisään. Mulle jäi vahva kuva, että moni kehu jonka sain oli vain jotta en loukkaantuisi jos hän sormettaa samalla itselleen orkun. Sit otin aiheeksi tämän session jälkeen ja kysyin onko yleistä että hän ""joutuu"" sormettaan samalla saadakseen ja sanoi, että on kerran saanut pelkällä yhdynnällä. Mutta sanoi vielä, että onhan se aina kivempaa jos yhdynnässä voi saada orkun. No muahan alkoi tää asia sitten suoraan sanottuna vituttamaan, en tosin hänelle sitä purkanut mutta mulla ei kyllä fiiliksiä kaikista kehuista huolimatta jos en pysty tuottamaan orgastmia kumppanille itse ja yhdynnässä, ainakin jos se kerta on mahdollista ja on jo tapahtunutkin aiemmin. Eli...

Minkälaisia vinkkejä antaisitte????

Mä koitin mennä sellaiseen kulmaan, että klitoris saisi kosketusta yhdynnän aikana.. ts toin vartaloani eteenpäin jotta kulma jyrkkenisi mutta se ei tuntunut ainakaan vielä riittävän. Onkohan teillä naisilla kuinka tärkeää se, että jos orgasmia haetaan niin intensiivisyys ja tahti pitäisi olla aika voimmakkaat? Kun katsoin hänen sormiensa työskentelyä siinä ohella niin huomasin, että aikamoisella tahdilla hän niitä siellä liikutteli. Aika rivakasti vois olla oikea termi. Tarvisiko sit kenties vain ottaa kovemmin hänet... no tietty pitää jutella hänen kanssaan lisää aiheesta ja niin teenkin mutta jos en saa suoraa vastausta tai hän ei osaa tai uskalla kertoa niin voisinko saada teiltä naislukijat tai orgasmeja tuottaneet miehet, apuja? Naiseni sanoi, että ""tule vain syvemmälle ja että se tuntuu hyvälle"" ja veti mua puoleensa.. ehkä siitä sitten jotain vinkkiä että pitäisi ottaa rohkeesti ja rankasti vain..? Munani ei pitäisi olla aivan onnettoman kokoinen. Se on 16 pitkä ja 4 paksu.

Ja noin muuten.. kuinkahan yleistä se sitten on, että nainen saa yhdynnässä orkut pelkästään miehen toimesta. Nyt se on kyllä avautunut koko haasteellisuudessaan se orgasmin hankkiminen naiselle.

Millaisia kokemuksia??
 
n40
<<kuinkahan yleistä se sitten on, että nainen saa yhdynnässä orkut pelkästään miehen toimesta.


Erittäin harvinaista. Siis jos tarkoitat sitä, että pelkkä kalun liikuttaminen emättimessä tuottaisi orkun.

Muutenkin tulin lähinnä surulliseksi ja turhautuneeksi lukiessani viestiäsi. Olet ihan hakoteillä. Ja reaktiosi on sama kuin minun kokemusteni mukaan monen miehen on. Eli ette kestä sitä, jos naiselle tai siis naisen klitorikselle pitäisi antaa kiihoketta eli sormeilua, jotta nainen saa.

Puhumattakaan, että miehisyys kestäisi AKTIIVISEN naisen. Tai naisen ei siis saa tehdä ITSELELEEN mitään että se laukeaminen tulisi.

MIksi ei?

Eikö se ole miljoona kertaa parempi, että nainenkin saa ja on siis tyydytetty ja onnellinen?

Ei minua ainakaan haittaa, jos mies ""joutuu"" vaikka itse vähän runkkaamaan, että saa kalun seisomaan niin tykysti, että vaikka kondomi menee päälle (keski-ikäisten/vanhempien miesten ""ongelma""; uuden kumppanin kanssa jännitysongelma).

Eikö hyvä olo ja nautinto ole pääasia?

Pilaat kuule koko suhteen jos nyt otat pulttia eli vitutusta siitä, että naisesi tietää miten saa. Minusta on upeaa, että hän uskaltaa runkata aikanasi. Minulta sen tekeminen on vaatinut ja vaatii todella paljon rohekutta. Olen yrittänyt opetella, sillä haluan saada myös miehen kanssa. Mutta yksi este sille saamiselle on juuri tuo, että se vituttaa miehiä. Eli koko tunnelma menee pilalle. Kyllä sen huomaa.

