Päiväkotilapset ja vanhempien mahdottomat vaatimukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vanhempiin kyllästynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vanhempiin kyllästynyt

Vieras
Siis yhden lapsen vanhempi valitti, kun lapsi kurahousuista huolimatta oli korviin asti märkä, kun lapsi kielloista huolimatta kieri märässä lumessa. Lapsella on olemassa hyvät, vettäpitävät varusteet, mutta vanhemmat ei anna niitä päiväkotiin, vaan laittavat sellaiset, jotka ei pidä yhtään, suorastaa imevät veden. Ilmeisesti laitamme sitten tänään sadetakinkin pojalle päälle, josko pysyisi kuivana. Toinen vanhempi urputti siitä että kurahanskat oli väärät, mutta kun meillä on eteisessä 9 paria kurahanskoja, joissa ei ole nimeä. Selvitä siinä sitten että mitkä on kenenkin. Miksei voi laittaa vaatteisiin nimeä? Sama homma saappaissa ja kurahousuissa, puolet on nimettömiä. Osalla on kurahousut reikäiset ja kun kastuvat, vanhemmat märisevät, että miksi on märkä. No siksi kun ei ole ehjiä kurahousuja.

Meillä vessatetaan vaippalapset aina ennen isoja kun ollaan ulos lähdossä ja yksi kolmevuotias poika oli sitten omatoimisesti vielä sen jälkeen käynyt riisumassa vaippansa (vessatettiin kyllä ihan varmasti) ja ulkona sitten pissa tuli haalariin eikä se ulospäin näkynyt kun kurikset jalassa eikä lapsi tullut mitään sanomaan. Äiti veti tästä sitten hakutilanteessa kamalat kilarit, että miksi ei olla varmistettu että vaippa on. No niinpä, olisi pitänyt, mutta eipä tullut mieleen että lapsi kävisi itse vaippansa riisumassa. Ulkona kerkesi olla kuitenkin maksimissaan puoli tuntia ja keli oli lämmin, puolessa välissä ulkoilua vasta puettiin kurahaalarit, kun havaittiin että reimatekki ei niin vedenpitävä olekaan. Inhimillinen vahinko, josta äiti kanteli ihan pomolle asti.
 
no nää on näitä vanhempia, joille itselleen EI koskaan käy mitään vahinkoja, mukamas. tiedän että tommonen sylettää, mutta kyllä teiän pomo ymmärtää, noita vanhempia on aina ollut ja tulee aina olemaan. jaksamista kurapäiviin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vanhempiin kyllästynyt:
Siis yhden lapsen vanhempi valitti, kun lapsi kurahousuista huolimatta oli korviin asti märkä, kun lapsi kielloista huolimatta kieri märässä lumessa. Lapsella on olemassa hyvät, vettäpitävät varusteet, mutta vanhemmat ei anna niitä päiväkotiin, vaan laittavat sellaiset, jotka ei pidä yhtään, suorastaa imevät veden. Ilmeisesti laitamme sitten tänään sadetakinkin pojalle päälle, josko pysyisi kuivana. Toinen vanhempi urputti siitä että kurahanskat oli väärät, mutta kun meillä on eteisessä 9 paria kurahanskoja, joissa ei ole nimeä. Selvitä siinä sitten että mitkä on kenenkin. Miksei voi laittaa vaatteisiin nimeä? Sama homma saappaissa ja kurahousuissa, puolet on nimettömiä. Osalla on kurahousut reikäiset ja kun kastuvat, vanhemmat märisevät, että miksi on märkä. No siksi kun ei ole ehjiä kurahousuja.

Meillä vessatetaan vaippalapset aina ennen isoja kun ollaan ulos lähdossä ja yksi kolmevuotias poika oli sitten omatoimisesti vielä sen jälkeen käynyt riisumassa vaippansa (vessatettiin kyllä ihan varmasti) ja ulkona sitten pissa tuli haalariin eikä se ulospäin näkynyt kun kurikset jalassa eikä lapsi tullut mitään sanomaan. Äiti veti tästä sitten hakutilanteessa kamalat kilarit, että miksi ei olla varmistettu että vaippa on. No niinpä, olisi pitänyt, mutta eipä tullut mieleen että lapsi kävisi itse vaippansa riisumassa. Ulkona kerkesi olla kuitenkin maksimissaan puoli tuntia ja keli oli lämmin, puolessa välissä ulkoilua vasta puettiin kurahaalarit, kun havaittiin että reimatekki ei niin vedenpitävä olekaan. Inhimillinen vahinko, josta äiti kanteli ihan pomolle asti.

