V
vieras
Vieras
Onko teillä tapana ostaa omille lapsillenne synttärilahja? Meillä se on aina ollut jotenkin itsestään selvää, ei välttämättä jotain suurta mutta kuitenkin aina on päivänsankarille olllut paketti meiltä vanhemmilta ja sisaruksilta.
Aloin vaan miettiä asiaa kun tuli erään tutun kanssa puheeksi jolla itsellään jo lapsenlapsiakin ja hän oli vahvasti sitä mieltä että ei omien vanhempien tarvitse lapselle ostaa synttärilahjaa tai joululahjaa kun muutenkin saavat lahjoja ja lapset oppivat sitten kinuamaan aina tavaroita jos vanhemmat ostavat lahjoja. Onko tällainen käytäntö yleinenkin että omat vanhemmat eivät osta lapsille lahjoja?