paha olo toisen puolesta

[jättäjä]

Nyt sitten virallisesti jätin poikaystäväni. Aiemmin tällä palstalla kyselin, että miten sen voi tehdä mahdollisimman ""kiltisti"" ja toista satuttamatta. Eihän sitä näköjään voi. Poika oli ihan murtunut ja vihainenkin, tiuski ja halusi olla yksin, ei halunnut kuulla selityksiä. On tosi paha olo hänen puolestaan. En edes itse pidä eroa viiden vuoden suhteesta helppona. On minullakin kauniita muistoja ja pelko tulevaisuudesta ja jo nyt ikävä, mutta tiedän, että olisin vain pitkittänyt eroa, joka olisi jossain vaiheessa tullut kuitenkin vastaan.

Tuntuu, etten saa edes itse ""surra"" eroa, kun ahdistaa hänen puolestaan. Tekisi mieli soittaa hänelle ja lohduttaa tai mennä halaamaan ja sanomaan, että kyllä se tästä. Mutta luulen, että on helpompaa, etten pidä vähään aikaan yhteyttä ja anna turhia toiveita? Vai miten teillä?

Pelottaa miten hän jaksaa ja samalla pelottaa miten minä jaksan ja teinkö tyhmästi ja hätäilinkö vaikka järki sanoo, että olen miettinyt tätä jo kauan. Miksi tulee tällaisia fiiliksiä, että mitä jos sittenkin...ja eihän asiat niin huonosti olleet, ei ollut väkivaltaa tai pettämistä suhteessamme. En tiedä mikä tämä tunne häntä kohtaan on...teinkö oikein ja tulkitsinko tunteeni oikein. Välitän hänestä, mutta seksuaalinen kiinnostus häneen on loppunut. Mitään asiaa toisillemme meillä ei ole ollut oikein koko aikana. Minä olen höpöttänyt kyllä ja hän on kuunnellut, mutta kaipaan toista juttelijaa. Jotakin, joka jaksaa olla kiinnostunut. En tiedä....Miten tästä toipuu???????????? Miten tästä lähdetään eteenpäin?

 

[jep]

Kun minä aikoinani jätin ex-mieheni oli minullakin päällimmäinen tunne sääli häntä kohtaan. Elämä kuitenkin vie vain eteenpäin. Anna hänen surra omalla tavallaan, älä ala lohduttajaksi, vaikka se raastaakin. Soutaminen ja huopaaminen on pahinta mitä voit tehdä itsellesi. Kun teit päätöksen pidä siitä kiinni vaikka mikä tulisi. Hänkin löytää ainakaan jonkun joka sopii hänelle ehkä paremmin, mutta sen aika ei ole vielä.

 

[jätetty]

Kyllä siitä toipuu, sanoisin kokemuksesta.
Kannattaa surra niin kauan kuin surettaa, koska muuta tietä ei ole, ainakaan eteenpäin.
Ihmettelin hiukan, kun kirjoitit, ettei teillä ollut toisillenne asiaa koko aikana. Mikä sai teidät yhteen? Mistä kiinnostuitte?On tosi tärkeää, että on asiaa ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita, pelkkä seksuaalinen vetovoima ei pitkälle kanna, se kun ei ole pysyvä olotila, niinkuin tietysti tiedätkin.
Sure oma surusi ja selvitä oma suuntasi, et voi muuta, se kestää aikansa, mutta muista katsoa eteenpäin, niin pääset eteenpäin.

 

[...]

No se että sinulla(kin) on paha olla ja huono omatunto, kertoo vain siitä, että et ole paatunut! Ja hyvä niin.

Jos olisit vain hyvilläsi ja onnellinen toisen tuskasta ja jättämisestä, olisit aika kamala ihminen.

Kyllä se siitä helpottaa.

Parempi kerta rysäys (jättö) kuin pitkäaikainen kidutus (eli huono suhde jolla ei ole toivoa).

