Ovatko hakaristiliput kiihottamista kansanryhmää vastaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras

Helsingin käräjäoikeus alkaa tänään käsitellä Kohti vapautta -kulkueen kahden ja puolen vuoden takaista itsenäisyyspäivän mielenilmausta.

Poliisi otti hakaristiliput pois kulkueen kärjessä marssineilta mielenosoittajilta, kun kehotukset lippujen luovuttamisesta vapaaehtoisesti eivät tehonneet.

Syytteiden nostamisesta päätti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Ensinnäkin todettava, että on törkeää miten kauan tähänkin prosessiin on mennyt. 2,5 vuotta eikä tuomiota ole tullut. Kun se saadaan julistettua, on varmaan mennyt kolme vuotta. Ja siihen valitukset päälle. Suomihan on saanut toistuvasti tuomioita EIT:stä liian pitkistä oikeudenkäynneistä ja ihan syystä. Tällaisen asian käsittely pitäisi hoitaa alta pois parissa kuukaudessa.

Ja sitten itse asiaan. Rikoslaki sanoo kiihottamisesta kansanryhmää vastaan seuraavaa:

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Tässä lippukeississä tuosta pykälästä tulisi sovellettavaksi kohdat muu viesti ja uhkaus. Tosin Raija Toiviainen pitää lippua myös solvauksena, mutta se ei varmasti ole yleisen oikeustajun mukainen tulkinta.

Mutta voiko lippua pitää uhkauksena? Varmasti voi joissain tapauksissa. Merirosvolippu vedettynä salkoon kertoo kauppalaivalle, että ruumiita tulee, jos ei alistuta suosiolla. Se on tarkoitettu viestintään. Uhka on konkreettinen ja tunnistettavissa.

Mutta mikä on hakaristilipun tuoma uhka? Onko odotettavissa, että lipun alla tehdään heti kohta natsien rikoksia? Henkilökohtaisesti sanoisin, että ajatus on kaukaa haettu. Lipun alla ei marssita uhkauksena, vaan koska se on poliittisen liikkeen ja aatemaailman symboli. Aate on kyllä tietyille kansanryhmille vihamielinen, mutta ei aate ole uhkaus. Siinä ei ole mitään konkretiaa. Jos joku ilmoittaa olevansa kansallissosialisti -- lipulla tai sanallisesti -- se ei kerro mitään muuta kuin henkilön poliittisen taustan. Jotta siitä saataisiin uhkaus, pitäisi aatteen tunnistamisen ja tunnustamisen lisäksi kertoa mitä aiotaan tehdä.

Suomessa hakaristilippua ei ole kielletty.
 
Olisiko juutalaisia kohtaan?
 
En nyt varsinaisesti näkisi, että hakaristilippu on suora uhkaus juutalaisia vastaan. Miksi olisi ja mikä se uhkaus olisi? Kertooko lippu siitä, että ollaan ihan konkreettisesti perustamassa tuhoamisleirejä juutalaisille, vai onko se ilmaus siitä, että tässä marssii joukko kansallissosialisteja, jotka eivät pidä juutalaisista?
Maltillisia kansallissosialisteja.
 
En nyt varsinaisesti näkisi, että hakaristilippu on suora uhkaus juutalaisia vastaan. Miksi olisi ja mikä se uhkaus olisi? Kertooko lippu siitä, että ollaan ihan konkreettisesti perustamassa tuhoamisleirejä juutalaisille, vai onko se ilmaus siitä, että tässä marssii joukko kansallissosialisteja, jotka eivät pidä juutalaisista?

Ehkä tuo viimeinen vaihtoehto.
 
[URL

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vastuullisessa mediassa on usein kirjoituksia joissa solvataan suomalaisia. Miksi oikeuslaitos ei kiihotu niistä kirjoituksista?
 

Yhteistyössä