Halaus sinulle. Sinulla on upea eroottinen nainen sängyssäsi. Älä pilaa tätä! Muuta asennettasi.

Eikö ole upeaa, että naisesi osaa nauttia eroottisuudesta? Seksistä?
 
n40
Ja kyllähän se seksi voi tuntua hyvältä, siis tautisen hyvältä vaikka ei laukeakaan. Eli on juuri siinä kohdalla, että miltei laukeaa. Ja sitten joku 5 min sormetus auttaa. Mikä siinä muka on väärin?

Lujaa ja kovaa naiminen on ihanaa, mutta ihan käytännön syistäkin samalla hetkellä miehen on mahdoton sormettaa naista. Miksi nainen ei saisi itse tehdä sitä? Miksi se on sinulta pois? Naisen nautinto?

Turhautuneeksi jääminen (eli melkein orkku) on ihan hirvittävä kestää.
 
Typy
Samaa mieltä tuon n40:n kanssa.. Aivan hyvin nainen voi sormettaa itseään samalla... Tässä taas tulemme toki siihen, että ottaako se miehen itsetunnon päälle jos ei kokonaan itse saa naista laukeamaan....
 
Juha
Annoit kyllä n40 näkökulmaa asiaan olemalla suora mulle =)

Ei, mä en ole enkä halua olla itsekäs ja totta kai arvostan sitä, että nainen on avoin ja rohkea, enhän muuten pääsisi edes jäljille! Mutta mulla nyt vain on niin vahva halu tyydyttää naiseni, että ehkä se sitten käy mua vastaan lopulta. Hän kyllä sanoi jälkikäteen vielä, että oli ihanaa seksiä. Ehkä mä sit vaan oon liian perfektionisti. Ja sitä kautta se vaikuttaa tunnelmaan... se on kyl varmasti oleellinen tekijä.

Ja todellakin, orgasmi tietysti naiselle, tavalla tai toisella. Sitä vaan tekisi mitä tahansa, että se voisin olla minä joka sen tuottaa. Onhan ne kädet sitten kyllä joo kanssa. Ja suu.

Oli mullakin sitä seisomisongelmaa siinä alussa ja vakuutinkin hänelle, ettei se ole kiinni hänestä. Kuten ei ollutkaan, vaan kello oli niin paljon ja vireystila alkoi oleen jo heikoilla. Aamulla sitten onnistui paremmin.

Mut ehkä suurin vinkki minkä osasit antaa on toi tunnelma. Nainen sanoikin, että joka kerta tuntui paremmalta ja paremmalta.

Kait nää on juttuja joihin vaatii lähes poikkeuksetta sen tietyn ajan ja tuntemuksen jota ei voi saavuttaa heti.
 
m43
Olen samaa mieltä kanssasi n40. Tiedän että nainen ei saa läheskään joka kerta orgasmia pelkässä yhdynnässä joten olen sanonut muutamille naisille joiden kanssa olen ollut ""silleen"" että tekisivät sen itselleen. Ja kuinka ollakkaan, on aivan mahtavaa katsoa kun nainen saa sen omin avuin. Ja kuinka onnellisia ja tyytyväisiä ovat sen jälkeen. Omaa itsetuntoani ei kolhi ollenkaan se että nainen hoitelee itsensä, minusta se on pelkästään positiivista. Ketjun aloittajalle sanoisin että ei se pelkällä jyystämisellä se orkku tule(aina). Siinä tarvitaan muutakin kuin suuri tai pieni kulli. Rakastelu on yhteispeliä jos aiotaan saada sekä mies että nainen tyytyväiseksi. Onnea jatkossa...
 
Diva30
Juhalle (ja miksei muillekin miehille) tiedoksi:

Mulla on itselläni sama ""ongelma"" kuin naisellasi eli en laukea yhdynnässä. Sitä ei vaan ole tapahtunut koskaan. Olen hyvin seksuaalinen ihminen enkä missään nimessä frigidi, mutta saan orgasmin ainoastaan suulla tai käsin tyydytettynä. Miehelleni tämä asia vaati muutaman keskustelun suhteemme alussa. Hän koki itsensä liian pieneksi/huonoksi sängyssä kun ei pystynyt ""tuottamaan"" mulle orgasmia yhdynnässä. Tosin hän pystyi ja pystyy edelleen tuottamaan mulle orgasmin suullaan ja käsillään alle viidessä minuutissa. Ei tunnu olevan hänelle enää mikään suuri kysymys!

