Päiväkirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Peppari
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Peppari

Aktiivinen jäsen
20.11.2006
20 819
8
38
SIVU VAIMON PÄIVÄKIRJASTA:
>
> " Lauantai-ilta - Mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme
> yhteistä kahvikupposta varten. Olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa
> koko päivän ja ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin
> hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään. Keskustelu ei
> sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin, että siirtyisimme jonnekin
> hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän suostuikin
> mutta pysyi kuitenkin hiljaa. Kysyin häneltä oliko hänellä murheita -
> hän vastasi: "Ei tässä mitään." Kysyin onko minun syytäni, että hän on
> vaitonainen ja juro. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää eikä minun
> pitäisi olla huolissani. Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä,
> hän hymyili ja jatkoi ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä
> tiedä miksi hän ei vastannut rakkaudentunnustukseeni.
>
> Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään kuin
> hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti
> televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä. Lopulta
> päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja
> yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta silti
> hän tuntui omituisen poissaolevalta. Päätin etten kestä tätä enää vaan
> otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni
> huolineni uneen. En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on
> suhde. Elämäni on katastrofi."
>
> SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA:
>
> " Lauantai-ilta - Tänään Jyp hävisi. Vitutti, mutta sainpahan pillua."
 

Yhteistyössä