Jos mun 3-v olisi vielä vaipoissa, niin häpeäisin ja olisin hiljaa.

Nimikoinnista on pakko sanoa sen verran, et ei sekään aina auta. Meidän lasten vaatteet on nimikoitu sukista lähtien ihan kaikki ja silti niitä joskus katoaa. Samoin joskus lasten lokerossa on vieraita, nimikoituja vaatteita. En sitten enää tiedä mitä pitäisi tehdä, jos tädit ei osaa tai viitsi lukea sitä nimeä niistä vaatteista.
 
:hug: - voimia ja jaksamisia sinulle. Tiedän kyllä, miltä tuo tuntuu ja mitä tuo on mutta minkäs teet. Annat vain tulla sitä jokapäiväistä kakkaa sisään korvista ja laitat sen ymmärtäväisen ja armahtavaisen hymyn kasvoillesi...ja evästät taas sen miljoonannen kerran vanhempia, jotta saat taas sen kuran niskaan ;). Näinhän se menee, ammatillinen epäoikeudenmukaisuus, josta pitäisi saada likaisen työn lisä.
 
Juu turha natista ellei nimikoi vaatteitaan. Se kyllä ottaa päähän että lapselle ei laiteta omia selkeästi nimikoituja kumisaappaita kokoa 26 vaan jotkut ihan toisenlaiset kokoa 22. Kahdesti. Ymmärrän silti että virheitä sattuu mutta kyllä mä toisen kerran jälkeen sanoin tiukahkoon sävyyn että kengissä on kyllä nimet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joo:
Alkuperäinen kirjoittaja vanhempiin kyllästynyt:
Siis yhden lapsen vanhempi valitti, kun lapsi kurahousuista huolimatta oli korviin asti märkä, kun lapsi kielloista huolimatta kieri märässä lumessa. Lapsella on olemassa hyvät, vettäpitävät varusteet, mutta vanhemmat ei anna niitä päiväkotiin, vaan laittavat sellaiset, jotka ei pidä yhtään, suorastaa imevät veden. Ilmeisesti laitamme sitten tänään sadetakinkin pojalle päälle, josko pysyisi kuivana. Toinen vanhempi urputti siitä että kurahanskat oli väärät, mutta kun meillä on eteisessä 9 paria kurahanskoja, joissa ei ole nimeä. Selvitä siinä sitten että mitkä on kenenkin. Miksei voi laittaa vaatteisiin nimeä? Sama homma saappaissa ja kurahousuissa, puolet on nimettömiä. Osalla on kurahousut reikäiset ja kun kastuvat, vanhemmat märisevät, että miksi on märkä. No siksi kun ei ole ehjiä kurahousuja.

Meillä vessatetaan vaippalapset aina ennen isoja kun ollaan ulos lähdossä ja yksi kolmevuotias poika oli sitten omatoimisesti vielä sen jälkeen käynyt riisumassa vaippansa (vessatettiin kyllä ihan varmasti) ja ulkona sitten pissa tuli haalariin eikä se ulospäin näkynyt kun kurikset jalassa eikä lapsi tullut mitään sanomaan. Äiti veti tästä sitten hakutilanteessa kamalat kilarit, että miksi ei olla varmistettu että vaippa on. No niinpä, olisi pitänyt, mutta eipä tullut mieleen että lapsi kävisi itse vaippansa riisumassa. Ulkona kerkesi olla kuitenkin maksimissaan puoli tuntia ja keli oli lämmin, puolessa välissä ulkoilua vasta puettiin kurahaalarit, kun havaittiin että reimatekki ei niin vedenpitävä olekaan. Inhimillinen vahinko, josta äiti kanteli ihan pomolle asti.

jos on isomista lapsista kyse ni lapset saattavat keskenään vaihella vaatteita

Jos mun 3-v olisi vielä vaipoissa, niin häpeäisin ja olisin hiljaa.

Nimikoinnista on pakko sanoa sen verran, et ei sekään aina auta. Meidän lasten vaatteet on nimikoitu sukista lähtien ihan kaikki ja silti niitä joskus katoaa. Samoin joskus lasten lokerossa on vieraita, nimikoituja vaatteita. En sitten enää tiedä mitä pitäisi tehdä, jos tädit ei osaa tai viitsi lukea sitä nimeä niistä vaatteista.