Kyse ei siis ole sinusta, vaan todennäköisesti kyseisen naisen fyysisistä ominaispiirteistä... Kai tiedät että OIKEASTI harvat naiset saavat orgasmin pelkässä yhdynnässä! Esileikit kunniaan...

Voisit koittaa tyydyttää naisesi esim. panemalla takaapäin ja hyväilemällä samalla hänen klitoristaan tai anna hänen itse hyväillä sitä. Tekee taatusti gutaa! Luulisin sitä paitsi, että moni mies olisi hiukan kateellinenkin noin omatoimisesta ja rohkeasta naisesta. Tsemppiä petipuuhiin!
 
Minä myös
Kurjuuksien kurjuus, tämä on jo toinen kerta kahden päivän sisään, kun luen, että miehet kärsii siitä, ettei nainen saa orgasmia yhdynnässä. Onko se tosiaankin niin tärkeää? Olisiko parempi, että nainen näyttelee orgasmin kuin myöntää, ettei sitä saa pelkällä sisään-ulos liikkeellä?

Etkö voisi itse tuottaa sitä naisellesi ennen varsinaista yhdyntää? Mikään ei ole niin ihanaa kuin kunnon suuseksi esileikkinä. Sitten voisit oman laukeamisesi jälkeen vaan rentoutua eikä enää tarvitse miettiä sitä naisen tyydyttämistä.

Ja sitä paitsi rakastelu on nautittavaa ja rentouttavaa, vaikka ei aina saisikaan.

Mitenkähän sitä uskaltaa kohta uusiosinkkuna etsiä itselleen miesseuraa, kun itsekin kuulun tähän klitorisorgasmeja saavaan naisryhmään?!
 
venla
Ja mulla on sellanen kokemus tästä aamusta,ensin otin vaatteet pois,ja pitkäaikainen miesystävä(siis olen hänen salarakas)alkoi suukotella vartaloani,kaulaa,rintoja,enempää en kestänyt,vaan aloin imeä hänen herkkuheppiään,nuolin,näykin imin,kunnes olin niin märkä,että hän työntyi minuun takaapäin, ensin hyvin hiljaa,ja loppua kohti niin lujaa,että tuntui takaraivossa asti.Siis laukesin,sitten menin selälleen,ja hän alkoi suukotella jokapaikasta,siirtyen klitorikseen,ja sormen työnsi sisääni,vain muutama minuutti,ja taas laukesin.Selkä niin kaarella kun voi olla.Tässävaiheessa miehellä oli täys seisokki päällä,ja hän työnsi herkun sisääni edestäpäin,niin että jalkani olivat hänen olkapäillään,ja nyt sain niin lujaa,että tuntui ihan varpaissa asti,ja samaa aikaa lauettiin loppuun asti,mulla orgasmi voi jatkua useita minuutteja,harva se on aikaan saanut,mutta,joku sentään.

Lisäksi minulla on outo taipumus,esim.voin sulkea silmäni,ja ajatuksen voimalla laueta,ilman että kosketan itseäni minnekkään,ajattelen vaan vaikka jotain kokemaa.

Joten ei tarvii pahemmin hieroskella klitorista ja mä tuuuuuuun...
 
venla
Ja mulla on sellanen kokemus tästä aamusta,ensin otin vaatteet pois,ja pitkäaikainen miesystävä(siis olen hänen salarakas)alkoi suukotella vartaloani,kaulaa,rintoja,enempää en kestänyt,vaan aloin imeä hänen herkkuheppiään,nuolin,näykin imin,kunnes olin niin märkä,että hän työntyi minuun takaapäin, ensin hyvin hiljaa,ja loppua kohti niin lujaa,että tuntui takaraivossa asti.Siis laukesin,sitten menin selälleen,ja hän alkoi suukotella jokapaikasta,siirtyen klitorikseen,ja sormen työnsi sisääni,vain muutama minuutti,ja taas laukesin.Selkä niin kaarella kun voi olla.Tässävaiheessa miehellä oli täys seisokki päällä,ja hän työnsi herkun sisääni edestäpäin,niin että jalkani olivat hänen olkapäillään,ja nyt sain niin lujaa,että tuntui ihan varpaissa asti,ja samaa aikaa lauettiin loppuun asti,mulla orgasmi voi jatkua useita minuutteja,harva se on aikaan saanut,mutta,joku sentään.

