pääministeri Sanna Marinia hehkutetaan Euroopassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Suomen pääministeri Sanna Marinia hehkutetaan Euroopassa

Euroopan politiikkaa tarkkaileva Politico-lehti nostaa Suomen pääministeri Sanna Marinin (sd) kärkikastiin listatessaan Euroopan poliittisten johtajien onnistumista koronatoimissa. Marin on saanut kotimaassa oppositiopuolueilta kovaa kritiikkiä etenkin hallituksen maskilinjauksista, mutta Politicon mielestä Pohjoismaiden enemmistö eli Suomi, Norja, Islanti ja Tanska ovat pärjänneet hyvin epidemiaratkaisuissaan.

”Suomen milleniaalipääministeri Sanna Marin on saanut eniten kehuja tyylikkäästä toiminnasta paineen alla, vaikka hän on suhteellisen kokematon. Vaikka Suomella on puolellaan useita luonnollisia etuja kuten maantieteellinen eristyneisyys, vahva sosiaalinen yhtenäisyys ja pieni väestö, Marin oli ollut tehtävässään vain neljä kuukautta kun pandemia iski. Suomen kuuluisa kriisivalmius antoi uudelle johtajalle hyvän alustan, mutta lopulta kaikki riippui hänestä”, Politico ylistää.

”Koronavirustapaukset ovat yltyneet Suomessa viime aikoina, mutta viruksen aiheuttamien kuolemien määrä on maassa yhä yksi alueen matalimmista.”

Marinin lisäksi Politico nostaa erityishuomioon Norjan pääministerin Erna Solbergin.

Politico toteaa sen voivan olla sattumaa tai sitten ei, että kaikkia koronatoimissaan onnistuneita pohjoismaita johtaa nainen. Joka tapauksessa mainitut pohjoismaat ottivat kriisin alussa nopeasti käyttöön rajoituksia, jotka supistivat tartuntojen kasvua, Politico kiittää.
 
Epäilemättä. Kukapa vanha poliittinen kyöni ei tykkäsi yhdestä kunnon sätkyukosta, josta voi vielä hyötyä monin tavoin. Kyllä tässä maassa vielä riittää riistettävää.
 
Sanna Marin suosituin!
Pääministeri Sanna Marin (sd) on ehdoton kansansuosikki myös seuraavaksi pääministeriksi, kertoo Maaseudun Tulevaisuus kyselyynsä perustuen. Marinille jatkokautta toivoo lähes joka kolmas suomalainen, kun perässä tuleville Jussi Halla-aholle (ps) ja Petteri Orpolle (kok) kummallekin pestin soisi reilu kymmenesosa suomalaisista.
Persu mestarin kannatus laahaa perässä..
 
MT:n kysely: Marin on kansan suosikki – Istuvan pääministerin jatkokautta toivoo liki kolmannes, Halla-ahon ja Orpon suosio kymmenen prosentin luokkaa
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1218522
Gallupiin haastateltiin 1020 täysi-ikäistä suomalaista lokakuun 9. ja 14. päivän välillä. Kaikissa vastauksissa virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Osaotosten tiedot ovat suuntaa-antavia.
 
Sanna Marin suosituin!
Pääministeri Sanna Marin (sd) on ehdoton kansansuosikki myös seuraavaksi pääministeriksi, kertoo Maaseudun Tulevaisuus kyselyynsä perustuen. Marinille jatkokautta toivoo lähes joka kolmas suomalainen, kun perässä tuleville Jussi Halla-aholle (ps) ja Petteri Orpolle (kok) kummallekin pestin soisi reilu kymmenesosa suomalaisista.
Persu mestarin kannatus laahaa perässä..
Vai persun mestarin? Mitenköhän tuo täytyy mieltää?
 
Sanna Marin suosituin!
Pääministeri Sanna Marin (sd) on ehdoton kansansuosikki myös seuraavaksi pääministeriksi, kertoo Maaseudun Tulevaisuus kyselyynsä perustuen. Marinille jatkokautta toivoo lähes joka kolmas suomalainen, kun perässä tuleville Jussi Halla-aholle (ps) ja Petteri Orpolle (kok) kummallekin pestin soisi reilu kymmenesosa suomalaisista.
Persu mestarin kannatus laahaa perässä..

Halla-ahon ja Orpon suosio kymmenen prosentin luokkaa
 
Olipa taas harvinaisen typerä kommentti, mutta mitäpä muulta sinulta voisikaan odottaa.

Ja sinä kuljet perässä kommentoimassa typeriä komentteja, mitä se sinusta kertoo?

Otan luonnollisesti ilon irti siitä, miten pakkomielteisesti minuun suhtaudut, mutta oman mielenterveytesi kannalta toimintasi ei välttämättä ole hyväksi sinulle itsellesi.

Kiitos kuitenkin kaikesta huomiostasi. Arvostan sitä. Se nimittäin kertoo siitä, että saan maailmasi järkkymään ja saan sinut ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omia näkemyksiäsi.
 
Suomi onnistui Korona-torjunnassa eniten siksi, että tää kansa nyt on suht. kuuliaista ja yhteneistä. Toki ei mulla ole hallitusta tössö morkkaaminen, vaikka mokiakin tapahtui. Luulenpa, että niitä olisi tullut muillekkin.

Nyt Marin ratsastaa suosion harjalla, mutta vaaleihin on liian pitkä aika. Yleensä kansa ehtii tylsistyä ja vihastua tuossa ajassa. Vai onko tässä uuden ajan alku, pysyykö Sanna vallassa pitkäänkin vai lähteekö hänkin Eurooppaan tekemään uraa?
 
Ja sinä kuljet perässä kommentoimassa typeriä komentteja, mitä se sinusta kertoo?

Otan luonnollisesti ilon irti siitä, miten pakkomielteisesti minuun suhtaudut, mutta oman mielenterveytesi kannalta toimintasi ei välttämättä ole hyväksi sinulle itsellesi.

Kiitos kuitenkin kaikesta huomiostasi. Arvostan sitä. Se nimittäin kertoo siitä, että saan maailmasi järkkymään ja saan sinut ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omia näkemyksiäsi.
Ja sinä kuljet perässä kertomassa, mitä kertoo, jos kommentoi typeriä kommentteja. Mitä se sinusta kertoo?
 
Yhteistyössä