 

[poika]

Jos syyt olivat vahvat, niin ei siinä silloin mitään, mutta viisi vuotta yhdessä on pitkä aika, mutta jos pyytäist jotain yhteistä kaverianne kysymään tilannetta ja kuinka tästä jatketaan niin saisit mielenrauhan, koska ei se ole mukavaa elää epätietoisuudessa, mutta muista tässäkin asiassa perinteet kunniaan

 

[Sunshine]

Olen itse käynyt kerran elämässäni läpi nuo ""jättäjän tunteet"", ja tällä hetkellä olen neljättä vuotta suhteessa, joka tuntuu menevän kovaa vauhtia samaan suuntaan...Vaikeampaa tällä hetkellä on vaan se, että meillä on yhteinen koti, yhteiset lemmikit, yhteiset tuttavat ja sukulaiset jotka eivät varmastikaan ymmärtäisi eroamme 3 vuoden kihloissa olon jälkeen...
Joku tässä varmasti sanoo nyt, että materialla ei ole niin väliä...Eihän sillä sinänsä olekaan, mutta kyllä se vahvasti vaikuttaa asioiden kulkuun..
Kivaa ja mukavaahan meillä on lähes koko ajan ollut, seksi ei vaan enää tämän miehen kanssa maistu, ja jotenkin tuntuu ettei väliltämme löydy muuta yhteistä kuin saman katon alla asuminen...

Itsekin pelkään tuota ""fyysistä"" jättämistä, miten sen tekisi...Ja selviääkö siitä.......

Mutta sinulle ""jättäjä"", kaikki tulee varmasti muuttumaan paremmaksi. Ei ehkä heti tänään, huomenna, viikon päästä..Mutta varmasti paranee ajan myötä. Tsemppiä kovasti.

 

[Nainen79]

Olen samassa tilanteessa.Eropaperit haettu tänään ja ne odottaa keittiönpöydällä.Meillä vaan on kaksi lasta ja reilun vuoden avioliitto,yhteiseloa 7v.Paha olo! Itku silmässä koko ajan.Pakko yrittää jatkaa eteenpäin jo lasten takia.Mies olisi halunnut jatkaa,mut ei se onnistu.Asioiden tulisi muuttua tosi paljon;kalja pois,apua kotitöihin ja lastenhoitoon.Toivon meidän eroavan kuitenkin väleissä,sillä lapset tarvitsee isääkin.Kun hän vaan tajuaa sen itsekin.Mutta kai tästä toipuu?!Pahalta tuntuu,sattuu.

 

[ulla]

<<<Asioiden tulisi muuttua tosi paljon;kalja pois,apua kotitöihin ja lastenhoitoon.


Nykymiesten perisynnit. Mä en tajua, miksi miehet ei tajua, että JOTAKIN PITÄIS TEHDÄKIN. Perheen ja parisuhteen eteen.

Moni mies yhä luulee ihan tosissaan, että se 36.5 h/työtä työpaikalla / viikko riittää elämässä. Ja nainen saa raataa toisen työpäivän kotona. Ukko vielä kaljoittelee päälle!

Joku mies joskus jossain valitti eron jälkeen: ""Miksi et kertonut kun olimme vielä naimisissa!"" Mutta miten LUJAA se pitäis kertoa, että puupäinen mies tajuaa? Itsekin yritin, ei onnistunut. Yritin hyvällä ja pahallakin lopuksi. Ero tuli. Syynä juuri mm. se, että ukko ei tosiaan eväänsä liikauttanut kotona! Ja sitten kehtasi mm. valittaa vielä laittamastani ruuasta ja asunnon sotkusta! Ei tuollaiseen suhteeseen voi lapsia tehdä.

 

[Lähtöruutu]

Viime talvena elämäni rakkaus jätti minut. Se tuli minulle täytenä shokkina ja olen joutunut tekemään paljon töitä toipuakseni. Ystävät ovat olleet korvaamaton apu, en osaa edes sanoin kuvailla kuinka paljon he ovat auttaneet olemalla läsnä, tukena, kuuntelemalla ja juttelemalla kanssani. Ennenkaikkea he eivät jättäneet minua yksin tuskani kanssa. Kävin myös muutaman kerran terapiassa ja nyt voin sanoa että pahin on takanapäin, ja näin ollen luulen että voisin antaa pari vinkkiä:

Esinnäkin on hyvä kuulla että sinullakin on paha olo ja suru. Niinkuin exälläsikin. Se osoittaa, että teillä oli ainakin joskus suuria tunteita toisianne kohtaan ja suhteenne oli hyvä kokemus elää. Kun mieheni jätti minut, minun oli täysin mahdoton ymmärtää että hänkin olisi surullinen. Siksi olen vahvasti sitä mieltä että ainakaan aluksi sitä ei kannata exälle kertoa, kuinka paha olo sinullakin on. Hän todennäköisesti ei pysty sitä ymmärtämään, koska sinähän se kuitenkin hänet jätit! On olemassa suuri vaara että hän ei alakaan läpikäydä toipumisprosessia erosta, vaan jää odottelemaan mahdotonta, että jospa peruisitkin päätöksesi, kun kerran sinäkin olet surullinen, ja että ehkä teistä vielä tulisikin jotain??