Alkuperäinen kirjoittaja vanhempiin kyllästynyt:
Meillä vessatetaan vaippalapset aina ennen isoja kun ollaan ulos lähdossä ja yksi kolmevuotias poika oli sitten omatoimisesti vielä sen jälkeen käynyt riisumassa vaippansa (vessatettiin kyllä ihan varmasti) ja ulkona sitten pissa tuli haalariin eikä se ulospäin näkynyt kun kurikset jalassa eikä lapsi tullut mitään sanomaan. Äiti veti tästä sitten hakutilanteessa kamalat kilarit, että miksi ei olla varmistettu että vaippa on. No niinpä, olisi pitänyt, mutta eipä tullut mieleen että lapsi kävisi itse vaippansa riisumassa. Ulkona kerkesi olla kuitenkin maksimissaan puoli tuntia ja keli oli lämmin, puolessa välissä ulkoilua vasta puettiin kurahaalarit, kun havaittiin että reimatekki ei niin vedenpitävä olekaan. Inhimillinen vahinko, josta äiti kanteli ihan pomolle asti.

no tuosta olisin minäkin suuttunut, että lapsi joutuu pissat housuissa olemaan ulkona. tota ei voi puolustella. missä hoitajat olivat jos tosiaan kukaan ei vaipan pois ottoa huomannut. se kun ei kovin nopeasti kuitenkaan 3 vuotiaalta käy..
tosin ihmettelen miksei 3v ole vielä kuiva..
taas hyvä syy hoitaa lapsensa kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joku:

No ei ne pienten ryhmissä ylety niihin yläkoreihin itse mitään vaatteita laittamaan. Ja jos ylettyvätkin, niin tarvitsevat siihen tuolin avuksi, enkä mä ainakaan tykkää, jos mun 3-v saa ihan rauhassa ilman aikuisten huomaamatta kiipeillä päiväkodissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joo:
Jos mun 3-v olisi vielä vaipoissa, niin häpeäisin ja olisin hiljaa.

Nimikoinnista on pakko sanoa sen verran, et ei sekään aina auta. Meidän lasten vaatteet on nimikoitu sukista lähtien ihan kaikki ja silti niitä joskus katoaa. Samoin joskus lasten lokerossa on vieraita, nimikoituja vaatteita. En sitten enää tiedä mitä pitäisi tehdä, jos tädit ei osaa tai viitsi lukea sitä nimeä niistä vaatteista.

Kyllä minuakin hävettäsi jos 3v olisi vaipoissa :ashamed:
en tasan kehtasi mitään sanoa.
Mutta mitä lasten vaatteiden nimikointiin tulee niin sen tiedän että kun niitä hienoperse äitejä on ketkä ei voi kirjoittaa sitä nimeä haalariin pipoon tai mihinkään koska heidän pitää saada huutiksessa niistä uuden hinta.
Yksi akka ottikin kivat kilarit kun päiväkodin täti oli kirjoittanut lapsen nimen saappaan varteen, kolmella lapsella oli samanlaiset saappaat ja näistä vain yhdellä oli nimikirjaimet,
tosin ei ne nimikirjaimet mitään auta jos tarhassa kolmella on vaikka samat nimikirjaimet.
Tämä siis päiväkodin pihalla nähtyä :kieh:
 
kannattaa ihan asiallisen rauhallisesti sanoa vanhemmille, että lapsen rukkasista puuttuu nimi. siis jos haluat, että tilanne muuttuu, se ei täälläavautumalla taphdu.
ja meilä tulee isojenkin ryhmästä (5-6v) aina lappu kelien vahtuessa, jossa muistutetaan, että lapsilla pitää olla kelin mukaiset varusteet ja niissä nimet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vanhempiin kyllästynyt:
Meillä vessatetaan vaippalapset aina ennen isoja kun ollaan ulos lähdossä ja yksi kolmevuotias poika oli sitten omatoimisesti vielä sen jälkeen käynyt riisumassa vaippansa (vessatettiin kyllä ihan varmasti) ja ulkona sitten pissa tuli haalariin eikä se ulospäin näkynyt kun kurikset jalassa eikä lapsi tullut mitään sanomaan. Äiti veti tästä sitten hakutilanteessa kamalat kilarit, että miksi ei olla varmistettu että vaippa on. No niinpä, olisi pitänyt, mutta eipä tullut mieleen että lapsi kävisi itse vaippansa riisumassa. Ulkona kerkesi olla kuitenkin maksimissaan puoli tuntia ja keli oli lämmin, puolessa välissä ulkoilua vasta puettiin kurahaalarit, kun havaittiin että reimatekki ei niin vedenpitävä olekaan. Inhimillinen vahinko, josta äiti kanteli ihan pomolle asti.

no tuosta olisin minäkin suuttunut, että lapsi joutuu pissat housuissa olemaan ulkona. tota ei voi puolustella. missä hoitajat olivat jos tosiaan kukaan ei vaipan pois ottoa huomannut. se kun ei kovin nopeasti kuitenkaan 3 vuotiaalta käy..
tosin ihmettelen miksei 3v ole vielä kuiva..
taas hyvä syy hoitaa lapsensa kotona.

