Paheneeko pihiys vanhemmiten?

[Pihtarin vaimo]

Olemme puolisoni kanssa jääneet parisen vuotta sitten eläkkeelle. Työssä ollessa juttelimme usein mitä kaikkea kivaa sitten eläkkeellä voimme tehdä. Olemme vähän yli kuusikymppisiä ja hyväkuntoisia.
Yllättäen nyt, kun olisi aika toteuttaa niitä suunnitelmia, miehelleni on iskenyt käsittämätön pihiys. Ehdotanpa mitä hyvänsä, vastaus on aina, ettei ole varaa.
Saamme yhteensä eläkettä 5.300 euroa puhtaana ja lisäksi meillä on muuta varallisuutta.

Mieheni on aina ollut tarkka rahoista kuten minäkin. Viimeisiä pennejä ei koskaan laiteta menemään.

Minua jopa loukkaa tuollainen "varattomuus", tavallaan herjaa niitä, jotka todella ovat varattomia.

Onko muilla samoja kokemuksia ja miten niistä on selvitty?

 

[no höh]

Olemme puolisoni kanssa jääneet parisen vuotta sitten eläkkeelle. Työssä ollessa juttelimme usein mitä kaikkea kivaa sitten eläkkeellä voimme tehdä. Olemme vähän yli kuusikymppisiä ja hyväkuntoisia.
Yllättäen nyt, kun olisi aika toteuttaa niitä suunnitelmia, miehelleni on iskenyt käsittämätön pihiys. Ehdotanpa mitä hyvänsä, vastaus on aina, ettei ole varaa.
Saamme yhteensä eläkettä 5.300 euroa puhtaana ja lisäksi meillä on muuta varallisuutta.

Mieheni on aina ollut tarkka rahoista kuten minäkin. Viimeisiä pennejä ei koskaan laiteta menemään.

Minua jopa loukkaa tuollainen "varattomuus", tavallaan herjaa niitä, jotka todella ovat varattomia.

Onko muilla samoja kokemuksia ja miten niistä on selvitty?

Lähde yksin matkalle, mikä pakko sitä yhdessä on mennä. Eläkeläismatkoja on yllinkyllin ja voit käydä kylpylöissäkin rentoutumassa. Eiköhän se tule sitten perässä, kun käyp katteeks.

 

[Pahan päivän varalle...]

Mun vanhempani alkoivat piheiksi eläkkeelle jäädessään. Heillä oli kaikki maksettuna ja varallisuuttakin oli kertynyt. Ensiksi he alkoivat säästää joka kuukausi eläkkeistään, molemmat omille tileilleen. Sitten he rupesivat käymään kaupassa vuorotellen ja äiti osti niin vähän, että melkein nälkää näkivät ja säännöstelivät vessapaperiakin. Äiti rähisi isälle joka ostoksesta, jotka hän teki, esim. työkaluista tms. tekemiseen ja harrastuksiin. Turhia menoja äidin mielestä, joka ei itse raaskinut enää käyttää parempia vaatteitaankaan.

Äiti kanteli isän tuhlaavaisuudesta minulle ja kun purkauksen lopuksi kysyin, mitä niin pahaa voisi tapahtua, jotta hän ei tulisi toimeen eläkkeellään ja kertyneillä varallisuuksillaan, hän meni mykäksi. Sanoin silloin, että jos tulisi maanjäristys ja maa repeäisi, siinä montussa olisit sekä sinä että sinun rahasi. Eikä rahoista olisi mitään hyötyä silloinkaan.

Ei saanut äiti kuoppaan säästöjään, tänne maan päälle ne jäivät. Isä puolestaan alkoi pihistää ihan kaikesta äidin kuoleman jälkeen. Kaikki olisi pitänyt saada ilmaiseksi, protestoi, kun piti maksaa hammasproteesin korjauksesta. Hänellekin pidettiin "puhuttelu", jotta hänen kanssaan pärjäsimme. Nyt tilanne on normaalimpi, mutta jostakin syystä paukahtanut rahan palvonta pulpahtelee välillä.

Olen mietiskellyt, jotta se tunne, kun on paljon rahaa, turvaa elämän päättymättömyyttä silloin, kun tietää elävänsä loppusuoralla.