Tässä taas mielenkiintoista juttua Ukrainan sodasta, Venäjästä ja myöskin Venäjän mielipidevaikuttamisesta Suomeen ja Eurooppaan:
www.youtube.com
Alusta alkaen asiaa, mutta kohdasta 23:30 suunnilleen alkaa osuus jossa käsitellään vähän Venäjän mielipidevaikuttamista/disinformaatiota etenkin kansalliskonservatiivisten puolueiden kautta Euroopassa.
Tähän todettava, ettö persut suht. hyvin putsanneet pesänsä tässä asiassa ja ottaneet sopivan tiukan linjan Venäjään. Halla-Aho toki menee sitten vähän omimmalle alueelle, jossa saa päästää rationaalisuudeksi naamioitua ihmisvihaansa uudelle syntipukilleen. Hän on toki taitava tuossa, mutta mielestäni tuo toimintatapa ei isossa kuvassa ole kovin rakentava.
Luulisin muuten, että Kari ei ole kovin vasemmistolainen. Silti hän ei vaikuta olevan huolissaan vasemmistosta. Olisiko sitten niin, että ensinnäkin aito vasemmisto on Euroopassa aika pieni ja toiseksi sen linkki Venäjään on heikkenemään päin. Sympatiaa löytyy vain niiltä vanhoilta kommunisteilta, mutta he ovat melkein sukupuuttoon kuolleita.
- YouTube
YouTubessa voit nauttia parhaista videoista ja musiikista, ladata alkuperäistä sisältöä ja jakaa kaiken ystäviesi, perheesi ja koko maailman kanssa.