Lisäksi minulla on outo taipumus,esim.voin sulkea silmäni,ja ajatuksen voimalla laueta,ilman että kosketan itseäni minnekkään,ajattelen vaan vaikka jotain kokemaa.

Joten ei tarvii pahemmin hieroskella klitorista ja mä tuuuuuuun...
 
n40
<<Etkö voisi itse tuottaa sitä naisellesi ennen varsinaista yhdyntää?

Ja yksi juttu joka myös on hyvin vaikea on tämä kohta. Minä naisena tarvitsen melko pitkän ajan kiihotusta. Eli jos miehellä on pakkomielle tuottaa orkku minulle ensin, ei se tahdo onnistua.

Miksi seksin pitää loppua miehen orkkuun? Minulle ajallisesti olisi parempi se järjestys, että ensin miehelle ja sitten leikittäisiin minulla. Tarvitsen pidemmän ajan. Ja se naiminen lujaa ja kovaa on todella ihanaa - ja yleensä kiihotun kovasti siitä. Sen aikana toki on jopa itse hyvin vaikea sormettaa (väliin ei mahdu, asento ei salli ... tasapaino ei pysy tai muuta). Eli käytännönkin syistä olisi helpompi sormettaa sen jälkeen kun naitu kunnolla ja pitkään ja mies on lauennut.

Tämä on kai se seuraava kohta mitä yritän ruveta puhumaan kumppanini kanssa. Hän on upea ja mahtava, mutta kun teillä miehillä on niin tietty järjestys kuinka meidän naisten tulee ja saa nauttia ja mitä meidän pitää / saa tehdä... ja sitten vittunnutte ja otatte miehisyyteenne, jos me halutaan jotenkin muuten. En haluaisi loukata. Nämä on niin vaikeita asoita. Mutta kun sekin ottaa itsetunnolle kun nainen ei saa? Näytellyt en ole koskaan, siihen en kyllä sorru. En näe siinä mitään järkeä.
 
Jannu
Venla oispa kiva tulla koittaan miten helposti saat. Mulla on taipumusta härnätä kauan ennenkö työnnän sisälle esim pitää kalua huulilla ja pari senttistä liikettä välillä kalusta kiinni ja pitkiä vetoja peppureijältä klitorikselle ja kun nainen on valmis hidas työntö pohjaan ja jään sinne hetkeksi kunnes aloitan pitkät työnnöt kalu ulos asti ja takas kiihtyvä vauhti ja seis ja lisää kunnes räjähtää.
 
hanski
..ensin naista lyödään kullilla kaks kertaa..päähän..et se
vähän tokertuu, sit muna suuhun, noin 2min. sitten sano
alistu narttu, tämä kiihottaa...olet huorani...levitä..per-
seesi...tämäkin..kiihottaa..ja eiku..naimaan..lisäksi tapu-
ta perseeseen..käsillä, että vähän punottaa..ja mela
sisään, kysy kolmesti haluatko melaani..narttu..tämä..
kiihottaa...myös..ja sitten lastia..sisään ja letku ulos...
ja vielä käske nuolla..kulli..puhtaaksi...näin on...
 
Xy
Ole ihan rauhassa Juha. Jatkossa annat suuseksiä ja sormetusta vain pidemmänaikaa aivan huulille asti, niin orkku tulee naiselle helpommin. Toisekseen jos naisesi osaa vielä avittaa, niin kaikki on kunnossa. Seksi on yhteispeliä, joten turhaa sinun on tuosta itseesi ottaa. Olisit tyytyväinen, että sinun naisesi saa.
 
n 51 v
Jos haluat itse tuottaa naiselle sen ihanan, ihanan orgasmin, niin nuole klitorista!! Voin pitkällä kokemuksellani sanoa, että jyystämisellä en sitä todellakaan saa (huom! naisen fysiologia/rakenne !), vaikka NAUTINKIN siitä tosi paljon! -varsinkin takaapäin! - Mutta kun on aikaa tarpeeksi ja mies nuolee ihanasti, niin aivan mahtava orkku tulee ja huudan hulluna. Mieskin nauttii siitä aivan tolkuttomasti, kun huomaa sen tulevan. Sen jälkeen hän nai itselleen orkun ja molemmat ovat tyytyväisiä. Mutta aikaa nainen tarvitsee, ei se tuossa tuokiossa käy. Siihen kärsivällisyyttä ja palkinto tulee ennen pitkää.
Mutta älä luule, että tuo eriaikainen orgasmi olisi jotenkin ""huonompi""! Ei todellakaan. Molemmat ovat saaneet ja se on pääasia.
 
