Paha tilanne mitä tehdä?

[surullinenturtunut]

Hei kertokaa te jolla on enemmän kokemusta mitä minun pitäis tehdä?

Ollaan 21 vuotiaita, yhdessä melkein 4 vuotta. Minulla on viime 1-2 vuoden aikana ollut vahva tunne etten halua edes seurustella ja tuntuu siltä että ollaan enemmän kavereita, kaikki parisuhde tunteet eivät ole edes olemassakaan. haluaisin olla vapaa ja keskittyä omiin asioihin.

Poikaystävä taas olettaa että ollaan ikuisesti yhdessä, hän niin hyppäs mukaan tähän juttuun. Ja jos kertoisin hänelle että haluan muuttaa pois ja olla yksin se tulisi varmaan ihan täys järkytyksenä.

Tuhoaisin sen elämä sekunnissa jos kerron. Mutta itse en voi teenskennellä, tää alkaa tuntua rasittavalta.

Töiden jälkeen ei edes tee mieli mennä kotiin, tekee vain mieli lähteä kavereiden kanssa.


Poikaystävä on täydellinen ja rakastaa minua tosi paljon. Miten menisin eteenpäin ilman katastrofeja? Ollaan nuoria haluan kokea maailma ja tehdä omat asiat. En halua mitään vakavaa. Sitten vasta muutama vuoden päästä.





Olisin tosi kiitollinen jos osatte sanoa mitä tehdä.

 

[kuuntele itseäsi]

Kumman elämä on sinulle tärkeämpi sinun vai poikaystäväsi?

Jos haluat elää marttyyrina toisen ehdoilla loppuelämäsi, niin pysy siinä missä olet. Jos haluat sitä nuoruuden vapautta, niin nyt sille on parempi aika kuin lasten kanssa.

Eihän se mitenkään terveeltä suhteelta vaikuta, jos toisen luo ei halua mennä.

 

[Aulikki]

Samaa mieltä kuin ed. Kerro tuntemuksistasi poikaystävällesi, varmasti tulee järkytyksenä, mutta et voi ottaa vastuuta toisen tunteista. Onnea elämääsi!

 

[jänkäjoonas1943]

Tänään on Aulikin nimipäivä. Paljon onnea kaikille Aulikeille! Tiedättekö, että nimenne on perua vanhantestamentin Aada nimestä ja tarkoittaa kauneus? Kaikki tuntemani Aulikit ovat kaunottaria. "Ja tulissi"

 

[Luggage]

Olin saman ikäisenä ihan samanlaisessa tilanteessa kuin alkuperäinen. Olin tavannut poikaystäväni lukiossa, ja opiskelujen alettua muutimme yhteen. Jossain vaiheessa minulle alkoi kuitenkin valjeta, etten ollut vakuuttunut yhteensopivuudestamme. Vaikka ulkoisilta puitteiltamme vaikutimme erittäin samanlaisilta (meillä oli yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita), arvomme poikkesivat kriittisissä kohdissa toisistaan. Kontrastia toi vielä se, että olin opiskelujen kautta alkanut saada paljon uusia samanhenkisiä ystäviä, jolloin eroavaisuudet poikaystäväni arvojen ja omien arvojeni välillä korostuivat entisestään. Yhtäkkiä olin paljon enemmän kiinnostunut sosiaalisen elämän ylläpitämisestä kuin parisuhteeseemme keskittymisestä.

Samaan aikaan tiesin, että ero tulisi olemaan erittäin vaikea poikaystävälleni, joka tuohon aikaan toivoi, että menisimme myöhemmin naimisiin ja perustaisimme perheen. Loputa kuitenkin ymmärsin, että suhteemme pitkittäminen oli väärin sekä itseäni että poikaystävääni kohtaan. Ero oli parempi ottaa puheeksi ennen kuin toisen tai kummankin paha olo olisi mennyt niin pitkälle, että se olisi purkautunut esim. pettämisenä tai muuna syvästi loukkaavana käytöksenä.

Sanomattakin on selvää, että ero ei ollut helppo. Tunsin syyllisyyttä, sillä poikaystäväni oli selvästi uskonut suhteeseemme vahvasti. Pahimmalta tuntui, kun hän hetken aikaa jopa epäili minun löytäneen jonkun toisen. Tunteiden kirjo vaihteli surusta epäilykseen ja haikeudesta vihaan. Muutamaan kuukauteen emme olleet missään yhteydessä, vaikka välillä minun teki mieli syyllisyydentuskissani tarkastaa, että hänellä oli kaikki hyvin. Tilan antaminen toiselle oli kuitenkin mielestäni ainoa oikea ratkaisu, jotta toinen sai aikaa käsitellä asiaa. Tapasimme sattumalta noin puolen vuoden jälkeen erostamme. Juttelimme hetken ja ilmeni, että hän oli jo uudessa parisuhteessa.

Nyt, seitsemän vuotta eromme jälkeen, olen edelleen täysin varma siitä, että tein oikean ratkaisun (jos nyt ylipäätään edes ajattelen asiaa). Arvoristiriitaamme ei ollut tarjolla ratkaisua, ja samaan aikaan minun piti käydä läpi itsenäistymisen ja aikuistumisen prosessi. Ero ex-poikaystävästäni oli siten varmasti myös osa kasvuprosessiani lukiolaisesta nuoreksi aikuiseksi.

Alkuperäiselle haluaisin antaa neuvoksi, että mieti suhdettanne tarkkaan, ennen kuin teet ratkaisun. Ymmärrän täysin sen, että tuossa iässä kaipaat vapautta ja tilaa. Kaikista tärkeintä on kuitenkin miettiä, onko poikaystäväsi se henkilö, jonka kanssa haluat rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Jos vastaus on ei, asia vaikuttaa selvältä. Poikaystäväsi kyllä toipuu erosta, kunhan yrität hoitaa eron mahdollisimman reilusti ja olemalla rehellinen. Jos sen sijaan pelkäät katuvasi eroa jälkeenpäin (eli henkilö vaikuttaa oikealta mutta ajoitus väärältä), silloin olet hiukan kinkkisemmässä tilanteessa. Silloin sinun täytyy pohtia, voisitko millään yhdistää suhteenne ja maailman näkemisen ja kokemisen niin, että tekisitte uusia asioita yhdessä. Kirjoituksesi perusteella uskon sinun kyllä tietävän vastauksen näihin kysymyksiin; sinun täytyy vain löytää rohkeutta toteuttaa aikeesi.