Onko tilanne kuitenkin se, että kummankin avioliiton jälkeen omaisuus on käytännössä jaettu, ainoastaan virallinen paperi on jäänyt tekemättä?
Mikäli kummallakaan eksällä ei ole vaatimuksia kuolleen omaisuuteen (ts. tarvetta väittää, että se olisi heidän/on avio-oikeuden alaista omaisuutta, johon heillä on oikeus osuuteen avioliiton perusteella) riittää paperi, jossa on eksien allekirjoittamat vakuutukset, että heillä ei ole vaateita kuolleen eksänsä omaisuuteen, vaan omaisuusasiat on järjestetty eronneiden puolisoiden kesken jo aiemmin ts. ositus on kunnossa. 2 todistajaa käsittääkseni tarvitaan myös tuohon paperiin, jonka eksä(t) allekirjoittavat (kumpikin siis omansa). Saa korjata, mikäli olen väärässä, ulkomuistista muistelen...Eli t/nuo paperi(t) sitten mukaan sinne perunkirjoitukseen, jos sellaisen/(t) saatte.
Mikäli molemmat eksät haluavat kuitenkin vaateita esittää, voi mennä monimutkaisemmaksi sen selvittäminen, mikä on ollut kummankin avioliiton aikaista avio-oikeuden alaista omaisuutta...Tietysti tällöin tarvitaan myös eksien/eksän omaisuustiedot.
Ositukset täytyy olla kunnossa ennen perunkirjoitusta, koska muutoin ei tiedetä, mikä on vainajan omaisuutta vai kuuluuko osa omaisuudesta jommallekummalle eksälle avio-oikeuden nojalla, jolloin omaisuutta ei tietysti voida jakaakaan. Mutta sitä kannattaa alkaa pohtia vasta sitten, mikäli eksä(t) eivät tuollaista toisesa kappaleessa mainitsemaani paperia teille toimita.