Vessa eteisen yhteydessä ja vessassa isot lapset samalla kun puetaan kolmestaan viittä pientä, eli nämä "isommat pienet" joutuu väkisin odottamaan ja yleensä pyörivät siellä isompien vessajonossa. Ja suhteellisen näppärästi tämä lapsi sen vaipan pois saa esim. päiväunien jälkeen käy itse ottamassa, mutta ikinä ei ole ennen ulkoilua ottanut. hoitaja ei sitten huomannut pukiessa, että ei ole vaippaa.
 
Näissä on aina kaksi puolta. Meillä on kurahousut käytössä vain hoidossa. Välillä käyvät kotona pesussa, mutta jos niissä joku vika on, en minä sitä välttämättä hoksaa. Hoitopaikka on esimerkiksi huomauttanut joskus, että talvihaalariin siirryttyä vanhat kurahousut eivät enää mahtuneetkaan päälle. Ihan asiallinen huomautus ja uudet kurikset ostettiin. Kadonneita vaatteita on välillä, mutta kuivauskaapissa poltetut hanskat ja takki on mua harmittanut eniten. Olisin odottanut edes pahoittelua, mutta itse sain rikkipalaneet hanskat löytää lapsen kädestä. Eli joo, näissä on aina kaksi puolta ja asioita voi myös hoitaa eri tavalla.
 
Kyllä meidän 2 vuotias saa aika huomaamattomasti vaipan pois jos haluaa, niin kyllä sitten varmasti se 3 vuotiaskin sen saa. En todellakaan huomaa jos 2 vee on ottanu vaipan pois, paitsi sitten jos oon vaihtamassa sitä tai viimeistään kun on lätäkkö lattialla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja marskuukkeli:

samaa itekki tulin sanomaan, et meil kans tuo 2v on jo pidempään saattanu roikasta yhtäkkiä vaipan pois.. tai ilmottaa menevänsä "pissalle" käy istuun pöntöllä ja vetäsee housut jalkaan
 
en mä piä sitä häpeällisenä et 3v:llä on ulkona vaippa.. itekki mieluummin laitan sen vaipan, mitä et oon päivittäin pesemässä haalaripyykkiä. Sisällä kyl pysyy kuivana, mut ulkona tulee 99% pissa housuun (niin ja meil harkkahousut käytössä ulkona)
 
Koululaiset on varmaan sitten ihan oma lukunsa... Siis jotka tulevat iltapäivähoitoon. Itse en ainakaan viitsi lapselle laittaa jo valmiiks painavaan ja täyteen olevaan reppuun enää mitään kuriksia tai vaihtovaatteita. Päiväkotiin niitä en jätä, koska hoitopäiviä on noin 6/kk ja mulla ei ole vara pitää kaksia kunnollisia varustuksia. Helpotuksesta huokaan kun tämä vuosi on ohi. Mikään ei suju hoidon kans, järjestelyt tuntuu vaikeille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaisa:
Alkuperäinen kirjoittaja marskuukkeli:
Kyllä meidän 2 vuotias saa aika huomaamattomasti vaipan pois jos haluaa, niin kyllä sitten varmasti se 3 vuotiaskin sen saa. En todellakaan huomaa jos 2 vee on ottanu vaipan pois, paitsi sitten jos oon vaihtamassa sitä tai viimeistään kun on lätäkkö lattialla.

samaa itekki tulin sanomaan, et meil kans tuo 2v on jo pidempään saattanu roikasta yhtäkkiä vaipan pois.. tai ilmottaa menevänsä "pissalle" käy istuun pöntöllä ja vetäsee housut jalkaan

Joo meilläkin käydään tosi ammattimaisesti potalla. Otetaan vaippa ja housut veke ja istutaan sekuntiks ja sitten lähdetään ilman vaippaa juoksenteleen innoissaan. Sitten saattaakin olla lätäköitä siellä sun täällä, kun pottaan ei suostu silti tekemään mitään.
 
Huutis-hienoperseille :) voi esim. vinkata, että voi ostaa sitä haavateippiä nimeämiseen, jos ei halua kirjoittaa vaatteeseen/kenkään.

