Painajaismainen anoppi.

[murrrr]

Haluan avautua ja kuulla ehkä kokemuksiakin.
Minulla on maailman paras mies, ihana lapsi ja kotieläimet - eli puuhaa riittää.
Kuitenkin taustalla ovat olleet monta vuotta anoppi + hänen perhe. Anopilla on kaikin tavoin vaikeaa ja paha mielialahäiriö. (Jotkut asiat tosin johtuu luonteestakin.) Avautuu omista asioista usein, hakee sairauksillaan huomiota ja vaikka meilläkin ollut vaikeaa, niin aina "pistää paremmaksi". Miehelläni on myös sisaruksia, mutta mies on se, joka joutunut hoitamaan heidän päivittäisiäkin asioita. Kyydit, kaupassakäynnit ym, ja silloin kun eivät itse viitsi tehdä mitään, heille pitää tuoda, viedä jne. Ja hirveä henkinen yliote on ollut kokoajan myös siis sillai että jos jotain jättää tekemättä, niin tulee syyllinen olo. :O
Anoppi avautunut mulle paljon mutta silloin kun olen sanonut asioita suoraan, on hyökännyt ja levitellyt kaikenlaista paskaa, koska hänestä on vain "tuntunut" siltä. Viimeisin sellainen pahempi riita saatiin sovittua vuosi sitten. Jo silloin sanoimme asiat suoraan, helpotti pariksi viikkoo. Nyt sama jatkunut ja eilen mies kävi sanomassa asioista. Saapi nähdä, milloin ja miten tilanne räjähtää ja mistäpäin kuuluu.
Oma-aloitteisuutta ei ole ollenkaan, vetoaa sairauksiin ja ties mihin. Passauttaa itseään. Mitätöi. On epäkohtelias pyytäessään jotain. ("Haeppa", "teeppä" jne...) miehelle. Lisäksi kävi eilen ilmi, että on viettänyt aikaa lapsemme kanssa vastapalvelusten toivossa. :O Asuu lähellä jne. Tilanne on monimutkainen ja vaikea selittää, mutta en yksinkertaisesti JAKSA! Tuntuu, että anoppi pilaa perhe-elämäni, vie voimat, energian ja parisuhteen, kun asiasta pitää kokoajan jauhata. Minä ja mies ollaan kummatkin jo melkein paniikkikohtauksen partaalla kun puhelin soi.

sekava txti tuli varmasti. Anteeksi siitä.

 

[niino]

Eli anoppi on hoitanut lastanne vastapalveluksien toivossa?
Eikös se aina niin mene että palveluksia puolin ja toisin

 

[eipä]

ymmärrän. mua on järkyttänyt, tai mun pientä mieltä huomata sama asia, että en tiedä onko pyyteetöntä rakkautta. Äitinä sitä on tarkkasilmäinen ja näkee asioita. Ja anoppi ei kykene rakkauteen, vaan itkee vain omaa kohtaloaan ja lapsuuttaan, huolimatta siitä että on terve, on paljn rahaa, on ok mies ja terveet lapset jotka omillaan, niin mikään ei riitä vaan hänen pitäisi olla keskipiste ja häntä pitäisi muistaa ja passata. Ei kykene antamaan pyyteettömästi mitään.

Mies on myös samanlainen, eli opetettu siihen että vanhemmille ei sanota vastaan. Mutta vanhemmat saavat olla millaisia haluavat.

 

[hellsbells]

Muuttakaa kauemmas

 

["mmm"]

Ensiksikin tsemppiä ja jaksamista Sinulle! Uskon täysin, että tilanne on raivostuttava ja väsyttävä. Tuollainen olo kuten kerroit (että anoppi pilaa kaiken) oli minullakin tuossa neljä vuotta sitten. Mutta sitten aloin miettiä, että miten selviän tästä, kun tilanne ei mihinkään muutu kuitenkaan, en saa anoppiani näkymättömäksi.

Voin tiivistää oman anoppini sanaan "sekopää". Tätä mieltä on muutkin kuin minä, joten ongelma ei ole vain tämä anoppi-miniä -suhde. Siis en edes osaa tiivistetysti selittää kaikkea. Syyttelee, haastaa riitaa, valehtelee, on vahingoniloinen ja kateellinen, kaivelee vanhoja, tekee itsestään marttyyrin, valittaa kaikesta koko ajan, ei ole normaalisti. Hänen kanssaan ahdistaa. Aina tuntuu siltä, että on jotain pahoja ajatuksia hänellä mielessään. Joku taka-ajatus. Ei tule toimeen ihmisten kanssa. Omaa ihmeellisiä mielipiteitä, joita laukoo. Valittaa "kun kukaan ei välitä" (no kuka välittäisi tuollaisesta k-päästä).

No. Päätin, että ei minun tarvitse olla väkisin tuollaisen ihmisen kanssa tekemisissä. Mies opetteli olemaan mm. puhelimessa myös "ilkeä" äidilleen eli jos menee hulluksi touhu, lopettaa puhelun kylmän viileesti, ei ala jankkaa sen kanssa, laittaa rajat ilkeydelle. Minä pidän välillä reilujakin taukoja anoppini tapaamisesta, en jaksa sitä negatiivisuutta, alkaa ahdistaa. Sitten jos on pakko tavata, tekohymyillään ja hengähdetään kun ovi hänen takanaan loksahtaa kiinni. Jotenkin vaan miehen kanssa päätetttiin, että rajansa on meilläkin ja sillä, kuinka paljon äiti saa tehdä pahaa vain siksi että "olenhan sinun äitisi".

Mutta tilanteet ovat erilaisia, tässä vain minun kertomusta. Voimia!

 

["vieras"]

Meillä on vielä kamalampi....
Olin poissa kotoa ja miehelle tuli välttämätön meno niin hommasi anopin hoitamaan lapsia vaikka tästä on puhuttu ettei tule ikinä olemaan niiden kanssa yksin. No siitä lähtien lasten mahat olleet ripulilla eli viikon ja lääkäriin pitää noita viedä. oli tehnyt niille vähän kanaruokaa jne.

 

[sd]

Mulla tuli myös mieleen, että tehkää selvä pesäero muuttamalla kauemmas. Tällöin muutkin miehesi sisarukset joutuvat kantamaan omat kortensa kekoon...

 

["vieras"]

Joo tiukempi linja vaan nyt. Ette suostu kaikkeen, vaikka kuinka syyllistettäs. Teillä menee varmasti kaikki energia omaan elämään. Ja isovanhemman ei kuulu odottaa vastapalveluksia lastenlasten kanssa olosta, vaan viettää mielellään lasten kanssa aikaa. Muuten ei tarvi olla ollenkaan.

 

[Big Bang Theory]

älkää vastatko puhelimeen jos ahdistaa ja jos tulee ovelle niin ette avaa. Se on vaan semmoinen juttu että jos aiotte pysyä järjissänne, niin teette nyt pesäeron anoppiin ja pelisäännöt selviksi

 

["aapee"]

Kiitos teille kaikille vastauksista ja tuesta! <3 No siis tosiaan luullut, että se lapsenhoito (itsekin välillä pyytää sinne, mutta sen jälkeen selviää jotta tarttee jtn :O ) ois rakkaudesta ja vilpitöntä. Ei ole kyseessä mikään "normi" anoppi-miniä vastakkainasettelu vaan tää koko asettelu on ollut nää vuodet sairasta. Ei käytännössä ole ollut omaa elämää lainkaan.