Kerroinkin täällä joskus appivanhempieni koirasta. Se oli "kovan käden koira", appiukko kohteli sitä välillä (aina kännissä) tosi kamalasti. Vaikken tätä ollut näkemässäkään, niin mieheni on kertonut.
Koira oli sakemannin & pk.collien sekoitus. Oli usein meillä hoidossakin ja tein paljon töitä sen kanssa saaden sen jo vähän tavoillekin, kunnes se sitten alkoi ilman syytä murisemaan lapsille ohikulkiessaan. En tietenkään ottanut sitä meille enää lainkaan.
No, tämä otus sairastui johonkin silmäjuttuun, ripsensä alkoivat kasvaa niin että ne hankasivat silmää. ELL sanoi että se pitää leikata se silmä, ettei näkö mene. No leikkuttiko appiukko? Ei tietenkään.
Eräänä päivänä tämä koira otti ja karkasi. Parin päivän päästä löytöeläinkodista soitettiin, että saa tulla hakemaan, ja annettiin noottia siitä silmästä.
Appivanhempani eivät hakeneet. Sanoivat että tulevat "joku päivä", mutta eivät ikinä menneet. Kaksi viikkoa jankutin heille joka päivä, että hakekaa se koira. Tai ilmoittakaa edes että ette meinaa hakea.
Mutta ei, eivät hakeneet, eivät ilmoittaneet.
Eläinkodista soittivat appiukolle että koira on haettava, tai se annetaan uuteen kotiin / viedään piikille.
Eivät sitten koskaan hakeneet tätä koiraa. Eivätkä koskaan sanoneet että miten se juttu päättyi. Nyt laitoin sitten sähköpostia kun niin paljon kaihersi, niin tonne eläinkotiin... Otus on päässyt koirien taivaaseen, vähän liian voimakkaan ja arvaamattoman luonteensa takia :'(
Parempi niin, kuin että vanhaan kotiin olisi mennyt takaisin... Mutta jossain olisi ollut tuolle vielä hyvä koti, se ei meinaan ollut niin paha tapaus ollenkaan. Jollekin kokeneelle koiraihmiselle, kenellä ei ole lapsia... Ymmärrän ettei löytöeläinkodilla ole rahkeita alkaa etsimään sopivaa kotia / ottaa mitään vastuuta.
Surullista silti, hirmu surullista :'(
Joo, mä oon herkkis, mutta... Sapettaa. Nää on semmosia hetkiä kun tekisi mieli kuristaa koko appiukko, vastuuntunnoton idiootti |O
Koira oli sakemannin & pk.collien sekoitus. Oli usein meillä hoidossakin ja tein paljon töitä sen kanssa saaden sen jo vähän tavoillekin, kunnes se sitten alkoi ilman syytä murisemaan lapsille ohikulkiessaan. En tietenkään ottanut sitä meille enää lainkaan.
No, tämä otus sairastui johonkin silmäjuttuun, ripsensä alkoivat kasvaa niin että ne hankasivat silmää. ELL sanoi että se pitää leikata se silmä, ettei näkö mene. No leikkuttiko appiukko? Ei tietenkään.
Eräänä päivänä tämä koira otti ja karkasi. Parin päivän päästä löytöeläinkodista soitettiin, että saa tulla hakemaan, ja annettiin noottia siitä silmästä.
Appivanhempani eivät hakeneet. Sanoivat että tulevat "joku päivä", mutta eivät ikinä menneet. Kaksi viikkoa jankutin heille joka päivä, että hakekaa se koira. Tai ilmoittakaa edes että ette meinaa hakea.
Mutta ei, eivät hakeneet, eivät ilmoittaneet.
Eläinkodista soittivat appiukolle että koira on haettava, tai se annetaan uuteen kotiin / viedään piikille.
Eivät sitten koskaan hakeneet tätä koiraa. Eivätkä koskaan sanoneet että miten se juttu päättyi. Nyt laitoin sitten sähköpostia kun niin paljon kaihersi, niin tonne eläinkotiin... Otus on päässyt koirien taivaaseen, vähän liian voimakkaan ja arvaamattoman luonteensa takia :'(
Parempi niin, kuin että vanhaan kotiin olisi mennyt takaisin... Mutta jossain olisi ollut tuolle vielä hyvä koti, se ei meinaan ollut niin paha tapaus ollenkaan. Jollekin kokeneelle koiraihmiselle, kenellä ei ole lapsia... Ymmärrän ettei löytöeläinkodilla ole rahkeita alkaa etsimään sopivaa kotia / ottaa mitään vastuuta.
Surullista silti, hirmu surullista :'(
Joo, mä oon herkkis, mutta... Sapettaa. Nää on semmosia hetkiä kun tekisi mieli kuristaa koko appiukko, vastuuntunnoton idiootti |O