Minusta kuulostaa aivan normaalilta, että sitä miettii että tulikohan nyt tehtyä oikea ratkaisu. Olit kuitenkin ilmeisesti jo sitä aiemmin ajatellut, joten kyllä ratkaisu oli varmaan oikea. Ja voit toki vielä itseksesi miettiä (tai kavereittesi kanssa) oliko päätös oikea vai ei, mutta älä ihmeessä ainakaan exällesi sitä sano!! Montaa sen pahempaa asiaa en äkkiä voisi keksiä, jolla voisit häntä vielä enemmän satuttaa, kuin jos sanot että ""en muuten ole edes varma oliko tämä oikea päätös"". Hänhän on jo keskellä surun helvettiä ja tuo lause vetäisi häneltä todennäköisesti maton kokonaan jalkojen alta. Itselleni ainakin tuollainen kommentti olisi ollut tappava. Minä tässä hädin tuskin hengissä kun ero ottaa niin koville ja jättäjäni tulisi sanomaan että ""niin, enkä muuten edes tiedä oliko tämä tarpeen tai oikein?"" Sen epäkunnioittavampaa ja toista alentavampaa käytöstä en äkkiä keksi. On kuin hänen surullaan ei olisi sinulle mitään merkitystä. Älä siis sano mitään tuollaista hänelle.

Se mikä minut auttoi toipumisen tielle ja itse toipumiseen, oli ehkä yllättävää kyllä se, että mies pysyi tiukasti päätöksessään eikä antanut minulle mitään toivoa että ikinä palattaisiin yhteen. Hän sanoi olevansa pahoillaan ja että hän ei ikinä halunnut satuttaa minua, mutta että hän oli rehellisesti kuunnellut itseään ja hän ei valittettavasti nähnyt meillä yhteistä tulevaisuutta. Se tuntui aivan hirveältä, mutta samalla siinä oli paljon kunnioitusta, koska hän ei halunnut kuluttaa minun aikaani enempää hukkaan, vaan vapautti minut löytämään oikean elämäni onnen. Juttelimme kaikki asiat läpi ja hän yritti vastata jokaiseen outoonkin kysymykseeni, vaikka se oli välillä hänellekin hirveän vaikeaa. Sitä arvostin todella paljon. Kertaakaan hän ei sanonut ""en tiedä"", tai ""ei se ole oleellista"". Siksi minusta tuntui että hän kunnioitti minua ja suruani. Meilläkin muuten ero johtui siitä että seksi ei hänestä tuntunut enää samalta, hän itse asiassa sanoi rakastavansa minua kuin siskoa :-( Toisaalta ihan hyvä, nyt ainakin tiedän että ei mitään toivoa yhteen palaamisesta ole, ja toisaalta en voinut tuolle asialle mitään.

Kuten Neon2 aikoinaan lauloi:
Ei polku tää vie mihinkään,
nyt sen nään,
kun vihdoin silmät aukaisin
Niin usein pettää itseään
ei edes tahdo ymmärtää
ett joskus rakkaus vaan
kuolee itsestään.

Kun tämän ymmärsin, pystyin antamaan hänelle minun jättämisen anteeksi ja jatkamaan elämääni. Toivon sinulle jättäjä voimia. Luota itseesi, mutta kunnioita exääsi.

 

[Rinna]

Itku sentaan... Itse en ole viela ihan sinun pisteeseen paassyt mutta kovin nayttaa merkit silta.
Yhdessa on oltu jo 5 vuotta ja on kaikki maallinen mammona keratty. Pitkaan aikaan ei ole vain yhteiselosta tullut mitaan, valilla ihan kivasti kuin kamppikset ja valilla jarkyttavaa nalkuttamista...

Mutta kun sita sanaa ei saa vain suusta ulos etta ehkapa olisi parempi erota! Melkein menin jo miestani pettamaan etta sitten ainakin olisi pakko laittaa poikki mutta en siihen kyennyt...

 

[Mansku]

Hei hei, päättäväisyyttä kehiin..jos ei kulje niin ei kulje. Turha sitä on jahkailla ollakko vai ei, molemmat sellaisesta kärsii. Toisekseen, turha sun sitä säälitellä onko toisella nyt huono olla vai ei, sinähän sen pommin sen niskaan heitit ja kyllä se siitä toipuu.
Toivottavasti silläkin aukee silmät, siis että se tajuaa ettet sinä niin mikään ainutlaatuinen ollutkaan, etkä etenkään ainoa nainen tässä maailmassa... vaan suhteen päättyminen oli suuntaus parempaan elämään.