Päätös: Axl kelpaa pojan nimeksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras

06.09.2007 13:03
Axl Rose

Väestörekisteri kielsi vuonna 1999 Axl-nimen rekisteröinnin Suomessa. Nyt muun muassa Guns N' Roses´n keulakuvan etunimi kelpaa myös Suomessa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Axl kelpaa suomalaisen pojan nimeksi. EIT tuomitsi Suomen valtion ihmisoikeusloukkauksesta, kun väestörekisteri oli vuonna 1999 kieltäytynyt nimen rekisteröinnistä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Axl ei nimenä eroa juurikaan Suomessa yleisistä Alf tai Ulf-nimistä. Axl ei myöskään ole naurettava, eikä saata lasta halveksunnan alaiseksi.

EIT huomautti, että vuonna 2005 Suomessa väestörekisterissä oli jo neljä Axl-nimistä henkilöä.

Valtion kanta oli, että "Axel" olisi kelvannut, mutta Axl ei. Juttu päätyi ihmisoikeustuomioistuimeen, koska Korkein hallinto-oikeuskin oli ollut sitä mieltä, että Axl ei sovi suomalaispojan nimeksi.

(MTV3)
 
Hyvä hyvä *taputtaa* =)

Luin joskus tuosta Axl-pojasta ja hänen vanhemmistaan, poika taisi olla jo kouluikäinen kun lopullinen päätös suomen valtiolta tuli lopullinen kiletävä päätös ja monesti pohtinut kuinkahan heille on mahtanut käydä tuolla euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
Aivan loistavaa :D
 
Tunnen yhden entisen Axl -nimisen,joka on kastettu vuonna 2005. Tänä vuonna hänen nimensä muutettiin Axeliksi,kun koko ajan nimi kirjoitettiin väärin. Ja kun se sukunimkini on ihan tavallinen -nen -päätteinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kookosta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Axl Virtanen... Nieminen, Pitkänen... voi jessus. Lienee turha toivoa vanhemmille edes vähän itsekritiikkiä?

Niin, on se kyllä niin harmillista kun kaikki ei Matti Virtasia tai Liisa Pitkäsiä :saint:

mää mietin kans,että miksikä nimien pitää mallata yhteen? jos vanhemmat tykkää Axl nimestä niin mitä sitten jos se sukunimi onkin Virtanen.... :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pinki:
Alkuperäinen kirjoittaja kookosta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Axl Virtanen... Nieminen, Pitkänen... voi jessus. Lienee turha toivoa vanhemmille edes vähän itsekritiikkiä?

Niin, on se kyllä niin harmillista kun kaikki ei Matti Virtasia tai Liisa Pitkäsiä :saint:

mää mietin kans,että miksikä nimien pitää mallata yhteen? jos vanhemmat tykkää Axl nimestä niin mitä sitten jos se sukunimi onkin Virtanen.... :whistle:

Nih, meidän pojan pitäs kai olla joku Vladimir tai vastaava. Voitaisi samoin tein ukon kanssa vaihtaa nimiämme kun eihän tällaset tavan suomalaiset nimet sovi tuon meidän sukunimen kanssa yhteen alkuunsakaan :whistle:
 
Mun pojan nimi on Axl ja sukunimi tod yleinen -nen päätteinen. Hyvin rimmaa ja toisin, kuin minulla jonka etunimikin on Jani, niin terkkarissa eivät kysy mikä näistä Jani, kun 70 samaa nimeä listalla.

Asuttiin myös hetki jenkeissä ja siellä nimi toimi 110%:sti, kun suomalainen sukunimemme oli siellä tunnettu ja ei ollut ollenkaan outoa, että on germaaninen etunimi. Minun nimi kirjoitettiin Yani, jos en tavannut.

Maailma pienenee ja jos ei asu ja pysy taka-Savossa, niin kannattaa elää maailman mukana.

Ihana nimi ja ihana poika!

P.S. Huomasin että vanha ketju, ehkä joku, muukin googlaa tämän joskus ja saa mukavaakin palautetta!
 

Yhteistyössä