Mies
Meillä kosketellan ja hyväillään toinen toistaan, kunnes kumppani selvästi antaa merkin, että kalu sisään. Minä

hieron rintoja ja pakaroita suutelen niskaa ja kaulan seutua. Työntelen hitaita ,pitkiä vetoja välillä terskanpäällä klitorista hangaten.Kumppanini on siirtänyt käteni klitorikselle merkiksi,että nyt sormitetaan.Hetken päästä tunnen kalun ympärillä kiristyvän pannan ja nautinnon huokaisuja. Nautin itsekin, kun kumppani ohjailee ja asettaa sormeni varmasti oikeaan paikkaan.Tämä on hyvä tehdä takaapäin kylkiasennossa. Joskus mukana on värisevä dildo ja kummatkin hyväksyvät tämän. Nuolemisesta kumppani ei pidä? Harvemmin myös sormettaa itseään, vaikka olen häntä pyytänyt itseään sormettamaan.Ei Juhan tartte miettiä normaalia asioita anna sormettaa ja tee se itsekkin.
 
Venla
Joo joo.Lupaat vaan.
Enpä tiedä onko tää joku rangaistus,kun elämässäni, olen viettänyt 3,5vuoden selibaatin.Kun se päättyi niin olin epävarma kykenenkö ikinä nauttimaan.
Onneks kykenen,koska koen seksin,rakastelun,erotiikan mielettömiksi voimavaroiks.
Kummasti jaksaa vaikka mitä kun,joskus saa ihka oikeeta melaa.
Kiva kun kohta taas on kesä.Ja voi rakastella missä vaan.
Misatäpäin jannu oot ???
 
Minä myös
Ethän tarkoittanut tällä ""Jatkossa annat suuseksiä ja sormetusta vain pidemmänaikaa aivan huulille asti, niin orkku tulee naiselle helpommin."" sitä, että kiihotat naisen orgasmin partaalle ja sitten lopetatkin ja siirryt yhdyntään (ellet sitten jatka sormetusta)?

Omalla kohdallani ainakaan mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että lopettaa juuri kun on tulemassa. Silloin se orkku jää kyllä kokonaan saamatta ja kuitenkin oli niin lähellä.

Vaikka se orkku ei olekaan aina se tärkein saavutus rakastelussa, tällaisissa tapauksissa jää kyllä paska fiilis.
 
Zen
Tässä on sellaisen naisen näkökulma, joka saa orgasmin yhdynnässä. Tosin siinäkin on klitoris varmasti osallisena.

Miehen ei tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin painaa syvälle sisään, niin syvälle, että miehen häpykumpu painaa tasaisesti klitoriksen aluetta. Ja sitten pysyä siinä. Nainen hoitaa liikkumisen, yleensä liike on melko pientä, aluksi hidasta mutta kiihtyy kyllä loppua kohti :). Jos mies vielä hyväilee päätä, selkää, pakaroita tai varsinkin rintoja, orgasmi on varma.

Minulle paras asento on mies alla, silloin miehen kädet ovat vapaana ja nainen voi itse säädellä työnnön syvyyttä ja kulmaa. Nainen etsii sitten itselleen sopivan asennon miehen päällä, joskus ratsastus toimii, mutta useimmiten parhaalta tuntuu kun oikaisee jalat suoraksi ja kohottautuu käsiensa varaan.

Hankalinta tässä on saada mies vakuuttuneeksi siitä, että hänen ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään. Orgasmi tulee kuin itsestään.

Koitahan tätä versioa. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä rajua naintia ennen tai jälkeen, sekin on hyvin, hyvin kiihottavaa, mutta harvoin kuitenkaan vie orgasmiin asti.
 
silliä kullekin
hyvin puhuit, ja olen huomannut, että clitoriksen lipsuttelu eri suuntiin saa uusia ulottuvuuksia, viimeksi hinkkasin poikkisuuntaan ja vaimo sanoi, että lopeta, tulee koko ajan, siihen muuten miehet ei pysty
 

Yhteistyössä