Nimetä pitää, silti niitä häviää. Esim. meillä tytöllä on vihreät rukan vuorelliset hanskat, nimetty ja äkkiseltään ainoat vihreät ryhmässä ja tytön itse valitsemat. Niin niitä ei löytynyt perjantaina kotiin mennessä, ja kun kysyin hoitajalta missä ovat, niin vastaus oli, että ne laitettiin jonkun pojan naulakkoon, kun ne on vihreät :headwall: .... Sanoin että niissä on nimi ja tyttö on ne itse valinnut.

Samoin välillä on samanlaiset syreeni-kukka-kuomat olleet vähän sekaisin, nekin myöskin nimetyt. Juttu on vaan siinä se, että meidän tytön kengät ovat niistä 4-5 samanlaisista kengistä pienimmät, eli joku muu kärvistelee sitten liian pienissä kengissä, jos meillä on pari numeroa liian isot. Ja luulisi sen huomaavan...

Itse hermostuisin siitä pissahommasta, mutta en nimeämättömien vaatteiden hukkaamisesta.

Eli kummista syistä niitä voi hävitä :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja marskuukkeli:
Alkuperäinen kirjoittaja kaisa:
Alkuperäinen kirjoittaja marskuukkeli:
Kyllä meidän 2 vuotias saa aika huomaamattomasti vaipan pois jos haluaa, niin kyllä sitten varmasti se 3 vuotiaskin sen saa. En todellakaan huomaa jos 2 vee on ottanu vaipan pois, paitsi sitten jos oon vaihtamassa sitä tai viimeistään kun on lätäkkö lattialla.

samaa itekki tulin sanomaan, et meil kans tuo 2v on jo pidempään saattanu roikasta yhtäkkiä vaipan pois.. tai ilmottaa menevänsä "pissalle" käy istuun pöntöllä ja vetäsee housut jalkaan

Joo meilläkin käydään tosi ammattimaisesti potalla. Otetaan vaippa ja housut veke ja istutaan sekuntiks ja sitten lähdetään ilman vaippaa juoksenteleen innoissaan. Sitten saattaakin olla lätäköitä siellä sun täällä, kun pottaan ei suostu silti tekemään mitään.

niin tutun kuulosta, paitti et meillä ei suostuta potalle, ku "isot" tytöt käy pytyllä, harvakseltaan pissaa sinne.. pitäs jaksaa nyt kevättä kohti ite aktivoitua tuossa hommassa. ja tuo ilman housuja juokseminen on IHANAA tosin meil useimmiten juostaan kokonaan ilkosillaan
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no tuosta olisin minäkin suuttunut, että lapsi joutuu pissat housuissa olemaan ulkona. tota ei voi puolustella. missä hoitajat olivat jos tosiaan kukaan ei vaipan pois ottoa huomannut. se kun ei kovin nopeasti kuitenkaan 3 vuotiaalta käy..
tosin ihmettelen miksei 3v ole vielä kuiva..
taas hyvä syy hoitaa lapsensa kotona.

Suurin osa 3-vuotiaista on kuivia. Jos ei ole, niin siinäpähän oppii, kun joskus kastelee housunsa. Suurin osa 3-vuotiaista osaa puhua ja sanoa jos housut on märät. Lapsi voi käydä ihan itse repimässä vaippansa pois, ilman että hoitaja huomaa. 3-vuotiaat yleensä myös pukevat ulkovaatteet itse, joten hoitaja ei siinäkään vaiheessa huomaa, että lapsella ei ole vaippaa.
kannattaa kuitenkin muistaa, että yksikään päiväkodintäti ei ehdointahdoin halua. että lapsi on pissat housuissa ulkona. Ja toiseksi kannattaa muistaa, ettei se lapsi pilalle mene, vaikka pissat puolisen tuntia housuissa olisivatkin. iho saattaa ärtyä, mutta siitäkin päästään pesulla ja perusvoiteella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Näissä on aina kaksi puolta. Meillä on kurahousut käytössä vain hoidossa. Välillä käyvät kotona pesussa, mutta jos niissä joku vika on, en minä sitä välttämättä hoksaa. Hoitopaikka on esimerkiksi huomauttanut joskus, että talvihaalariin siirryttyä vanhat kurahousut eivät enää mahtuneetkaan päälle. Ihan asiallinen huomautus ja uudet kurikset ostettiin.

Joo, sanokaa suoraan, jos kurikset on pienet tai menneet rikki. Tai joku muu vaate rikki. En mä niitä näe, kun en kotona käytä niitä (mulla on isommat kotona).
 
Yhteistyössä